Rooman ei-katolinen hautausmaa, Cimitero Acattolico di Roma, sijaitsee Testaccion alueella lähellä Porta San Paoloa. Paikan tekee ainutlaatuiseksi jo se, että sen multiin on laskettu pääasiassa sattumalta Roomassa kuolleita muukalaisia. Yleensähän hautausmaat hautakivineen kertovat oman paikkakuntansa ihmisten ja sukujen historiaa. Hautausmaan rinteille on kolmen vuosisadan kuluessa haudattu viisi tuhatta ihmistä. Heidän joukossaan on englantilaisia, saksalaisia, amerikkalaisia, sveitsiläisiä, ruotsalaisia, norjalaisia, tanskalaisia, suomalaisia, venäläisiä, kreikkalaisia, aasialaisia ja nykyään yhä enemmän myös italialaisia. Aluksi haudatut olivat katolisten hautausmaiden ulkopuolelle suljettuja protestantteja, mutta nykyään paikka on täysin ekumeeninen. Cimiterosta voivat saada viimeisen leposijan kaikkien uskontokuntien edustajat kristityistä ja juutalaista hinduihin ja muslimeihin tai täysin uskonnottomat henkilöt. Suomalaissyntyisiä on alueelle haudattu kaksitoista, heistä viimeisin vuonna 2002.

Koska Rooma oli vuosisatojen ajan eurooppalaisen kulttuurielämän keskuksia, monesta hautakivestä löytyy kansallisesti kuuluisia nimiä, taidemaalareita, kuvanveistäjiä, tieteentekijöitä, kirjailijoita ja runoilijoita. Samasta syystä hautamuistomerkkien tekijöinä on ollut poikkeuksellisen suuri joukko oman aikansa ammattitaitelijoita kaikkialta Euroopasta. He opiskelivat ja työskentelivät Roomassa, ja heitä pyydettiin usein veistämään paasi, patsas tai pylväs menehtyneen ystävän muistoksi. Näin hautausmaalla kulkija pystyy samalla tutustumaan historian henkilöihin, Rooman matkailuhistoriaan ja laadukkaaseen uusklassiseen ja romantiikan ajan veistotaiteeseen.

Iäkäs hautausmaa on vehreä, puutarhamainen, maailman kauneimmaksi hautausmaaksi mainittu alue, jossa ikivihreiden sypressien, pinjojen, laakerien ja leikattujen puksipuuaitojen katveessa kukkivat vuodenajasta riippuen kameliat, ruusut, vistariat, oleanterit, kuusamat ja myrtit. Elämää ja ääntä täynnä olevassa Roomassa hautausmaa on hiljainen ja tuoksuva keidas, eräänlainen salainen puutarha, jossa käy vierailijoita vain harvakseltaan. Paikka on kuitenkin avoinna joka päivä elokuun loma-aikaa lukuun ottamatta.

Muistomerkki Cimitero Acattolico di Roma -hautausmaalla. Kuva: Mikael Korhonen.

Hautausmaan synty sivuaa Grand Touriksi kutsuttua eurooppalaista ilmiötä, jonka kukoistuskausi sijoittuu 1600-luvun jälkipuolelta 1800-luvun alkupuolelle. Nuoret miehet tutustuivat opintomatkallaan antiikin historiaan, renessanssin taideaarteisiin, oppivat kieliä ja hyviä tapoja ja solmivat kontakteja. Rooma oli yksi jalosukuisten ja varakkaiden nuorukaisten, niin katolisten kuin protestanttienkin, tärkeistä tutustumiskohteista, johon kuului poiketa tai suorastaan tähdätä.

Matkailulla oli kuitenkin tuon ajan maailmassa kääntöpuolensa. Myös nuori ja terve ”touristi” saattoi yhtäkkiä jäädä vanujen alle tai menehtyä epäterveellisten suurkaupunkien kulkutauteihin kaukana kotoa. Jos vainaja ei ollut katolinen, häntä ei voinut esimerkiksi Roomassa haudata paikallisiin kirkkoihin tai katolisten käyttöön vihittyyn maahan. Nimetön protestanttinen rahvas saattoi vielä päätyä roomalaisten teloitettujen, itsemurhantekijöiden ja irtolaisten seuraan antiikin ajalta peräisin olevan kaupunginmuurin, nykyisen Borghesen puiston alueella kiemurtelevan Muro Torton vihkimättömään maahan. Euroopan protestanttisten aatelissukujen vesoille rikollisten joukkoon kaivettu viimeinen leposija ei kuitenkaan tuntunut soveliaalta. Vuonna 1716 paavin päätöksellä Cestiuksen pyramidin juurella olevalle lampaiden laidunmaalle perustettu protestanttinen hautausmaa oli katolisen kirkon vastaus nimekkäiden protestanttivainajien aiheuttamaan laajenevaan ongelmaan.

Nykyään hautausmaan muistomerkit hivelevät kävijän silmää antikisoivilla veistoksillaan, pylväillään, alttareillaan ja muilla koristeaiheillaan. Kristillisiä symboleja ei varsinkaan vanhemmilla haudoilla näy. Tähän ei kuitenkaan ole ollut syynä protestanttien maallinen maku vaan paavin kielto, joka ei sallinut ei-katolisten hautausmaalla ristien tai raamatunlauseiden kaltaisia uskonnollisia symboleja. Aluksi muistomerkit eivät olleet ylipäätään sallittuja ”kerettiläisten” haudoilla. Rajoitukset kumottiin lopullisesti vasta 1870, kun paavin johtama Kirkkovaltio liitettiin osaksi Italiaa

Hautausmaan vanhimpiin monumentteihin lukeutuu nuorena kuolleen turkulaissyntyisen taidemaalari Alexander Lauréuksen (1783−1823) laakeriseppeleen koristama paasi. Turkulaisen pastori-isän esikoispoika halusi jo varhain ammattitaiteilijaksi ja sai ensimmäisen oppinsa Turun akatemian piirustusmestarilta Erik Hedbergiltä. Ammatinvalinta oli tuon ajan Suomessa tavaton, mutta rahakkaiden suojelijoiden, varamaaherra Vibeliuksen, professori Porthanin ja vapaaherra Aminoffin, tuella nuorukainen lähetettiin opiskelemaan Kuninkaalliseen taideakatemiaan Tukholmaan. Lahjakas Lauréus pääsi lopulta taideakatemian jäseneksi 1812 ja niitti Ruotsissa mainetta muodikkaan romanttisilla, arkielämää kuvanneilla maalauksillaan.

Aleksander Lauréus: Roomalainen osteria / Roman osteria
Touko Palojoen kokoelma / Touko Palojoki Collection
Porin kaupungin taidekokoelma / City of Pori Art Collection
Porin taidemuseo / Pori Art Museum

Vuonna 1817 Lauréus sai taideakatemian monivuotisen apurahan, jonka turvin hän matkusti ensin Pariisiin ja sieltä Roomaan. Ikuiseen kaupunkiin palavasti ihastunut Lauréus kuvasi lukuisissa maalauksissaan Rooman pittoreskeja näkymiä, antiikin raunioita, arkista katuelämää, kansanihmisiä ja viinitupia. Pariisissa ja Roomassa Lauréuksen matkaseurana oli tukholmalaisen kammantekijän tytär Margareta Thynelius (1786−1834). Pari ei koskaan solminut avioliittoa mutta piti lujasti yhtä Lauréuksen kuolemaan asti. Velkaantuneen Lauréuksen pennitön kumppani kykeni palaamaan takaisin Ruotsiin vasta Lauréuksen tukijoiden Tukholmassa järjestämän taidenäyttelyn myyntitulojen turvin.

Rooma oli Lauréuksen elinaikana eurooppalaisen taide-elämän keskus, jonne päätyivät hankkimaan lisäoppia kansallisten taideakatemioiden lahjakkaimmat vesat. Ennen Lauréusta Roomassa oli opiskellut ensimmäinen suomalainen ammattikuvanveistäjä Eric Cainberg (1771−1816), jonka päätyönä on pidetty Turun Akatemiatalon juhlasalia koristavia kipsireliefejä. Lauréuksen jälkeen Roomaan matkusti taidemaalari Robert Wilhelm Ekman (1808−1873), jonka käsialaa ovat Turun tuomiokirkon kuorifreskot.

Kirsi Vainio-Korhonen

Kirjoittaja on Suomen historian professori