Ahvenanmaalla välirauha?

21. helmikuun 2018 Politiikka 0

Kun sisällissodan rintamilta ei kuulunut toivottuja uutisia, Sosialisti nosti esiin etusivullaan 21. helmikuuta ulkovaltojen Suomea suoraan tai epäsuorasti koskevat toimet. Jo kuukausia ennen vallankumousta askarruttanut kysymys Ahvenanmaan tulevaisuudesta oli pääuutisen aiheena. Suunnitteliko Ruotsi Ahvenanmaan valtausta, vai oliko se jopa jo miehittänyt sen? Punainen Suomi eli tiedonrippeiden varassa.

Ilmapiiri oli omiaan huhujen ja suoranaisen vainoharhaisuuden syntymiselle, eikä lehden uutisointi parantanut tilannetta. ”Lahtarin” epäiltiin jopa neuvotelleen venäläisten kanssa, mutta neuvottelut eivät olleet lehden mukaan johtaneet tuloksiin. Kun samalla uutisoitiin jo edellisenä vuonna spekuloiduista, vastoinkäymisistään huolimatta uudelleen hyökkäyskannalle ryhtyneen Saksan toimista Itämeren aluella, oli selvää, että ulkomaan uutiset pikemminkin lisäsivät epävarmuutta vallankumouksen tuloksesta kuin vahvistivat uskoa siihen.

– Selaginella


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *