Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen arkistoa kohtasi katastrofi tiistaina 21.3.2017. Vanhan laitosrakennuksen, Fennicumin arkistotiloista päätyi roskalavalle korvaamattoman arvokkaita tutkimusaineistoja. Tuhojen laajuus selvinnee vasta kuukausien kuluttua, kunhan selvitystyö on tehty ja konservointimahdollisuudet kartoitettu, kuten Turun Sanomat asiasta uutisoi.

Fennicumin roskalavalle joutunut aineisto kokonaisuudessaan. Aukikelautuneita nauhoja oli 1300. (Kuva: Tiina Mahlamäki)

Tällainen katastrofi on ollut vain ajan kysymys. Laitoksen arkisto on kulttuuriperinnöllisesti ja tutkimuksellisesti maailmanlaajuisestikin merkittävä. Silti sitä ei ole ollut mahdollista ylläpitää arvonsa edellyttämällä tavalla eikä sen toimintaan ole osoitettu riittäviä resursseja. Positiivista on, että nyt sattunut tapaus aiheutti paljon julkista keskustelua. Sekin osaltaan velvoittaa Turun yliopistoa viimein heräämään, arvioimaan uudelleen rooliaan arvokkaiden arkistoaineistojen säilyttäjänä ja ymmärtämään millaisia seurauksia arkistojen laiminlyönnistä voi olla. Kulttuuriperintö on yksi meidän ihmisoikeuksistamme ja sitä tulee vaalia.

Tutkimusaineistojen arkistointi palvelee erinomaisesti yliopiston päätehtäviä opetusta ja tutkimusta. Opiskelijat pääsevät tutustumaan ja osallistumaan aineistojen keräämiseen, käsittelyyn ja säilyttämiseen. Arkisto tarjoaa lähteitä eri alojen tutkimukselle ja paikan tutkijoiden itse tuottamalle aineistolle. Luonnontieteistä poiketen humanistisen tutkimuksen tuloksia ei voida arvioida esimerkiksi kokeita toistaen, vaan ainoa mahdollisuus tähän on päästä tutustumaan alkuperäisaineistoon. Tutkimusaineistojen säilyttämiseen onkin viime vuosina ryhdytty kiinnittämään kansallisesti erityistä huomiota. Esimerkiksi Suomen akatemia vaatii rahoitusta hakevilta suunnitelman siitä, miten aineisto säilytetään.

Nykyinen arkisto muotoutui vuonna 2014. Kansatieteen, uskontotieteen, museologian ja folkloristiikan oppiaineiden 1950-luvulle juurensa ulottanut Kulttuurientutkimuksen arkisto muutti tuolloin suurimmaksi osaksi uusiin tiloihin Teutoriin ja laajeni koko laitoksen kattavaksi. Valitettavasti yliopiston johdon näkemys arkistojen vähäpätöisestä roolista konkretisoitui uusia tiloja toteutettaessa ja johti viime kädessä myös aineistojen päätymiseen räntäsateeseen roskalavalle – räntää on siis tullut niskaan monessa mielessä.

Uusissa tiloissa on toki paljon hyvää. Teutorissa sijaitsevan kirjaston yhteyteen sijoittuminen mahdollistaa tutkimusaineistojen käytön joustavammin aina kirjaston auki ollessa. Tilat ovat myös lähellä koko laitoksen väkeä. Aineistojen saavutettavuus on siis parantunut merkittävästi.  Parhaillaan ollaan myös siirtymässä uuteen digitaaliseen tietokantaan, mikä lisää jälleen aineistojen löydettävyyttä ja saatavuutta.

Turun yliopiston kirjastorakennus Teutori

Arkiston ehdottamia arkistokelpoisia tiloja ei kokoelmille kuitenkaan rakennettu, sillä se olisi yliopiston tulkinnan mukaan tullut liian kalliiksi. Niinpä kokoelmat jouduttiin siirtämään tiloihin, jotka eivät täytä vähimmässäkään määrin Kansallisarkiston määräyksiä arkistotilalle. Itse asiassa tiloja ei edes saa kutsua arkistoksi, vaan ainoastaan materiaalivarastoksi.

Kansallisarkiston määräykset arkistotiloista perustuvat pitkälle kokemukselle ja tutkimukselle aineistojen säilymisen edellytyksistä ja ottavat huomioon niin fyysiset olosuhteet kuin turvallisuudenkin. Pysyvästi säilytettäviä asiakirjoja, millaisiksi laitoksenkin aineistot on nähty, on jo lain mukaan säilytettävä siten, että ne ovat turvassa tuhoutumiselta, vahingoittumiselta ja asiattomalta käytöltä. Näin ei ole tapahtunut Teutorissa.

Asiasta on annettu jo parikin huolestunutta lausuntoa yliopiston johdolle ja asiakirjahallintopäällikkö on tehnyt tarkastusraportin todeten tilan surkean varustelun. Kosteutta ja lämpötilaa, jotka ovat arkistoaineistojen säilymisen kannalta olennaisessa roolissa, ei ole mahdollista säädellä, tilaan on pääsy aivan liian monella, vesiputket ja sprinklerit asettavat aineistot kastumisvaaraan ja jopa siivous oli retuperällä pitkään. Haavoittuvaisimmat aineistot oli jätetty vanhan laitosrakennuksen, Fennicumin arkistokelpoiseen tilaan, sillä arkiston henkilökunta oli arvioinut niiden siirtämisen uuteen säilytystilaan olevan liian suuri riski.

Huolestuttavaa on, että määräysten vastaiset tilat aiheuttavat myös muita oikeudellisia ongelmia. Aineistot sisältävät runsaasti arkaluontoisia henkilötietoja, joiden suojaamiseen on sitouduttu tutkimuksen tekovaiheessa ja joiden käsittelystä määrätään laissa. Nykyinen tilanne vaarantaa vakavasti tietosuojan ja tietoturvan. Kukaan ei voi täysin taata, että tutkittavien oikeuksista voidaan huolehtia asiallisesti edes silloin kun aineistot ovat turvassa roskalavalle päätymiseltä.

Sateen kastelemaa kulttuuriperintöä roskalavalla (Kuva: Tiina Mahlamäki)

Fennicumin tapahtumat nostivat esiin myös digitointityön merkittävyyden. Digitointi edistää aineistojen käytettävyyttä sekä säilymistä ja voi pelastaa paljon hätätilanteessa. Se voi joissakin tapauksissa olla vaihtoehto fyysisten aineistojen säilyttämiselle ja helpottaa siten tulevaisuudessa jonkin verran painetta arkistotiloissa. Myös digitointiin sekä sähköisten säilytysjärjestelmien hankintaan ja ylläpitoon tarvitaan kuitenkin resursseja ja ammattitaitoa. Digitointi ei siis pelasta panostukselta arkistoihin.

Turun yliopistossa kaivataan nyt merkittäviä muutoksia ja korjauksia niin arkistotiloissa kuin asenteessa arkistoja kohtaan. Asiamukaiset lainsäädännön edellyttämät arkistot eivät näytä sopivan vallalla olevaan tehokkuuden ja tuottavuuden ilmapiiriin. Ne ilmeisesti nähdään usein vain miinuksena tila- ja henkilöstökustannuksissa. Arkistot ovat kuitenkin jotain suurempaa kuin budjetit, vuosineljännekset ja tuottavuuslaskelmat. Viivan alle ei jää euroja, vaan yhteinen kulttuuriperintömme ja historiamme, jotka ovat monin verroin rahaa arvokkaampia.

Taina Saarenpää
Arkistoalan ja asiakirjahallinnan maisteriopintojen yliopisto-opettaja sekä Suomen historian väitöskirjatutkija.