”Taiteella on omat lakinsa, sen on kuljettava määrättyjen kehitysvaiheiden kautta, sitä ei tekemällä tehdä. Balettimme on kärsinyt melkoisia vaurioita viime vuosina eikä vähiten siksi, että sitä käsitellään kuin olisi kysymyksessä jokin käsityöläisammattiryhmä eikä taiteenhaara.”

Lokakuussa 1955 nimimerkki Attitude kirjoitti Uudessa Suomessa katsauksen Suomen kansallisoopperan baletin nykytilanteeseen. Vaurioilla kirjoittaja viittasi saman vuoden keväällä alkaneeseen kuohuntaan kansallisoopperan baletin ympärillä.

Taiteilijakunnan ja johtokunnan välille syntynyttä, niin balettiriidaksi kuin oopperaskandaaliksi kutsuttua konfliktia, käytiin ja puitiin lehdistössä laajalti molempien osapuolien vuorottaisilla kommenteilla – siitä huolimatta, että johtokunta kuvaili lehdistön välityksellä käytyä keskustelua vastenmieliseksi. Lehdistöllä oli ilmeisen tärkeä rooli sekä tiedonkulun että oopperan maineen ylläpitämisen saralla.

Tapahtumasarja alkoi eräiden oopperan tanssijoiden irtisanoutumisilmoituksista. Irtisanoutuneet tanssijat perustelivat päätöstään Nya Pressenille antamassa haastattelussaan esimerkiksi balettikunnan epäoikeudenmukaisella kohtelulla, ”musiikkimiehistä” koostuvan johdon tiedonpuutteella tanssin suhteen ja kehnolla palkkauksella.

Lehdistö ja oopperan muu taiteilijakunta asettuivat balettiryhmän tueksi. Tanssijoiden antaman kritiikin lisäksi johtoryhmää sättivät useat aiheesta kirjoitetut uutiset. Ilta-Sanomissa tilannetta kuvattiin ”tavanmukaiseksi kevättuuletukseksi”, joka ”kuuluu pääkaupunkimme taide-elämään yhtä olennaisena osana kuin muuttolintujen saapuminen maahamme”.

Vaikka lehdistö suhtautui vastaavissa selkkauksissa usein myötätuntoisesti taiteilijan tilanteeseen, piti se myös omalta osaltaan yllä näkemystä tanssista prosessina, johon liittyi väistämättä erilaisia vaikeuksia, pettymyksiä ja uhrauksia taiteen alttarille. Tanssia ei pidetty muihin ammatteihin vertautuvana työnä, vaan kutsumuksena ja jonkin suuremman voiman ohjaamana elämäntehtävänä, jolloin odotukset tanssijoita ja heidän tekemiään uhrauksia kohtaan olivat väistämättä korkeat.

Oli itsestään selvää, että tanssija joutui esimerkiksi ostamaan itse valtaosan käyttämistään kärkitossuista, jotka olivat välttämättömät työn tekemiseksi. Ensitanssija Liisa Taxell kuvasi tätä Yhteishyvän haastattelussa vuonna 1958 valtavaksi menoeräksi, johon tanssijan palkka ei riittänyt alkuunkaan. Hän kertoi oopperan kustantavan tanssijoilleen suurin piirtein kahdet tossut kuukaudessa. Tanssijat kuluttivat Taxellin arvion mukaan vuosittain noin 90 tossuparia. Artikkelissa valokeilaan ei kuitenkaan nostettu esimerkiksi tarvetta parantaa tanssijoiden palkkausta, vaan heidän ahkeruutensa ja palava kutsumuksensa taiteen tekemiseen.

Seuraavana vuonna balettikunta itse kutsui ja kustansi balettipedagogi Nora Kissin Pariisista opettamaan tanssijoita kolmeksi viikoksi ryhmän tulevaa Amerikan-kiertuetta varten. Lehdistössä ihasteltiin tanssijoiden loistavaa ajatusta ja uutteruutta varainkeruussa, ja myös Madame Kiss kommentoi asiaa Uudelle Suomelle: ”En ole milloinkaan aikaisemmin kuullut, että baletinjäsenet olisivat missään maassa joutuneet kustantamaan itse opettajansa varsinkin kun kysymyksessä on ulkomainen balettivierailu.” Kiss kertoi olleensa tilanteesta niin liikuttunut, ettei ”mikään mahti maailmassa” olisi saanut häntä kieltäytymään tarjouksesta.

”Baletti vaatii ihmisensä kokonaan. Tanssija elää vain näyttämöllä ja harjoituksissa”, kirjoitettiin vuonna 1960 Me naiset -lehdessä julkaistussa artikkelissa. Artikkeli painotti, että täysi omistautuminen, uhraukset ja vaikeuksien selättäminen antoivat tanssin tekemiselle oman lisäarvonsa. Toisinaan myös kansallisoopperan baletin tanssijoilla tuli raja vastaan, kuten vuoden 1955 irtisanoutumisten tapauksessa. Mutta useimmiten taide vei voiton: ”He sanovat, että ainoa tapa elää on elää tanssien. Joutui sen sitten tekemään ruusuilla tai ohdakkeilla.”

Anna Rusi
Kirjoittaja on Suomen historian väitöskirjatutkija.

Lähteet

”Jag har fått nog av Opera”, Nya Pressen 9.4.1955

Myrskyä oopperabaletin yllä, Helsingin sanomat 10.4.1955.

”Tunnemme katkeruutta siitä, että ikuisesti on odotettava työtä”, Uusi Suomi 13.4.1955

Puhkaiskaa se! Ilta-Sanomat 14.4.1955

”Balettimme tulevaisuus näyttää valoisalta” Oopperan johto vastaa syytöksiin, Suomen sosialidemokraatti 20.4.1955

Menestys vai fiasko, Suomen sosialidemokraatti 17.8.1955

Höyhenenkevyesti varpaitten kärjillä – Balettitanssijatar kuluttaa 90 tossuparia vuodessa, Yhteishyvä 15.10.1958

Kuuluisa balettipedagogi Suomen Kansallisoopperassa, Uusi Suomi 13.8.1959

Ihastuttava madame Kiss Pariisista, Päivän sanomat 14.8.1959

He eivät tanssi ruusuilla, Apu 46/1960

Baletti työnä ja taiteena, Me naiset 2/1960