Vastaväitelleen mietteitä


Autokoulunopettajani sanoi kerran, että elämässä on kaksi päivää, jotka jokainen muistaa loppuikänsä, nimittäin hääpäivä ja inssiajo. Voi toki olla, että monien (nuo kyseiset siirtymäriitit kokeneiden) kohdalla tämä pitääkin paikkansa. Itselläni vihkipäivä sentään on vielä kohtalaisella kirkkaudella mielessä, mutta inssiajosta muistan enää tuskin mitään. Sen sijaan oman väitöspäiväni uskon olevan toinen, jos ei nyt aivan ikimuistoinen, niin ainakin sellainen hetki, että se pitänee päässäni pitkään pintansa tulevaisuudessa kenties uhkaavan dementian taulusientä vastaan.

Mutta mikä sitten tekee tästä päivästä niin erityisen? Kyse on pohjimmiltaan samasta asiasta kuin missä tahansa elämän merkityksellisessä hetkessä, erosta tuota hetkeä edeltävien ja sitä seuraavien asioiden välillä. Väitöspäivään kiteytyy ja kulminoituu hyvin paljon. Väitöskirjan työstäminen on vielä nykyäänkin useimmilla tutkijanuralle lähteneillä eniten työskentelyvuosia vievä hanke. Väitöskirjan sivumäärät saattavat hyvinkin ylittyä tulevissa tutkimuksissa, mutta väitöskirja on se, jota työstämällä ja jonka parissa päätä seinään lyömällä tällaisia tutkimuksia oppii tekemään. Oikopolkuja ei ole.

Väitöstilaisuus on alkanut. Vasemmalta vastaväittäjä Jessica Parland-von Essen, kustos Kirsi Vainio-Korhonen ja väittelijä Lauri Viinikkala. Kuva: Hanna-Mari ja Jere Kupari

Oman väitöskirjatyöskentelyni aloitin vuoden 2010 lopulla, mutta aiheesta, joka oli valmistuneen väitöskirjani teemasta kutakuinkin niin kaukana kuin yhden tieteenalan sisällä on mahdollista. Matka talonpoikaisesta toimijuudesta 1700-luvun pitäjänhallinnossa aineellisen todellisuuden, kerronnan ja historiallisen tiedon suhteeseen yhdistettyyn todellisuuteen perustuvissa menneisyyden esityksissä on ollut pitkä. Ollakseni kuitenkin pitkästyttämättä lukijaani en nyt lähde kuvailemaan kulkemani tien jokaista risteystä ja mutkaa. Riittänee, että totean jälkiviisauden tuomalla varmuudella kaikkien käännösten ja pysähdysten olleen hyödyllisiä, vaikka ne eivät ajankohtaisina olleessaan siltä olisikaan tuntuneet. Onneksi minulla oli tällä taipaleella hyvät ohjaajat, kuten aikoinaan autokoulussakin.

Tämän pääosin autoilua ympäristöystävällisemmän (ellei lasketa muutamia konferenssilentoja) matkanteon määränpään tavoitin lauantaina 26.1.2019. Väitöstilaisuus itse oli kokemuksena hieman yllättäenkin mitä miellyttävin, mistä suurimmat ansiot lankeavat vastaväittäjälleni Jessica Parland-von Essenille. Päivän muistettavuudessa vähintään yhtä olennaista kuin sitä edeltävät asiat, on se, mitä jälkeenpäin on tapahtunut. Koska tuon päivän ja nykyhetken väliin mahtuu vain kutakuinkin kuukausi, ovat päivään jälkikäteeni liittämäni merkityskerrostumat kohtalaisen ohuita. Tällä hetkellä ne muodostuvat erikoisesta sekoituksesta hilpeyttä ja haikeutta.

Ohi on! Kuva: Hanna-Mari ja Jere Kupari

Tuntemuksiini yhdistyy toisaalta riemua pitkän rupeaman päättymisestä ja tyytyväisyyttä siitä, että kulutettujen vuosien lopputuotteena on syntynyt jotain, mitä joku jossain saattaa pitää jopa hyödyllisenä. Toisaalta mietteisiini liittyy tiettyä jäähyväisten kaltaista apeutta. Omalta osaltani väitöskirjan valmistuminen merkitsee nimittäin myös irrottautumista yliopistoyhteisöstä, jonka parissa olen tottunut toimimaan ja opiskelemaan viimeisten viidentoista vuoden ajan. Vaikka mitään muutosta ei ennen aikojaan sopisikaan julistaa pysyväksi ja vaikka nykyinen työnantajani Turun museokeskus tekee tiivistä yhteistyötä yliopiston kanssa, on tällainen eronhetki merkitysten mentaalisella tasolla silti tunteikas. Sen myötä monet mainiot muistot siirtyvät mieleni arkistossa osastoon, jonka ovella lukee ”menneisyys”.

Hienoisesta haikeudesta huolimatta murheellisuudelle jää kuitenkin vain sivuosa. Kuten ajokortin saaminen 18-vuotiaalle, myös tohtoriuden verifioivan tutkintotodistuksen tipahtaminen postiluukusta kertoo, että yksi tavoite on saavutettu ja maailma on jälleen avoin.

 

 

 

 

 

 

Lauri Viinikkala
Kirjoittaja on tutkija Turun museokeskuksen kulttuurihistoriallisissa kokoelmissa.

 

JAA ARTIKKELI: Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *