(Kuvaaja: Risto Sermo 1970, Musovirasto)
Kuntavaalien äänestyspäivä, 9. huhtikuuta, on kohta käsillä. Näissä vaaleissa kuntalaisten valittavana on kaikkiaan 295 kunnan 8 999 valtuutettua, jotka seuraavan neljän vuoden ajan edustavat äänestäjiään heidän kotikuntaansa koskevissa päätöksissä. Vaalien lähestymistä on vaikea olla huomaamatta, sillä kadut, kadunvarret ja postilaatikot ovat täyttyneet ehdokkaiden mainoksista, joissa yksi lupaa yhtä ja toinen toista saadakseen sinut äänestämään tiettyä puoluetta tai sen ehdokasta. Myös media on jo usean viikon ajan ollut huolissaan siitä, mikä on kunkin puolueen keskeinen vaaliteema, mikä puolueista johtaa gallupeja ja löytääkö kansa ylipäänsä vaaliuurnille vaalihuoneistojen avauduttua sunnuntaiaamuna.
Kunnallishallinnon juuret ovat Suomen suuriruhtinaskunnan hallintouudistuksissa. Vuonna 1863 astui voimaan kunnallisasetus, joka määräsi, että maaseudun paikallishallinto oli järjestettävä uudelleen. Kaupungeissa vastaava säädös astui voimaan kymmenen vuotta myöhemmin, jolloin pormestarien johdolla maan kaupunkeja hallinnoineet maistraatit saivat tehdä tilaa valtuustoille. Kaupunkivaltuustot valittiin yleisillä vaaleilla. Ehdokkaaksi saivat asettua kaikki yli 25-vuotiaat kaupungissa asuvat miehet. Äänivalta oli puolestaan sidoksissa henkilön veroäyriin ja varallisuuteen, joten kyse ei ollut yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta, joka astui voimaan vasta Suomen itsenäistyessä 100 vuotta sitten.
(Museovirasto)
Myös Ruotsin ajan kaupungeissa toimeenpannut vaalit erosivat selvästi nykyisistä kuntavaaleista. Kaupungeilla oli nimittäin lain mukaan itsehallinto-oikeus. Käytännössä paikallishallinnosta oli vastuussa porvarisyhteisö, sen keskuudesta valittu raati sekä raatia johtanut pormestari. Aluksi virkamiehet pyrittiin valitsemaan yksimielisesti, ilman varsinaisten vaalien järjestämistä. Kaupunkien väestöpohjan kasvaessa alempi porvaristo alkoi kuitenkin vähitellen vaatia, että virkojen jakamisen tulisi perustua enemmistövaaleihin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jokainen kaupungin porvari sai vaaleissa käyttöönsä yhden äänen ja eniten ääniä saanut ehdokas tuli valituksi virkaan.
Kaupunkien johtavan porvariston näkemys asiasta oli toinen. Se oli huolissaan kahdesta asiasta. Ensimmäinen näistä oli äänten kalastaminen. Esimerkiksi Pohjanmaan kaupunkien raadit esittivät vuoden 1735 valtiopäivillä, että kaupunkien vähävaraisempi porvaristo oli helposti houkuteltavissa antamaan äänensä väärin perustein: ”siten kun vaali pidetään, hakijan ei tarvitse edes kulkea ympäriinsä yhden ja toisen luona hankkimassa ääniä, vaan hän voi kutsua luokseen sellaisia alhaisia ja taivuteltavia mieliä, sekä vetää ja houkutella heidän äänensä pienellä kestityksellä tai ryypyllä paloviinaa”. Seurauksena oli se, että kaikenlainen mainostaminen ja äänten kerääminen ennen vaalia kiellettiin sakon uhalla.
Savolainen-lehti 29.4.1909
Toinen asia, joka närästi kaupunkien johtavaa porvaristoa, oli, että kaikki annetut äänet olivat yhteiskunnallisesti asemasta huolimatta samanarvoisia. Huoli oli luonnollinen, sillä kaupunkien johtava eliitti, joka harjoitti laajamittaista ulkomaankauppaa ja laivanvarustustoimintaa, oli lukumääräisesti muuta porvaristoa selvästi vähälukuisempi. Niinpä 1730–1740-lukujen valtiopäivillä käytiin vilkasta keskustelua siitä, ”ettei vähäisempi, ymmärrykseltään heikompi väki saisi sanoa yhtä paljon kuin porvariston viisaimmat, vaan että kaikki sellaiset asiat ratkaistaisiin verolukujen mukaan”.
Asia ratkesi lopulta vuonna 1743, jolloin annetun asetuksen mukaan vaalien äänimäärät suhteutettiin äyrilukujen mukaan. Asetuksen perustelu oli paljon puhuva. Johtavan porvariston käyttöön tuli antaa enemmän ääniä, ”koska sille, jolla on suurimmat kustannukset kaupungit ylöspidosta, on myönnettävä etu”. Lakimuutoksen jälkeen heidän äänimääränsä olikin niin paljon muuta porvaristoa suurempi, että vaalien lopputulos oli selvillä jo ennen varsinaista äänestystä. Toisaalta suurin puolue lienee helppo ennustaa myös sunnuntaina pidettävissä vaaleissa – nukkuvien puolue voittaa jälleen kerran.
Jarkko Keskinen
Suomen historian yliopistolehtori
Lähteet:
Ilkka Mäntylä: Yksimielisyydestä kauppiaiden valtaan. Raatimiesten vaalit 12 kaupungissa 1722–1808. SHS: Helsinki 1977.
Oikeusministeriön ylläpitämä vaalisivusto, http://www.vaalit.fi/fi/index.html [luettu 31.3.2017].
