“Tulevaisuus valoisa”

19. tammikuun 2018 Politiikka 0

Tammikuun 19. päivänä 1918 turkulainen Sosialisti-lehti julkaisi suuren itsenäisyysnumeron. Lehti oli poikkeuksellisen laaja, yhteensä 16 sivua. Etusivulla julkaistiin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen perustajiin kuuluneen N. R. af Ursinin artikkeli “Itsenäinen Suomi”, joka alkaa huudahduksella: “Se on siis totta! Ei se ole unelma, ei kangastus, josta molemmat, realistisen maailman ulkopuolelta loitsivat esille ihmeen ihania kuvaelmia, mutta heti kun ne kuolevaisen ihmisen sieluun ovat valaneet ilon ja riemun – haihtuvat hänen näköpiiristään.” Af Ursinin mukaan Suomen itsenäisyyden juhla oli köyhälistön juhla, sillä köyhät “par préférance” olivat sen synnyttäneet.

Lehdessä oli myös toinen laaja artikkeli, jonka kirjoittaja oli Valentin Annala (kuva vasemmalla). Kirjoitus alkaa: “Kun minä olen joskus viime aikoina mielessäni kuvitellut Suomea itsenäisenä, niin olen aina sitä kuvitellut kansainvaltaisimpana maana maailmassa. Näihin valoisiin tulevaisuudenkuvitelmiin on ollut tekijänä se, että meidän maassamme on ollut jo poliittisesti voimakas työväenluokka, joka on tällaiseksi kyennyt kehittymään vieraan vallan mitä häikäilemättömimmän sorron vallitessa. Työväki on tässä maassa jo sellainen poliittinen voima, joka voi tämän maan olot aivan rauhallisilla keinoilla muodostaa niin siedettäviksi kuin se yleensä on mahdollista, kapitalistisen yhteiskunnan puitteissa silloin kun ulkoapäin tulevat voimat eivät ole sitä ehkäisemässä.”

Valentin Annala (1859–1926) oli taustaltaan ratavartija, joka oli valittu eduskuntaan vuonna 1909. Hän oli myös Sosialistin johtokunnan jäsen. Sisällissodan seurauksena Annala erotettiin kansanedustajan tehtävästä, mutta hän palasi eduskuntaan vielä elämänsä lopulla.

– H. S-i


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *