Yhteentörmäys Koulukadun ja Linnankadun kulmassa

29. marraskuu 2017 Arki, Liikenne 0

Suomen autoistuminen oli lähtenyt liikkelle ennen ensimmäistä maailmansotaa, jolloin uuden liikennevälineen vaikutukset herättivät huolta Varsinais-Suomessakin. Toisinaan korostettiin, että maantiet oli tehty hevosliikenteelle eikä uusille automobiileille, eivätkä autot saisi häiritä sen paremmin hevosia kuin lehmiäkään. Sota katkaisi autoistumiskehityksen, mitä kuvastaa se, että maassa oli 1920-luvun alussa vasta 1800 autoa ja 800 moottoripyörää.

Vuonna 1917 autoja oli niukasti, mutta niihin saattoi törmätä Turunkin kaduilla. Sosialisti-lehti kirjoitti 29. marraskuuta onnettomuudesta, joka oli sattunut Koulukadun ja Linnankadun kulmassa:

“Eilen klo puoli 2 aikaan päivällä sattui pieni yhteentörmäys Koulu- ja Linnankadun kulmassa. Linnankatua pitkin kiitävän automobiilin saavuttua Koulukadun kulmaan ajoi samaan aikaan eräs pika-ajuri höyrylautalta kaupungille päin. Autonkuljettaja sai kuitenkin pysäytetyksi koneensa niin äkkiä että uhkaavalta näyttävä yhteentörmäys supistui ajurin ajopelien lievään vioittumiseen. Yhteentörmäyksen syynä oli se, että auto kulki väärää puolta ja että molemmat ajoivat kovaa vauhtia.”

–Morfeus


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *