Ruotsin lehdistö puuttunut taas Ahvenanmaan kysymykseen

02. marraskuun 2017 Politiikka, Sota 0

Turun Sanomat julkaisi 2. marraskuuta 1917 laajan artikkelin, joka perustui ruotsalaislehtien kirjoittelulle Ahvenanmaan tilanteesta. Lehti itse, täysin ymmärrettävästi, pidättäytyi asian kommentoinnista.

Venäjän tilanteen sekavuus ja sen rintamatilanteen heikkeneminen olivat saaneet maailmansodan ulkopuolella pysytelleen Ruotsin, tai ainakin sen lehdistön, aktivoitumaan Itämeren suunnalla. Saksan menestys itärintamalla, kuten Virossa ja Liivinmaalla, oli Aftonbladetin mukaan johtanut avoimeen spekulaatioon Suomen itsenäistymisestä. Ruotsalaiset olivat toisaalta epäileväisiä: oliko yhä yleisempi Venäjän armeijan harjoittama sotilasanarkia Suomen viranomaisten hallinnassa?

Olivatko ympärysvallat – etupäässä Ranska – houkuttelemassa Ruotsia mukaan suursotaan? Ruotsin nähtiin luonnostaan kuuluvan ”yhden valtion ylivallan” Euroopassa – siis Saksan – vastaiseen rintamaan. Venäjästä irtautumista suunnittelevan Suomen kannalta huolta aiheutti se, että niin Ruotsin pysyessä riippumattomana kuin liittyessä ympärysvaltoihin sen annettiin joko miehittää Ahvenanmaa tai viimeksi mainittu jopa annettaisiin Ruotsille palkkioksi suurvalloille tehdyistä mahdollisista palveluksista.

Göteborgs Aftonbladetin mukaan Ahvenanmaasta kaavailtiin Itämeren ”Gibraltaria”; Ruotsi oli ”kärsivällisesti” seurannut, miten sen vanha vihollinen Venäjä oli varustanut Itämeren saaria, ja toisaalta Englanti oli suunnitellut Ahvenanmaan takavarikointia. Ruotsissa odoteltiin kuitenkin nyt Saksan toimia: nousisiko Saksa maihin Suomessa, ja jättäisikö se, kuten Ruotsissa uskottiin, Ahvenanmaan kysymyksen Ruotsin ratkaistavaksi?

Nya Dagligt Allehanda ei spekuloinut suurvaltapolitiikalla vaan toteasi, että Ahvenanmaan kansa oli kärsinyt sodan aikana suunnattomasti ja se halusi päästä pois Venäjän ja Suomen vallankumouksen alta palaamalla jälleen Ruotsin suojelukseen. ”Mahdollisesti tämä tieto on oikea, ja ruotsalaiset eivät voi muuta kuin tuntea itsensä liikutetuiksi tämänkaltaisesta heidän muistamisestaan”, kirjoitti konservatiivilehti tunteisiin vetoavasti.

– Selaginella


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *