Perheyrityksiä on yleisesti pidetty varhaisen teollistumisen ja sitä edeltävän ajan jäänteinä, jotka eivät erityisen hyvin sovellu modernin talouden vaatimuksiin. Ne eivät ole dynaamisia tai tavoittele kasvua, eivätkä omistajaperhettä edustavat johtajat ole tehtävässään yhtä päteviä kuin koulutetut ammattijohtajat. Erityisesti sukupolvenvaihdokset ovat ongelmallisia. Vaikka perustajat ja heidän jälkeläisensä olisivat yritteliäitä ja kehittäisivät liiketoimintaa, viimeistään kolmannelta sukupolvelta puuttuu tarvittava motivaatio, minkä vuoksi yritys ajautuu vaikeuksiin.

Alfred D. Chandlerin ja eräiden muiden tunnettujen liiketoiminnan historian tutkijoiden 1900-luvun jälkipuoliskolla lanseeraama käsitys perheomisteisten yritysten kyvyttömyydestä sopeutua kansainvälistyvän ja kilpailulle avoimen talouden oloihin on kyseenalainen, ellei suorastaan väärä. Oppiaineessa käynnissä olevan hankkeen alustavat tulokset osoittavat, ettei perheyritys ole taantuva yritysmuoto. Suomalaisten perheyritysten määrällisestä kehityksestä on saatavissa tietoja 2000-luvulta lähtien. Yrityskannasta nykyisin noin 70 prosenttia on perheyrityksiä. Vähintään yhden palkatun henkilön työllistävistä pienistä yrityksistä kolme neljännestä on perheyrityksiä, keskisuurista lähes puolet ja suuristakin 30 prosenttia. Suurimpien 150 yrityksen joukossa joka viides oli perheyritys vuonna 2005. Kansantaloudellisesti perheyritysten merkitys on kaikkea muuta kuin marginaalinen. Niiden osuus yrityssektorin arvonlisäyksestä on vaihdellut vuosituhannen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana 30–32 prosentin välillä, ja työllisyydestä niiden osuus on ollut 37–39 prosenttia.

Hissiyhtiö Kone on 1900-luvun alussa perustettu perheyritys. Kuvassa Koneen vuonna 1927 avattu tehdas Helsingin Sörnäisissä. Kuvaaja H. Rosenberg. Helsingin kaupunginmuseo.

Perheyrityksillä on erityispiirteitä, jotka erottavat niitä muilla tavoin omistetuista yhtiöistä. Perheen, liiketoiminnan ja omistuksen väliset kytkennät ohjaavat olennaisesti yrityksen toimintaa. Yrityksen siirtyminen tai suunniteltu siirtyminen seuraavalle sukupolvelle korostaa toiminnan jatkuvuutta eri tavoin kuin muissa yrityksissä. Pitkäjänteisyys ilmenee siinä, ettei voittoja välttämättä tavoitella kvartaaleittain eikä yhtiön myyminen ole perheyrityksille tunnusomaista. Perheyrityksiä pidetään usein riskejä kaihtavina jopa siinä määrin, että ne asettavat omistuksen pitkäaikaisen säilyttämisen perheen ja suvun piirissä etusijalle kasvun sijaan. Tärkeintä ei ole niinkään yrityksen rivakka laajentaminen kuin kannattava kasvu pidemmällä aikavälillä. Omistajia painaa vastuu, sillä yritys on tavallaan lainassa lapsilta. Peräti yhdeksättä sukupolvea Rettig Groupin johdossa edustava Tomas von Rettig on kokenut pitkän perheomistuksen velvoittavana: ”Olisin epäonnistunut, jos seuraavaa sukupolvea ei tule”.

Hallittu riskinotto ei tarkoita, etteivätkö perheyritykset voisi tavoitella kasvua tai olla innovatiivisia. Oletus perheiden vähäisestä kiinnostuksesta laajentaa omistamaansa yritystä on jo itsessään paradoksaalinen, koska ilman kasvua yksikään perheyritys ei olisi kehittynyt suureksi. Monet sisäänpäin kääntyneisyyttä ja konservatiivisuutta painottavat mielikuvat ovat osoittautuneet vanhentuneiksi, eikä perheyritysten kasvuhalussa tai -kyvyssä ole välttämättä eroa muulla tavoin omistettuihin yrityksiin. Tomas von Rettig on korostanut tasapainoa jatkuvuuden varmistamisen ja riskien tasapainon välillä: ”Emme halua pelata vain varman päälle”.

Perheyritysten liiton tilaama hanke avaa uusia uria. Vaikka yksittäisten perheyritysten historiasta on kirjoitettu tutkimuksia, perheyritysten tarkastelu historiallisena ilmiönä samoin kuin esimerkiksi niiden keskeisten piirteiden vertailu puuttuvat lähes täysin. On jopa epäselvää, mikä on ollut ”perheyritys” eri aikoina ja eri konteksteissa. Hanke keskittyy suomalaisiin perheyrityksiin 1860-luvulta nykypäivään. Tarkoituksena on problematisoida perheyrityksen käsitettä historiantutkimuksen lähtökohdista: mikä on ollut perheyritys eri aikoina ja miten se ilmiönä on muotoutunut.

Mika Kallioinen on Suomen historian yliopistonlehtori (toimivapaalla)

Lähteet:

’Tomas von Rettig otti vastuun’, Helsingin Sanomat 1.3.2019.

Family Businesses in Finland. The Finnish Family Firms Association and Statistics Finland 2017.