Turun palo 1681 – mitä raastuvanoikeuden pöytäkirjat kertovat?


Kun viime lauantaina (27.4.2019) luin Henri Hannulan erinomaisen blogitekstin vuonna 1681 tapahtuneesta Turun palosta, en voinut jättää asiaa sikseen. Hannula kirjoitti blogiinsa asiamies Bartholomeus Vestinghin selonteosta, jonka hän kirjoitti alkukesästä 1681 Alankomaiden lähettiläs Christian Constantijn Rumpfille. Kesäkuun alussa päivätyssä kirjeessä kerrotaan, miten tulipalo sai alkunsa ja miten se tuhosi suuren osan kaupungista. Kiinnostukseni herätti erityisesti se, että Vestinghin mukaan palo alkoi eräiden nuorten toimesta, jotka ampuivat räjähteitä uuniin. Keitä olivat nämä nuoret ja mitä olivat nämä räjähteet?

Vaikka lauantai on myös historiantutkijan vapaapäivä, ei aina voi estää itseään ryntäämästä toimistolle lähteiden ja kirjojen ääreen, kun päässä pyörivät kysymykset vaativat vastauksia. Aloitin kahlaamalla läpi Kansallisarkiston digitaaliarkistosta löytyviä renovoituja eli puhtaaksikirjoitettuja Turun raastuvanoikeuden tuomiokirjoja. Vestingh kirjoitti kirjeensä neljäs kesäkuuta, joten aloitin etsintäni tästä ajankohdasta. Raastuvanoikeuden pöytäkirjoista löytyikin paloon liittyvä käsittely toukokuun viimeiseltä päivältä, jossa mainittiin palon alkaneen 29.5.1681, mutta tällä kerralla ei käsitelty palon syttymiseen johtaneita tapahtumia tai syytä. Päätin olla jatkamatta työlästä sivu sivulta lukemista ja etsiä aiemmasta tutkimuksesta tarkkaa päivää, jolloin asiaa olisi käsitelty raastuvanoikeudessa.

Niinpä siirryin selaamaan Turun historiasta kertovia kirjoja. Etsin vastauksia Raimo Rannan 1970-luvulla kirjoittamasta Turun kaupungin historiasta huomatakseni, että tämän palon osalta hän nojautui Carl von Bonsdorffin 1880-luvun lopulla julkaisemaan Åbo stads historiaan. Bonsdorffin kimppuun siis. Bonsdorffin teoksesta löysin kuvauksen tulipalon syttymisestä, sen syistä ja tulipalon etenemisestä, mutta en edelleenkään suoraa viitettä raastuvanoikeuden pöytäkirjoihin. Oli siis kuitenkin palattava selaamaan tuomiokirjoja sivu sivulta ja aukeama aukeamalta, jotta saisin selville, keitä Vestinghin mainitsemat nuoret olivat.

Lopulta sunnuntai-iltana kello yhdeksän aikaan löysin etsimäni. Heinäkuun 23. päivänä vuonna 1681 Turun raastuvanoikeus antoi tuomion tapauksessa, jossa hatuntekijämestari Philip Bertilssonin oppipoikaa Anders Matssonia epäiltiin edellisen toukokuun tulipalon sytyttäjäksi. Toinen epäilty oli hatuntekijän toinen oppipoika Henrich Erichson, joka oli ehtinyt paeta kaupungista. Tapausta oli käsitelty jo toukokuun lopussa, kesä- ja heinäkuun aikana ja näiden käsittelyjen kuvaukset oli kirjattu yhteen tuomion annon yhteyteen.

Poikien leikeissään käyttämä nyckelbössä oli kuvassa olevan leikkipyssyn kaltainen. (Kuva: Nordiska Museet)

Käsittelyissä kävi ilmi, että oppipojat Anders Matsson ja Henrich Erichson olivat leikkineet Henrichin leikkipyssyllä isännän ollessa ruotsalaisessa iltajumalanpalveluksessa. Henrich oli ostanut kahdeksan päivää ennen palon syttymistä sormen vahvuisen piipun pienmetallisepän pojalta kolmella kupariäyrillä. Henrich oli kertonut haluavansa saada pyssyn, jolla voisi esimerkiksi pelotella koiria. Henrich siis rakensi metallipiipusta ja puusta itselleen leikkipyssyn, jota ruotsiksi kutsuttiin nimellä nyckelbössa. Andersin mukaan pojat olivat ampuneet kumpikin yhden laukauksen ja olivat kumpaakin laukausta varten ladanneet piipun kivillä ja hiekalla. Poikien nähtiin kantavan mukanaan palavaa keppiä, jolla he laukaisivat aseen.

Anders ja Henrich tiesivät, etteivät heidän pyssyleikkinsä olleet täysin sallittuja. He kokeilivat ampumista isännän ollessa messussa ja vanhemmat kisällit varoittelivat heitä ampumasta mihin sattuu. Poikia kehotettiin erikseen varomaan, ettei naapurissa asuva asessori Lietzen huomaisi heidän ammuskeluaan. Kun kirkonkellot soivat iltajumalanpalveluksen päättymisen merkiksi juoksi Anders takaisin isäntänsä talolle ja kiipesi vintille, missä hän ilmeisesti kesäaikana nukkui. Henrich oli paennut jonnekin muualle. Tällöin kukaan ei vielä nähnyt merkkejä tulipalosta. Kuitenkin vain hetkeä myöhemmin Anders huomasi vintillä savua ja näki verstaan katolla tulenlieskoja. Tällöin hän juoksi alas vintiltä ja kertoi tulipalosta isännälleen, joka oli juuri palannut kirkosta.

Tulipalo eteni kuitenkin niin nopeasti, ettei kukaan pystynyt sitä estämään. Raastuvanoikeuden pöytäkirjassa ei kuvata tulen leviämistä yhtä tarkasti kuin Vestingh kirjeessään Alankomaiden lähettiläälle. Vestinghin kirje onkin erinomainen lähde kertomaan tulen etenemisestä ja palon aiheuttamista vaurioista kaupungissa. Vestingh oli jo kesäkuun alussa tietoinen, että palon sytyttämisestä epäiltiin nuorukaisia. Hän mainitsee palon alkaneen räjähteiden ampumisesta erääseen uuniin. Tämä ei aivan pitänyt paikkaansa, vaikka ampumisesta olikin kyse. Vestingh ei myöskään kerro, miten tulipalon syttymisestä syytetyille pojille kävi, sillä asiassa ei ollut vielä julistettu tuomiota kirjeen kirjoittamisen aikaan.

(Kuva: Rijksmuseum, Amsterdam)

Raastuvanoikeus antoi tuomionsa asiassa heinäkuun 23. päivänä vuonna 1681. Pyssyn rakentanutta Henrich Erichsonia ei voitu tuomita, sillä häntä ei onnistuttu kesä- ja heinäkuun aikana löytämään ja tuomaan oikeuden eteen. Anders Matsson puolestaan oli paikalla ja sai tuomionsa. Raastuvanoikeus noudatti kaupunginlain rakennuskaaren 22. pykälää ja tuomitsi Andersin kuolemaan. Koska kyseessä oli kuolemantuomio, siirtyi asia automaattisesti Turun hovioikeuden käsiteltäväksi. On mahdollista, että hovioikeus lievensi tuomion, kuten sillä oli tapana tehdä kuolemantuomioiden osalta. Emme kuitenkaan saa asiaan täyttä varmuutta, sillä lähes kaikki 1600-lukua koskeva hovioikeuden aineisto on palanut jossakin Turkua koetelleista paloista.

Turun palaminen vuonna 1681 oli tragedia, tarkasteli tapahtunutta mistä näkökulmasta tahansa. Suuri osa kaupungin asukkaiden taloista sekä tuomiokirkko vaurioituivat pahoin ja ainakin kahden nuoren pojan elämä todennäköisesti tuhoutui. Tällaiset tapaukset ovat niitä, joita lukiessaan ei voi olla liikuttumatta. Kahden pojan leikeistä lähti liikkeelle suuri palo, joka vei mukanaan paljon.

Carl von Bonsdorff kirjoittaa teoksessaan Åbo stads historia kuinka tuomiokirkon kunnostukseen saatiin lupa kerätä lahjoituksia koko valtakunnasta ja näitä lahjoituksia virtasi kaupunkiin läheltä ja kaukaa. Samaan aikaan kuitenkin itse kaupunki ja sen porvarit saivat apua vähemmän. Tilanne muistuttaa tällä hetkellä käytävää keskustelua Pariisin Notre Dame -katedraalin korjaukseen saaduista lahjoituksista ja apua tarvitsevien ihmisten jäämisestä tukea vaille. Ehkä tässä voidaan todeta, että maailmassa jotkin asiat ja keskustelut pysyvät. Onneksi kuitenkin myös jotkin asiat muuttuvat. Nykyään alakouluikäistä poikaa ei voida Suomessa tuomita kuolemaan tulipalon sytyttämisestä.

 

Kirjoittaja toimii Suomen historian oppiaineessa yliopisto-opettajana (ma.) ja tutkii väitöskirjassaan 1600-luvun Turkua.

 

Kirjallisuus:
Carl von Bonsdorff,  Åbo stads historia under sjuttonden seklet, första & andra bandet (1889 & 1904).
Raimo Ranta, Turun kaupungin historia 1600–1721, niteet I & II (1975).
Linkki Kansallisarkiston digitaaliarkistosta löytyvään tuomiokirjaotteeseen, jossa käsitellään vuoden 1681 Turun palon syttymistä:  http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11552177

JAA ARTIKKELI: Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *