Idän uhka synnytti rajaseutukysymyksen


Näkymiä Salmin rajaseutukylästä. Järven takana siintää Venäjän Kanabro. Kuva: Museovirasto: Kansatieteen kuvakokoelma. Kuvaaja: Uuno Peltoniemi, 1935.

 

”Venäjän puolella näytti siltä, kuin olisi kuoleman viikate  korjannut siellä satoaan, Ihmiset oli karkotettu, kodit tehty autioiksi ja bolsevikkien vartiomiehet piileskelivät korkeiden paaluvarustusten takana. Täällä Suomen alueella kaikki puhui luottamuksesta, siellä rajan takaan näkyi pelkkää epäluuloisuutta ja pelkoa.”

Näin kuvaili näkymiä Raja-Karjalassa 1930-luvun loppupuolella samonnut lehtimies ja kirjallisuudentutkija Olof Enckell teoksessaan Rajan Vartio.  Salmin pitäjässä sijainneesta Rajaselän kylästä avautuivat suorat näkymät Neuvostoliiton puolelle, synkkään itään. Joitakin vuosia ennen Enckellin vierailua olivat neuvostoviranomaiset tyhjentäneet Venäjän rajaseudun kylät asukkaista.  Jäljelle olivat jääneet vain venäläiset sotilaat.

Enckellin matkakirja kuvaa hyvin 1930-luvun puolivälissä Neuvostoliittoa kohtaan koettuja tuntoja. Enckellin tavoin myös useat muut kirjoittajat suuntasivat katseensa rajaseudulle. Vuonna 1931 Uuno Kailas kirjoitti runossaan ”Rajalla”  hyisenä henkivästä idästä, jossa elämää leimasivat orjuus ja pakkotyö.

Valtio havahtui niin kutsuttuun rajaseutukysymykseen jo 1920-luvun alkupuolella. Suomen itsenäistymisen jälkeen muodostettu uusi valtioraja oli muuttanut useiden rajakuntien olosuhteet tyystin. Raja oli halkonut vanhoja kyliä ja sukuja kahden valtion alueelle ja katkonut  vilkkaat kauppatiet Venäjälle. Viljan ja elintarvikkeiden tuonnin tyrehtyminen oli aiheuttanut suoranaista puutetta.  Itsenäisyyden säilyttämisen vuoksi rajaseutujen kohottaminen nähtiin ensiluokkaisen tärkeänä.

Valtion avustuksin ryhdyttiin kehittämään  rajaseutupitäjien omaa maataloutta ja parantamaan kulkuyhteyksiä Suomen puolelle. Myös lukuista järjestöt aktivoituivat rajaseutukysymyksen tiimoilta. Järjestölähtöisen rajaseututyön muotoja olivat muun muassa koulutus, kiertueet sekä valistus aikakauslehtien välityksellä. Työn tavoitteena oli nostaa rajaseudun asukkaiden maanpuolustustahtoa ja integroida heidät tiiviimmin osaksi suomalaista kansakuntaa.

Rajaseutujulkaisuja. Kansalliskirjasto. Digitaaliset aineistot

Rajaseututyötä on tarkasteltu jälkikäteen muun muassa kehitysaluepolitiikkana, jonka avulla pyrittiin pääsääntöisesti  rajaseutukuntien taloudellisten olojen kohottamiseen. Sitä se eittämättä olikin, mutta työ oli myös vahvasti aatteellista, mikä usein unohdetaan. Rajaseututyö oli keino, jolla torjuttiin koettua kommunismin uhkaa.  Huolta aiheuttivat tuhannet Neuvosto-Venäjälle paenneet punakapinalliset, joiden uskottiin punovan uusia vallankaappaussuunnitelmia.

Rajaseudulla sortovuosina toteutettu venäläistämistyö oli omiaan lisäämään epäluulon ilmapiiriä, samoin rajakuntiin 1920-luvun taitteessa Neuvosto-Venäjältä saapuneet tuhannet pakolaiset. Korkeimmillaan heimopakolaisten määrä Suomessa oli vuonna 1922, kun heitä oli arviolta yli 33 000 henkeä.

Heimojärjestöjä ja Itä-Karjalan pakolaisuutta tutkinut Toivo Nygård on todennut, että asenne heimopakolaisiin oli puolueetonta ja korrektia, olihan heimoajattelu kuulunut suomalaiskansalliseen aateperintöön jo kauan. Virallisen asennoitumisen taustalla elivät kuitenkin erilaiset ennakkoluulot. Vienan Karjalan pakolaisten huoltotoimikunnan luettelo vuodelta 1922 kertoo, että jopa kolme neljäsosaa heimopakolaisista luokiteltiin poliittisesti epäluotettaviksi.

Kommunistiksi tai bolshevismin kannattajaksi epäilty henkilö rajaseudulla koettiin epäilemättä turvallisuusriskiksi. Rajaseudun olot ja pakolaiset kiinnostivat myös Etsivää Keskuspoliisia, joten Enckellin kuvaama, Suomelle ominainen luottamuksen ilmapiiri oli pikemminkin haave, johon pyrittiin tiukalla kontrollipolitiikalla ja valvonnalla.

 

Verna Kotiranta
Kirjoittaja on Suomen historian tohtorikoulutettava, joka tutkii rajaseutu- ja heimotyötä 1920-luvulta sotavuosiin valta- ja nationalismiteorioista käsin. Tutkimuksen keskiössä ovat naisten johtamat tai perustamat järjestöt, joille oli yhteistä vahva kansallismielisyys, niissä valinnut maanpuolustushenki sekä huoli rajaseutujen ja heimokansojen aineellisista ja henkisistä oloista.

 

Kirjallisuutta:
Enckell, Olof 1939: Rajan vartio. Jalkamatkoja Raja-Karjalassa. Otava. Helsinki.
Engman, Max 2007: Raja. Karjalankannas 1918–1920. WSOY. Helsinki.
Koljonen, Anita 1985: Rajaseututyö. 60 vuotta kehitysaluepolitiikkaa. Oulu
Lähteenmäki, Maria 2009: Maailmojen rajalla. Kannaksen rajamaa ja poliittiset murtumat 1911–1944. Karisto. Hämeenlinna.
Nygård, Toivo 1980: Itä-Karjalan pakolaiset 1917–1922. Jyväskylän yliopisto.
Vainio, V.H 1956: Neljännesvuosisata vapaaehtoista rajaseututyötä. Rajaseudun Ystäväin Liitto.

JAA ARTIKKELI: Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *