Vuosi sitten tammikuun lopussa Suomessa oli todettu tiettävästi ensimmäinen koronavirustartunta. Kiinasta Wuhanin alueelta kotoisin ollut nainen sairastui Saariselällä, ja hänet kuljetettiin sairastamaan Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle. Taudin leviäminen alkoi Suomessa kuitenkin vasta kuukautta myöhemmin. Kun toinen tautitapaus diagnosoitiin Suomessa helmikuun lopulla, pääministeri Sanna Marin rinnasti taudin vielä kausi-influenssaan (Yle 27.2.2020). Tilanne kuitenkin muuttui Suomessa ja muualla Euroopassa hyvin nopeasti ja maaliskuun 13. päivänä WHO julisti pandemian keskuksen siirtyneen Aasiasta Eurooppaan.
Lääketieteellistä tutkimusta tehtiin ennen näkemättömän nopeaan tahtiin ympäri maailmaa. Tutkijat tekivät kaikkensa saadakseen tietoa siitä, miten pandemiaksi yltynyt tauti saataisiin pysäytettyä tai sen leviäminen aisoihin sekä miten sairastuneita olisi parasta hoitaa. Myös rokotteen kehitys aloitettiin pian taudin ilmaantumisen jälkeen. Lääkärit, epidemiologit ja tilastotieteilijät eivät kuitenkaan olleet ainoita, jotka koittivat saada tilanteen haltuun sitä tutkimalla. Samoin toimivat myös humanistit, yhteiskunta- ja oikeustieteilijät.
Jo huhtikuun alkuun mennessä suomalaiset historiantutkijat olivat kirjoittaneet useita blogitekstejä liittyen pandemioiden ja epidemioiden historiaan. Kaisa Kyläkoski julkaisi 4.4. Sukututkijan loppuvuosi -blogissaan koosteen siihen mennessä julkaistuista kirjoituksista. Näitä kirjoituksia oli 18. Kyläkoski oli linkittänyt kosteeseen myös Twitteriin tehtyjä epidemiahistoriallisia keskusteluketjuja. Lisäksi menneisyyden epidemioita tutkineet historioitsijat vastasivat Historioitsijat ilman rajoja -järjestön internetsivuilla ihmisten kysymyksiin kulkutaudeista sekä kommentoivat tilannetta eri medioiden haastatteluissa. Tarve ymmärtää omana aikanamme hyvin poikkeuksellista tilannetta oli valtava.
Blogit tarjosivat tutkijoille matalan kynnyksen tuottaa tietoa ja osallistua keskusteluun. Blogien kautta oli myös mahdollista kommentoida kriisin hoitoa. Kun valtioneuvosto antoi valmiuslain käyttöönottoasetukset liikkumisrajoituksista sekä terveydenhuoltohenkilöstön työvelvollisuuden toteuttamisesta 25.3.2020, ottivat Euroopan yliopistoinstituution professori Martin Scheinin sekä Kalevi Sorsa säätiön toiminnanjohtaja Pauli Rautiainen kantaa hallituksen toimiin seuraavana päivänä Perustuslakiblogissa. Tutkijoiden kirjoitus sai paljon huomiota mediassa, sillä kirjoittajat reagoivat nopeasti ja kritisoivat kärkkäästi valtioneuvoston toimia. Jo otsikossa todettiin valtioneuvoston leikkivän jumalaa. Eräs Scheininin ja Rautiaisen kirjoitusta kommentoineista tutkijoista oli käytännöllisen filosofian professori Antti Kauppinen Etiikka.fi -blogissa. Kauppinen pohti kirjoituksessaan, oliko valtioneuvoston tekemät toimet yksilön liikkumisen vapauden rajoittamiseksi moraalisesti väärin tai ihmisoikeussopimusten vastaista, kuten Scheinin ja Rautiainen olivat kirjoituksessaan antaneet ymmärtää. Keskustelu jatkui sosiaalisen median eri kanavissa. Tutkijat käyttivät blogeja perusteltujen puheenvuorojen julkaisun kanavina. Vastaavaan nopeuteen ja keskustelun kattavuuteen ei olisi millään päästy perinteisten printtimedioiden palstoilla.
Kuluneen koronavuoden aikana useat asiantuntijat ovat keskustelleet eri medioissa käynnissä olleesta pandemiasta. Sen erilaisista vaikutuksista yhteiskuntaan, talouteen, terveydenhuoltoon, yhteisöihin ja yksilöihin. Kun keväällä 2020 Rami Kangas ja Marko Nenonen ja sitten minäkin keskustelimme koronakriisistä, sen hoidosta ja sen tuomista tulevaisuuden näkymistä, tartuimme Ramin ehdotukseen, että koronakriisistä ja katastrofeista ei tulisi kirjoittaa vain blogeja ja kolumneja vaan kokonainen yleistajuinen teos. Kirjassa vedettäisiin yhteen käytyjä keskusteluja ja analysoitaisiin kriisiä ja sen pohjalta myös tulevaisuutta. Sitten teema laajeni länsimaisen yhteiskunnan tilaan, koska katastrofit ovat tässä suhteessa olleet aina hyvin valaisevia. Ajatuksesta syntyi teos K niin kuin katastrofi. Länsimaiden seitsemän tulevaisuutta (Atena), joka julkaistiin tammikuun lopulla. Teoksessa tarkastelemme koronapandemian lisäksi pandemian paljastamia tulevaisuuksia, jotka käsittelevät valtion roolia, mediaa, tietoa, digitaalisuutta, taloutta ja globalisaatiota. Teoksen päättää manifesti, jossa painotamme muun muassa demokraattisen päätöksen teon merkittävyyttä, yksilön vapautta valtioiden roolin kasvaessa sekä henkistä huoltovarmuutta, jolla tarkoitamme sivistystä, tietämystä ja sekä kulttuurista pääomaa ja joka toimii silloinkin, jos/kun tietoverkot kaatuvat.
Suomalaisen Tiedeakatemian asettama COVID-19-asiantuntijaryhmä julkaisi helmikuun alussa seitsemän tavoitetta Suomen kriisikestävyyden vahvistamiseksi. Asiantuntijatyöryhmän puheenjohtaja Anna Mauranen toi esiin, kuinka epidemiologien, virologien, rokotekehittäjien ja hoitohenkilöstön lisäksi tarvitaan myös muiden tieteenalojen panosta, sillä pandemian vaikutukset ulottuvat laajasti yhteiskunnan eri alueille (Yle 8.2.2021). Ihmistieteiden tutkimuksella on iso tehtävä yhteiskunnallisten rakenteiden sekä laajojen kehityskulkujen kartoittamisessa ja tulkinnassa. Jotta voimme selvitä pandemiasta ja valmistautua tuleviin kriiseihin (sillä niitä on varmasti luvassa), tarvitaan laaja-alaisesti eri tieteenalojen tutkimuksellista panosta. K niin kuin katastrofi -kirjassa kirjoitamme, kuinka ihmisen on oltava kohtaloaan suurempi. Meidän on oltava katastrofitietoisia ja tulevaisuusorientoituneita. Varaudumme siihen, mitä tulevaisuudessa voi tapahtua ja valmistaudumme selviämään siitä.
Mari Välimäki
Kirjoittaja on Suomen historian tohtorikoulutettava ja kirjoittanut tammikuussa julkaistun K niin kuin katastrofi -teoksen yhdessä Turun yliopiston kulttuurihistorian alumnin, taiteilija & yrittäjä Rami Kankaan sekä yliopistonlehtori Marko Nenosen (Tampereen yliopisto) kanssa. Pandemian ajan tunnelmia kuvailee kirjaan liitetty soittolista, jonne pääsee kirjan kotisivun kautta.
