kesäkuu 2016 – Poliittiset kuplat

Puolueiden kannattajien kulutusasenteet eroavat toisistaan

Väestötason mielipidetutkimuksissa on käsitelty kohtalaisen paljon poliittista suuntautumista. Yhteiskunnallisia mielipiteitä on selitetty useissa niin kotimaisissa kuin ulkomaisissa tutkimuksissa puoluekannan perusteella. Poliittisella kannalla on myös klassiset juuret yhteiskunnallista asemaa selittävänä tekijänä esimerkiksi Max Weberin kirjoituksissa. Aikaisempaa empiiristä tutkimusta ei kuitenkaan ole siitä, miten poliittinen suuntautuminen on yhteydessä suomalaisten kulutusasenteisiin. Tämä on sinänsä yllättävää, koska kuluttajuuteen liittyvät kysymykset ovat toistuvasti esillä esimerkiksi parlamentaarisessa lainsäädäntötyössä. Poliittiset intressit myös ymmärretään kulutusvalintoihin kytkeytyvinä asioina useissa jälkiteollista yhteiskuntaa koskevissa aikalaisanalyyseissä. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään myös, että puolueiden kannattajien väliset jakolinjat perustuvat yhä moninaisimpiin rakenteellisiin ja arvomaailmalliseen tekijöihin. Voidaan siis olettaa, että puolueiden väliset jakolinjat näkyvät myös kannattajien kulutusasenteiden eriytymisenä.

Kahden tekemämme tutkimuksen perusteella voimme vahvistaa hypoteesin puolueiden kannattajien kulutusvalintojen erilaisuudesta. Molemmissa tutkimuksissa käytimme aineistoina suomalaisten kulutusasenteita tiedustelevia Suomi-aineistoja. Käsillä olevassa analyysissä on hyödynnetty vuosina 2009 ja 2014 kerättyjä aineistoja.

Tarkastelimme poliittista suuntautumista vastaajien kokeman tärkeimmän puolueen perusteella. Alkuperäinen kysymys esitettiin vastaajille seuraavasti: ”Minkä puolueen koet itsellesi tärkeimmäksi? (Valitse vain yksi)”. Vastaajille annettiin vaihtoehdoiksi kahdeksan suurinta eduskuntapuoluetta ja sen lisäksi mahdollisuus vastata jokin muu puolue avovastauksena. Mittari kuvaa vastaajien puoluesamastumista, jota on tyypillisesti käytetty myös äänestyskäyttäytymistä tarkastelevassa tutkimuksessa. Siinä missä suoraa äänestämiskäyttäytymistä tiedusteleva kysymys voi olla vahvasti hetkellisestä poliittisesta tilanteesta riippuvainen, puoluesamastumisen mittari tarjoaa pysyvämpää ideologiaa ja identifioitumista kuvaavan indikaattorin. Samastuminen voi perustua moniin erilaisiin tekijöihin, kuten esimerkiksi lapsuuden kodissa omaksuttuihin arvoihin tai aikuisiässä kehittyneeseen ryhmäsamastumiseen. Suomi-aineistojen jakaumat vastaavat kohtalaisen hyvin puolueiden parlamentaarisia voimasuhteita, etenkin tässä analyysissä käytettävien kuuden suurimman puolueen osalta.

Arvioimme vastaajan kulutusasenteita koetun rahankäytön perusteella. Alkuperäisessä kysymyksessä vastaajat arvioivat kulutuksensa painottumista keskiarvokuluttajaan nähden viisiportaisella asteikolla (1=”kuluttaa paljon vähemmän” ja 5=”kuluttaa paljon enemmän” keskiarvokuluttajaan nähden). Kysymykset kohdistuivat empiirisessä kulutustutkimuksessa perinteisesti välttämättöminä pidettyihin hyödykkeisiin, kuten ruokaan ja asumiseen. Joitakin kohteista voitiin pitää puolestaan valinnaista ja luksuskulutusta edustavina, kuten vapaa-ajanmatkailua ja alkoholia. Lopulta valikoimme 15 eri väittämää, joista muodostimme faktorianalyysin avulla kaksi keskenään korreloimatonta kulutusulottuvuutta: 1) Hedonistinen ja 2) Arkinen.

Taulukko 1. Yksittäiset kulutuskohteet ja faktoriratkaisu

Tulostemme perusteella poliittisella suuntautumisella on itsenäistä selitysvoimaa vastaajan itsearvioituun kulutukseen. Kuviossa 1 on esitetty, miten puolueiden kannattajat kokevat kuluttavansa eri ulottuvuuksiin. Kokoomukseen samastuvat näyttäisivät erottuvan muista selkeästi kulutusmyönteisempinä, kun tarkastellaan puoluekannan suoraa yhteyttä molempiin kulutusmuuttujiin. Tulos ei ole yllättävä, koska heillä on myös keskimääräistä korkeammat tulot ja heistä suurin osa on korkeakoulutettuja. Näiden väliin tulevien tekijöiden vakiointi ei kuitenkaan selitä kokonaan kokoomukseen samastuvien suhteellista eroa muiden puolueiden kannattajiin. Vakiointien jälkeenkin kokoomukseen samastuvat eroavat tilastollisesti merkitsevästi useimpien puolueiden kannattajista.

kulutuskuvio Kuvio 1. Puoluesamastuminen ja kulutusasenteet, vakioimattomat ja vakioidut ennustearvot sekä 95 % luottamusvälit (Suomi 2009 ja Suomi 2014 -yhdistetty aineisto)

Toinen selkeä tulos liittyy sosiaalidemokraattien, keskustan ja perussuomalaisten muodostamaan rintamalinjaan. Etenkään perussuomalaisten asema kahden perinteisen, maaseutua sekä työväestöä edustavan, puolueen rintamassa ei ole sinänsä yllättävä, kun pohditaan viimeaikaista keskustelua puolueiden keskenään jakamista liikkuvien äänestäjien massasta. SDP:n paikka rintamalinjassa sen sijaan on yllättävä, varsinkin kun huomioidaan tuoreet analyysit puolueiden kannattajien ikä- ja ammattirakenteista sekä aiemmat mielipidekyselyt.

Kulutusasenteiden perusteella ei voida täysin vahvistaa punavihreän kuplan olemassaoloa. Vihreisiin ja vasemmistoliittoon samastuvat näyttäisivät erottuvan muista maltillisemmalla arkisella kulutuksella, mutta puolueiden kannattajat eroavat toisistaan hedonistisen kulutuksen osalta.

On kuitenkin hyvin todennäköistä, että muihin puolueisiin verrattuna isompi osa vihreistä ja vasemmistoliiton kannattajista kuuluu erilaisiin kolmannen sektorin kulutuskriittisiin ryhmiin. Esimerkiksi näitä kysymyksiä pohdimme jatkossa tarkemmin, kun saamme valmiiksi puolueiden jäsenten ja kannattajien verkostoja tiedustelevat kyselytutkimusaineistot.

Tarkempia analyysejä kannattajien kulutusasenteista olemme esittäneet suomenkielisessä artikkelissa, joka on hyväksytty julkaistavaksi Kulutustutkimus.Nyt-lehteen. Sen lisäksi olemme kirjoittaneet ulkomaiseen lehteen arvioitavaksi käsikirjoituksen, jossa pureudumme syvemmin puolueiden kannattajien sosiodemografisten tekijöiden vaikutukseen kulutusasenteiden taustalla.

Aki Koivula

Punavihreät voimakkaasti edustettuina sosiaalisessa mediassa

Digitalisaation myötä sosiaalisesta mediasta on muodostunut entistä merkittävämpi paikka poliittiselle toiminnalle. Myös perinteinen sanomalehtimedia nostaa jatkuvasti uutisiinsa sosiaalisen median kautta jaettua aineistoa ja toisin päin. Tästä esimerkkinä voidaan pitää viime eduskuntavaalien jälkeen herännyttä keskustelua punavihreistä kuplista.

Viime vuosina puoluetoimistojen lisäksi myös itse poliitikot ovat alkaneet vaikuttaa entistä enemmän sosiaalisessa mediassa. Sosiaalista mediaa käyttäneet myös menestyivät vaaleissa hyvin, sillä valituista kansanedustajista käytti kampanjoinnissaan Facebookia 83 prosenttia ja Twitteriä puolestaan 72 prosenttia.

Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan puolueiden sosiaalisen median kannattajayhteisöjen eroja erilaisissa sosiaalisen median yhteisöpalveluissa. Politiikan siirtyminen tietoverkkoihin voidaan nähdä olevan voimakkaasti yhteydessä sosiaalisen median käytön ja eri poliittisten puolueiden kannattajien väestöryhmittäisiin eroihin.

Puolueiden Facebook-, Twitter- ja Instagram-tilejä tarkasteltaessa (kuvio 1) voidaan huomata, että puolueiden välillä on kohtalaisen suuret erot eri yhteisöpalvelualustojen seuraajissa. Facebookissa ylivoimaisesti tykätyin puolue on Perussuomalaiset, toiseksi tykätyin Vihreä liitto ja kolmanneksi tykätyin on Kokoomus. Määrällisesti vähiten tykkäyksiä oli RKP:lla ja Kristillisdemokraateilla. Twitterissä puolestaan seuratuin puolue oli Vihreä liitto, toiseksi seuratuin Kokoomus ja kolmanneksi seuratuin Vasemmistoliitto. Vähiten seuraajia oli RKP:llä ja Kristillisdemokraateilla.

Uudeksi merkittäväksi poliittisten puolueiden käyttämäksi sosiaalisen median alustaksi on noussut Instagram, jota käyttää Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut eduskuntapuolueet. Instagramissa eniten seuraajia on Vasemmistoliitolla, toiseksi eniten Vihreillä ja kolmanneksi eniten Kokoomuksella. Vähiten seuraajia on Keskustalla ja Kristillisdemokraateilla.

puolueet_some2

Kuvio 1. Puolueiden seuraajien määrät sosiaalisen median yhteisöpalveluissa sekä puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 2015.

Tarkasteltaessa puolueiden sosiaalisen median seuraajien suhdetta kaikkien eduskuntapuolueiden kokonaisseuraajamäärään voidaan päätellä, mitkä puolueet ovat kannatukseen nähden pystyneet hyödyntämään yhteisöpalveluja parhaiten. Seuraajien prosentuaalista osuutta tarkastellaan suhteessa kevään 2015 eduskuntavaalien äänestystulokseen.

Selkeästi suurin ”some-puolue” on Vihreä liitto. Heidän sosiaalisen median seuraajien suhde kannatukseen on +14,8 %. Samoin punavihreän kuplan toinen valtapuolue eli Vasemmistoliitto on aktiivinen sosiaalisessa mediassa (+6,6 %). Perussuomalaiset eroavat kaikista muista puolueista. He ovat erittäin aktiivisia Facebookissa, mutta muiden alustojen osalta verrattain passiivisia.

Kolme perinteistä suurta puoluetta ovat yleisesti selvästi passiivisempia kuin Vihreät, Vasemmistoliitto tai Perussuomalaiset. Suhteessa kannatukseen huonoimmat tulokset saavat Keskusta (-10,2 %), SDP (-5,0 %) ja Kokoomus (-2,2 %). Perussuomalaisten, RKP ja Kristillisdemokraattien seuraajien suhteelliset osuudet ovat suhteellisen lähellä vaalien kannatusprosenttia (PS -0,8 %; RKP -0,8 %; KD 0,1 %).

Sosiaalisen median seuraajia ja tykkääjiä tarkasteltaessa voidaan huomata, että seuraajien määrä näyttää olevan yhteydessä kannattajien sosiaalisen median käyttöön, joka on puolestaan voimakkaasti yhteydessä sosiodemografisiin piirteisiin. Arkielämä ja hyvinvointi -kyselytutkimus paljastaa, että yhteisöpalvelut yleensä sekä erityisesti Twitter ja Instagram ovat suositumpia korkeasti koulutettujen, kaupunkilaisten ja nuorten keskuudessa, minkä voidaan arvella vaikuttavan positiivisesti erityisesti näiden väestönosien suosiossa olevien puolueiden – eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton – seuraajien ja tykkääjien määrään (ks. Koivula et al. 2015).

Taustalla Keskustan ja SDP:n yleiselle passiivisuudelle sosiaalisessa mediassa on osin, että puolueiden kannattajat ovat keski-iältään vanhimpia (Koivula et al. 2015). Jos puolueen ydinkannattajia on vaikeaa tavoittaa sosiaalisen median kautta, onkin ehkä hyödyllisempää käyttää muita vaikutuskanavia. Toisin sanoen siellä kannattaa kampanjoida, missä äänestäjät ovat. Ilmiö tuli erinomaisesti esille muun muassa viime presidentinvaaleissa, jossa Pekka Haaviston kampanjointi perustui huomattavasti vahvemmin sosiaalisen median kautta levitettyyn informaatioon.

Sosiaalisen median tarkastelu uudenlaisena poliittisina tilana on aihe, joka vaatii vielä runsaasti tutkimusta. Poliittiset kuplat -hankkeessa tutkitaan poliittisia puolueita perinteisten kyselyaineistojen lisäksi sosiaalisesta mediasta kerättävän datan avulla. Hanketta varten on kerätty marraskuusta 2015 lähtien kuukausittain poliittisten puolueiden verkostoja koskevaa tietoa. Kyselyaineiston valmistuessa pystytään myös tarkemmin tarkastelemaan puolueiden kannattajien sekä puolueiden jäsenten reaalimaailman verkostoja. Pystymme esimerkiksi tutkimaan, miten eri puolueiden kannattajat ja jäsenet ovat keskenään verkostoituneet sekä sosiaalisen median yhteisöpalveluissa että reaalimaailmassa ja tarkastelemaan muun muassa kuinka vahvoja punavihreät kuplat todella ovat.

Ilkka Koiranen ja Arttu Saarinen

Yhden yön ideasta konkreettiseksi hankkeeksi

Ruudullasi välkkyy ensimmäinen blogipostaus ”POLIITTISET KUPLAT -hankkeen” puitteissa. Se on tuutattu bittiavaruuteen projektin komentokeskuksesta eli Turun yliopiston taloussosiologian oppiaineesta.

Hankkeen ensimmäisestä ideasta on nyt aikaa tasan vuosi. Hankkeen idea sai alkunsa eräänä valoisana kesäkuisena yönä. Idean taustalla oli eduskuntavaalien jälkeen herännyt voimakas julkinen keskustelu erilaisista punasiniviherkuplista. Näin ollen päätimme tutkia puoluejäsenten sekä heidän kannattajien muodostamia kuplia eli verkostoja.

Lähtökohtana hankkeelle on sen alusta saakka ollut, että kuplia todellakin on olemassa niin puolueiden sisällä kuin välilläkin. Emme vain tiedä minkälaisia. Siksi tarvitaan kyselytutkimusaineistoja.

Kesän 2015 aikana teimme tarkemman tutkimussuunnitelman ja olimme yhteydessä eri eduskuntapuolueiden toimistoihin. Puolueet näyttivät vihreää valoa. Juna puksutti tasaisen kovaa eteenpäin. Syksyn sekä alkuvuoden aikana kävimme sitten pääkaupungissa eri puoluetoimistoissa sopimassa käytännön järjestelyistä. Ilman puolueyhteistyötä projektia ei ylipäätään olisi mahdollista toteuttaa. Lainsäädäntö kun on lahjomaton, meillä ei ole tutkijoina oikeutta nähdä missään vaiheessa yhdenkään puoluejäsenen nimeä tai muitakaan henkilötietoja.

Suomalaisten puolueiden jäseniä ei ole juuri lainkaan tutkittu aiemmin, joten projekti tarjoaa täysin uudenlaista aineistoa. Jäsenet ovat tärkeä kohdejoukko koska viime kädessä heidän muodostamat pienemmät ryhmät muodostavat puolueen poliittisen linjan. Tutkimalla puoluejäsenten verkostoja ja sosiaalista asemaa, pystymme samalla paremmin hahmottamaan minkälaisia intressejä puolueilla ylipäätään on.

Projekti on myös kansainvälisestä perspektiivistä ajankohtainen. Saimme viikko sitten postia Göteborgin yliopistosta. Muissakin Pohjoismaissa on alettu keräämään puoluejäsendataa. Nyt olemme siis osa eurooppalaista verkostoa. Pystymme jatkossa vertailemaan omia aineistojamme useaan Euroopan maahan.

Vuoden takaisesta ideasta hanke on edennyt konkreettiseksi tutkimusprojektiksi. Olemme saaneet rahoitusta kahdesta eri lähteestä eli Suomen kulttuurirahastolta ja Kunnallisalan kehittämissäätiöltä.

Kannattajien tutkimiseksi käytämme valmiita väestötason aineistoja eli European social surveytä ja taloussosiologian keräämiä Suomi-aineistoja. Vastaavasti puoluejäsenten sähköisiä ja kirjepostitse keräämiämme jäsenvastauksia alkaa olla koossa yhteensä lähes 7 000. Tämän hetken suunnitelman mukaan syyskuussa koko aineisto on kerätty ja vastaajia todennäköisesti noin 10 000. Lisäksi projektitutkijamme Ilkka Koiranen kerää jatkuvasti sosiaalisen median verkostodataa NodeXL -ohjelmiston avulla. Sitäkin on koossa jo niin paljon, että jouduimme hankkimaan oppiaineeseen uuden isojen aineistojen keräämiseen soveltuvan ”supertietokoneen”.

Näiden eri datojen tuloksia tulemme kansantajuisesti esittelemään myös tässä blogissa. Lisäksi otamme blogissa kantaa ajankohtaisiin poliittisiin ilmiöihin, käyttäen argumentoinnissa apuna empiirisiä aineistojamme.

Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

Arttu Saarinen