Elintarviketilanne kiristyy

18. lokakuun 2017 Arki, Ruoka 0

Sodan aiheuttama elintarvikepula näkyi syksyn edetessä entistäkin selvemmin lehdistössä.

Sosialisti-lehden numerossa 18.10.1917 elintarvikkeiden vähäisyyteen viitattiin useissa artikkeleissa. Lehti selosti elokuisen voimellakan ensimmäistä käsittelyä VPK:n talolla (otsikolla ”Viimekesäinen vointasaus”), kaupunginvaltuuston vähävaraisille lapsille jakaman ruuan muuttamista maksulliseksi, Tampereen porvarien jäkälänhankintaa, maitopulaa, Saksan nälkää (”Legenda nälkään nääntyvästä Saksasta”), jauhotakavarikkoa, kaupungin maiden ottamista hätäaputöinä viljelykselle: lehti kertoi myös, miten muualla maailmassa nälkää hoidettiin, esimerkiksi Tukholmassa suuri keskuskeittiö jakoi 9000 annosta vuorokaudessa.

”Mutta mitä on Suomessa tehty? Senaatista aina elintarvikelautakuntiin asti valmistetaan elintarvikekeinottelijoille riistotilaisuuksia ja suositellaan jäkäläleipää…”

Elintarvikkeiden epäoikeudenmukainen jakelu synnytti katkeruutta köyhemmän väestön parissa:

”Mutta tänä kesänä on maitoa saatu vielä vähemmän kuin talvella. Erittäinkin on maitopula ollut huutava 8:nnen kaupunginosan (nyk. Portsa) paikoilla, jossa asuu melkein yksinomaan työläisväestöä. Tinkimaito virtaa kaikki herrasperheisiin, jotka voivat huoletta maksaa paljon yli rajahintojen. Elintarvikelautakunnan toimesta myytävä maito ei riitä kuin osalle, eikä senkään maitorahtusen jaossa ole minkäänlaista järjestystä. Toiset sitä saavat jotakuinkin säännöllisesti, toiset eivät laisinkaan.”

Sosialisti-lehti kommentoi Tampereen Teknillisen klubin organisoimaa jäkälänkeräystä ironiseen sävyyn otsikolla:

”Tampereen porvarit toteuttamassa vaalilupaustaan: 5 miljoonaa kiloa jäkäliä Tampereen työläisille syötäväksi”

Uutinen päättyy:

”Tällaista siis on nyt se leipä ja särvin jota porvarit työväestölle toimittavat.”

– T–io

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *