Uusi hallitusmuoto

04. joulukuun 2017 Politiikka 0

Joulukuun alussa kysymys Suomen itsenäisyydestä ja hallitusmuodosta tiivistyi. Svinhufvudin hallitus oli ryhtynyt ripeasti toimeen,  rakentanut peruslakikomitean mietinnön varaan ja neuvotellut eduskuntaryhmien kanssa. Uusi Aura kirjoitti 4. joulukuuta 1917:

“Kurjalta on menneinä viikkoina näyttänyt meidän itsenäisyytemme kohtalo; sentähden täytyy
pienintäkin oiretta parempaan tervehtää ilolla. Ovatko oikeassa ne, jotka katsovat kansamme etsikkoajan lopullisesti hukatuksi vai olisiko meissä vielä niin paljon tervettä ainesta, että kansamme ennen lopullisen hajoomuksen tapahtumista herää tajuamaan, mihin olemme
päästäneet asiat?”

Uusi Aura jatkoi korostamalla valtiollisen vapauden merkitystä, ei vain Suomen kannalta vaan laajemminkin:

“Suomen täysi valtiollinen vapaus ja riippumattomuus muista kansoista on se aate, jonka täytyy olla tulevan hallitusmuotomme kulmakivi. Tämä aate on täydessä sopusoinnussa niiden periaatteiden kanssa, joiden puolesta suurvallat jo vuosikausia sitten ovat ilmoittaneet sotaa käyvänsä ja niiden periaatteiden kanssa, joiden pohjalle tuleva rauha ja yhteiselämä Euroopassa on ilmoitettu rakennettavaksi.”

Samaan aikaan kun turkulaiset lukivat näitä mietteitä, Svinhufvudin hallitus oli jo luonnostelemassa itsenäisyysjulistusta, joka valmistui vielä saman päivän aikana.

– H. S-i


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *