Yleislakko hiljentää kaupungin

15. marraskuun 2017 Lakot, Politiikka 0

Marraskuun puolivälissä 1917 suomalainen yhteiskunta natisi liitoksissaan. Ruokaa oli entistä vähemmän, säännöstely kiristyi, lakot ja mellakat yleistyivät. On arvioitu, että vuoden 1917 aikana Suomessa oli lähes 500 lakkoa, jotka vaikuttivat arkipäivän sujuvuuteen ja kertoivat yhteiskunnallisen tietoisuuden vahvasta kasvusta. Elämä seisahtui koko maassa 14. marraskuuta, kun yleislakko alkoi. Se pysäytti myös sanomalehtien toiminnan, eikä torstaina 15. marraskuuta Turussa ilmestynyt ainoatakaan sanomalehteä. Muualla maassa, muutamilla paikkakunnilla, tiedonvälitys jatkui, esimerkiksi Uudessakaupungissa sekä Wakka-Suomi että Uudenkaupungin Sanomat kertoivat tapahtumista.

Uudenkaupungin Sanomat kertoi lukijoilleen myös Turun tilanteesta. Edellisenä päivänä sotilaita oli kokoontunut kuvernöörin talolle ja piirittänyt sen. Tilanne oli kuitenkin lauennut, ja sotilaat olivat hajaantuneet. Vettä oli satanut rankasti, joten turkuluaiset olivat pääsääntöisesti pysytelleet sisätiloissa. Lehden mukaan kaduilla oli liikkunut vain “sosialisteja ja venäläisiä sotilaita”. Lakko oli pysäyttänyt kaupungin, mutta elintarvikkeiden kauppa, kuljetustoiminta sekä sähkö- ja vesilaitoksen työ jatkuivat. Tieto liikkui vielä, sillä posti, puhelin ja rautatiet olivat lakon ulkopuolella.

Lehdistö oli jo pitkään kertonut yhteiskunnan aseistautumisesta, ja tähän liittyvä pikku-uutinen ilmestyi myös Uudenkaupungin Sanomissa, jossa 15. marraskuuta kerrottiin, että aseita oli tuotu Turun työväenyhdistyksen talolle venäläisestä kasarmista.

– H. S-i


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *