Vammaisuus muodostuu suhteessa kulttuurisidonnaisiin odotuksiin terveestä ja ns. normaalista toiminnasta ja käyttäytymisestä. Miten ”vammaisuutta” hahmotettiin 1500–1700-lukujen yhteiskunnassa?

Esimerkiksi 1600- ja 1700-luvulla ilmestyneissä lääketieteellisissä teksteissä ja sairaudenhoitoon liittyvissä kansalle tarkoitetuissa oppaissa määritellään sairautta ja poikkeavuutta, ja sitä kautta myös vammaisuutta. Kuvaukset hyvästä, luonnollisesta terveydestä kertovat vastapeilinä siitä, mitä pidettiin ei-terveenä ja kehon tai mielen toimintaan liittyvänä poikkeavuutena. Niissä terveys merkitsi ennen kaikkea työntekoa haittaavan sairauden tai muun vamman sekä kivun puutetta.

Aikalaiskäsitykset siitä, millainen oli luonnollinen (naturligt) vartalo ja miten terveen ihmisen ruumis ja mieli toimi kertovat osaltaan vammaisuuden sisällöistä. Lääketieteelliset tekstit ja terveysoppaat mainitsevat, että ruumiin ja mielen tuli toimia kuten Jumala ja luonto oli ne luonut toimimaan, määrittelemättä näitä odotuksia sen tarkemmin. Esimerkiksi 1600-luvulla suosituksi tulleessa lääkintä- ja terveydenhoito-oppaassa Sundhetzens Speghel (1642) terve ruumis on raajoiltaan ja mitoiltaan sopusuhtainen, raajat olivat oikeissa kohdissaan ja kaikki aistit toimivat. Työkyky, jonka aistien ja raajojen ”luonnollinen” toiminta ja fyysinen toimintakyky ”ilman vikoja” (utan fel) mahdollistivat, oli terveen ihmisen merkki. Myös ”sopiva” mieliala ja puheen järkevä sisältö olivat osa terveyttä. Puutteet näissä merkitsivät kirjoittajan mukaan, että henkilö oli sairas (siuk). Sairaudet, vammat tai vanhuus saattoivat tehdä ihmisen esimerkiksi ruumiillisesti ”vammaiseksi”, vanför, jolla viitattiin synnynnäisen tai myöhemmin saadun kehon vamman tai heikkouden aiheuttamaan fyysiseen toimintakyvyttömyyteen.

Vammat (ml. sairaudet) tuottivat vammaisuutta silloin, kun ne merkitsivät kyvyttömyyttä tai puutteita suhteessa ajan työntekoon, taitoihin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviin odotuksiin. Vammaisuus rakentui erityisesti työkyvyn mittatikun ja itsensä elättämään kykenemisen kautta. Vammojen ja vammaisuuden liittyminen työkykyyn korostuu ajan lainsäädännössä ja hallinnollisissa, esimerkiksi veronmaksuun liittyvissä asiakirjoissa. Henkilöitä kuvataan jostakin terveydellisestä syystä kyvyttömäksi (oförmågen) elättämään itsensä, mistä syystä heidän laillisia oikeuksiaan saatettiin rajata tai he olivat veronmaksukyvyttömiä tai vaivaisavun tarpeessa.

Vammaisuus nivoutui varhaismodernissa Suomessa ja Ruotsissa ennen kaikkea ns. vaivaisuuteen, mikä tarkoitti merkittävästi toimintaa haittaavien vaivojen aiheuttamaa työkyvyttömyyttä ja siihen liittyvää köyhyyttä ja ulkopuolisen avun tarvetta. Erilaiset sairaudet, tartuntataudit, mielisairaudet ja kehon ja aistien vammat ja heikkoudet muodostuivat ongelmiksi erityisesti silloin, kun ne rajoittivat työntekoa ja siten toimeentuloa tai niiden katsottiin vaarantavan muita.

Käytännössä monenlaiset toiminnalliset variaatiot kuitenkin hyväksyttiin osana elämää ja luonnollisena osana esimerkiksi ikääntymistä. Kylä- ja kaupunkiyhteisöissä eli ruumiiltaan ja mieleltään erilaisia ihmisiä, joiden odotettiin osallistuvan työhön kykyjensä mukaan. Pääosin maatalouteen perustuva työelämä tarjosi monenlaisia tehtäviä, jotka sopivat erilaisten vammojen kanssa eläville ihmisille. Heikko kuulo, näkö tai raaja, kuurous, mykkyys, puhe- tai oppimisvaikeudet tai lievemmät mielisairaudet eivät estäneet jokapäiväiseen työhön ja yhteisön toimintaan osallistumista. Tällaisia henkilöitä luonnehdittaessa heillä kuvattiin tavallisimmin olleen jotakin ruumiiseen tai mieleen liittyvää ”vikaa” (fel, lyte). Vammoissa oli merkittäviä aste-eroja, ja niistä vain vakavimmat tuottivat sellaista työkyvyttömyyden tilaa, joka merkitsi vammaisuutta.

Työhön ja toimintaan liittyvät sosiaaliset odotukset olivat toki myös sääty- ja sukupuolisidonnaisia. Esimerkiksi aateliston tai papiston vesa, joka syntyi kehitysvammaisena tai ei oppinut puhumaan, lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan oli osin syrjäytetty niistä rooleista ja ammateista, joita ylempisäätyiseltä mieheltä odotettiin. Tällaiset ”viat” eivät välttämättä olleet ongelma alemmille luokille tai säätyjen ulkopuolisille tilattomille.

Vammaisuus liittyi varhaismodernissa yhteiskunnassa siis erityisesti työntekoon ja itsensä työllä elättämisen odotuksiin. Toki modernin vammaisuuden käsitteen näkökulmasta tiettyjä ja tietynasteisia vammoja omaavat ihmiset kohtasivat myös muita esteitä, kuten yhteiskunnan rakenteita ja uskomuksia, jotka vaikeuttivat heidän täysimääräistä ja yhdenvertaista osallistumistaan. Vammat kuitenkin nousivat merkityksellisiksi eritoten suhteessa ajan työelämään ja työkulttuuriin.

Riikka Miettinen

Kirjoittaja on yhteiskuntahistorian dosentti Tampereen yliopistossa ja työskentelee erikoistutkijana Turun yliopistossa Suomen Akatemian suunnatussa akatemiahankkeessa Vammaisuuden merkitysten muuttaminen muisti- ja kulttuuriorganisaatioissa. Teksti on ilmestynyt laajempana versiona Koneen Säätiön rahoittaman Vammaisuuden vaiettu historia -hankkeen blogissa vuonna 2017. Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto.

Lähdeluettelo

Svenska Akademiens ordbok (SAOB). https://www.saob.se/.

Miettinen, Riikka 2026: Work activities of people with physical and mental disabilities in early modern rural Sweden. Teoksessa Ella Viitaniemi & Sofia Gustafsson (toim.), Short-term labour and precarious work in Northern Europe, c. 1620–1870. Labour in History and Society. London: Palgrave Macmillan, 37–70. Open Access: https://doi.org/10.1007/978-3-032-14760-8_2.

Miettinen, Riikka 2026: Mieleltään sairaiden hoiva ja arki varhaismodernin ajan Ruotsissa ja Suomessa. Teoksessa Pirita Frigren, Petteri Impola, Miia Kuha, Antti Räihä & Joonas Tammela (toim.), Katse historiantutkijaan. Juhlakirja professori Kustaa H. J. Vilkunalle. Jyväskylän historiallinen arkisto 7. Jyväskylä: Jyväskylän historiallinen yhdistys, 191–203. Open Access: https://edition.fi/jhy/catalog/view/1901/2204/7798.

Miettinen, Riikka 2021: Dis/abiliteetti ja vammaisuus yhteiskunnan ja kokemuksen tutkimuksessa. Teoksessa Raisa Maria Toivo & Riikka Miettinen (toim.), Varhaismodernin yhteiskunnan historia. Lähestymistapoja yksilöihin ja rakenteisiin. Helsinki: Gaudeamus, 47–73.

Miettinen, Riikka 2020: ‘Disabled’ Minds: Mental Impairments and Dis/ability in Early Modern Sweden. Frühneuzeit-Info 31, (Special issue) Thema: Disability in Early Modern Europe, 54–69.