Avainsana: pro gradu -tutkielmat

Miten kirjoittaa gradu?

Syksyllä 2017 naputin tämän yllä olevan kysymyksen useaan kertaan Googlen hakukoneeseen. Tällöin edessä oli omien yliopisto-opintojeni viimeinen suuri puristus, eli gradun saaminen valmiiksi. Tein graduni lapsenmurhatapausten oikeuskäsittelyistä 1600-luvun Länsi-Suomessa. Jälkikäteen ajateltuna gradun varsinaiseen kirjoittamiseen käytetty syksy oli ainakin itselleni mielettömän kehittävää, mutta samalla myös varsin tuskaista erityisesti niinä hetkinä, kun kirjoittaminen tuntui olevan umpikujassa ja tutkimuskysymykset hukassa. Jotain tästä syksystä kertokoon se, että syksyn aikana tutuiksi Googlen hakulauseiksi muodostuivat myös lauseet ”gradu ei valmistu ikinä” ja ”miten saada gradu valmiiksi nopeasti”. Valmiita ja täydellisiä ohjeita gradun kirjoittamiseen netistä ei toki ymmärrettävästi löytynyt, mutta hyviä konkreettisia neuvoja, jotka auttoivat gradun tekemisessä. Tällä kirjoituksella haluan vastaavasti jakaa muutamia itse hyväksi toteamiani vinkkejä, jotka voivat auttaa gradun parissa puurtaessa.

Tein itse oman graduprosessini suurimman virheen jo ennen varsinaisen kirjoittamisen aloitusta. Aloitin nimittäin oman graduni hahmottelun heti kandiseminaarin jälkeen, mikä osoittautui myöhemmin virheeksi. Periaatteessa varhainen aloitus voi olla hyvä idea. Omalla kohdallani tämä varhainen aloitus johti kuitenkin siihen, että ”tein” loppujen lopuksi gradua puolivillaisesti useamman vuoden ajan kaikkien muiden opintojen ja töiden ohella. Käytännössä edistystä gradussa ei ajanpuutteen takia juurikaan tapahtunut, mutta mielessä pyöri jatkuvasti ajatus siitä, että pitäisi tehdä gradua ja tästä seurannut huono omatunto. Varsinaisen kirjoitustyön alkaessa (joka loppujen lopuksi oli aika lyhyt puolen vuoden puristus) gradusta oli siis ehtinyt jo muodostua aikamoinen mörkö, jonka valmiiksi saaminen tuntui melkein mahdottomalta.

Näin jälkikäteen ajateltuna järkevämpää olisi ainakin omalla kohdallani ollut se, että olisin aloittanut gradun teon vasta huomattavasti myöhemmin, eli siinä vaiheessa, kun minulla oli aikaa keskittyä tekemiseen täysipäiväisesti. Jos olisin tehnyt niin, gradun teosta ei välttämättä olisi muodostunut niin massiivinen ja suurta luomistuskaa sisältänyt projekti. Aloittamalla gradun teon vasta silloin, kun on oikeasti aikaa täysipäiväisesti keskittyä siihen, välttää myös paljon turhaa työtä. Useat pitkät tauot tekemisessä aiheuttivat nimittäin ainakin itselläni sen, että ehdin usein unohtaa, mitä olin tekemässä ja kuka tutkija oli kirjoittanut mistäkin aiheesta.

Teutorin 24/7 tila paljastui hyväksi paikaksi kirjoittaa gradua ajankohdasta riippumatta. Kuva: Inga Hietaharju.

Seuraavaa neuvoa kuulee toisteltavan varsin usein eikä turhaan: muista pyytää apua. Gradun kirjoittaminen on suurilta osin yksinäistä puurtamista, mutta apua saa ja kannattaa pyytää tarvittaessa. Oman projektini kaikissa vaiheissa itselleni kullanarvoiseksi muodostui samaan tutkimusaiheeseen perehtynyt ohjaajani, joka neuvoi, kannusti ja ymmärsi ideani silloinkin, kun en itse vielä täysin osannut sanallisesti kertoa, mitä edes olin tekemässä. Kannustan siis rohkeasti kääntymään Suomen historian oppiaineen henkilökunnan ja tutkijoiden puoleen, sillä oppiaineesta löytyy todella osaavaa ja auttamishaluista väkeä. Haitaksi ei varmasti gradun teossa ole myöskään se, jos lähipiiristä löytyy joku henkilö, jolla voi vuorokauden ajasta riippumatta luetuttaa myös ne yön pikkutunteina kasaan raapaistut viritykset ennen eteenpäin lähettämistä. Ainakin itselleni oli helpottavaa tietää, että joku muu oli lukenut ja kommentoinut kirjoittamani tekstit, ennen kuin laitoin ne eteenpäin esimerkiksi graduseminaarissa käsiteltäväksi.

Gradu valmistuu vain kirjoittamalla, eli muista kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Tämä varsinainen kirjoittaminen kannattaa myös aloittaa aikaisessa vaiheessa, sillä se auttaa usein selkeyttämään myös omia ajatuksia. Ei kannata myöskään pyrkiä heti tuottamaan täydellistä ja valmista tekstiä, sillä tämä johtaa helposti siihen, että et saa kirjoitettua mitään mielestäsi kelvollista. Kannattaakin asettaa tavoitteeksi se, että saat edes jotakin kirjoitettua. Keskeneräistä tekstiä on huomattavasti helpompi muokata paremmaksi kuin aloittaa tyhjästä paperista. Kirjoittamista ei myöskään koskaan kannata lopettaa siinä vaiheessa, kun tekeminen tuntuu olevan jumissa. Tämä johtuu siitä, että työskentelyn jatkamisesta myöhemmin tulee turhan vaikeaa, kun tietää heti ensimmäiseksi vastassa olevan umpikujan. Itselleni toimivampi tapa olikin se, että pyrin lopettamaan kirjoittamisen silloin, kun kirjoittaminen sujui ja en olisi vielä malttanut lopettaa. Tällöin toimeen tarttuminen seuraavana päivänä oli huomattavasti helpompaa.

Ingan käyttämät kirjat lähdössä takaisin kirjastoon gradun palautuksen jälkeen. Kuva: Inga Hietaharju.

Nopeat liikkeet ovat ehkä näyttäviä, mutta eivät paras idea esimerkiksi pitkän gradupäivän jälkeen. Varsinkin siinä vaiheessa, kun gradu ja omat energiavarastot rupeavat olemaan finaalissa, kannattaa olla tekemättä mitään äkillisiä suuria muutoksia esimerkiksi gradun rakenteeseen tai tutkimuskysymyksiin – vaikka sillä hetkellä se tuntuisikin hyvältä idealta. Omalla kohdallani tällainen mahtava neronleimaus iski eräänä iltana, kun sivumääräsuosituksien yläraja alkoi gradua kirjoittaessa lähestyessä uhkaavasti. Sillä hetkellä tuntui hyvältä idealta rajata tutkimusaihetta vielä entisestään ja pudottaa useampi käsittelykappale kokonaan pois. Onneksi päätin kuitenkin miettiä asiaa vielä yön yli, jolloin kappaleet saivat jäädä. Näitä poistouhan alla olleita kappaleita ohjaaja luonnehti myöhemmin gradun selkeästi parhaimmiksi käsittelykappaleiksi.

Gradun kirjoittamisen alussa, lopussa ja keskivaiheessa kannattaa kuitenkin ennen kaikkea luottaa siihen, että kyllä se gradu vielä valmistuu. Sitä hetkeä odotellessa kannattaa myös pyrkiä nauttimaan siitä, että olet saanut loistavan mahdollisuuden perehtyä perusteellisesti juuri sinua kiinnostavaan tutkimusaiheeseen, jonka parissa työskentely saa parhaimmassa tapauksessa unohtamaan ajankulun kokonaan. Kaikkien pahojen umpikujienkin jälkeen myös itselleni koitti eräänä päivänä gradun valmistumisen jälkeen se hetki, jolloin huomasin, että en enää samaistunut kappaleeseen, jossa lauletaan kesken jääneen gradun polttamisesta kadulle.

 

Jutun kirjoittaja Inga Hietaharju on entinen Suomen historian opiskelija Turun yliopistosta. 

Pro gradu ja sivuainetutkielmat lukuvuonna 2017–2018

Heino, Ida. ”Vanhasta uutta, sehän oli muotia.” Vaate- ja jalkinepulan kokemus pula-ajan Suomessa.

Hietaharju, Inga. Murhaavat äidit, siveettömät isät. Lapsenmurhatapauksissa syytetyille annetut merkitykset Länsi-Suomen tuomiokirjoissa 1600-luvulla.

Kyttälä, Ilmo. Isohamari kaikaa. Rautakosken ruukki A. F. Sohlmanin aikana 1850-1860.

Norri, Marika. Avioituminen ulkomaalaisten kanssa Turussa ja Helsingissä vuosina 1826–1853.

Saario, Henna. ”Hyvillä tavaroilla ja huoneilla hinnoilla arvoisan yleisön suosioon”. Rohdoskauppa-alan synty, kehitys ja kilpailutilanne Suomessa vuosina 1880–1903.

Sjöstedt, Maria. Rajavartijaperinteenkeruuprojektin aineiston elinkaari suunnitelmasta arkistoaineistoksi ja arkistosta eettisesti kestävän tutkimuksen kohteeksi. Raja-projektin arkisto 2011–2015.

Suomivirta, Emmi-Maria. ”Ellei tässä tehdä jotakin meidän naistemme kokoomiseksi, niin hukka meidät perii.” Naisten ääni -lehti vuosina 1905–1920.

Gradu – vuoden työ, ehkä neljän

Gradu on opinnot päättävä työ, jossa opiskelija valitsee lähdeaineiston, siihen liittyvän ongelman ja työstää niistä akateemisen tutkielman. Tein omani talvisodassa valmistetuista suomalaisista uutisfilmeistä, ja sen olisi voinut tehdä hieman nopeamminkin. Tämän kirjoitus toivottavasti auttaa siinä, että oma valmistumisesi, arvon lukija, ei veny yhtä pitkälle.

Kandini valmistumisesta graduni valmistumiseen kului neljä vuotta. Osittain tähän vaikutti yksi iso virhe ja yksi pieni virhe. Molemmat liittyivät aihevalintaan.

Kun olin saanut kandini päätökseen ja aloin työstää graduani, vaihdoin työn aihetta 1700-lukulaisesta sanomalehdistöstä 1900-lukulaiseen elokuvaan. En liikkunut tutun lähdemateriaalin, aikakauden tai edes teeman alueella. Tällainen aiheenvaihdos on typerintä, mitä opiskelija voi opinnoissaan tehdä, koska uuteen aiheeseen perehtyminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa.

Avuksi uuden aiheen valinnassa tuli totuus siitä, ettei tekijä valitse graduaan vaan gradu tekijänsä. Päädyin elokuvaharrastukseni kautta toisessa maailmansodassa Suomessa valmistettujen uutisfilmien äärelle. Koska gradun kirjoittaminen vie kauan, vaikutti fiksulta valita aihe, jonka parissa on kiinnostunut viettämään muutoinkin aikaa.

Jälkikäteen ilmeni, että tämä on kolossaalisen huono idea. Kun työ ja harrastukset ovat käytännössä sama asia, rentoutuminen vaikeutuu, mikä vähentää viihtyvyyttä myös itse työn parissa.

Gradun valmistumista voi onneksi myös nopeuttaa neljällä kikalla: aikataulutuksella, paikanvalinnalla, hyvällä teemalla ja läheisten tuella.

Gradu on kokopäivätyö. Tämän vuoksi sen kirjoittaminen oli hankalaa, sillä tein samalla keikka- ja kokopäivätöitä. En suostu kutsumaan työkokemuksen kerryttämistä virheeksi, mutta vähemmän yllättäen muihin asioihin kuin opiskeluihin keskittyminen ei edistänyt opiskelujen valmistumista. Gradu vaati siis päivittäin tuntikaupalla hiljentymistä ja omistautumista, mutta myös valmiutta pitää sitä lähellä.

Ilkka kirjoitti graduaan yli kymmenessä eri paikassa. Yksi niistä oli oppiaineen käytävässä sijaitseva gradupiste, joka on varattavissa kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Varauksia hoitaa Suomen historian yliopisto-opettaja Mari Välimäki. Kuva: Juho Malka.

Gradun vaatima aika näkyi siinä, että sitä ei todellakaan kirjoitettu vain yhdessä paikassa – eikä todellakaan pelkästään kotona. Koti ja työpaikka uhkasivat nimittäin gradun kanssa mennä sekaisin työn ja harrastusten tavoin. Oma graduni syntyi muun muassa kotona, vanhempien kotona, kolmella eri kirjastolla, työpisteellä oppiaineen käytävällä, auton penkillä, junan penkillä, rantakahvila CafeArtissa ja tietenkin Turun legendaarisessa opiskelijakapakassa Proffan kellarissa.

Paikkaa voi siis vaihtaa, mutta työn teemaa ei. Onnistunut teemanvalinta tuki siinä, että työn parissa jaksoi pakertaa kuukaudesta toiseen. Vaikka talvi- ja jatkosotatematiikka vaikutti suomalaisessa historiantutkimuksessa jopa ylikäytetyltä, sen merkittävä asema suomalaisessa historiakäsityksessä sai työn tuntuman mielekkäältä, pohdiskelevalta ja relevantilta suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.

Silti helpottavinta graduprosessissa oikeastaan on se, että sitä ei tarvitse tehdä yksin. Työn ohjaajat osaavat oman kokemukseni mukaan antaa lähinnä yhden neuvon – rajaa aihetta, koska kaikesta ei voi eikä kannata kirjoittaa – mutta se on hyvä neuvo. Lisäneuvoja voi käydä kalastelemassa opintoihin kuuluvasta maisteriseminaarista, jossa kanssaopiskelijat kommentoivat toistensa töitä professorin ohjauksella.

Kaikkein hedelmällisintä on kuitenkin läheisiltä kavereilta saatu suora palaute. Työni kannalta olennaisin seminaari ei kokoontunut seminaarihuone Juvassa keskiviikkoisin kello 16 vaan sen jälkeen kortteliravintola Kerttulin Kievarissa. Kiitos Akselille ja Jounille: kun varsinainen seminaari ei riitä, kannattaa perustaa oma.

Kaikesta säätämisestä, soutamisesta ja huopaamisesta huolimatta – tai juuri siitä johtuen – gradu on outo kokemus. Ennen kaikkea se on kuitenkin opettavainen.

Gradu opettaa suurten tietomäärien keräämistä, hallintaa ja soveltamista.

Se opettaa tuntemaan omat rajansa, ja ne kohdatessaan pyytämään apua.

Se opettaa, että jotkin asiat vain pitää osata aloittaa vaikka väkisin ja innostuessaankin lopettaa ajoissa.

Se opettaa, että harvat asiat ovat yksinkertaisia, ja että oma osaaminen on kytköksissä moneen yhteiskunnallisesti relevanttiin ilmiöön.

Se opettaa, miten osoittaa oma osaaminen ja perustella sen tärkeys.

Kaikki tämä tekee gradusta tekemisen arvoisen. Vaan jos silti tuntuu siltä, että työ ei kerta kaikkiaan etene, kannattaa muistaa vihoviimeinen vihje: se on vain gradu.

 

Jutun kirjoittaja Ilkka Hemmilä on entinen Suomen historian opiskelija Turun yliopistosta. Kuva: Ilkka Hemmilä.

 

 

Pro gradu ja sivuainetutkielmat lukuvuonna 2016–2017

Antola, Lauri. Pieni pitäjä julmassa sodassa – Vuoden 1918 sisällissota Merikarvialla.

Eriksson, Olav. Oppia ikä kaikki. Sivistyksen tulo suomenkielisiin oppikouluihin 1800-luvun keskivaiheilla.  (sivuainetutkielma)

Hemmilä, Ilkka. Valkohangilta valkokankaille – Talvisodan kulun ja osapuolten kuvaaminen suomalaisissa uutisfilmeissä 1939–1940.

Huuskonen, Tiina. Murhelauluja ja vallankumousrunoja – Suomalaiset arkkiveisut aikansa kuvaajina 1899–1917.

Järvinen, Ville. Nuorten sotilaiden oppikoulu. Valtion sisäoppilaitos Niinisalossa vuosina 1945–1947.

Kipinoinen, Kristian. ”Kaikki unelmat eivät aina toteudu” – Kriminaalihuoltoyhdistyksen asuntolatoiminnasta luopuminen 1975–1997.

Pro gradu -tutkielma on nykyään pituudeltaan 60-90 sivua. Kuva: Juho Malka.

Kojo, Jesse. Paniikkia synnyttämässä ja liennyttämässä – suomalaisten yhteiskunnallinen paniikki ensimmäisen maailmansodan ensikuukausina.

Mistola, Salla. Yhteisöllisyyden kokemus lähiössä – Turun Runosmäki 1970-luvulla.

Pekkarinen, Akseli. ”Älä ole punk jos olet niin tyhmä, että teet kaiken niin kuin tekee ryhmä.” – Identiteetin rakentaminen suomalaisissa punk-fanzineissa 1978–1980

Pääkkönen, Tuukka. Turun Pernon telakan lakkokulttuuri – Lakot, niiden väitetyt syyt ja toimintaperiaatteet vuosina 1976–1984.

Ropponen, Tytti. ”Naisellisen olennon suurin sulo on pehmeys ja miellyttäväisyys.” – Käytösoppaat naisihanteen tuottajina Suomessa 1879–1915.

Saarinen, Henry. Kansallis-isänmaallinen nainen. Naisen tehtävät ja velvollisuudet Uusi Huomen -lehdessä 1938–1944.

Salvi, Tuomas. Kulutusjuhlapuheesta lamapuheeseen. Suomalaisen kulutuspuheen muutos Helsingin Sanomissa vuosina 1989–1992.

© 2019 Histofriikki

Theme by Anders NorenUp ↑