”Tulethan tuoksutta” toivotaan lapuissa, joita on viime aikoina kiinnitetty yliopistorakennuksemme Arcanumin käytäville. Laput viittaavat monien nyt suosimiin parfyymeihin. Tuoksut, jotka tuottavat mielihyvää yhdelle, voivat aiheuttaa päänsärkyä tai muita epämiellyttäviä tuntemuksia toiselle. Hajut eivät ole kuitenkaan pelkästään hyviä tai pahoja, vaan niillä on monenlaisia merkityksiä. Ne voivat esimerkiksi välittää tietoa, herättää muistoja tai olla erottautumisen väline.

Hajujen historiaa on tutkittu jo useamman vuosikymmenen ajan, 2000-luvulla myös osana laajempaa aistihistorian kenttää. Sitä voidaan kuitenkin hyvällä syyllä pitää yhä melko vähän tutkittuna alueena. Suurin osa hajuihin keskittyvästä historiantutkimuksesta käsittelee 1900-lukua varhaisempia aikoja. Moderniin aikaan onkin kuulunut pyrkimys kohti hajuttomuutta. Ranskalainen historioitsija Alain Corbin kirjoittaa hajujen sosiaalihistoriaa 1700- ja 1800-luvulla käsittelevässä tutkimuksessaan tämän ”deodorisaation” projektin olevan perustavanlaatuinen koko läntiselle kulttuurille. Vesihuolto, kemianteollisuus, valmisvaateteollisuus ja kotitalousteknologia edistivät kaikki hajuttomuuden pyrkimystä myös 1900-luvun mittaan. Kuten historioitsija Mark Jenner on huomauttanut, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että moderni historia olisi hajutonta tai että hajuilla ja tuoksuilla ei olisi ollut ihmisille merkitystä.

Teknologinen kehitys on myös jatkuvasti tuottanut uusia hajuja. Tehtaat ovat levittäneet monella paikkakunnalla ominaishajujaan, joille asukkaat puolestaan ovat antanet tulkintojaan. Vaikkapa sellutehtaiden katkusta on voitu puhua ”rahan hajuna”, samoin kuin konepajojen melu on voitu nimetä ”leivän ääneksi”. Toisaalta myös teknologian aiheuttamat ympäristöhaitat on havaittu usein nimenomaan aistinvaraisesti. 1800-luvun lopulta alkaen suomalaiskaupunkeihin rakennetut viemärit poistivat löyhkäävät jätevedet katuojista ja takapihoilta, mutta sen sijaan lähiympäristön luonnonvesissä alettiin havaita haisevia ”harmaita aaltoja”, kuten ympäristöhistorioitsija Simo Laakkonen on kuvaillut vesiensuojelun aloittamiseen johtaneita kimmokkeita. Aurajokikin oli vielä 1950-luvulla käytännössä avoviemäri, joka lemusi kesäisin niin pahasti, etteivät turkulaiset juuri halunneet oleilla jokirannassa.

Mietin hajujen kokemista, kun kirjoitin kollegani Kaarina Kilpiön kanssa artikkelia aistien merkityksestä koulumuistoissa. Käytimme artikkelissa lähteinä muun muassa kopiokonemuistoja, joita keräsin jo vuosia sitten yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa. Muistitietokeruussa pyysin vastaajia muun muassa muistelemaan kopiokoneisiin mahdollisesti liittyneitä aistituntemuksia. Monet heistä kertoivatkin hajumuistojaan. Suurin osa näistä liittyi niin sanottuihin spriikopiokoneisiin, joita käytettiin kouluissa erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla, ennen siirtymistä valokopiointiin. Spriikopiokoneissa eli vahapaperimonistuskoneissa kopioiden tekemiseen tarvittiin kaksiosainen master-arkki. Päällysarkkiin kirjoittamalla tai piirtämällä siirrettiin vahapintaan sidottua painoväriä alusarkkiin. Siitä väri siirrettiin kopioiksi papereihin alkoholipohjaisen liuottimen ja mekaanisesti veivattavan tai sähkökäyttöisen kopiokoneen avulla. Menetelmässä käytetty liuotin aiheutti kopioihin ominaistuoksun, joka kuitenkin haihtui nopeasti.

Muistitietokeruun vastaajat kirjoittivat spriikopioiden hajusta monipuolisesti ja eloisasti. Eräs vuonna 1964 syntynyt vastaaja oli jopa antanut koko vastuksensa otsikoksi ”Oi tuoksua monisteen!” Tulkinnat hajusta vaihtelivat. Suurin osa sitä muistelleista kertoi nauttineensa siitä tai pitäneensä sitä jollain tavalla kiehtovana. Joillekin se oli kuitenkin aiheuttanut pahoinvointia tai hengenahdistusta. Se oli yhdistynyt usein koetilanteisiin, mikä oli saattanut tehdä itse hajustakin jännittävän tai vastenmielisen. Spriikopioiden saamisessa oli myös aina jotain hieman erityistä, sillä niiden tekeminen ei ollut aivan vaivatonta. Monet muistelivat koululaisten tapaa haistella kopioita. Vuonna 1969 syntynyt vastaaja kertoi järjestäjänä toimisesta pienessä kyläkoulussa:

Ah niitä onnen päiviä, kun ala-asteella järjestäjävuorolla sai polleana pyörittää koneen kampea ja liruttaa sinolia siihen tyynyyn, se ihana tuoksu! Heti kun vei paperipinon luokkaan ja jakoi monisteet, kaikki nostivat ne naamalleen ja nuuhkivat.

Hajujen historian tutkimuksesta tekee sekä hankalaa että kiintoisaa se, ettei hajuja voi tallentaa tai mitata eikä edes määritellä kovin tarkasti. Tämän takia jokaisen haistajan oma kokemus saakin erityistä painoarvoa. Hajut ovat samanaikaisesti sekä jaettuja että intiimejä. Niiden leviämistä on vaikea estää, mutta niiden kokemista on vaikea välittää toisille. Vaikka esimerkiksi spriikopioiden haistelu oli selvästi yleinen tapa kouluissa eri puolilla Suomea, ei niiden hajulle ole vakiintuneita yhteisiä sanoja. Muistitietokeruun vastaajat kuvailivat hajua monin eri tavoin, esimerkiksi voimakkaaksi, kummaksi, tympeäksi ja ihanaksi.

Hajuilla on erityisen kiinteä suhde muistamiseen ja tunteisiin. Erityisesti emotionaalisesti voimakkaat kokemukset linkittyvät mielessämme usein sellaiseen hajuun, joka on ollut kokemuksen hetkellä läsnä. Muistitietohistoriassa hajut ja muut aistimukset mainitaan erityisesti niin sanottujen eloisten muistojen yhteydessä. Tällaisille muistoille pidetään ominaisena voimakasta tunnetta, joka on saanut tietyn hetken painumaan mieleen välähdyksenomaisena, yksityiskohtaisena aistimuistona. Spriikopioita koskevien muistojen perusteella voimme kuitenkin todeta hajujen liittyvän myös muihin kuin tällaisiin poikkeuksellisiin tunnemuistoihin. Niihin ei vain ole vielä kiinnitetty kovin paljon huomiota.

Historiaa kannattaa ehdottomasti lähestyä myös nenän kautta. Hajut ja niiden aiheuttamat reaktiot voivat johdattaa meitä sellaisten ruumiillisten ja materiaalisten ilmiöiden pariin, jotka muuten jäisivät vähälle huomiolle. Esimerkiksi spriikopioiden haju oli vain kopiointitekniikan tahaton sivutuote eikä itsessään erityisen merkittävä, mutta sen kautta on mahdollista päästä käsiksi menneen arkipäivän merkityksellisiin käytäntöihin, ympäristöihin, tunteisiin ja kokemuksiin.

Tiina Männistö-Funk

Kirjoittaja on akatemiatutkija ja tekniikan historian dosentti.

Kirjallisuus

Corbin, Alain (1986). The foul and the fragrant : odor and the French social imagination. Cambridge, Mass: Harvard University Press.

Jenner, Mark S. R. (2011). Follow Your Nose? Smell, Smelling, and Their Histories. The American Historical Review 116(2), 335–51. http://www.jstor.org/stable/23307699.

Männistö-Funk, Tiina & Kilpiö, Kaarina (2024). Koulun historiaa haistamassa ja kuu(nte)lemassa: Muistot kopiokoneista ja keskusradioista johdattajina 1900-luvun jälkipuolen aistimaisemiin. Kasvatus & Aika, 18(4), 7–27. https://doi.org/10.33350/ka.143342

Männistö-Funk, Tiina (2017). Noin sata vuotta teollisuutta ja teknologiaa. Läpileikkauksia Suomeen tekniikan maana. Männistö-Funk, Tiina (toim.): Miten Suomesta tuli tekniikan maa. Helsinki: Tekniikan museo, 11–52.

Suominen, Jaakko & Silvast, Antti & Harviainen, J. Tuomas (2018). Smelling Machine History: Olfactory Experiences of Information Technology. Technology and Culture, 59(2), 313–37. https://doi.org/10.1353/tech.2018.0031