”Joulun monet herkulliset ruuat ja makeiset tekevät useimmille mahdottomaksi välttää perin vähän tervetulleen painonlisäyksen. Huolehtikaa kuitenkin siitä, että heti pääsette taas tarpeettomista kiloista. Käyttäkää Facil’iä, joka on varma, halpa ja – ehdottomasti vaaraton laihdutuskeino.” Näin mainostettiin Facil -laihdutuspastilleja vuonna 1928 Kansan Kuvalehdessä.

Nykyään on jo vakiintunut perinne, että joulun ajan herkuttelua seuraa aina uuden vuoden koittaessa yleinen laihdutusinnostus, jota iltapäivä- ja naistenlehdet ruokkivat lukuisin laihdutusohjein. Nykypäivänä tosin usko pillerien avulla tapahtuvaan nopeaan ja etenkin turvalliseen laihdutukseen on hiipunut, mutta Facil-pastilleja kaupiteltiinkin miltei sata vuotta sitten, jolloin laihdutus oli Suomessa vasta alkanut tulla muotiin.

Suomessa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yleistyneen laihdutuksen taustalla vaikutti ensinnäkin elintason nouseminen sotien välisenä aikana, ja erityisesti paremmin toimeentulevan väestönosan keskuudessa yleistynyt ylipaino – tuon ajan lääketieteellisin termein rasvatauti – joka yhdessä sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen tai syövän kaltaisten hyvinvointisairauksien kanssa alkoi olla terveydellinen ongelma. Etenkin 1920-luvulla kaikenlaiset laihdutuskuurit nousivat muotiin, kun naiset yrittivät muokata vartaloitaan uuden poikamaisen solakan kauneusihanteen mukaisiksi. ”Lihavuus on rumaa ja epäterveellistä, kun sitä vastoin solakkuus on kaunista ja terveellistä sekä samalla perin nykyaikaista”, julisti toinen Facil-mainos Suomen Kuvalehdessä vuonna 1928.

Nykypäivän näkökulmasta katsottuna varhaiset laihdutuskeinot saattoivat olla melko hurjia. Vuonna 1913 uutisoitiin saksalaisen tiedemiehen ja Hallen yliopiston dosentin Max Kauffmannin laihdutusmenetelmästä, jossa ruiskutettiin ihmisen vereen ”liimamaisten aineitten” kanssa yhdistettyjä jalometalleja, erityisesti palladiumia, minkä uskottiin kiihdyttävän aineenvaihduntaa ja rasvan palamista. Menetelmää pidettiin vaarattomampana kuin tuon ajan tavallisia laihdutuskeinoja, kuten ruokajärjestelmän tiukentamista, ulostusaineiden käyttämistä tai potilaan pakottamista ankaraan lihastyöhön, sillä niistä oli huomattu seuraavan hermostuneisuutta ja väsymystä.

On nykyäänkin tunnettu tosiasia, että harvan laihduttajan itsekuri kestää pitkään jatkuvaa nälkäkuuria. Niinpä 1920-luvun Suomessa kaupiteltiin lukuisia laihdutuslääkkeitä, jotka hienoine, usein ranskankielisine nimineen toivat tuulahduksen suuresta maailmasta ja lupasivat helppoa ja nopeaa laihtumista ilman nälästä johtuvaa kärsimystä. Laihdutuslääkkeet vaihtelivat hedelmäsuola Sanosanista Lithinés du Dr. Gustin -terveysveteen tai Vinaigre Amaigrissant -laihdutusetikkaan, jota mainostettiin käytettävän kaikkialla Pariisissa. Hinta oli ”vain” 35 markkaa per pullo, mikä oli suhteellisen kallista ottaen huomioon, että työmiehen tuntipalkka vuonna 1928 oli vähän päälle 9 markkaa.

Muodikasta oli myös laihduttaa erilaisten kylpyjen avulla, joiden painoa pudottava vaikutus perustui lähinnä korkean lämpötilan aikaansaamaan hikoilemiseen ja nestehukkaan. Ne, joilla oli varaa, hakeutuivat laihdutuskuureille kylpylöihin, joissa lämpimien kylpyjen lisäksi käytössä olivat myös sauna, sähkövalokaapit sekä kuumailma- ja höyrykaapit. Muut saivat tyytyä ostamaan rohdoskaupoista Osmos-, Illos- tai Venus-kylpyvaahtoja, joiden teho perustui ”eräitten kemiallisten aineiden” reagointiin kuuman veden kanssa, mikä aikaansai kovaa hikoilemista. Keski-Euroopassa muotiin tulivat 1920-luvun puolivälissä parafiinikylvyt, sillä sulan parafiinin väitettiin vetävän tehokkaasti rasva-aineita ulos ruumiista. Todennäköisesti tämän villityksen innoittamana Viipuriin avattiin vuonna 1927 oma Parafiini-laitos.

Sähköä pidettiin 1900-luvun alun lääketieteessä varteenotettavana hoitokeinona, joten on luontevaa, että sitä kokeiltiin myös laihdutuskeinona. Lihaksia supistelevat sähkövyöt ovat tuttuja nykypäivänkin ostoskanavilta, mutta 1920-luvun lääkärit pitivät sähkölaihdutuksen etuna nimenomaan sitä, että sen avulla saatiin laiskuuteen taipuvaisten henkilöiden lihakset työhön. Laihduttamiseen oli kehitetty myös kaikenlaisia koneita, jollaisia käytettiin varsinkin erityisissä laihdutuslaitoksissa. Iltalehti uutisoi vuonna 1929 Hollywoodin filmitähtien käyttämästä laihdutuslaitoksesta, jossa ”ruumisparkaa pyöritellään ja paukutellaan, kaulitaan, hiostetaan ja höyrytetään mitä mielettömimmällä tavalla.” Laitoksen pelätyin kone oli ns. lihamylly, jossa oli lukuisia kaulinkapuloita eri ruumiinosia varten. Iltalehti siteerasi silminnäkijää, jonka mukaan ”tuijottavat tähän piinapenkkiin joutuneet tylsinä, lasimaisin silmin tyhjyyteen.”

Yleisenä huolena 1920-luvulla oli nimenomaan filmitähtien mallin mukainen muodin ja kauneuden vuoksi laihduttaminen, jonka jotkut naiset veivät liian pitkälle aiheuttaen keholleen vahinkoa liiallisella paastoamisella tai vahingollisilla laihdutuslääkkeillä, mikä oli toisinaan johtanut jopa kuolemantapauksiin. Lääkäreiden mukaan paras, turvallisin ja varmin keino pudottaa painoa oli lopulta ruuan määrän ja laadun säännöstely sekä liikunta. Hyvin nykyaikaiselta kuulostaa ohje välttää sokerisia ja rasvaisia herkkuja, vähentää puuron ja leivän syöntiä sekä keskittyä pääasiassa proteiinipitoisiin ruokiin – kasviksista ei tosin tuolloin paljon puhuttu. Liikunnaksi Suomen Terveydenhoitolehdessä suositeltiin vuonna 1920 kävelyä ja kerrottiin uudenlaisesta koneesta, pedometristä, jota voitiin käyttää laihduttamisen tukena, sillä kone osasi hämmästyttävästi laskea potilaan suorittamat askeleet.

Suvi Rytty

Kirjoittaja on Suomen historian tohtorikoulutettava, joka valmistelee väitöskirjaansa 1900-luvun alun terveyshistoriasta.

Lähteet:

Arvostelua nykyisistä naismuodeista, 30.11.1924, 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

K. Taskinen: Lihavuus ja laihduttaminen, Suomen Terveydenhoitolehti 5–6/1928, 106–109, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Kaikkein uusinta laihdutuksen alalta, Hämeen Sanomat 23.12.1926, 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Lauri Taipale: Liikalihavuuden laihduttaminen, Suomen Terveydenhoitolehti 11–12/1920, 163–166, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Miten liian paksuja tähtiä laihdutetaan, Iltalehti 25.6.1929, 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Solakkuuden tavoittelu suuri vaara naisille, Uusi Suomi, Sunnuntailiite 11.3.1928, 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Uudenaikaisia laihdutuskeinoja, Pirtti 18.4.1913, 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Mainokset:

Housuni, Uusi Aura 29.5.1925, 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Lithinés du Dr. Gustin, Helsingin Sanomat 22.8.1928, 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Onko painonne lisääntynyt? Kansan kuvalehti 1.1.1928, 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Tulkaa solakaksi, Suomen Kuvalehti 24.11.1928, 42, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Viipurin Parafiini-laitos, Karjala 25.11.1927, 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.

Vinaigre Amaigrissant, Uusi Suomi 19.4.1928, 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot, digi.kansalliskirjasto.fi.