Pahaa ilmaa, lekatsua ja karanteeneja


Koleran borde snart infinna sig här, så kunde åtminstone jorden bliva befriad från några banditer, ty resan kan ju ej annat än bliva lång, som när man ej blir admitterad, utan nödgas fara och krångla, som vi nu har gjort.”

Näin kirjoitti kapteeni E. G. Amnell työnantajalleen Peter Malmille istuessaan toista viikkoa Cadizin sataman kolerakaranteenissa vuoden 1833 tammikuussa. Kyse oli siitä, että kolera oli puhjennut Mustanmeren rannikolla Odessassa. Näin ollen Venäjän lipun alla purjehtivat suomalaisalukset joutuivat ulkomailla tiukan kontrollin kohteiksi. Laivojen miehistöille tehtiin toistuvia lääkärintarkastuksia ja miehistö oli varustettava terveystodistuksilla, jotka todistivat, ettei tautia esiintynyt aluksella. Todistuksista huolimatta suomalaiskauppiaiden alukset joutuivat Amnellin tavoin karanteenien kierteeseen, joka saattoi kestää viikkokausia ja kiristää kapteenien hermot äärimmilleen.

Koleraan kuolee edelleen lähes 100 000 ihmistä vuodessa. Viborio cholera bakteerista alkunsa saava tauti leviää ulosteista saastuneen veden välityksellä ja aiheuttaa rajua ripulia, lihaskramppeja sekä voimakkaan oksennusreaktion, joka voi hoitamattomana viedä sairastuneen hautaan muutamassa tunnissa. Tauti ja sen leviämismekanismit olivat kuitenkin 1800-luvun ihmisille täysin tuntemattomia. Aasiasta alkunsa saanut tauti vieraili Euroopassa 1800-luvun aikana viidesti tehden tuhoisaa jälkeä esimodernin ajan ahtaissa ja epähygieenisissä suurkaupungeissa. Ensimmäisen koleraepidemian seurauksena esimerkiksi Pietarissa kuoli 10 000 henkeä – Turussa oli samana vuonna yhteensä 13 000 asukasta.

Suomalaislehdistössä se esiintyi ensimmäisen kerran 1820-luvun alussa, jolloin tauti oli puhjennut Intiassa. Vielä tuolloin se luettiin eksoottiseksi, itämaiseksi taudiksi, jonka aiheuttamaa suurta kuolleisuutta ei ollut mitään syytä pelätä Pohjolan perukoilla. Seuraavan vuosikymmenen alussa tauti löysi tiensä Eurooppaan. Myös kotimaisessa sanomalehdistössä seurattiin tiiviisti, miten se eteni Aasiasta Venäjälle, Persian kautta Manner-Eurooppaan, ja lopulta myös Suomeen, jonne kolera rantautui vuoden 1831 lopulla.

Piirroskuva luurankomaisesta viikatetta olallaan kantavasta kolerasta saapumassa satamaan laivan kokassa. Koleraa vastassa on pelokas väkijoukko ja terveyslautakunta.
The Kind of “Assisted Emigrant” We Can Not Afford to Admit, Friedrich Graetz. Published in Puck July 18, 1883. Wikimedia commons.

Päivittäiset kolerauutiset uutiset maailmalta alati kasvavine kuolleisuuslukuineen herättivät aikalaisissa pelkoa tautia kohtaan. Pelkoa lietsoi myös se, että tauti oli entuudestaan tuntematon, eikä kenelläkään tuntunut olevan varmaa tietoa siitä, mistä tauti sai alkunsa ja miten sitä tulisi hoitaa. Esimerkiksi Turun Wiikko-Sanomat (13.8.1831) tiesi kertoa, että kolera ilmaantui usein ilman oireita ja oli seurausta ihmisten liikkumisesta ulkona liian vähissä vaatteissa, vaikeasti sulavan ruuan, kuten kaalin, nauriiden tai sienien, syömisestä, liiallisesta alkoholin nauttimisesta sekä siitä että ”ollan lewottamat, suruliset, peljästynet ja wihaiset”. Lisäksi lehti katsoi, että erityisesti ”ruokottomuus ja järjettömyys antawat Choleralle siaa niillä paikoin kussa se on ilmaantunut ja niille jotka tällä muotoa rikkowat, on se melkeen aina kuolemaksi”.

Taudin ei siis ajateltu tarttuvan ihmisestä toiseen vaan leviävän miasman eli ”pahan ilman” välityksellä. Miasmateorian mukaan taudit syntyivät ympäristön vaikutuksesta, erilaisista sääoloista ja esimerkiksi maaperästä nousevista ihmisille haitallisista huuruista. Turun Wiikko-Sanomissa julkaistun (9.7.1831) kuusiosaisen koleranhoito- ja ehkäisyohjeen neljä ensimmäistä kohtaa painottivat oikeanlaisen vaatetuksen ja ruokavalion vaikutusta ihmisen terveydelle. Ihmisiä ohjeistettiin myös juomaan aamuisin hyväntuoksuisilla yrteillä, kuten kamomilla, salvialla ja mintulla, maustettua teetä. Lisäksi heidän tuli”asuntohuonet joka päiwä puhdistettamaan, toimitettamaan niihin terveellisiä ilmaa suitsuttamisen kautta Etikalla taikka Katajan hawolla, akkunat awettamaan kauniilla ilmalla ja usein poiswiettämään taloin ympäristöstä kaikki pahanhajuiset ainet, jotka tekisi ilman rutolliseksi, ja erinomaittain tulee kaikkein kawahtaa heitänsä tulisista mielenliikunnoista, pyytäin pitää tasaista ja lewollista mieltä.”

Mustakaapuinen ja viikatemiesmäinen kolera niittää viikatteella sitä pakenevaa valtavaa väkijoukkoa.
Piirros kolerasta niittämässä satoa. Le Petit Journal 1912. Wikimedia commons.

Myös lääkärit suosittelevat taudin hoitamiseen erilaisia yrttejä ja suitsukkeita, sekä suoneniskentää. Varsinaista lääkeainetta tautiin ei ollut, mutta Åbo Tidningarin (13.7.1831) mukaan sitä hoidettiin kokeellisesti muun muassa oopiumilla, vismuntilla, cajuput-öljyllä sekä elohopeaklodidilla, siis lääkkeillä, jotka sisälsivät raskasmetalleja ja olivat ihmisille myrkyllisiä aiheuttaen todennäköisesti potilaan kuoleman.

Kansan parissa epätietoisuus synnytti mielikuvituksellisia huhuja siitä, mistä tauti oli saanut alkunsa. Esimerkiksi Sanomia Turusta (17.1.1854) kertoo, miten kansan suussa puhuttiin muun muassa kaivojen myrkyttämisestä, ruttotomun tietoisesta levittämisestä kansan keskuuteen ja siitä, miten ”kolera ratsasti sisään Turkuun walkoisen meran selässä”. Oman osansa syytöksistä saivat luonnollisesti myös eri kieliryhmät sekä etniset ja uskonnolliset vähemmistöt. Lisäksi kansan parissa levisi sitkeä huhu siitä, että tautia levitettiin sen pariin tietoisesti ”herrojen” ja lääkärien toimesta. (Keski-Suomi 9.8.1854)

Kerrotaan, että herrat ja tohtorit yksissä tuumin owat ruwenneet myrkyttämään ”mustaa kansaa” antamalla ”lekatsuu” (rohtoa), joka wuorokauden sisällä ottaa hengen pois. Eikä muka tuo ole muuta kuin nälkäherrain päiväpalkkain ansaitsemiseksi keksitty keino”.

Lääkärien syyttäminen koleran leviämisestä oli yleistä myös muualla Euroopassa. Esimerkiksi Preussissa levisi huhu, jonka mukaan keisari maksoi lääkäreille erityispalkkion jokaisesta koleraan kuolleesta henkilöstä. Englannissa uskottiin, että kolera oli ainoastaan peitetarina sille, että lääkärit saivat anatomianlaitoksilleen riittävästi opetusruumiita. Pietarissa taas väkijoukot tunkeutuivat sairaaloihin vapauttamaan sairastuneita ja pahoinpitelemään heitä hoitaneita lääkäreitä.

Epidemialle haettiin siis konkreettista syyllistä, johon tautia kohtaan kohdistunut pelko ja turhautuminen oli mahdollista purkaa. Myös erilaiset rajoitteet ja karanteenimääräykset joutuivat usein kapinoinnin kohteiksi. Karanteenien vastustamiseen oli useita eri syitä: niiden teho taudin leviämistä vastaan näytti olevan melko rajallinen, ne aiheuttivat suuria ongelmia kaupankäynnille, lisäksi ne herättivät pelkoa ja ahdistusta kansan parissa. Pelolle ei kuitenkaan saanut antaa valtaa, sillä se altisti taudille ja vain rohkeus ja hyvä mieli auttoivat koettelemusten keskellä ihmisiä selviämään hengissä. Tämä on nähtävissä myös aikakauden sanomalehdissä, jotka päivittäisten tauti- ja kuolleisuustaulukoiden lomassa Sanomia Turusta (17.1.1854) tapaan julkaisivat artikkeleita, joiden tarkoituksena oli luoda uskoa parempaan huomiseen.

”Merkillistä on katsella ja ajatellen seurata tautien häwityksiä ihmisten seassa. Ne syntywät, tiesihän kuinka ja mistä; ne ovat aikansa woimallisia, rasittawat ja hävittäwät, wiewät tuhansittain tuhansia tuonelaan; mutta wihdoin katoowat ne, tiesihän mihin ja kuinka. Näyttää ainakin kuin olisiwat taudit omituisia olentoja, jotka syntywät, eläwät ja kuolewat niin kuin ruumiillisetki olennot”

Vuoden 1831 kolera epidemiaan kuoli Turussa yhteensä 659 henkilöä.

Jarkko Keskisen kasvokuva.

Jarkko Keskinen

Kirjoittaja on Suomen historian yliopisto-opettaja

Lähteet ja kirjallisuutta

Tietoja johdatukseksi eroittamaan ja oikein käyttämään Watta- Puna- ja Choleratauteja, aiwotut niille maakunnan asujille jotka owat kaukana erotettuna lääkäreistä. Turun Wiikko-Sanomat 13.8.1831.

Yhteinen julistus Cholerataudista. Turun Wiikko-Sanomat 9.7.1831.

Ett nytt Medel emot Cholera. Åbo Tidningar 13.7.1831.

Kulkutaudit. Sanomia Turusta 17.01.1854.

Pimeyttä Kivennavalla. Keski-Suomi 9.8.1894.

Haartman, Carl von. Tankar om Choleran. St. Petersburg. Tryckt Hos Karl Krat 1832. https://www.utupub.fi/handle/10024/67106

Nikula, Oscar. Malmska Handelshuset i Jakobstad. Helsingfors 1948.

Paasikivi, Sofia. ”Waikioita Waiwoja Watasta”. Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa. Pro gradu -tutkielma. Kulttuurihistoria: Turun yliopisto 2016. https://www.utupub.fi/handle/10024/123211

Vuorinen, Heikki S.: Tautinen historia. Tampere: Vastapaino, 2002.

JAA ARTIKKELI: Facebooktwitterpinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *