Saanen esitellä teille kirpparilta ostetun kirja-aarteeni, jonka äärestä löydän itseni aina keväisin. Sen vaatimattoman vihreitä kansia koristaa yksinkertainen, kultareunainen viinirypäleterttu ja sisältö tarjoaa vastaukset kaikkiin viherpeukalon mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Kyseessä on Kodin Puutarha -kirjan kahdeksas painos vuodelta 1950. Ensimmäisen kerran kirja julkaistiin vuonna 1933 edesauttamaan etenkin maalaiskotien ja huvilapuutarhojen omistajien viljelytaitoja. Keväällä, kun krookukset pilkottavat kukkapenkistä ja multa tuoksuu nenään, sormet syyhyävät lehteilemään tämän kirjan sivuja.

Tietenkään näin vanhaan opaskirjaan ei voi luottaa sokeasti, sillä moni asia on ajan saatossa muuttunut. Pensaalle kaivettavan kuopan syvyys, maaperän merkitys kasvin hyvinvoinnille ja hedelmäpuiden leikkauksen ajankohta ovat silti pysyneet kutakuinkin samoina. Iso osa kirjan viehätystä onkin tutkailla, millaiset asiat ovat puutarhanhoidossa ennallaan ja mikä taas on muuttunut. Millaiset ajatukset ohjasivat puutarhanhoitoa ja kasvimaan perustamista 75 vuotta sitten?

Lähtökohdat puutarhaviljelylle olivat sotien jälkeisessä Suomessa hyvin erilaiset nykypäivään verrattuna. Kotipuutarhoilla oli tuolloin suuri merkitys ruokahuollon kannalta, eikä esimerkiksi vähävaraisen pienviljelijän kannattanut tuhlata maata ja aikaansa koristepuutarhan kukkasiin. Kodin Puutarha -oppaassa tärkeimpinä viljeltävinä vihanneksina mainitaan muun muassa kaalit, pinaatit ja salaatit sekä juurekset, kuten porkkana, punajuuri, lanttu, nauris, sokerijuurikas ja mustajuuri. Tietenkin peruna, sipulit ja erilaiset palkokasvit ovat myös olleet kotitarveviljelyn kulmakiviä. Vasta näiden jälkeen kerrotaan kurkun, tomaatin ja kurpitsan viljelyn saloista.  

Puutarhatuotteiden hyötyjä terveydelle perustellaan oppaassa samantapaisin argumentein kuin tänä päivänä. Kasviksista saatavat vitamiinit ovat tarpeellisia ihmisen hyvinvoinnille ja ”poistavat ruumiistamme liharuoan mukana kokoontuneita vahingollisia aineita.” Lisäksi ne tarjoavat ruokavalioon virkistävää vaihtelua, kunhan ne osaa valmistaa oikein:

”Raskaiksi ja yksitoikkoisiksi käyvät ajan mittaan peruna-vilja-liharuoat, ja henkilöt, jotka ovat saaneet tutustua kasvisruokiin, haluavat niitä tavallisesti edelleenkin käyttää. Perheenemäntien on vain opittava valmistamaan kasvis- ja hedelmäruokia kyllin taitavasti ja monipuolisesti.”

Suurin ajan saatossa tapahtunut muutos koskenee ymmärrystä vieraslajeista ja kasvinsuojelusta. Kirjassa kauniina puutarhan sulostuttajina pidetään niin lupiinia ja Rosa rugosaa eli kurtturuusua, jotka on sittemmin luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi. Kirjan lopussa on laaja listaus tehokkaista torjunta-aineista, joilla kasveja vaivaavat tuholaiset saa vaivatta hengiltä. Monet niistä, kuten DDT, elohopeaa, lyijyä ja syaania sisältävät aineet, on todettu myöhemmin ympäristölle ja ihmisille haitallisiksi ja niiden käyttö on kielletty.

Tuhohyönteisiä syövien pikkulintujen, kuten kerttujen, peippojen ja pääskyjen, suosiminen puutarhassa on tärkeää kylvämällä niitä varten puutarhan laidalle esimerkiksi hamppua. Sitä vastoin puutarhalle vahingollisina lintuina on pidetty varista, harakkaa ja varpusta. Varpusta siksi, että se vie pesäpaikat muilta hyödyllisiltä pikkulinnuilta ja syö maahan kylvetyt siemenet. Ennen niin tavallinen varpunen on nykyään luokiteltu erittäin uhanalaiseksi – niiden määrä on vähentynyt 70 prosenttia 40 vuodessa. Vähenemisen syitä ei tiedetä tarkkaan, mutta todennäköisesti siihen vaikuttavat maatalouden muutokset ja liian siistit ja pensaattomat pihapiirit.

Lempikohtani koskee kuitenkin puutarhan henkistä merkitystä ja lastenkasvatuksellisia tavoitteita. Vaikka lapsia ei saanut varsinaisesti pakottaa puutarhatöihin, ajateltiin monen kevyen tehtävän olevan lapsille sopivaa puuhastelua:

”Mutta ennen kaikkea on kodin puutarhalla kasvattava, luonnetta jalostava merkitys, varsinkin lapsiin nähden, joiden sielunelämä on herkkä ja vastaanottavainen. Kasvien kehitys, niiden hyvinvoinnin vaaliminen kehittää ja kasvattaa lapsia, kun he saavat ahertaa puutarhassa ja seurata kasvien moninaisia elämänmuotoja. Lapsia ei yleensä pidä suorastaan pakottaa työskentelyyn, mutta sopivasti asiat järjestämällä he helposti kiintyvät puutarhatyöhön.”

Kasvattajat uskoivat, että lasten kannalta työ tuntui mieluisimmalta, kun jokaiselle oli järjestetty oma pieni viljelmänsä. Esimerkiksi kouluissa oli lapsille omat viljelyruudut, joita he hoitivat koulupäivien aikana. Näin toimien ”voi kodin puutarha synnyttää lapsissa jo varhain kauniita, jaloja ajatuksia sekä työn iloa, mistä he tulevaisuudessa varmaankin ovat kiitollisia.” Täytyy myöntää, että minuunkin puutarhakipinä taisi syntyä jo lapsena, kun leikkien lomassa sai kotipihalta napsia suuhun kaikenlaista hyvää raparperista viinimarjoihin ja omenoihin. Se kannusti kitkemään rikkaruohoja ja opettelemaan perunan kuokkimista. Erityisesti porkkanoiden harventaminen oli jännittävää, kun naattia nyhtäessä ei voinut koskaan olla varma, minkä kokoinen pieni oranssi juures lopulta oli.

Näistä lapsena opituista taidoista olen nyt nuorena aikuisena kiitollinen. Keväthurmoksen huumassa, sosiaalisen median jatkuvassa inspiraatiotulvassa ja kauppojen siemenhyllyjen loppumattoman valikoiman edessä on hyvä muistaa kuitenkin vielä yksi kirjan neuvo. Sen sijaan, että kaivaisi itselleen liian suuren kuopan täytettäväksi, kannattaa tyytyä hieman pienempään kokonaisuuteen, jottei hoitotaakka kävisi myöhemmin ylivoimaiseksi:

”On näet paljon parempi omistaa pieni kunnollinen kotipuutarha kuin huonosti hoidettu suuri puutarha. [—] Ja huonosti hoidettu, rikkaruohoinen puutarha lamaannuttaa helposti omistajan sekä koko perheen mielenkiinnon puutarhaan ja koko puutarha-asiaan.”

Onneksi 2020-luvun puutarhaohjeet tarjoavat vanhan kirjan rinnalle myös armollisuutta. Rikkaruohojen kitkemisen ja säntillisten istutusrivien rinnalle puutarhapuheeseen on hiipinyt luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen. Pihan liiallinen siistiminen voi olla pihan mikroilmastolle jopa haitaksi, sillä voikukat ovat tärkeitä pölyttäjille ja aluskasvillisuuden peittämä monilajinen kasvimaa pidättää paremmin kosteutta kuin paljas mullos. Pitkäksi venähtänyt nurmikko tai siistimätön pensasaita tarjoavat suojaa ja ravintoa niin pörriäisille kuin linnuillekin. Vanhaan aikaan verrattuna on suorastaan vallankumouksellinen ajatus jättää mieluummin tekemättä kuin tehdä liikaa – ja laittaa vaikkapa tanssiksi!

Maria Syväniemi

Kirjoittaja on Suomen historian väitöskirjatutkija Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa ”Lasten ja nuorten arjen kokemukset köyhyydestä ja huono-osaisuudesta kriisien jälkeisessä Suomessa 1800-luvulta nykypäivään”.

Kirjallisuutta:

Salonen, Frans ja Kaarle Jaatinen: Kodin Puutarha, (1933) 1950, 8. tarkistettu painos

Suomen Luonto: Jänis, orava ja varpunen ovat ahdingossa – yleisten lajien taantuminen on varoitusmerkki. (julkaistu 22.4.2024)

Kotipuutarha -lehden vuosikerta 2024.