Avainsana: Opiskelu (page 1 of 2)

Koulutuspolitiikka kiinnostaa

Kopon taustaa

Historian henkilökunnalla ja opiskelijoilla on ollut perinteisesti hyvät suhteet. Asia, jossa läheisyys tulee esille eniten, on varmasti koulutuspolitiikka. Opetushenkilökunta ja opiskelijat ovat yhteydessä varsinkin historian ainejärjestön Kritiikin hallituksen koulutuspoliittisten vastaavien kautta. Koulutuspolitiikan konsepti saattaa silti varsinkin ensimmäisten vuosien opiskelijoille kuulostaa hankalalta ja vaikeasti lähestyttävältä. Tätä ennakkoluuloa haluan lähteä murtamaan tässä artikkelissa. Haastattelin historian opiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry:n nykyisiä koulutuspoliittisia vastaavia Janne Backströmiä ja Aleksi Karvosta, sekä edellisen vuoden kopoja Veera Semiä ja Mikko Sairaa. Kysyin myös opetushenkilökunnan näkemystä asiaan Suomen historian opintoneuvojalta Mari Välimäeltä.

Kaikkia Kritiikin kopoja yhdisti kiinnostus opintoasioihin vaikuttamiseen, minkä vuoksi he olivat lähteneet pestiin. He olivat kaikki myös kiinnostuneita ylläpitämään lämpimiä välejä henkilökunnan kanssa. Kopo pääsee myös näkemään sitä, mitä yliopiston toiminta käytännössä on, ja mitä yliopistolla arkipäivänä tehdään, mainitsi Aleksi.

Kritiikin tämän vuoden kopo Aleksi Karvonen kehottaa laittamaan kopoille viestiä rohkeasti, oli asia sitten sivuaineista, historian opinnoista tai muusta yliopistoon liittyvästä. Kuva: Aleksi Karvonen.

Mitä kopo sitten käytännössä tekee? Kopo huolehtii opiskelijoiden edellytyksistä opiskella, Aleksi tiivistää. Kopot ovat jäsenistön ääni opintoasioissa, mainitsee Janne. Kopon tehtäviä ovat myös kokoustaminen ja erilaisissa yliopiston elimissä mukana oleminen. Näitä ovat muun muassa oppiainekokoukset ja TYYn koponeuvosto, kertoo Veera. Kokouksissa istuminen vaatii kuitenkin paljon taustatöitä. Ennen kokousta pitää tarkistaa esityslistan sisältö, ja tarkistaa omat taustatiedot asioista. Jos niistä on epävarmuutta, henkilökunta on aina selventänyt asioita, täydentää Mikko.

Kopon tehtävänä on myös tiedottaa opiskelijoita koskevista asioista. Kuukausittain ilmestyvä Oppiainekokouksissa kuultua –sähköposti tiivistää oppiainekokouksissa käydyt keskustelut. Tiedottamisessa on työtä, sillä kaikesta saadusta tiedosta pitää ottaa olennainen ja muuttaa tiedot sellaiseksi, että hekin, joita koulutuspolitiikka ei yleensä kiinnosta, ymmärtävät, kertoo Veera. Samoin viime vuonna uutena asiana tullut opiskelijoille suunnattu kopokysely kerää palautetta opinnoista, johon kopot tarttuvat.

Hyvät käytänteet, kopojen vahva asema oppiaineessa ja asioita seuraavat opiskelijat ovat kaikkien etu, miettii viime vuoden kopo, nykyinen puheenjohtaja Veera Semi. Kuva: Hanne Helminen.

Kritiikin kopotoiminta on hyvin aktiivista. Isommissakin ainejärjestöissä saattaa olla paljon pienempää kopotoimintaa, kertoo Aleksi. Toimintaa on tehty pitkään ja aktiivisesti ja se heijastuu nykypäivään. Kaksi kopoa, jotka toimivat kaikkien historia-aineiden kanssa, on toimiva konsepti, pohtii Janne. Kopot saavat näin hyvän kokonaiskuvan kaikista historia-aineista.

 

Miksi kiinnostua koulutuspolitiikasta?

Oppiaineen näkökulmasta kopot lyhentävät välejä opiskelijoihin. Heidän avullaan saadaan tärkeää palautetta esimerkiksi kursseista tai opetussuunnitelmasta. Opiskelijat huomaavat asioita, joita luennoitsijoilta voi jäädä huomaamatta. Näin nähdään suuri kuva; mikä kursseissa toimii ja mikä ei, huomauttaa Suomen historian opintoneuvoja Mari Välimäki. Kopojen toiminnan avulla on kehitetty opetusta. Esimerkiksi uutena asiana suunnitellaan opintoihin aikaisempaan vaiheeseen viittauskäytäntöjen ja nootituksen opetus. Tätä oli opiskelijoiden keskuudessa kaivattu, sillä sen harjoittelu on aikaisemmin aloitettu vasta kandia kirjoittaessa. Nootituksen sujuva osaaminen helpottaa kandin kirjoittamista. Henkilökunta otti Jannen mukaan ehdotuksen vastaan hyvin, ja ehdotus eteni helposti eteenpäin.

Jos olet kiinnostunut koulutuspolitiikasta, hae Kritiikin hallitukseen, kannustaa Kritiikin tämän vuoden kopo Janne.

Historian henkilökunta sai kaikilta kopoilta kehuja. Jannen mukaan uusiin kopoihin haluttiin aktiivisesti tutustua ja keskusteleminen oli helppoa. Henkilökunnan kanssa dialogi oli yllättävän luontevaa ja niin professorit kuin opiskelijaedustajat ovat samalla viivalla. Esimerkiksi teitittely oli tarpeetonta ja siitä mainittiin heti alkuun. Myös tunne, että opiskelijaedustaja olisi vain yksi suuresta opiskelijamassasta, katosi nopeasti. Oppiaineissa otetaan aina syksyn lopussa selville Kritiikin uuden hallituksen kokoonpano, ja ilmoitetaan kopoille tulevan kevään oppiainekokoukset, ja samalla toivotetaan heidät tervetulleiksi, kertoo Mari. Opiskelijoille oppiainekokouksien ajankohdat tiedotetaan sähköpostilla hyvissä ajoin.

Miksi siis koulutuspolitiikkaa kannattaa seurata? Esimerkiksi oppiainekokoukset eivät ole pelkästään henkilökunnalle ja kopoille tarkoitettuja. Niissä käydään läpi opiskelijoita koskevia asioita, ja kaivataan heidän mielipiteitään. Oppiainekokouksissa saatetaan esitellä uutta henkilökuntaa, pohtia kesäharjoittelijoiden työtehtäviä ja ottaa palautetta kursseista vastaan, mainitsee Mari.

Seuraamalla ja kommentoimalla koulutuspolitiikkaa aktiivisesti osoitetaan kaikille, että meitä koskevat asiat kiinnostavat meitä, kehottaa Kritiikin entinen kopo, nykyinen varapuheenjohtaja Mikko Saira. Kuva: Mikko Saira.

Oppiainekokouksia ja yleisemminkin kopoilua Mikko vertaa ytimekkäästi sipuliin. Sen kuori ei ehkä vaikuta houkuttelevalta, mutta kun sitä alkaa kuoria ja etenee kerros kerrokselta, sitä innostuu yhä enemmän. Rohkeasti mukaan vain!

 

Kopoille voi antaa palautetta Kritiikin Kopolootaan!  Kopoloota on anonyymi palautekanava, johon voi kirjoittaa palautetta niin kursseista, tenteistä, kuin opiskelun sujumisesta ylipäätänsä. 

 

Tanja Laimi

Miten kirjoittaa gradu?

Syksyllä 2017 naputin tämän yllä olevan kysymyksen useaan kertaan Googlen hakukoneeseen. Tällöin edessä oli omien yliopisto-opintojeni viimeinen suuri puristus, eli gradun saaminen valmiiksi. Tein graduni lapsenmurhatapausten oikeuskäsittelyistä 1600-luvun Länsi-Suomessa. Jälkikäteen ajateltuna gradun varsinaiseen kirjoittamiseen käytetty syksy oli ainakin itselleni mielettömän kehittävää, mutta samalla myös varsin tuskaista erityisesti niinä hetkinä, kun kirjoittaminen tuntui olevan umpikujassa ja tutkimuskysymykset hukassa. Jotain tästä syksystä kertokoon se, että syksyn aikana tutuiksi Googlen hakulauseiksi muodostuivat myös lauseet ”gradu ei valmistu ikinä” ja ”miten saada gradu valmiiksi nopeasti”. Valmiita ja täydellisiä ohjeita gradun kirjoittamiseen netistä ei toki ymmärrettävästi löytynyt, mutta hyviä konkreettisia neuvoja, jotka auttoivat gradun tekemisessä. Tällä kirjoituksella haluan vastaavasti jakaa muutamia itse hyväksi toteamiani vinkkejä, jotka voivat auttaa gradun parissa puurtaessa.

Tein itse oman graduprosessini suurimman virheen jo ennen varsinaisen kirjoittamisen aloitusta. Aloitin nimittäin oman graduni hahmottelun heti kandiseminaarin jälkeen, mikä osoittautui myöhemmin virheeksi. Periaatteessa varhainen aloitus voi olla hyvä idea. Omalla kohdallani tämä varhainen aloitus johti kuitenkin siihen, että ”tein” loppujen lopuksi gradua puolivillaisesti useamman vuoden ajan kaikkien muiden opintojen ja töiden ohella. Käytännössä edistystä gradussa ei ajanpuutteen takia juurikaan tapahtunut, mutta mielessä pyöri jatkuvasti ajatus siitä, että pitäisi tehdä gradua ja tästä seurannut huono omatunto. Varsinaisen kirjoitustyön alkaessa (joka loppujen lopuksi oli aika lyhyt puolen vuoden puristus) gradusta oli siis ehtinyt jo muodostua aikamoinen mörkö, jonka valmiiksi saaminen tuntui melkein mahdottomalta.

Näin jälkikäteen ajateltuna järkevämpää olisi ainakin omalla kohdallani ollut se, että olisin aloittanut gradun teon vasta huomattavasti myöhemmin, eli siinä vaiheessa, kun minulla oli aikaa keskittyä tekemiseen täysipäiväisesti. Jos olisin tehnyt niin, gradun teosta ei välttämättä olisi muodostunut niin massiivinen ja suurta luomistuskaa sisältänyt projekti. Aloittamalla gradun teon vasta silloin, kun on oikeasti aikaa täysipäiväisesti keskittyä siihen, välttää myös paljon turhaa työtä. Useat pitkät tauot tekemisessä aiheuttivat nimittäin ainakin itselläni sen, että ehdin usein unohtaa, mitä olin tekemässä ja kuka tutkija oli kirjoittanut mistäkin aiheesta.

Teutorin 24/7 tila paljastui hyväksi paikaksi kirjoittaa gradua ajankohdasta riippumatta. Kuva: Inga Hietaharju.

Seuraavaa neuvoa kuulee toisteltavan varsin usein eikä turhaan: muista pyytää apua. Gradun kirjoittaminen on suurilta osin yksinäistä puurtamista, mutta apua saa ja kannattaa pyytää tarvittaessa. Oman projektini kaikissa vaiheissa itselleni kullanarvoiseksi muodostui samaan tutkimusaiheeseen perehtynyt ohjaajani, joka neuvoi, kannusti ja ymmärsi ideani silloinkin, kun en itse vielä täysin osannut sanallisesti kertoa, mitä edes olin tekemässä. Kannustan siis rohkeasti kääntymään Suomen historian oppiaineen henkilökunnan ja tutkijoiden puoleen, sillä oppiaineesta löytyy todella osaavaa ja auttamishaluista väkeä. Haitaksi ei varmasti gradun teossa ole myöskään se, jos lähipiiristä löytyy joku henkilö, jolla voi vuorokauden ajasta riippumatta luetuttaa myös ne yön pikkutunteina kasaan raapaistut viritykset ennen eteenpäin lähettämistä. Ainakin itselleni oli helpottavaa tietää, että joku muu oli lukenut ja kommentoinut kirjoittamani tekstit, ennen kuin laitoin ne eteenpäin esimerkiksi graduseminaarissa käsiteltäväksi.

Gradu valmistuu vain kirjoittamalla, eli muista kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Tämä varsinainen kirjoittaminen kannattaa myös aloittaa aikaisessa vaiheessa, sillä se auttaa usein selkeyttämään myös omia ajatuksia. Ei kannata myöskään pyrkiä heti tuottamaan täydellistä ja valmista tekstiä, sillä tämä johtaa helposti siihen, että et saa kirjoitettua mitään mielestäsi kelvollista. Kannattaakin asettaa tavoitteeksi se, että saat edes jotakin kirjoitettua. Keskeneräistä tekstiä on huomattavasti helpompi muokata paremmaksi kuin aloittaa tyhjästä paperista. Kirjoittamista ei myöskään koskaan kannata lopettaa siinä vaiheessa, kun tekeminen tuntuu olevan jumissa. Tämä johtuu siitä, että työskentelyn jatkamisesta myöhemmin tulee turhan vaikeaa, kun tietää heti ensimmäiseksi vastassa olevan umpikujan. Itselleni toimivampi tapa olikin se, että pyrin lopettamaan kirjoittamisen silloin, kun kirjoittaminen sujui ja en olisi vielä malttanut lopettaa. Tällöin toimeen tarttuminen seuraavana päivänä oli huomattavasti helpompaa.

Ingan käyttämät kirjat lähdössä takaisin kirjastoon gradun palautuksen jälkeen. Kuva: Inga Hietaharju.

Nopeat liikkeet ovat ehkä näyttäviä, mutta eivät paras idea esimerkiksi pitkän gradupäivän jälkeen. Varsinkin siinä vaiheessa, kun gradu ja omat energiavarastot rupeavat olemaan finaalissa, kannattaa olla tekemättä mitään äkillisiä suuria muutoksia esimerkiksi gradun rakenteeseen tai tutkimuskysymyksiin – vaikka sillä hetkellä se tuntuisikin hyvältä idealta. Omalla kohdallani tällainen mahtava neronleimaus iski eräänä iltana, kun sivumääräsuosituksien yläraja alkoi gradua kirjoittaessa lähestyessä uhkaavasti. Sillä hetkellä tuntui hyvältä idealta rajata tutkimusaihetta vielä entisestään ja pudottaa useampi käsittelykappale kokonaan pois. Onneksi päätin kuitenkin miettiä asiaa vielä yön yli, jolloin kappaleet saivat jäädä. Näitä poistouhan alla olleita kappaleita ohjaaja luonnehti myöhemmin gradun selkeästi parhaimmiksi käsittelykappaleiksi.

Gradun kirjoittamisen alussa, lopussa ja keskivaiheessa kannattaa kuitenkin ennen kaikkea luottaa siihen, että kyllä se gradu vielä valmistuu. Sitä hetkeä odotellessa kannattaa myös pyrkiä nauttimaan siitä, että olet saanut loistavan mahdollisuuden perehtyä perusteellisesti juuri sinua kiinnostavaan tutkimusaiheeseen, jonka parissa työskentely saa parhaimmassa tapauksessa unohtamaan ajankulun kokonaan. Kaikkien pahojen umpikujienkin jälkeen myös itselleni koitti eräänä päivänä gradun valmistumisen jälkeen se hetki, jolloin huomasin, että en enää samaistunut kappaleeseen, jossa lauletaan kesken jääneen gradun polttamisesta kadulle.

 

Jutun kirjoittaja Inga Hietaharju on entinen Suomen historian opiskelija Turun yliopistosta. 

Tuplasti vaihtoon

Olen Sanna Oksanen ja aloitin Turussa opiskelut vuonna 2013. Ennen Turun yliopistoa opiskelin Jyväskylässä englantia pääaineena ja vaikka opiskelut siellä jäivät kesken, pieni kipinä kaikkeen Suomen rajojen ulkopuolelle jäi. Ajatus erityisesti ulkomailla opiskelusta jäivät mieleen hautumaan. Pidin välivuoden, asuin Berliinissä ja tiesin jo Turussa historian opiskelut aloittaessa, että haluaisin lähteä vaihtoon. Kolmantena opiskeluvuotena lähdinkin vuodeksi Saksaan Mainziin opiskelemaan historiaa. Tuo vuosi ulkomailla oli mielestäni juuri sitä kaikkea mitä kansainvälisen toimiston henkilökunta mainostaa ja jota melkein jokainen vaihdossa käynyt lupailee: Turkuun palatessa olin hieman eri ihminen, täynnä uusia kokemuksia, kielitaitoa ja ystäviä.

Turussa alkoi pitkä talvi ja nopeasti mielessä alkoi hautua uusi ajatus vaihdosta. Monelta unohtuu, että vaihto on mahdollista tehdä sekä kandi- että maisterivaiheessa, sillä molempiin asteisiin on laskettu 12kk Erasmus-apurahaa. Näin ollen on hyvin mahdollista lähteä vaihtoon kahdesti. Itsekään en suunnitellut toista vaihtoa, se oli pikemminkin spontaani päätös opiskeluvaihdon hakuajan lähestyessä. Koin että vaihto on sellainen mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää kahdesti. Onko helpompaa keinoa lähteä asumaan ulkomaille, kuin vaihto-opiskelu jolloin saa apurahat ja kaiken mahdollisen tuen sekä kotiyliopistosta ja ulkomailta? Onko luontevampaa tapaa päästä oikeaan arkeen ulkomailla ollessa lomailun sijaan, kuin luennoilla istuminen ja päivittäinen kiire, jossa on kuitenkin sitä jotain pikkuisen ekstraa, koska et ole kuitenkaan Suomessa vaan kaikki on hieman erilaista?

Mainzin Johannes Gutenbergin kampus. Kuva: Sanna Oksanen.

Mainziin hain humanistisen tiedekunnan vapailla paikoilla. Tämä paikka oli suositeltu erityisesti historian opiskelijoille, mikä näkyi erittäin korkeatasoisena opetuksena ja vaihto-opiskelijoiden hyvin huomioon ottamisessa. Vaikka olen Suomen historian opiskelija, sain hyvin opintoja Saksan historiasta hyväksi luettua opintoihini. Tein eräänlaisen sivuainepaketin näistä opinnoista, jotka kulkevat nyt nimellä ”Saksan historian kokonaisuus”. Eli vaikka et löytäisi täyttä vastaavuutta opinnoista ei kannata vaihdon mahdollisuutta jättää käyttämättä. Erityisesti historian laitoksella on suhtauduttu erittäin vastaanottavaisesti ja joustavasti vaihdon opintojen hyödyntämiseen. Kuten minulle sanottiin ennen ensimmäiseen vaihtoon lähtöä: opiskele kaikkea mikä kiinnostaa ja sitten kun tulet vaihdosta katsotaan, miten saadaan ne järkevästi tutkintoon laitettua. Saksan kielen kurssit jotka kävin Mainzissa, sain hyväksiluettua myös Turussa oleviin kieliopintoihini.

Wienin kansalliskirjasto. Kuva: Sanna Oksanen.

Wieniin hain yleisen valtio-opin paikalla. Tämä on taas toinen mahdollisuus, josta moni ei ehkä ole tietoinen, että vaihtoon voi hakea myös sivuaineen kautta. Olin lukenut valtio-opista jotenkuten perusopinnot ja koska tiesin että haluaisin lukea valtio-oppia luultavasti pidemmälle, päätin kokeilla kääntää tämänkin kiven. Ja sehän toimi! Eli älä epäröi hakea vaihtoon myös sivuaineen kautta, jos haluat pääaineesi sijaan opiskella sitä vaihdossa tai koet että siellä olisi sinua enemmän kiinnostavat vaihtopaikat. Humanistiset tieteet ovat yleensä avoimia aineita myös ulkomailla, joten itsekin pystyin opiskelemaan myös historiaa Wienissä. Wienin opinnot ovat olleet todella mielenkiintoisia. Turussa monet valtio-opin kurssit ovat pitkälti kirjatenttejä, erityisesti sivuaineopiskelijalle. Wienissä olen sen sijaan tehnyt monta seminaaria, joissa käsitellään asioita ryhmässä, luetaan, keskustellaan ja analysoidaan. Olen saanut apua akateemisen kirjoittamiseen. Lisäksi tein erittäin mielenkiintoisen historiankurssin kansanmurhista, jota oli opettamassa alansa huippuja Englannista.

Kaupunkin keskipiste Wienissä, Stephansdom. Kuva: Sanna Oksanen

Juuri tämä opiskelu erilaisessa ympäristössä, eri ympäristössä, eri opiskelumetodeilla ja materiaaleilla on vaihdon parasta antia. Vaikka Turussa on erittäin hyvää opetusta, on mukavaa vaihtelua kokeilla esimerkiksi täysin seminaaripohjaista opetusta, jossa professori antaa opetusvastuun opiskelijoille. Vaihdot voivat antaa myös inspiraatiota Suomen opintoihin, Saksassa opiskeltuani kansainvälisiä suhteita innostuin jatkamaan valtio-opin opintoja aikanaan. Lisäksi vaihdot voi hyödyntää jopa mahdollisuuksina kerätä aineistoa kandia tai gradua varten, jos haluaa hieman erilaisen lähdeaineiston.

Saksalaista opiskelija-asumista. Kuva: Sanna Oksanen.

Miten nämä kaksi vaihtoa ovat siis eronneet toisistaan? Koen että molemmat kokemukset olivat hyvin erilaisia ja niitä on vaikea verrata keskenään. Kannattaa miettiä ennen vaihtoon lähtöä mitä hakee. Ensimmäinen vaihtoni Saksassa, Mainzin pienemmässä, mutta sitäkin tiiviimmässä opiskelijakaupungissa oli niin kutsuttu Erasmus-kokemus isolla E:llä. Sain ison, tiiviin, värikkään joukon kansainvälisiä ihmisiä ympärilleni, kokeilimme kaikkea uutta, osallistuimme järjestettyihin mitä hauskempiin ja jännempiin retkiin, tapahtumiin ja toimintaan yhdessä. Tutustuimme Saksaan tämän joukon turvin ja loin sellaisia ystävyyssuhteita, jotka ovat edelleen vahvoja välimatkasta huolimatta. Kansainvälinen opiskelu ja siihen liittyvät byrokratian silmukat naurattivat ja itkettivät. Vuoden jälkeen koin valtavan kotiinpaluun stressin ja en enää meinannut sopeutua takaisin Suomeen.

Mainzin kuvankaunis vanhakaupunki.

Wien isona pääkaupunkina oli toisenlainen kokemus. Vaihto-opiskelijoille järjestettiin tapahtumia, mutta kaupunki tarjosi itsessään niin paljon, että oman joukkoni kanssa tutustuimme kaupunkiin ja maahan omin päin. Koen että hiukan vanhempana ja pidemmällä opinnoissa sain juuri sen kokemuksen Wienistä minkä tarvitsin: näin millaista olisi, jos opiskelisin Wienissä ihan normaalisti, en ”vaihtarina”. Olin töissä, tutustuin paikallisiin ja minulla oli hiukan tylsempi arki ehkä kuin Saksassa, koska jouduin oikeasti opiskelemaan. Etsin graduun materiaalia. Nautin suurkaupungin vilskeestä ja muutaman hyvän kansainvälisen ja paikallisen ystävän seurasta. Kävimme oopperassa, nautimme kesäisestä Donau-kanaalin rannoista ja ilmaisista torstaista suurimpiin taidemuseoihin.

Oma ohjeeni olisi siis, että tee oma opiskelupolkusi. Joskus muutama mutka voi loppujen lopuksi olla hyvinkin palkitsevaa. Itselläni koen että juuri nämä kansainväliset opinnot ja kansainvälinen suuntaus, vaikka olen Suomen historian opiskelija, on vahvuuteni. Myös vaihdot voivat olla hyvin erilaisia, joten mieti etukäteen millaisen vaihdon haluat. Vaihdot antavat mahdollisuuden tulla osaksi kansainvälistä tiedeyhteisöä ja kasvattaa eräänlaista kansainvälistä osaamista. Yleensä kuusi kuukautta vaihdossa kehittää sinua opiskelijana ja ihmisenä enemmän kuin pidempi aika Suomessa tutun arjen parissa. Ja tähän arkeen on hyvä palata monia kokemuksia rikkaampana (ja eräänlaisen ikuisen kaukokaipuun kanssa)!

 

Jutun kirjoittaja Sanna Oksanen on kuudennen vuoden Suomen historian opiskelija.

Suomen historian kesäharjoittelija Tanja Laimi kävi vierailemassa Sannan luona Wienissä. Kuva: Sanna Oksanen.

Kuva: Sanna Oksanen

 

 

 

 

Historian hellässä huomassa

Historia oli vahva ennakkosuosikki, kun aloin lukiossa pohtia, mitä haluaisin tulevaisuudessa opiskella. Harkitsin myös muutamia muitakin vaihtoehtoja. Melko nopeasti kuitenkin totesin, että historia on oikea vaihtoehto minulle. Olihan se kiinnostanut jo lapsesta lähtien. Pidin lähes itsestäänselvyytenä hakea ensisijaisesti Turkuun, Suomen vanhaan pääkaupunkiin, jonka kadut ja rakennukset ovat täynnä historiaa. Lukionikin olin jo käynyt Turussa, joten tiesin viihtyväni täällä. Tärkeä Turkua puoltava seikka oli myös se, että täällä voi lukea pääaineena Suomen historiaa.

Suomi näyttäytyy usein syrjäisenä ja merkityksettömänä paikkana, jolla ei ole ollut juuri minkäänlaista vaikutusta historian suuriin tapahtumiin. Moni saattaa tästä syystä ajatella Suomen historian olevan tylsää ja pitkäveteistä. Minä en. Suomen sijainti Euroopan laidalla, kylmä ilmasto ja harva asutus ovat tehneet Suomen historiasta melko poikkeuksellista. Osana Eurooppaa Suomi on kokenut monet samat ilmiöt ja suuntaukset kuin muutkin Euroopan maat. Suomen olosuhteet ovat kuitenkin usein muokanneet niitä hieman omaan suuntaansa, jolloin yleiseurooppalaisista ilmiöistä on syntynyt suomalainen versio. Eivätkä Suomi ja suomalaiset maailmankaan kannalta täysin merkityksettömiä ole olleet. Suomalaiset ovat olleet mukana niin 30-vuotisessa sodassa kuin löytöretkilläkin ja monessa muussa niiden väliltä.

Suomen historian, kuten muidenkin historia-aineiden, opiskelu yliopistossa on melko erilaista, mitä se peruskoulussa ja lukiossa on. Yliopistossa ei niinkään keskitytä historian tapahtumiin, sotiin ja suurmiehiin, vaan ennemmin arjen ja yhteiskunnan historiaan ja ilmiöihin. Koska historia on niin laaja aihealue, ja on täysin mahdotonta mahduttaa kaikkea olemassa olevaa historiatietoutta yhden ihmisen päähän, keskitytään historian opinnoissa paljon historian tutkimiseen ja sen ymmärtämiseen. Ainakin ensimmäisenä vuotena opinnoissa nousi jatkuvasti esille lähteiden merkitys. Tärkeää on oppia lähdekritiikkiä, eli arvioimaan lähteen luotettavuutta, sekä tietysti tulkitsemaan itse lähdettä. Käyttämällä lähteitään hyvin ja oikein historioitsija pyrkii aina vain lähemmäs täydellistä ja vääristymätöntä totuutta, jonka saavuttamisen hän tietää kuitenkin olevan mahdotonta.

Opiskelu saattaa toisinaan käydä raskaaksi omistautuneimmallekin opiskelijalle. Onneksi tällöin on apua saatavilla vilkkaasta opiskelijaelämästä, joka tuo erinomaista vastapainoa tenttikirjojen lukemiselle ja esseiden kirjoittamiselle. Yliopistolla on tarjota monipuolista järjestötoimintaa. Esimerkiksi ainejärjestöt, harrastejärjestöt ja osakunnat tarjoavat toimintaa laidasta laitaan, joten jokaiselle löytyy varmasti porukka, jonka toiminnassa viihtyy. Itselleni yksi järjestö on kuitenkin noussut ylitse muiden, nimittäin kulttuurihistorian, Suomen historian ja yleisen historian opiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry, jonka jäseniksi ovat kaikki historian opiskelijat tervetulleita. Kritiikki järjestää monia erilaisia tapahtumia, kuten sitsejä, liikuntatapahtumia, ekskursioita, peli-iltoja, opiskelijabileitä ja paljon muuta. Itse olen pitänyt Kritiikin toiminnasta niin, että päätin lähteä mukaan Kritiikin hallitukseen, jossa toimin tämän vuoden yhtenä tapahtumavastaavista. Päävastuualueenani on ollut liikuntatapahtumien järjestäminen. Niihin on kuulunut muun muassa viikoittainen liikuntavuoro, sekä keväällä pidetty humanistisähly ja perinteinen pesäpallo-ottelu P-klubia (poliittisen historian ja yleisen valtio-opin ainejärjestö) vastaan, joista molemmista Kritiikki selviytyi voittajana. Kaiken kaikkiaan yliopisto-opiskelu on hieno työn ja vapaa-ajan yhdistelmä, joka tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin.

 

Jutun kirjoittaja Sakari Salokannel on toisen vuoden Suomen historian opiskelija. Hän toimii historianopiskelijoiden ainejärjestön Kritiikki ry:n tapahtumavastaavana. 

Kuva: Sakari Salokannel

« Older posts

© 2019 Histofriikki

Theme by Anders NorenUp ↑