Neljännet valtakunnalliset Historiantutkimuksen päivät kokosivat 19.–21.10.2017 Turkuun noin 350 historiantutkijaa, jotka esittelivät tutkimustaan 90 työryhmässä. Konferenssin järjestivät Turun yliopiston ja Åbo Akademin historia-aineet yhdessä Suomen Historiallisen Seuran kanssa.

Kuva: Ella Viitaniemi

Konferenssin key note -puhujiksi oli kutsuttu professori Maria Tamboukou (University of East London), Nigel West ja professori Pelle Snickars (Umeå universitet). Heistä Tamboukou puhui torstaina konferenssin alussa ja oli key note puhujista ainoa, jota ehdin kuuntelemaan. Tiedon kasaantuminen ja kaivaminen arkeologin tapaan sekä arkistojen asema vallankäyttäjänä olivat seikkoja, jotka Tamboukou mainitsi puheessaan.

Tamboukou tukeutui esitelmässään Michel Focaultin teorioihin esitellen arkistot heterotopioina eli monimerkityksisinä paikkoina ja tiloina, joissa aika, ajallinen tapahtuma tai jatkumo on suljettu tiettyyn paikkaan ja joissa aika siis samanaikaisesti sekä pysähtyy että jatkaa kulkuaan. Key note -luento oli ajatuksia herättävä, sillä se oli samaan aikaan sekä filosofinen että käytännönläheinen. Feministiseksi tutkijaksi itsensä asemoinut Tamboukou puhui yllättävän vähän sukupuolen merkityksestä arkistoille. Olisin mielelläni kuullut lisää siitä, millaisia merkityksiä on sukupuolella arkistojen rakentumisessa ja säilyttämisessä, kun tiedetään, että arkistoissa toimijat ja säilyttämisestä päättäneet ovat pitkälti olleet miehiä.

Maria Tamboukou esitelmöi aiheesta “Archival technologies: past traces, future imaginings”, kuva: Maarit Leskelä-Kärki

Historiantutkimuksen päivien työryhmät käsittelivät Suomessa tehtävää historiantutkimusta laidasta laitaan. Työryhmien aiheet ulottuivat myös Suomen rajojen ulkopuolelle osoittaen, että meillä tehdään laaja-alaista tutkimusta niin aihepiireiltään kuin maantieteelliseltä ulottuvuudeltaan. Tästä voimme historiantutkijoina olla ylpeitä! Suomalainen historiantutkimus ei rajoitu vain maamme rajojen sisälle tai valtiollisen itsenäisyyden aikaan.

Osallistuin historiantutkimuksen päiville kahdella esitelmällä. Omat esitelmäni käsittelivät 1800-luvun seurapiirejä ja migraatiota. Oli ilahduttavaa huomata, että esitelmien kuulijoiksi oli tullut muitakin kuin läheisiä kollegoita. Konferensseissa olisikin hyvä ehtiä kuuntelemaan itselle vieraampia aiheita, sillä usein ne ovat antoisimpia uusien ajatusten herättelijöitä.

Kollegoiden kanssa keskustellessa mainittiin työryhmiä muun muassa poliittisesta historiasta, oikeushistoriasta, sosiaalihistoriasta, käsitehistoriasta, historiantutkimuksen soveltamisesta populaariin historiankirjotukseen ja historiantutkimuksen digitaalisista menetelmistä ja tutkimusta tukevista digitaalisista sovelluksista.

Keskustelua herätti muun muassa historiantutkimuksen etiikkaa käsitellyt työryhmä, joka oli mahdollisesti yksi konferenssin suosituimmista työryhmistä. On hienoa, että tutkijoilla on mahdollisuus alan sisäiseen itsereflektioon, joka heijastelee myös laajempaan julkiseen keskusteluun historian käytöstä ja tutkimuseettisistä kysymyksistä, jotka eivät koske yksinomaan historiantutkimusta.

Viime aikoina on mediassa keskusteltu tutkijoiden viestintätaitojen puutteellisuudesta ja päättäjien taholta on heitetty tutkijoihin kohdistuneita piikkejä ”kaiken maailman dosenteista”. Mikäli median edustajat tai päättäjät olisivat tutustuneet Historiantutkimuksen päivien ohjelmaan ja puhujiin, he olisivat havainneet, että ainakin historiantutkijat osaavat viestiä ja pystyvät kertomaan omasta tutkimuksestaan kiinnostavalla tavalla. Esitelmien aiheista moni kytkeytyi nyky-yhteiskunnassa käytävään keskusteluun, kuten esimerkiksi maahanmuuttoon, perheisiin tai sukupuoleen. Onkin mielenkiintoista seurata, mitkä aiheet nousevat esille kahden vuoden kuluttua, kun seuraavat historiantutkimuksen päivät järjestetään Oulussa.

Konferenssi-illallisella esiintyi ArtTeatro, kuva: Maarit Leskelä-Kärki

Konferenssien antia on myös epävirallisempi kanssakäyminen käytävillä, kahviloissa ja iltatilaisuuksissa. Myytti epäsosiaalisista kammioihinsa sulkeutuneista tutkijoista karisi viimeistään konferenssin illanvietoissa, joissa tutkijoilla oli mahdollisuus seurustella ja tavata toisiaan.

Torstai-iltana Turun kaupungin vastaanotto sivistysjohtajan tervehdyksineen oli järjestetty Turun linnaan, jossa oli mahdollisuus tutustua myös linnassa olevaan vaihtuvaan näyttelyyn. Perjantain illallinen oli ravintola Koulussa, jossa ruokailun ohella konferenssivieraat saivat nauttia sirkusnumerosta sekä Turun historiaa käsittelevästä professori emeritus Timo Soikkasen humoristisesta luennosta.

Minulla oli lisäksi ainutlaatuinen tilaisuus keskustella torstain key note -luennoitsija Maria Tamboukon kanssa hänen tutkimuksestaan koskien 1800-luvun ranskalaisia ompelijattaria. Konferensseissa vapaamuotoiset illanvietot ovatkin monesti parasta antia ja Tamboukon lisäksi ehdin tavata pari itselleni ennalta hiukan vieraampaa professoria sekä lukuisan joukon kollegoita ja ystäviä eri puolilta Suomea.

Historiantutkimuksen päivien järjestelytoimikunta oli onnistunut työssään todella hienosti ja syksyinen sää suosi tapahtumaa. Uskon Turussa järjestettyjen Historiantutkimuksen päivien olleen osallistujille erittäin positiivinen kokemus.

Ulla Ijäs

Kirjoittaja on Turun yliopiston Suomen historian yliopisto-opettaja (ma.) ja osallistui Historiantutkimuksen päiville esitelmillä ”Avoimet ovet, suljetut piirit. Viipurin herrasväen seurassa 1800-luvun alkupuolella” työryhmässä Seurapiirit ja eliitti 1800-luvun alun Suomessa sekä “Elite Migrants, Material Culture and Identity in 18th and 19th Century Northern Baltic “työryhmässä Mobile People: Grass Root Experience of Migration Through Life Stories from 17th till 20th Century.