Aamu sarasti Naantalissa heinäkuussa 1687 ja ihmiset valmistautuivat päivän töihin. Muurarimestari oli saapunut kaupunkiin edellisenä päivänä ja nyt kaupunkilaisia koottiin kovalla vauhdilla pappilan muurin korjaustöihin. Naantalin kirkko oli palanut vuonna 1628 ja pappilakin oli huonossa kunnossa. Kaupunki oli luvannut kirkkoherralle, että tilan kuntoa kohennetaan ja nyt oli muurin vuoro. Joitain vuosia aiemmin kaupunkilaiset olivat irrottaneet muurista kiviä ja kantaneet omiin tarpeisiin, joten ilmeisesti muurissa riitti tilkittävää. Kirkon kuudennusmies Gabriel Jörensson kiersi kaupungilla kokoamassa rakennusväkeä.
Kuudennusmiehet olivat seurakunnan luottamusmiehiä, joiden tehtäviin kuului muun muassa valvoa, että seurakuntalaiset suorittivat velvollisuutensa. Kuudennusmiehet osallistuivat myös erilaisten rakennustöiden käytännön johtamiseen ja organisointiin. Naantalissa he selvästi myös ottivat osaa konkreettiseen työväen rekrytointiin. Seurakuntalaisten tuli kunnioittaa kuudennusmiehiä sekä suorittaa kuuliaisesti heille kuuluvat velvollisuudet. Aikakaudella ylemmässä asemassa olevien henkilöiden kunnioittamista pidettiin erittäin tärkeänä ja uppiniskaisuudesta tai suoranaisesta kapinallisuudesta rankaistiin ankarasti. Yhteiskunnan hierarkkisuuden ajateltiin luovan järjestystä ja rauhaa sekä pitävän yhteiskunnan toiminnassa.
Kaikki eivät kuitenkaan olleet valmiita lähtemään korjaamaan muuria siltä istumalta tai noudattamaan kuudennusmiehen käskyä nurkumatta. Kun Gabriel Jörensson tapasi Hannu Jaakonpoika Sipilän kirkonniemeä ja kaupunkia yhdistävän sillan kupeessa ja kysyi mieheltä, tulisiko hänen talostaan väkeä korjaustöihin, oli Sipilä kuudennusmiehen mukaan vastannut, että tulkoon piru sinne (fanen gå dit). Gabriel Jörensson suori heti pastorin puheille ja kertoi moisesta vastauksesta.
Pastorina seurakunnassa toimi Turun kuninkaallisen akatemian teologian professori Andreas Petraeus, Naantalin seurakunta toimi hänen prebendaseurakuntanaan. Tämä tarkoitti sitä, että Petraeus sai akatemian maksaman professorin palkan lisäksi tuloja Naantalin pappilasta. Petraeus toimi seurakuntansa kirkkoherrana ja pappilan kunnostuksesta huolehtiminen oli viime kädessä hänen vastuullaan. Niinpä Sipilän käytös ei ollut uppiniskaisuutta ainoastaan kuudennusmies Gabriel Jörenssonia kohtaan, vaan lopulta kirkkoherran auktoriteetin vastustamista. Eikä pastori Petraeus katsonut hyvällä Sipilän käytöstä. Hän vei asian raastupaan ja vaati Sipilää vastaamaan käytöksestään.
Hannu Jaakonpoika Sipilä saapui raastupaan, kun kutsu kävi ja selitti käytöstään seuraavasti. Ensinnäkään hän ei suinkaan ollut toivottanut pirua menemään muurinrakennushommiin. Hän oli valmis menemään päiväksi niitylle töihin, olihan heinäntekoaika. Hän ei myöskään ollut aiemmin kuullut, että olisi pitänyt tulla töihin muuria rakentamaan. Hän oli kyllä todennut kuudennusmiehelle ”Än pärkelet mine nyt jåuda” eli nykysuomeksi, ettei hän nyt perkele jouda. Sipilä oli myös kysynyt voisiko Gabriel Jörensson mennä hänen talolleen kysymään naisväkeä töihin, sillä Sipilällä itsellään ei nyt ollut aikaa.
Muurarimestari kuuli Sipilän ja kuudennusmiehen välisen keskustelun ja hänet pyydettiin todistamaan kaupungin raadille asiassa. Mestarin mukaan Sipilä oli vain puhunut pahasta (den onda) eikä maininnut suoranaisesti pirua. Lopulta myös kuudennusmies Gabriel Jörenssonin oli tunnustettava, ettei hänkään ollut oikein varma oliko Sipilä kuitenkaan käyttänyt piru-sanaa. Näin muodoin Hannu Jaakonpoika Sipilä todettiin syytteistä vapaaksi ja asia oli selvitetty. Ei ollut niin paha toivottaa kiukuspäissään pahaa korjausprojektille kuin manailla pirua paikalle.
Heinäkuussa käyty sananvaihto on pieni tapaus Naantalin ja naantalilaisten historiassa, mutta se tarjoaa pilkahduksen 1600-luvun loppupuolen ihmisten elämästä. Hierarkiat ja kuuliaisuus ylempiään ja esivaltaa kohtaan olivat läsnä jokaisen arjessa. Kirkkoherra pyrki pitämään huolta pappilasta parhaansa mukaan, mutta hänen tehtäviensä hoitaminen oli kiinni muurarimestarin kiireistä. Kun mestari sitten saapui kaupunkiin, tuli kirkkoherran patistaa kuudennusmiehet töihin, joiden tehtävä oli puolestaan patistella kaupunkilaiset korjaamaan muuria. Velvollisuuksien hoitaminen ei aina istunut yksiin ihmisten omien suunnitelmien kanssa ja silloin saattoi ottaa päähän ja ärräpäät lennellä, mutta mitä tahansa ei suustaan saanut päästää. Asioista voitiin kuitenkin neuvotella. Sipilä oli lähdössä tärkeisiin heinätöihin, joten hän ehdotti, että kuudennusmies voisi käydä kyselemässä taloutensa naisväkeä töihin. Ilmeisesti kotiin olivat jääneet Sipilän vaimo sekä talouden piika, jotka miehen mielestä voisivat ottaa osaa rakennustöihin siinä missä hänkin – jos joutaisivat.
Mari Välimäki
Kirjoittaja on oppiaineen dosentti, joka tutkii Turun kuninkaallisen akatemian professorien kokemuksia miehuudesta uuden ajan alussa – ja törmää toisinaan mielenkiintoisiin oikeustapauksiin, joista on vaikea olla kirjoittamatta.
Lähteet:
Kansallisarkisto:
Läänintilit, Turun ja Porin läänin tilejä, 7377 Tositekirja (1687), 1031, https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=1604665823 (luettu 13.3.2025)
Raastuvanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat, Naantalin raastuvanoikeuden tuomiokirjat (1660–1696), 27.7.1687, [ei sivunumeroita tai foliointia], https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=6233140949&aineistoId=2323119346 (luettu 13.3.2025)
Kuudennusmiehistä:
Viitaniemi, Ella, Yksimielisyydestä yhteiseen sopimiseen. Paikallisyhteisön poliittinen kulttuuri ja Kokemäen kivikirkon rakennusprosessi 1730–1786, Tampereen yliopisto, Tampere 2016, https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0096-8.
