Hiivapula Turussa

27. helmikuun 2018 Ruoka 0

Elintarvikepula oli ollut huutava jo pitkään, mutta helmikuun lopussa todettiin, että hiivakin oli loppumassa. “Nykyisen pulakauden viimeinen vitsaus on hiivapula”, kirjoitti Sosialisti 27. helmikuuta 1918 ja jatkoi antamalla lukijoille ohjeita leipomisen kannalta välttämättömän aineksen valmistukseen. Ohjeen mukaan ensin otetaan 2,5 litraa vettä ja laitetaan siihen keittymään neljä desilitraa humaloita ja 6–8 “pestyä kuorimatonta, raakaa, hienonnettua perunaa”. Seoksen annetaan kiehua 45 minuuttia, minkä jälkeen se siivilöidään. Tähän lisätään kuusi ruokalusikallista jauhoja, kolme desilitraa sokuria sekä ruokaluksikallinen suolaa, joka on ensin sekoitettu vesitilkkaan. Tämän jälkeen hiiva pullotetaan. Korkit on syytä laittaa tiukasti kiinni, sillä kun pulloja säilytetään lämpimässä, hiiva alkaa käydä, varsinkin jos pohjalle on laitettu vähän riisi- tai ohraryynejä. Käyminen tapahtuu parissa kolmessa vuorokaudessa. Jos käytettävissä on vanhaa hiivaa, sitä voi laittaa pohjalle, jolloin uusi hiiva käy päivässä. Varovainen pitää kuitenkin olla, sillä jos käyminen on oikein kiivasta, pullo voi räjähtää.

– H. S-i


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *