Paimen, piika ja emäntä – paikallishistoriaa romaanitrilogiassa


Kaunokirjallisuudella, joka käsittelee ainakin osaksi historiallisia tapahtumia, on katsottu olevan historiantutkimukselle dokumenttiarvoa kuvatun yhteisön toiminta- ja ajattelutavoista kertoessaan, esimerkkeinä eräät 1800-luvun suomalaisen maalaisyhteisön kuvaukset. Tällaisina voidaan pitää myös Auni Nuolivaaran nimissä 1936 julkaistua romaania Paimen, piika ja emäntä ja sen jatko-osia Isäntä ja emäntä (1937) sekä Päivä ja ehtoo (1938). Kun kymmenkunta vuotta sitten kirjoitin Längelmäen historiaa, aloitin työn lukemalla kyseisen romaanin, joka tutustutti minua längelmäkeläisten mielenmaisemaan: asenteisiin, uskomuksiin, tapoihin ja arkielämään 1800-luvun puolivälissä ja jälkipuoliskolla.

Kirjailija Auni Nuolivaara (1883–1972) vuonna 1943, jolloin hänen nimissään julkaistusta romaanista Paimen, piika ja emäntä oli ilmestynyt lyhennetty laitos.

Kustannusosakeyhtiö Otava osallistui 1930-luvulla suureen kansainväliseen romaanikilpailuun, jossa oli mukana 12 Euroopan maata ja Yhdysvallat. Suomen erän A-sarjan voitti 1936 Auni Nuolivaaran käsikirjoitus, joka käännettiin kilpailua varten englanniksi ja voitti siinä 3. palkinnon. Arvosteluissa kirja, joka kuvasi längelmäkeläisen talonpoikaisnaisen elämää ja vanhaa agraarista elämänmuotoa, sai kiitosta mm. tarkoista kansatieteellisistä kuvauksista. Päähenkilön henkilöllisyys tuli julkisuuteen vasta 1996: hän oli Elsa Yrjöntytär, josta kirjassa käytetään peitenimeä Katri Yrjöntytär. Romaanikäsikirjoituksen pohjana oli Elsan tyttären Kustaava Helanderin o.s. Walleniuksen kuvaus hänen äitinsä elämänvaiheista.

Romaanitrilogia kertoo Katri Yrjöntyttären elämänvaiheista Honkamoision pitäjässä noin 9-vuotiaasta vanhuuteen asti. Lähes kaikki paikannimet ja henkilönnimet on muutettu. Teosta on luonnehdittu nuoren naisen kasvutarinaksi; sekä päähenkilö että hänen todellinen esikuvansa kokivat sosiaalisen nousun paimenesta piian kautta talonemännäksi aikana, jolloin huomattavasti tavallisempaa oli aleneva säätykierto. Katri kuvataan rehelliseksi, velvollisuudentuntoiseksi ja ahkeraksi tytöksi, joka tarttuu riuskasti työhön kuin työhön ja haluaa oppia kaikki maalaistalon naisille kuuluvat työt. Idealisoivasta kuvauksesta huolimatta siinä lienee jonkin verran perää, mihin edellä mainittu sosiaalisen nousun toteutuminen viittaa.

Teoksessa on siis faktojen ohella kolmen henkilön mielikuvituksen tuotteita: ensiksi Elsa Yrjöntyttären (1839–1900), toiseksi hänen tyttärensä Kustaava Walleniuksen (1873–1948), jolle Elsa kertoi elämänvaiheistaan sen, mitä halusi muistaa ja mitä halusi tyttärensä tietävän, ja kolmanneksi Auni Nuolivaaran, joka muokkasi tekstejä niin, että niistä näkyy myös hänen oma, enemmän tai vähemmän idealistinen ajatusmaailmansa. Näiden kolmen tason erottaminen toisistaan on huomattavasti hankalampaa kuin jos kyseessä olisi vain yhden kertojan teksti. Kangasalla asuva opettaja ja sukututkimuksen harrastaja Seija Pessi on kartoittanut Elsan todellisia vaiheita, kuten perhesuhteita ja palveluspaikkoja, lähinnä kirkonkirjojen ja osaksi längelmäkeläisen perimätiedon avulla, ja todennut monien romaanissa kerrottujen detaljien pitävän paikkansa.

Kustaava Helander o.s. Wallenius (1873–1948) siirsi palasen Längelmäen historiaa suomalaiseen romaanikirjallisuuteen kirjoittamalla äitinsä Elsa Yrjöntyttären (1839–1900) elämäntarinan.

Romaanitrilogian 3. osa kuvaa Katrin ja hänen miehensä Santerin, oikealta nimeltään Adolf Walleniuksen, vaiheita 1860-luvulta suunnilleen 1880-luvulle. Kuvaus nälkävuosista tuntuu pääasiassa hyvin uskottavalta. Seuraavan vuosikymmenen alussa lukija pääsee tutustumaan uuteen kirkkoherraan Högmaniin, oikealta nimeltään Johan Gabriel Wikmaniin (1828–1903). Sekä romaanissa että asiakirjalähteissä esille tulevat hänen alkoholiongelmansa, jotka 1879 johtivat hänen erottamiseensa virasta ja pappisoikeuksien menettämiseen ja joiden taustalla olivat Wikmanin itsensä mukaan nuorena seurakuntalaisten taholta kärsitty pilkka sekä 1860-luvun nälkävuosien päivittäisten sairaskäyntien ja tautikuolleisuuden aiheuttama henkinen taakka. Lääninrovastin mukaan alkoholiongelmaan vaikuttivat myös vaikeat kotiolot, joihin romaanissakin viitataan: Wikman oli solminut epäsäätyisen ja epäonnistuneen avioliiton sotamiehen tyttäreksi syntyneen pappilan sisäkön kanssa, ja kaikki heidän avioliitostaan syntyneet kolme lasta kuolivat pieninä.

Romaanissa kuvataan Katrin ja virkansa menettäneen papin sielunhoidollisia keskusteluja. Niiden todenmukaisuutta on sinänsä mahdoton arvioida, mutta asiakirjalähteiden mukaan Wikman raitistui 1880-luvun kuluessa ja ryhtyi pitämään raamatunselityksiä, jotka rovastintarkastuksessa 1892 arvioitiin hyvin ansioituneiksi. Joltakin taholta tulleella henkisellä tuella on epäilemättä ollut tähän oma vaikutuksensa. Tutkin väitöskirjassani tilansa nälkävuosina pakkohuutokauppaan menettäneiden talollisten ja heidän lastensa vaiheita sekä sitä, miten he selvisivät tällaisesta sosiaalisesta romahduksesta. Uutena näkökulmana on noussut esiin psykologian käsite resilienssi eli selviytymiskykyisyys, jota omalla tavallaan osoittivat sekä pohjalta ponnistanut Elsa Yrjöntytär että totaalisen sosiaalisen romahduksen kokenut Johan Gabriel Wikman.

 

Terhi Nallinmaa-Luoto

Kirjoittaja on Suomen historian jatko-opiskelija, joka valmistelee väitöskirjaa työnimellä ”Talollisista tilattomiksi. Sosiaalisia romahduksia ja niiden seurauksia 1860-luvun Pirkanmaalla”, tutkimusalueina Hämeenkyrön ja Längelmäen kunnat.

 

Kirjallisuutta:

Häggman, Kai 2001: Kaunokirjallisuus: lähteitä ja inspiraatiota historiantutkijalle? HAik 1/2001.

Nallinmaa-Luoto, Terhi 2010: Längelmäen historia III 1860-luvulta vuoteen 2006. Julk. Jämsän kaupunki, Jämsän seurakunta, Oriveden kaupunki ja Oriveden seurakunta.

Nuolivaara, Auni 1943: Paimen, piika ja emäntä. Romaani. Lyhennetty laitos. Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino, Helsinki.

Pessi, Seija 1998: Paimen, piika ja emäntä, kotiseutuhistoriaa Längelmäeltä. Tampereen seudun sukututkimusseura ry:n vuosikirja 1998 XIX:2. Tampere.

Tarkka, Pekka 1980: Otavan historia toinen osa 1918-1940. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu.

JAA ARTIKKELI: Facebooktwitterpinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *