Greta von Haartman kaupungissa!

26. syyskuun 2017 Musiikki 0

Illan jo hämärtyessä 26. syyskuuta 1917 riensivät monet kaupunkilaiset Akatemiataloon, jossa oli alkamassa oopperalaulaja Greta von Haartmanin konsertti. Huvielämä oli Turussa vilkasta, vaikka olosuhteet olivat aineellisesti niukat ja poliittisesti räjähdysherkät.

Greta von Haartmanin (1889–1948) nimi oli epäilemättä tuttu ainakin musiikinharrastajille. Juuri 1910-luvulla hän vakiinnutti asemansa lupaavana kotimaisena oopperatähtenä. Haartman oli opiskellut laulua Helsingissä Emmy Achtén, Pietarissa Alma Fohströmin ja Tukholmassa Signe Hebben oppilaana. Ensikonserttinsa hän oli antanut jo vuonna 1911, mutta vakinaisen kiinnityksensä hän sai vasta vuonna 1918 Suomalaiseen Oopperaan, jossa hän lauloi vuoteen 1945 asti. Turun konsertissa kuultiin monipuolinen ohjelmisto sekä yksinlauluja että ooppera-aarioita Juho Nyyssösen säestämänä. Viimeisenä numerona kuultiin aaria Oskar Merikannon oopperasta Elinan surma. Tämän roolin Greta von Haartman oli esittänyt lavalla ensi kertaa edellisenä keväänä.

– H. S-i


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *