Turun tuomiokirkon sakariston kalkkikivinen konsoli. Kuva: Juhana Ahlamo.

Turun tuomiokirkon sakariston seinää koristaa seitsemän koristeltua konsolia, jotka ikään kuin kannattelevat holviruoteiden päitä. Ne on valmistettu kalkkikivestä 1300-luvun jälkipuoliskolla. Yksi konsoleista esittää ihmiskasvoja. Konsolit otettiin esiin korjaustöiden yhteydessä 1883. Tästä lähtien tutkijat ovat miettineet konsolien merkitystä. Mitä ne haluavat kertoa? Akateemista työtä on vahdittanut tuomiokirkon asema kansallispyhäkkönä, ja tutkimusta ovat rytmittäneet 1900-luvun korjaustyöt. Tuomiokirkko ansaitsee kuitenkin enemmän.

Tuomiokirkkoa ovat tutkineet yli vuosisadan ajan niin arkeologit, historioitsijat ja taidehistorioitsijat. Antikvaari Adolf Lindman (1821–1874) julkaisi tuomiokirkon ensimmäisen yleisesittelyn 1869. Historioitsija Reinhold Hausen (1850–1942) puolestaan toimitti Turun tuomiokirkon Mustankirjan eli Suomen keskiajan tärkeimmän lähdeteoksen julkaisuksi 1890.

Tuomiokirkossa tehtiin laajat rakennushistorialliset tutkimukset 1920-luvulla. Restaurointitöitä johtivat arkkitehti Armas Lindgren (1874–1929) ja arkeologi Juhani Rinne (1872–1950). Jälkimmäinen kokosi tulokset kolminiteiseksi teokseksi Turun tuomiokirkko keskiaikana (1941, 1948, 1952). Pyhäkön keskiaikaiset reliikit Rinne julkaisi kirjassaan Pyhä Henrik – Piispa ja marttyyri (1932). Hän myös suunnitteli Turun tuomiokirkkomuseon, joka avattiin 1929.

Rinteen työ on yhä tuomiokirkon tärkein kenttätutkimus. Teknisten uudistustöiden yhteydessä 1970-luvulla tuomiokirkossa tehtiin arkeologisia tutkimuksia, mutta niiden tuloksia ei julkaistu tai edes raportoitu kattavasti. Korjaustöiden yhteydessä taidehistorioitsija Riitta Pylkkänen (1910–1982) uudisti tuomiokirkkomuseon, ja se siirrettiin nykyiseen paikkaansa etelälehterille.

Kaarina Maununtyttären (1550–1612) sarkofagi Turun tuomiokirkossa. Kuva: Visa Immonen.

Rinteen jälkeen tuomiokirkon tutkimustyö on ollut pääasiassa kahdenlaista. Yhtäältä ovat tuomiokirkon esineistöön, kuten tekstiileihin ja ehtoollisvälineisiin, liittyvät tutkimukset ja toisaalta tuomiokirkon rakennushistorialliset selvitykset. Rinteen esittämät tulkinnat pidättelivät molempia tutkimuslinjoja vuosikymmeniä, sillä hänen katsottiin ratkaisseen tuomiokirkon historian solmukohdat. Poikkeus jähmeyteen olivat Pylkkäsen tekstiilitutkimukset.

Sekä 1920- että 1970-lukujen kenttätöiden arkeologiset löydöt ovat edelleen alkuperäispakkauksissaan museon varastossa. Niitä ei ole analysoitu, ja osa 1970-luvulla talletetuista löydöistä on peräti konservoimatta ja luetteloimatta. Pysähtyneisyys huipentui jo julkaistaessa vanhentuneessa teoksessa Kansallispyhäkkö – Turun tuomiokirkko 1300–2000 (2000). Vuosituhannen vaihduttua alkoi kuitenkin tapahtua.

Rakennustutkija Knut Drake (1927–2013) ryhtyi arvioimaan uudelleen tuomiokirkon rakentamisen kronologiaa. Vaikka hän ehti julkaista uuden rakennushistorian pääpiirteet, Draken kuolema jätti työn kesken. Vuonna 2007 arkeologi J.-P. Taavitsainen käynnisti tutkimushankkeen, joka pureutuu tuomiokirkon pyhäinjäännöksiin. Myös nuoremman sukupolven tutkijat ovat tarkastelleet tuorein silmin tuomiokirkon muistoja: ehtoollisvälineitä, kirjallisia lähteitä, puuveistoksia sekä luterilaisen ajan kirkkointeriööriä ja hautoja.

Tutkijat käyttävät uusimpia luonnontieteellisiä ajoittamisen ja materiaalitutkimuksen keinoja. Myös muinaisgenetiikka avaa uudenlaisia näköaloja. Humanistinen tutkimus puolestaan kyseenalaistaa aiemmat ajoitukset ja näkemykset. Keskeinen tavoite on tuomiokirkon tarkastelu osana eurooppalaista historiaa.

Syksyllä 2018 Turun yliopiston arkeologia, kulttuurihistoria, museologia ja taidehistoria toteuttivat tuomiokirkkomuseon esineistöön keskittyneen kurssin. Kurssilla opiskelijat valitsivat museokokoelmista yhden keskiaikaisen esineen, valokuvasivat ja dokumentoivat sen sekä kirjoittivat esittelyn esineestä. Kurssi järjestetään uudestaan syksyllä 2019. Tällöin keskiössä ovat uuden ajan esineet.

Lontoossa järjestettiin helmikuussa 2019 konferenssi ”Secret spaces – Medieval sacristies, vestries, treasure rooms and their contents”. Se käsitteli keskiaikaisten sakaristojen ja aarrekammioiden tutkimusta Euroopassa. Eräs konferenssissa esitetty huomio oli, että sakaristojen seiniin on usein sijoitettu ihmiskasvoja. Niiden tarkoitus voi olla apotropainen eli pahaa karkottava. Kasvot varjelivat sakariston aarteita varkailta. Vaikka ajatusta ei voi siirtää suoraan Turun sakariston ihmiskasvoihin, kansainvälinen ulottuvuus auttaa irrottautumaan aiemmista näkemyksistä. Se johdattelee pohtimaan tuomiokirkon käyttöä liturgisena kokonaisuutena ja elävänä tilana.

Uuden, kokonaisvaltaisen tutkimuksen aika on nyt. Turkulaisiin yliopistoihin on syntynyt tehtävään valmis tutkijakunta. Tuomiokirkkoa on restauroitu viiden vuosikymmenen välein – 1920- ja 1970-luvuilla – ja seuraava korjaustöiden aika koittanee 2020-luvulla. Sen sijaan, että tutkimus seuraisi korjaustöitä, nyt olisi mahdollisuus aloittaa jo ennen muutostöitä ja toteuttaa kenttätyöt hallitummin. Lisäksi Turun kaupungin suureksi juhlavuodeksi valittu 2029 kajastaa horisontissa.

Visa Immonen
Kirjoittaja on arkeologian professori ja Suomen historian ja arkeologian oppiaineryhmän johtaja