Kuten monilla historiaa yliopistossa opiskelevilla on tapana, minä itsekin kiinnostuin historiasta jo lapsena. Suomen historia ei kuitenkaan kiinnostanut minua mitenkään erityisesti, ja ajatukseni kotimaani historiasta oli pitkään hyvin stereotyyppinen: ei täällä Suomessa ole ikinä tapahtunut mitään jännittävää tai kiinnostavaa. Kiinnostuksen kipinä Suomen historiaa kohtaan syttyi lukiossa Suomen historian kursseilla, ja ryhdyin vapaa-ajallani lukemaan siitä kertovia kirjoja. Niinpä Turun yliopisto, jolla oli oppiaineenaan Suomen historia, tuntui luontevalta valinnalta hakea opiskelemaan.
Historian opinnot yliopistossa ovat melko erilaiset kuin lukiossa. Poliittiset tapahtumat jäävät enemmän taka-alalle, ja opiskeluissa keskitytään esimerkiksi arjen historiaan. Sama koskee Suomen historiaa, eikä opintojen keskiössä ole esimerkiksi Ruotsin ajan poliittiset tapahtumat tai Kekkonen. Vielä peruskoulussa ja lukiossa opetus tähtää siihen, että opiskelija omaksuisi tietyn määrän tietoa. Yliopistossa tarkoitus ei ole, että luennoitsijat kaatavat kaiken tietonsa innokkaiden opiskelijoiden päähän eikä se, että opiskelijasta tulee muutamassa vuodessa kävelevä historian tietopankki. Sen sijaan opiskelijasta halutaan kehittyvän laaja-alainen historian tuntija, joka osaa jäsentää ja käsitellä tietoa kriittisesti. Tämän lisäksi opiskelijan täytyy oppia itse tuottamaan tietoa ja tieteellistä tekstiä. Niinpä ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana olen oppinut paljon tutkimuksen tekemiseen liittyviä asioita: olen oppinut lähdekritiikin ja tieteellisen kirjoittamisen perusteet, sekä pohtinut historian olemusta ja sitä, mihin historiantutkimusta oikeastaan edes tarvitaan. Tämän lisäksi olen toki oppinut uusia konkreettisia asioita historiasta. Opinnot siis ovat melko erilaisia, mihin historianopetuksessa on tottunut vaikka lukiossa.
Yliopisto-opiskelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei opiskelijalla olisi muuta elämää kuin istua kirjojen ääressä ja lukea. Yliopistolla on tarjolla kaikenlaista vapaa-ajan toimintaa. Opiskelijoiden viihtyvyydestä huolehtivat esimerkiksi ainejärjestöt, ylioppilaskunta sekä osakunnat. Vanhana oppilaskunta-aktiivina lähdin mukaan historia-aineiden ainejärjestö Kritiikki ry:n toimintaan mukaan hakeutumalla järjestön hallitukseen, jossa tehtäväkseni tuli koulutuspoliittinen vastaavuus. Tiedän, kuulostaa järkyttävän tylsältä, mutta sitä se ei ole! Tehtävään kuuluu tiivistettynä toimia viestinvälittäjänä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä ja huolehtia omalla panoksellani siitä, että opiskelijoiden opinnot olisivat mahdollisimman toimivat. Konkreettisesti tämä näkyy mm. osallistumisena historia-aineiden oppiainekokouksiin ja kuuntelemalla opiskelijoiden murheita heidän opintoihinsa liittyen. Ainejärjestömme Kritiikki järjestää myös erilaisia tapahtumia jäsenistölleen, kuten viini- tai olutiltoja. Näissä rennoissa iltamissa tutustutaan erilaisiin viineihin tai oluisiin, yleensä teemojen kautta, kuten vaikka Etelä-Amerikan viinit. Näiden lisäksi tarjolla on erilaisia urheilu- ja kulttuuritapahtumia, matkoja kotimaassa ja ulkomailla sekä perinteisiä alkoholin huurruttamia juhlia. Ja kaikki tämä vain yhden ainejärjestön tarjoamana. Yliopistolla siis on tarjolla niin monipuolisesti erilaista vapaa-ajan toimintaa, että taatustikaan ei tule tylsää hetkeä!
Jutun kirjoittaja Mikko Saira on toisen vuoden Suomen historian opiskelija. Hän toimii historianopiskelijoiden ainejärjestön Kritiikki ry:n koulutuspoliittisena vastaavana. Kuvassa myös koira Nero. Kuva: Sofia Hakala.
Jutun kirjoittaja Hannele Vilen on neljännen vuoden Suomen historian opiskelija.Hän toimii vuonna 2017 historianopiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry:n sosiaalipoliittisena vastaavana. Kuva: Antti Malin.
