Saimme hiljattain kuulla, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto tutkii epäilyä isännöintialalle pesiytyneestä kartellista. Viime vuoden lopulla rakennusbisneksessä paljastui puolestaan koko maan kattanut styrox-kartelli. (Helsingin Sanomat 4.12.2018, 8.2.2019). Vaikka kartellit ovat olleet kiellettyjä 1990-luvulta lähtien, tällä vuosituhannella kartelleista epäiltyjen yritysten listalle on joutunut useita Suomen teollisuuden lippulaivoja, kuten Outokumpu, Kone, Lemminkäinen, UPM, Stora Enso, Metsäliitto, M-Real ja Ahlström.

Puuvillatehtaitten Myyntikonttori yli yksi Suomen vakaimpia kartelleja, joka oli toiminnassa vuosina 1933-1979. Kuvassa sen ensimmäinen logo.

Kartelleissa yritykset sopivat yhteisestä hinnoittelusta sekä esimerkiksi asiakkaiden ja markkina-alueiden jakamisesta keskenään. Kartellit on kielletty hyvästä syystä. Ne nostavat hintatasoa ja vähentävät kuluttajien valintavaihtoehtoja, kun taas vapaassa kilpailussa menestyvät yritykset, jotka pystyvät tarjoamaan laadukkaimpia tuotteita edullisimpaan hintaan. Ei ihme, että kartellit yhä houkuttavat. Esimerkiksi Suomen suurimman isännöintialan yrityksen Realian sijoitetun pääoman tuottoprosentti oli vuonna 2018 suorastaan huikean hyvä, yli 50. Kartelleja onkin osuvasti kutsuttu ”hinnoista sopiviksi salaliitoiksi”. Häviäjiä ovat kuluttajat ja koko yhteiskunta.

Suomen modernin taloushistorian leimallisimpia ilmiöitä on teollisuuden vahva kartellisoituminen. Kartellit hallitsivat tuotantoa 1880-luvulta lähtien noin sadan vuoden ajan. On vaikea löytää teollisuudenalaa, joka ei olisi ajautunut jonkinasteisen kilpailun sääntelyn tielle. Kartellien painoarvoa Suomen taloudessa kuvaa arvio, jonka mukaan Suomen tehdasteollisuuden toimialoista jopa 90 prosentissa vallitsi 1950-luvun ja 1980-lopun välisenä aikana ainakin jossain vaiheessa valtakunnallinen kartelli (Hyytinen – Steen – Toivanen 2010).

Ilmiön laajuudesta sekä sen taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta merkittävyydestä huolimatta kartellisoitumista on Suomessa tarkasteltu vain harvoissa tutkimuksissa. Nekin ovat keskittyneet yksittäisiin kartelleihin tai toimialoihin, eikä kartellien kattavuudesta tai niiden kansataloudellisesta vaikutuksesta ole selvää käsitystä. Tämän havainnon innostamana olen käynnistämässä hanketta, jossa kartellisoitumista tutkitaan ensimmäistä kertaa laajana, Suomen talouden kehitystä määrittäneenä historiallisena ilmiönä.

Hanke keskittyy kolmeen kysymykseen. Koska kartelleja ei ole tutkittu systemaattisesti, ensimmäinen tehtävä on kartoittaa, mitä kartelleja Suomessa toimi: miten paljon niitä oli, mille aloille ne painottuivat, mitä niiden sopimukset koskivat sekä miten kattavia ne olivat? Suomessa monet kartellit ovat olleet kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen pitkäikäisiä. Toinen tutkimuskysymys keskittyy siksi kartellien ilmeiseen vakauteen. Olivatko niiden organisaatiot poikkeuksellisin vahvoja, tai tukiko valtion myönteinen suhtautuminen ennen 1990-lukua niiden vakautta?

Kolmanneksi hanke tutkii kartellien merkitystä niiden jäsenyritysten ja Suomen taloudelle. Toisin kuin taloustieteellisessä kirjallisuudessa yleensä väitetään, historiallisesti kartellit eivät niinkään poistaneet kilpailua, vaan ne ainoastaan sääntelivät sitä. Keskeistä onkin, missä määrin kilpailu toteutui kartellien sisällä ja laajemmin Suomen taloudessa. Suomen Kulttuurirahaston rahoituksella käynnistyvän hankkeen ensimmäisessä vaiheessa käyn läpi Suomen elinkeinoelämän keskusarkistossa olevia kartellien arkistoja sekä vuosina 1958-1992 ylläpidetyn kilpailunrajoitusrekisterin tietoja. Laaja, vertaileva tutkimus auttaa toivottavasti ymmärtämään, miksi kartelleista ja kilpailun rajoittamisesta sopimuksin muodostui syvään juurtunut maan tapa, joka on pitänyt pintansa nykypäivään asti.

Mika Kallioinen on Suomen historian yliopistonlehtori.

Lähde: Hyytinen, Ari, Steen, Frode ja Toivanen, Otto, ‘Cartels uncovered’, CEPR Discussion Paper, No. 7716, 2010.