Suomen historian käsityöläismestari


Kuva: Mikael Korhonen

Olen aina pitänyt sanomalehtien syntymäpäivähaastatteluista, varsinkin 60-vuotis-, 70-vuotis- ja 80-vuotishaastatteluista, miksei myös 90-vuotis- ja 100-vuotishaastatteluista. Nyt olen tuon tehtävän äärellä itse, kirjoittamassa professori Kirsi Vainio-Korhosen 60-vuotispäivänä 14. helmikuuta 2018. Tämä ei kuitenkaan ole haastattelu, vaan akateemisen juhlakirjatradition mukainen kirjoitus, joka tullee kohteelleen odotettuna yllätyksenä.

Kirsi Vainio-Korhosen juhlakirja Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa tuo esiin monella tapaa Kirsin monipuolisen tutkimusotteen ja kiinnostuksen sukupuolen, työn, kaupunkien – Turun! – historiaan ja arkistoihin. Juhlakirjan julkaiseminen professorin tai muuten arvostetun henkilön merkkipäivänä kuuluu suomalaiseen akateemiseen traditioon ja juontaa juurensa Saksaan, kuten nykyisin Suomessa melkein lakastunut ajatus humboltilaisesta sivistysyliopistosta. Ensimmäinen juhlakirja ilmestyi Saksassa 1867 ja tapa elää edelleen vahvana Suomessa. Professorien juhlakirjoja on koottu niin heidän omista teksteistään kuin heidän oppilaidensa ja kollegoidensa varta vasten juhlakirjaan kirjoittamista artikkeleista.

Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa -kokoelmaan ovat kirjoittaneet Kirsi Vainio-Korhosen oppilaat ja työtoverit Turun yliopiston Suomen historian oppiaineesta. Kirjan artikkelit heijastelevat Kirsin vaikutusta muihin tutkijoihin, ja niissä korostuvat aihepiirit, jotka ovat kiinnostaneet Kirsiä itseään koko hänen tutkijanuransa ajan. Akateemiseen maailmaan kuuluu oppineisuuden, tiedon ja opettajuuden siirtäminen ja siirtyminen sukupolvelta toiselle. Tässä professorit ovat aivan keskeisessä asemassa. Heidän osaamisensa ja innoituksensa siirtyy akateemiselta sukupolvelta toiselle suoraan opiskelijoiden, valmistuneiden ja yhteiskunnassa paikkansa ottavien maisterien sekä tutkijoiden kautta, mutta myös epäsuorasti, näkymättömämpiä reittejä pitkin.

Itse tutustuin Kirsi Vainio-Korhoseen 1990–2000-luvun vaihteessa, kun luin Panu Pulman Helsingin Sanomiin kirjoittamia paneutuneita arvosteluja uusimmasta suomalaisesta historiantutkimuksesta. Niiden joukossa oli innoittunut arvio teoksesta Käsin tehty – miehelle ammatti, naiselle ansioiden lähde (1998) tai teoksesta Ruokaa, vaatteita, hoivaa (2002). Molemmat ovat merkittäviä virstanpylväitä suomalaisen työn, sukupuolen ja materiaalisen kulttuurin tutkimuksessa, ja molempiin olen palannut yhä uudestaan. Kirjoittaessani väitöskirjaa Ruotsin ylhäisaatelin kuluttamisesta ja elämäntavasta 1700-luvulla perehdyin yhä tarkemmin Kirsin tutkimukseen, varsinkin kuluttamista sivuaviin käsityötutkimuksiin.

Tieteellinen yhteistyömme alkoi 2009, kun Kirsi Vainio-Korhonen toimi vastaväittäjänäni ja heti väitöksen jälkeen tuuppasi tuoreen tohtorin järjestämään sessiota kuluttamisen historiasta Sukupuolentutkimuksen päiville. Sittemmin yhteistyömme on syventynyt: olemme ideoineet tutkimushankkeita, kirjoittaneet ja toimittaneet yhdessä artikkeleita ja kirjoja naisten työstä, elämäntavasta ja monista muista 1700-luvun ja 1800-luvun alun aiheista. Olemme ohjanneet yhdessä väitöskirjoja, osallistuneet konferensseihin ja matkailleet niin Euroopassa kuin uudessa maailmassa. Nykyisin olemme kollegoita Turun yliopistossa.

Professorit Vainio-Korhonen ja Ilmakunnas Luxemburgissa keväällä 2017.

Vuosien mittaan on käynyt selväksi, että jaksamme puhua tieteestä ja tutkimuksesta väsymättä ja haluamme molemmat välittää innostuksemme historiantutkimukseen myös muille, olivatpa he opiskelijoita, kollegoita tai historiasta kiinnostunutta laajempaa yleisöä. Tässä Kirsi on erityisen taitava, sillä hän kirjoittaa niin kepeästi, että lukeva yleisö imee itseensä tarinoita 1700–1800-luvun naisten elämästä äiteinä, tyttärinä, kätilöinä, ompelijattarina tai liikenaisina. Samalla hän kirjoittaa kuitenkin niin painavasti, että on ollut vaikuttamassa merkittävällä tavalla täysin uusiin suuntauksiin suomalaisessa historiantutkimuksessa ja ollut ensimmäinen nainen Suomen historian professorina aina 2000-luvulle asti hyvin miehisellä alalla.

Kirsiin sopii oivallisesti yliopistoihin alusta asti kuulunut ajatus tietojen ja taitojen siirtämisestä mestareilta kisälleille, jotka puolestaan pätevöityivät mestareiksi syvällisen oppineisuuden avulla. Mestari–kisälli-asetelma lienee tutumpi ammattikuntalaitoksesta, joka syntyi keskiajan Euroopassa samaan aikaan yliopistolaitoksen kanssa. Ammattikuntien piirissä puusepän, kultasepän, peruukkimaakarin, suutarin, räätälin tai muiden ammattien vaatimiin taitoihin opittiin oppipoikana ja kisällinä ammattikunnan mestarin alaisuudessa.

Kun kisälli oli saavuttanut riittävät taidot, saattoi hän mestarinnäytteen suorittamalla edetä arvostettuun asemaan ammattikuntalaitoksensa käsityöläismestarina. Käsityöläismestarit olivat juuri ne, joita tutkimalla Kirsi Vainio-Korhosen tutkijanura alkoi hänen väitellessään 1994 kultasepistä 1700-luvun loppupuolen Turussa. Lisäksi myöhemmissä tutkimuksissaan Kirsi on paneutunut kätilöihin, naisten ensimmäiseen ammatilliseen koulutukseen, sekä käsityöläisammatteihin ja ammattikuntalaitoksen ulkopuoliseen työhön, jossa naisten merkitys oli valtaisa.

Yliopistoissa tohtorinväitöskirjaa voi pitää mestarinnäytteenä, joka pätevöittää professorin oppilaat oman alansa huippuosaajiksi. Kirsin oppilaista moni on jo lunastanut mestarinkirjansa ja useita mestarinnäytteitä on työn alla. Akateeminen sato kypsyy hitaasti, mutta on sitäkin palkitsevampaa, kun Suomen historiasta valmistuneet kandidaatit, maisterit ja tohtorit muodostavat sekä näkyviä että näkymättömiä linkkejä professoreihinsa ja vievät akateemisilta mestareiltaan oppimaansa eteenpäin omassa elämässään ja yhteiskunnassa.

Lukijana ja kollegana voin iloita siitä, että – kuten poliittisen historian professori Kimmo Rentola totesi äskettäin omassa 60-vuotishaastattelussaan Helsingin Sanomissa – historioitsijat kypsyvät hitaasti ja moni historioitsija kirjoittaakin painavimmat teoksensa vasta 60 täytettyään. Kirsi Vainio-Korhosenkin uralla on varmasti tulossa vielä monta uusia suuntia avaavaa tutkimusta.

 

Johanna Ilmakunnas
Kirjoittaja on Kirsi Vainio-Korhosen ystävä ja kollega.

 

JAA ARTIKKELI: Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *