Sipilä tarjoaa töitä taloustieteen HUIPPUdosenteille

Juha Sipilä lausui A-studiossa 2.12.2105: ”Nyt pitäisi löytää niitä ihmisiä, jotka kertovat, että mitä nyt pitäisi tehdä. Niitä on ihan liikaa nyt Suomessa, jotka kertovat, mitä nyt tässä tilanteessa ei saa tehdä. Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä.”
Pääministeri sai lausunnostaan rautaisannoksen kritiikkiä tutkimusmaailmasta. Osa kriitikoista uskoi pääministerin lausunnon kuvaavan laajemminkin keskustalaisten suhtautumista tutkimukseen ja sen rooliin yhteiskunnassa.

Tänään 19.9.2017 Sipilä kertoi Suomeen perustettavasta uudesta taloustieteen HUIPPUyksiköstä. Pääministeri totesi tiedostustilaisuudessa, että poliittisen päätöksenteon tulisi perustua tasokkaisiin arvioihin kansantaloudesta. Toisin sanoen Sipilä korosti tiedotustilaisuudessa, että tieteellä on merkittävä instrumentaalinen rooli yhteiskunnan kehittämisessä. Onko näin myös kun tarkastellaan pääministeripuolueen kannattajien näkemyksiä?

Keskustalaisten näkemyksiä tutkimusta ja tiedettä kohtaan pystyy tarkastelemaan alkuvuodesta keräämämme väestötasolla edustavan aineiston avulla. Kyselyssä oli Sipilän lausunnon näkökulmasta kaksi varsin kiintoisaa kysymystä: Kysyimme ensinnäkin, mitä mieltä vastaajat ovat siitä, että humanistisista tieteistä ja yhteiskuntatieteistä on paljon hyötyä yhteiskunnan kehittämisessä. Toiseksi kysyimme, mitä mieltä vastaajat ovat siitä, että tutkimusvaroja tulee kohdentaa vain taloudellisesti tuottaville aloille.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuskirjallisuudessa on havaittu, että republikaanit suhtautuvat tieteeseen ja tutkimukseen selkeästi demokraatteja kriittisemmin. Kuitenkin tuoreiden tutkimusten mukaan republikaanien kriittisyys on voimakasta nimenomaan perinteistä humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta kohtaan – eli juuri sellaista tutkimusta, jota poliitikot ja toimittajat käyttävät hyödykseen työssään. Sen sijaan republikaanit suhtautuvat varsin myönteisesti sellaiseen tutkimukseen, jonka avulla on mahdollista saada taloudellista lisäarvoa.

Keskustalaiset ovat pääsääntöisesti poliittisesti varsin kaukana yhdysvaltalaisista republikaaneista, mutta jotain samaa on heidän tiedenäkemyksissään. Keskustan kannattajat eivät ole yhtä skeptisiä suomalaista tiedettä ja suomalaisia tutkimusorganisaatioita kohtaan kuin perussuomalaiset. Keskustan kannattajat kuitenkin uskovat vihervasemmistoa selvästi useammin, että tutkimusvarat tulisi kohdistaa nimenomaan taloudellisesti tuottaville aloille. Samoin keskustan kannattajien usko humanististen ja yhteiskuntatieteiden yhteiskunnalliseen hyötyyn on varsin pieni. Ero vihervasemmistoon on merkittävä ja kohtalainen myös kokoomuksen kannattajiin. Kun tuloksissa huomioidaan puolueiden kannattajien ikä ja koulutus, keskustan kannattajat ovat erittäin lähellä perussuomalaiset kantoja.

Sipilän johtama hallitus on kohdistanut leikkauksia nimenomaan yliopistojen rahoitukseen, mutta samaan aikaan pääministeri on korostanut tieteen yhteiskunnallisen merkittävyyden näkökulmaa – nimenomaan taloudellisessa mielessä. Kaiken maailman dosentit eivät ilmeisesti pysty tarjoamaan riittäviä taloudellisia hyötyjä ja siksi tarvitaan taloustieteen HUIPPUyksikkö. Sinne tuskin palkataan kaiken maailman dosentteja vaan ennemminkin HUIPPUdosentteja.

Arttu Saarinen ja Aki Koivula

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *