Konferenssi, tuo tutkijan työhön oleellisesti kuuluva elementti, saattaa olla monelle tärkein osa työtä tai  iloista rutiinia, joka rikkoo arjen. Toisille se on mahdollisuus näyttää oma erinomaisuutensa, mutta toisille se voi olla yhtä lailla myös orastava painajainen, jota ei koskaan saa täysin haltuunsa. Konferenssit voivat olla outoja kokemuksia, jotka ovat täynnä hermostunutta jännitystä, tietämätöntä haahuilua ja yksinäisyyden kokemuksia vieraassa kaupungissa. Näihin voi kuitenkin itse vaikuttaa.

Olen saanut mahdollisuuden osallistua lyhyen väitöstutkijan urani aikana useampaan konferenssiin, joista osa kansainvälisiä ja osa kotimaisia. Sosiaalisesta luonteestani huolimatta konferenssit ovat monesti olleet minulle raskaita ja stressaavia kokemuksia, joita olen pyrkinyt työstämään. Siksi ajattelin jakaa tämän blogikirjoituksen muodossa muutamia huomioita ja neuvoja, jotka olen todennut hyväksi vuosien saatossa.

Tämä viihteellinen teksti on kirjoitettu erityisesti aloittelevia väitöstutkijoita varten ja ensimmäisiä konferensseja silmällä pitäen. Kirjoituksen taustalla on ajatus siitä, että konferenssit, symposiumit, tutkijatapaamiset ja kesäkoulut ovat oleellinen osa tutkijuutta ja tutkijan työtä, ja tapa viestiä tutkijayhteisön kanssa. Konferenssimatkustamiseen liittyy myös ongelmia, esimerkiksi ilmastonmuutoksen näkökulmasta, mutta niitä ei tässä kirjoituksessa sivuta.

Helsingin kaupungin vastaanotolla elokuussa 2016 EAUH-konferenssissa

Tusina vinkkiä

1. Ota jo varhain selvää oman alasi tärkeimmistä konferensseista. Tällöin voi hyvissä ajoin suunnitella osallistumistaan, erityisesti isompiin ja toistuvin syklein pidettäviin konferensseihin, ja siten sitouttaa konferenssi sopimaan kulloiseenkin oman työn tutkimusvaiheeseen. Etenkin väitöskirjavaiheessa on turhaa käydä konferensseissa puhumassa väitöskirjan ulkopuolisista aiheista, sillä aikaa työn tekemiseen on rajallisesti. Muista, että myös konferenssiesitelmät vievät työtäsi eteenpäin.

2. Lähetä rohkeasti abstrakteja konferenssien call for paperseihin (cfp). Kokemukseni mukaan yksittäiset paperit ja aloittelevat tutkijat tulevat hyväksytyiksi siinä missä vanhemmatkin tieteenharjoittajat. Parasta on tietysti päästä osaksi etukäteen suunniteltua sessiota, jossa oma aihe sopii osaksi laajempaa teemaa. Mutta yhtä lailla myös erikseen lähetetyistä abstrakteista voi olla hyötyä. Tärkeintä on, että pääsee esittelemään oman tutkimuksensa ja saa siihen palautetta muilta tieteenharjoittajilta.

3. Läpimenon jälkeen tärkeintä on varmistaa, että matka saa rahoituksen. Helpointa rahoituksen saaminen on erilaisissa projekteissa, jotka varaavat yleensä budjeteissaan pienen siivun konferenssitoiminnalle. Mutta myös muita mahdollisuuksia on. Yliopistot saattavat tukea omia tutkijoitaan, samoin monet säätiöt. Kannattaa kuitenkin varautua kilpailuun sekä siihen, että saatu rahoitus ei kata kaikkia menoja.

Muista, että ihan kaikesta ei tarvitse tinkiä, vaikka matkan kulut tuleekin pitää minimissä. Tutkija voi ihan rauhassa varata huoneen aamupalalla ilman pelkoa rahoittajatahon konkurssista. Ykkösluokassa ei kannata yrittää lentää, mutta halvimmat kolmen vaihdon ja 24 tunnin lentoyhteydet voi myös jättää hyvällä omatunnolla väliin. Monissa konferensseissa jatko-opiskelijoille tarjotaan halvempia rekisteröintimaksuja, joten näitä kannattaa hyödyntää. Säätiöiltä saadut apurahat kattavat myös konferenssimaksut.

Esitelmänpitoa Belfastin ESSHC:ssa 2018 (kuva J. Merovuo).

4. Kun rahoitus on kasassa, on aika siirtyä laatimaan oma esitelmää. Kultainen neuvoni on: laadi esitelmäsi ajoissa. Saatat kuulla villejä tarinoita siitä, kuinka esitelmät voi tehdä vasta lentokoneessa, aamupalalla kahvin lomassa tai metrossa matkalla tapahtumapaikalle, mutta nämä puheet ovat todennäköisesti vahvasti suurenneltuja. On totta, että kokeneemmat puhujat ja tieteenharjoittajat selviävät vähemmällä vaivalla ja nopeammin, mutta samalla tavalla hekin joutuvat valmistautumaan esitelmiinsä. Tai ainakin heidän pitäisi.

Hyvin valmisteltu ja harjoiteltu esitelmä on mitä todennäköisemmin myös onnistunut esitelmä. Mieti esimerkiksi dioja tehdessäsi, että toimiiko pointtisi vai ei. Kuvat ovat aina loistava juttu, ja pelkillä kuvillakin voi esitelmänsä kalvottaa. Toisaalta kannattaa välttää pitkiä sepustuksia omasta aiheesta. Älä myöskään lue samoja asioita sanasta sanaan ääneen, mitä olet heijastanut projektorilta seinällä. Mieti minkälaista esitelmää jaksaisit itse seurata ja tee omastasi sellainen. Hyviä asioita ovat visuaalisuus, ilmavuus, lyhyt yhteenveto, huonoja taas raskaat tekstimassat, ankea ilmaisu ja 14 sivua laajat diagrammit.

Ja muista, tämä on tärkeää: jätä comic sans sekä pomppien saapuvat otsikot ja muut erikoistehosteet työpaikkasi pikkujouluille. Tai oikeastaan, säästä myös työkaverisi tältä.

5. Muista, että puhuttu ja kirjoitettu esitelmä ovat kaksi eri asiaa. Oma tapani pitää esitelmää on kirjoittaa se valmiiksi kokonaisuudeksi. Kirjoitan sen puhekielellä ja höystän huumorilla, avainpointeilla ja muilla ohjeilla, joilla rytmitän puhetta, nostan katsetta yleisöön jne. Tästä osan opettelen ulkoa, jotta paperista luvun tunne vähenee. Monissa suomalaisissa tieteenharjoittajissa elää vankka usko, että improvisoitu puhe dioineen on esitelmien aatelia, mutta itselle se ei tunnu sopivimmalta käytännöltä. Olen kiinnittänyt huomiota, että kirjoitettuun paperiin luottaa moni muukin konferensseissa. Älä kuitenkaan lue suoraan sellaista esitelmää, joka tarkoitettu luettavaksi paperilta tai ruudulta, löydät itsesi helposti liian vaikeiden sanojen, pitkien lauseiden ja merkitysketjujen loputtomasta suosta.

Aina toisinaan konferenssiesitelmät ovat niin suosittuja, että niitä joutuu kuuntelemaan oven raosta, kuten Historiantutkimuksen päivillä 2017.

Treenaa samalla myös ajoitus kuntoon. 20 minuutin esitelmä saa kestää 20 minuuttia, ei yhtään enempää.

6. Jännitys on hyväksi, mutta sitä voi myös hallita. Esitelmätilannetta kannattaa harjoitella etukäteen lukemalla tekstiä läpi ja pohtimalla kysymyksiä, joita yleisö mahdollisesti esittää. Kaikkea ei kuitenkaan voi ennalta suunnitella, sillä joskus esitelmädiat unohtuvat hotellille, paidan rintamukseen on lounaalla herahtanut tippa tomaattikastiketta tai kateederin valot paistavat kokovartalohien päälle jo ensi minuuteilla. Näihinkään ei kuitenkaan kuole, eikä niitä todennäköisesti edes huomaa kukaan.

7. Hanki konferenssibuddy. Konferenssikokemusta saattaa helpottaa, jos mukana on ystävällinen kollega tai vanhempi tieteenharjoittaja pehmentämässä iskua ja antamassa tärkeitä neuvoja. Näin syvään päähän hyppääminen ei tunnu liian kuristavalta, kun ponnahduslaudalla on mukana joku muu.

8. Kuuntele muiden esityksiä. Konferenssien toinen keskeinen anti omien ideoiden esittelyn lisäksi on mahdollisuus kuunnella muita tieteenharjoittajia ja heidän ajatuksiin ja tuloksiaan. Substanssin ohella kannattaa myös tarkastella, miten kollegat pitävät esityksiään, miten he rytmittävät puhetta, millaisia dioja heillä on käytössään jne. Näistä kannattaa surutta ammentaa hyödyllisimmät jipot ja tavat myös omaan esitykseensä. Tarkkailemalla muita oppii yllättävän paljon, ja oma mahdollinen takeltelukaan ei tunnu enää murskaavalta, kun huomaa kokeneen professorin tekevän samoin.

Suosittelen myös konferenssimuistikirjan hankkimista. Lippulappuset kun hukkuvat helposti.

9. Konferenssien kolmas keskeinen anti on muihin tutkijoihin tutustuminen ja verkostoituminen. Älä siis jää hotellihuoneeseen iltoja viettämään, vaan käy sosiaalisissa tapahtumissa ja koita tutustua muihin. Yksi hyvä tapa on esittää esitelmien jälkeen kysymyksiä tai pyrkiä puheille session jälkeen. Minglaus on toki raskasta ja vaativaa, ja vain harvalta se luonnistuu ilman ponnistuksia. Älä siis ihmettele, jos olet konferenssi-illallisen jälkeen aivan puhki diskuteeraamisesta. Yleensä se kuitenkin kannattaa.

On tärkeää muistaa, että tieteellinen minglaus on muutakin kuin viinipöhnässä ilmaan heitettyjä liian innostaneelta kuulostavia kehuja toisen ihmisen esitelmästä. Kenties esitelmästä ei kannata puhua lainkaan, vaan keskittyä muihin omaa tieteenalaa käsitteleviin kysymyksiin, omiin kiinnostuksen kohteisiin tai tyystin toiseen aiheeseen. Nimittäin tuttujen ihmisten kanssa on helpompi tehdä töitä tulevaisuudessa ja sosiaaliset kontaktit saattavat mahdollistaa kirjoituspyyntöjä kirjaprojekteihin, suosituksia apurahahakuihin tai pyyntöjä saapua puhumaan omasta aiheestaan. Muista, että kaiken keskustelun pyrkimyksenä ei kuitenkaan voi olla yritys hyötyä toisesta henkilöstä, vaan ihmisiin tutustuminen ja oman maailmankuvan avartaminen voi olla myös itsetarkoitus.

Iltajuhla Belfastin kaupungintalolla.

10. Skippaa hyvällä omatunnolla muiden esityksiä. Konferenssi pyhä tarkoitus ei ole istua jokaisena päivänä aamukahdeksasta iltakuuteen kuuntelemassa muiden esitelmiä. Yhtä arvokasta voi myös olla pitkäksi venynyt lounas kollegoiden ja uusien tuttavuuksien kanssa. Mitä isompi konferenssi on, sen sopivampaa on pitää esitelmien väleissä taukoja. Samalla kannattaa myös jossain välissä pyrkiä tutustumaan konferenssikaupunkiin, kulttuuritarjontaan ja historiaan. Monesti konferenssit pidetään kaupungeissa, jotka eivät kuulu tavanomaisempien lomakohteiden listalle.

11. Pohdi kotona jälkikäteen konferenssin antia. Mieti mitä tulit kuulleeksi viikon aikana, miten oma esityksesi meni, keitä tapasit ja mitä vinkkejä sait omaan työhösi? Reflektoi kokemaasi mukana olleiden kollegoiden kanssa tai pura kokemuksiasi yhteisösi kahvihuoneessa.

12. Muista raportoida. Monet rahoittajatahot kaipaavat lippulappusia ja selvityksiä matkastasi eikä näitä kannata unohtaa antaa, sillä raportointivelvollisuuden laiminlyönti saattaa estää myöhemmin uuden konferenssimatkan rahoituksen. Yleensä nämä kannattaa hoitaa heti alta pois.

Näin. Nyt olet selvinnyt konferenssimatkastasi. Maailma on toki neuvoja täynnä ja myös tyystin toisenlaisilla ohjeilla ja ohjeitta pärjää varmasti. Tärkeintä on, että löytää tutkijantyöstään riemua, merkitystä ja iloa!

Topi Artukka

Kirjoittaja on Suomen historian tutkija, joka tutkii väitöstyössään seurapiirejä. Väitöstutkimusta rahoittaa Koneen säätiö.