Lapset, joulu lähenee!

02. joulukuun 2017 Arki 0

Ensimmäistä adventtia vietettiin vuonna 1917 sunnuntaina 2. joulukuuta. Olot olivat ankeat, ja huoli tulevaisuudesta kaikkien mielessä. Turun Sanomien sunnuntailiitteessä oli tavan mukaan paljon puuhasteltavaa lapsille, tarinoita ja tehtäviä, ja myös joulun läheisyyttä käsiteltiin lyhyesti kirjoituksessa “Lapset, joulu lähenee!” Sen keskeinen sisältö oli varautumisessa siihen, että niukkuuden keskellä joululahjoja ei kenties olisi odotettavissa aiempien joulujen tapaan:

“Teissä, lapset, herättää varmaan suurta huolestumista se, että joulu lähenee, ja teille ovat vanhempanne vakuuttaneet, ettei tulevana jouluna voi teille hankkia tavanmukaisia joululahjoja. Syyn siihen ymmärrätte. on niin kova aika. Kaikki maksaa nyt paljon, eikä vanhemmillanne ole varoja.”

Kysymys oli tietysti ajankohtainen siinäkin mielessä, että kolmasosa suomalaisista oli vuonna 1917 alle 14-vuotiaita. Lahjojen tarvitsijoita oli paljon. Sunnuntailiitteen kirjoitus korosti, miten tärkeää oli keskustella vanhempien ja lasten kesken:

“Joulupyhinä teidän, lapset, sopii mainiosti keskustella vanhempienne kanssa sattuneista tapauksista. On näet vanhentunut käsitys, ettei muka lasten sovi sekaantua vanhempien ihmisten asioihin. Kun astutte yksin maailmanrantaa, niin kummastellen suhtaudutte moniin seikkoihin, joihin teillä ei ole vähääkään tuntemusta.”

Kaiken tämän keskellä joululahjamarkkinat olivat kuitenkin olemassa. Saman päivän Turun Sanomissa salolainen Erik Nordlin Osakeyhtiö lupasi mainoksessaan, että “jouluksi saapuu suuri varasto leikkikaluja sekä muita kauniita joululahjoja”.

– H. S-i

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *