Sosiaalinen media yhdistää ja erottaa

Viime aikoina on pohdittu poikkeuksellisen aktiivisesti, miksi yhteiskunnallinen keskustelu on polarisoitunutta, ja miksi ääriajattelu ja vastakkainasettelu näyttävät vahvistuneen etenkin politiikan kentällä. Ottamatta kantaa varsinaisiin keskustelunaiheisiin, avaan tässä kirjoituksessa hieman polarisoitumisen ja ekstremismin syntyä, ja syitä siihen miksi internet saattaa voimistaa näitä ilmiöitä entisestään.

Yksi keskeinen syy on varmasti internet-välitteisen viestinnän arkipäiväistyminen. Netissä vuorovaikutukselle on tyypillistä omien kokemusten jakaminen ja niihin pohjautuva asiantuntijuus. Ei siis liene sattumaa, että aktiivisimmat nettiyhteisöt ovat yleensä jaettuihin kokemuksiin ja mielipiteisiin perustuvia vertaisryhmiä. Netti on myös tuonut ulottuvillemme valtavan määrän informaatiota ilman perinteisiä portinvartijoita ja portinvartijuus on siirtynyt yhteisölle itselleen. Avoin ja vastakkaisia näkemyksiä salliva keskustelu vahvistaa demokratiaa ja se on ylipäänsä hyväksi kansalaiskeskustelulle. Samalla myös informaation kuluttajalta vaaditaan enemmän itsenäistä kriittistä arviointia. Kun informaation uskottavuutta ja paikkaansa pitävyyttä mitattiin ennen lähteen eli kirjoittajan tai median asiantuntemuksella, asemalla ja auktoriteetilla, nyt keskiöön ovat nousseet verkon käyttäjien väliseen vuorovaikutukseen ja sosiaalisiin verkostoihin liittyvät tekijät.

Lukuisissa tutkimuksissa on havaittu, että sosiaalisen median aikana samankaltaisuudesta on tullut yhä merkittävämpi ihmisiä yhdistävä tekijä. Me käytämme sosiaalista mediaa ollaksemme tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka jakavat mielipiteemme, arvomme, musiikkimakumme ja joilla on jopa samankaltaisia persoonallisuuden piirteitä. Tunnettu amerikkalainen politiikan tutkija Robert D. Putnam on esittänyt, että sosiaaliset verkostot ovat tärkeä sosiaalisen pääoman ulottuvuus. Hän erottaa toisistaan sitovan (samankaltaisiin arvoihin ja taustaan perustuvan) sekä yhdistävän (erilaisista taustoista ja elämänpiireistä syntyvän) sosiaalisen pääoman. Siinä missä ennen kohtasimme ihmisiä ensisijaisesti kasvokkain omassa arkisessa elämänpiirissämme, oli useammin mahdollisuus törmätä erilaisiin ihmisiin ja samalla altistua eriäville ja vastakkaisille näkökulmille. Putnamin mukaan erityisesti yhdistävä sosiaalinen pääoma on tärkeä toisten ihmisten ymmärryksen ja empatian lähde.

Verkkovuorovaikutuksessa on myös rakenteellisia ja teknologiasta lähtöisin olevia piirteitä, jotka vahvistavat samanmielisten ryhmien syntyä. Esimerkiksi suosittelualgoritmit ja personointityökalut mahdollistavat sisällön muokkaamisen omia mieltymyksiämme vastaavaksi, jolloin lopputuloksena on jokaiselle käyttäjälle personoitu ennakoitavissa oleva ja aiempia käsityksiä vastaava uutisvirta. Onko sosiaalinen media siis yhdistämisen sijasta luonutkin uusia ja entistä vankempia raja-aitoja eri ihmisryhmien välille?

Altistuminen uudelle ja omien näkemysten vastaiselle informaatiolle on erityisen tärkeää kriittisen ajattelun ja valistuneen päätöksenteon kannalta. Psykologiassa tunnetaan hyvin käsite kognitiivinen dissonanssi, jonka mukaan ristiriitaista tietoa kohdattaessa ihminen mieluummin valitsee omia aiempia näkemyksiään tukevan vaihtoehdon. Tämä on ajattelun kannalta ergonomista ja siksi myös miellyttävämpää. Omia näkemyksiä tukevan tiedon valikoiminen on siis inhimillistä, mutta nykyteknologia myös omalta osaltaan tukee sitä vahvasti – ja mikä pahinta, tekee puolestamme jatkuvaa sisällön valikointia meidän huomaamattamme. On siis hyvä tiedostaa ne moninaiset syyt, jotka pahimmillaan johtavat polarisoitumiseen ja ns. informaatiokuplien syntyyn.

Syyskuun alusta startannut Helsingin Sanomain säätiön rahoittama projektimme Poliittiset kuplat ja media tarkastelee näitä ajankohtaisia kysymyksiä. Polarisoitumisen lisäksi tutkimme erityisesti puoluekannatuksen näkökulmasta keitä ovat media- ja tiedekriittiset ihmiset. Tutkimuksemme aineistona ovat puolueiden jäsenille sekä kannattajille vuosina 2016 ja 2017 tehdyt laajat kyselytutkimukset, joiden avulla olemme selvittäneet muun muassa sosiaalisen median käyttöä sekä erilaisia yhteiskunnallisia asenteita ja arvoja.

Sanna Malinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vihreistä on tullut uusi poliittinen keskusta

Tänään (17.08.2017) ilmestyneessä Ylen puoluekannatusmittauksessa vihreiden kannatus on suurempi kuin koskaan aiemmin. Kohtalaisen suuresta virhemarginaalista huolimatta voi varmuudella sanoa kannatuksen olevan historiallisen suuri. Se on sitä myös kansainvälisesti vertaillen.

Teimme alkuvuodesta 2017 edustavan väestökyselyn, jossa tiedustelimme kansalaisilta minkä puolueen he kokevat tärkeimmäksi ja toiseksi tärkeimmäksi puolueeksi itselleen. Vihreitä pidettiin vastaajien keskuudessa kaikkein useimmin toiseksi tärkeimpänä puolueena. Vihreät ovat lähes joka viidennelle vastaajalle toiseksi tärkein puolue.

Vasemmistoliiton kannattajista lähes puolet pitää vihreitä toiseksi tärkeimpänä puolueena itselleen. Vielä perussuomalaisten kannattajistakin joka kymmenes pitää vihreitä toiseksi tärkeimpänä puolueena. Kokoomuksessa osuus on lähes 20 prosenttia. Suuret osuudet toiseksi tärkeimpänä puolueena kertovat vihreiden potentiaalista nousta yhä suositummaksi poliittiseksi liikkeeksi.

Vihreät ovat onnistuneet jopa eurooppalaisittain poikkeuksellisella tavalla nostamaan itsensä uudenlaiseksi liberaaliksi yleispuolueeksi. Puolueesta on tullut uusi poliittinen keskusta. Puolue on edelleen suosituin nimenomaan ruuhka-Suomen alueella korkeakoulutettujen keskuudessa. Olennaista kuitenkin on, että vihreiden suosio kasvaa jatkuvasti myös muissa väestöryhmissä. Tutkimustemme mukaan uusia jäseniä on tullut nimenomaan alemmista koulutusasemista ja Uudenmaan ulkopuolelta.

Vihreiden merkittävä vahvuus on sen poliittinen sitoutumattomuus perinteisellä oikeisto-vasemmisto –akselilla. Samalla kun luokkapohjainen äänestämisen osuus on vähentynyt ja vasemmistolla on tutkimustemme mukaan edelleen vahvat verkostoyhteydet työntekijäjärjestöihin, puolueesta on tullut kansalaisille yhä houkuttelevampi vaihtoehto.

Arttu Saarinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Hanke laajenee

Poliittiset kuplat -hanke laajenee! Saimme HS-säätiöltä rahoitusta tutkimukselle, jossa selvitämme eri puolueiden kannattajien ja jäsenten mediakäyttäytymistä sekä medialuottamusta totuuden jälkeisessä ajassa. Raportoimme HS-säätiön hankkeessa muun muassa tuloksia, jotka pohjaavat helmi-maaliskuussa keräämäämme puolueiden kannattaja-aineistoon. Eli pysykää kuulolla.

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3455731/Turkuun+yli+100000+euron+apuraha+Helsingin+Sanomain+Saatiolta

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

SDP – Suomen suurin eläkeläispuolue

Vuoden 2017 aikana on tiedossa kolme varsin mielenkiintoista puoluekokousta. Niin SDP:n, vihreiden kuin perussuomalaistenkin jäsenet kokoontuvat valitsemaan itselleen puheenjohtajat. Puolueista ensimmäisenä puheenjohtajastaan äänestää sosiaalidemokraatit.

SDP:n ensimmäisen puheenjohtajatentin mielenkiintoisin osa oli kun kansanedustaja Timo harakka nosti esille puolueen kannattajien ikärakenteen. Itse 54-vuotias Harakka kärjisti SDP:n olevan nykymenolla ”huomisen pikkupuolue”, vedoten siihen että vain 7,5 prosenttia alle 50-vuotiaista suomalaisista äänesti demareita edellisissä eduskuntavaaleissa.

Myös hankkeemme kannattaja-analyyseissa sosiaalidemokraattien keski-ikä on kaikkien korkein eri puolueita vertailtaessa. Väestökyselymme tekohetkellä vuonna 2014 kannattajista vain noin puolet oli työelämässä eikä tilanne ole tästä todennäköisesti radikaalisti muuttunut. Työelämän ulkopuolella olevista valtaosa oli nimenomaan eläkkeellä. Puolueen kannattajissa on myös selvästi vähiten sellaisia perheitä, joissa asuu alaikäisiä lapsia. Yksiselitteinen johtopäätös on, ettei puolue ole enää pitkään aikaan pystynyt houkuttelemaan nuoria kannattajamassoja puolelleen.

Aiempi ulkomainen tutkimus kertoo, että äänestyspäätöksiin vaikuttavat voimakkaasti erilaiset mielikuvat ehdokkaasta. Ehdokkaan brändäämisen taustalla yhtenä rakennuspalikkana toimii puolueen imago. Juuri tätä imagoa Harakka haluaa muuttaa ja ilmeisen reilulla kädellä. Vaikka Harakka on itse Rinteen kanssa lähes täsmälleen saman ikäinen, on ehdokkaiden välillä olennaisia eroja. Rinne pyrkii vetoamaan selvemmin perinteisiin työväenpuolueen ydinkannattajiin ja Harakka taas koittaa hakea kannatusta selkeämmin myös nuorista prekariaattisukupolven edustajista.

Puheenjohtajan tehtävänä on paitsi saada kannatus kasvuun, mutta toimia samalla nimenomaan oman jäsenistönsä etujen ajajana. Mikä tärkeintä, jäsenistä muodostuva pienempi joukkio valitsee myös puheenjohtajansa. Minkälainen porukka demareiden ykkösnyrkillä sitten onkaan johdettavanaan vuoden 2016 jäsenaineistojemme pohjalta tarkasteltuna?

Vastaus on jälleen varsin yksiselitteinen: iäkäs. Toki kaikkien kolmen perinteisen puolueen eli SDP:n, keskustan ja kokoomuksen jäsenten keski-ikä on korkea, mutta tässä kisassa demarit vievät kuitenkin voiton. Demareiden tilannetta eivät selitä myöskään tietyt vinoumat kyselymme vastaajajoukossa.

Aineistomme sosiaalidemokraattivastaajista lähes kaksi kolmasosaa on eläkkeellä ja nimenomaan alle 40-vuotiaiden osuus on pieni muihin puolueisiin verrattuna. Vastaavasti yli 70-vuotiaiden osuus on aivan eri luokkaa kuin muissa puolueissa. Myös tulevaisuuden toivojen eli opiskelijajäsenten osuus on todella pieni. Huolimatta joistain vahvoista näkyvistä nuoremmista poliitikoista kuten Sanna Marinista, voikin demareita kannattajiensa ja jäsentensä ikärakenteensa perusteella kutsua nykyajan ”eläkeläispuolueeksi”.

Mikäli Harakka valittaisiin puheenjohtajaksi, hänellä on edessä vielä pitkä matka tehdessään puolueestaan kaikenikäisten poliittisen innovaattorin. Nykyisellä jäsenrakenteella kun voi olla haastavaa saada aikaiseksi hirveän vahvasti muun muassa prekariaatin ajatuksia miellyttävää politiikkaa. Demareiden jäsenet ovat keskimäärin kovin erilaisen yhteiskunnan kasvatteja kuin pätkätöiden ja rakennemuutoksen keskellä elävät Y-sukupolven tulevaisuuden ja tämän hetken toivot.

Puolueen jäsenten ja kannattajien keski-ikä näkyykin monella tavalla sen harjoittamassa politiikassa. Tästä esimerkkinä on puolueen kenttäväkeä viime syksynä repinyt Kimmo Kiljusen alulle panema kansalaisaloite työeläkeindeksin muuttamisesta palkkatasoindeksiksi. Sen perimmäisenä ajatuksena oli työeläkkeiden korvaustason nosto. Hankkeen takana oli useita demareiden senioriedustajia. Kiistely aloitteen ympärillä kuvasi hyvin puolueen nykyisen jäsen- ja kannattajarakenteen koostumusta sekä vaikutusta poliittisiin intresseihin.

Arttu Saarinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Eri puolueiden jäsenten välinen läheisyys, osa 1

Eri puolueiden jäsenten välinen läheisyys, osa 1

Kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen julkisuudessa keskusteltiin kiivaasti eri ihmisryhmien muodostamista kuplista. Merkittävänä jakolinjana keskustelussa oli konservatiivisten ja liberaalien arvojen välinen vastakkainasettelu. Puhuttiin niin sanoitusta punaviherkuplasta.

Politiikan taustalla vaikuttavat erilaiset arvot. Vielä 2000-luvun alussa poliittisten puolueiden väitettiin muuttuneen yhä enemmän toistensa kaltaisiksi. Kuitenkin tällä vuosituhannella, erityisesti perussuomalaisten menestyksen myötä, puolueiden julkisten linjausten väliltä on löydettävissä aiempaa selkeämpiä eroja ja nimenomaan arvoista on alettu keskustella aiempaa enemmän. Puolueiden jäsenistä on kuitenkin hyvin niukalti tilastollisesti edustavaa tietoa.

Tarkastelemme tässä blogikirjoituksessa vihreiden (vastaajia 1653), sosiaalidemokraattien (vastaajia 1541) ja keskustalaisten (3828) jäsenten läheisyyttä eri puolueisiin. Mittarina käytämme kysymystä: ”Minkä puoleen koet itsellesi tärkeimmäksi (muu kuin oma puolueesi, valitse yksi)?”. Tulokset on esitetty siten, että ne ovat edustavia perusjoukon eli kaikkien puoluejäsenten osalta sukupuolen ja iän mukaan. Kolmen muun suurimman eduskuntapuolueen eli keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten aineistot ovat parhaillaan keräämisvaiheessa ja niiden osalta tulokset esitetään lokakuussa.

Jäsentarkasteluiden perusteella on löydettävissä punavihreä kupla, mikäli tarkastellaan vihreiden jäseniä (kuvio 1) ja SDP:n jäseniä (kuvio 2). Vihreille tärkein puolue on vasemmistoliitto ja toiseksi läheisimmäksi koetaan SDP. Vertaillessa läheisyyden kokemista ikäluokittain ja sukupuolen osalta, voidaan huomata selkeä ero nuorten ja vanhempien ikäluokkien välillä. Vanhemmille jäsenille vasemmistoliitto ei ole yhtä läheinen kuin työikäisille. Vastaavasti kaikkein vanhemmissa ikäluokissa SDP koetaan tärkeämmäksi. Lisäksi vihreät naiset ovat enemmän vasemmalla kuin miesjäsenet.

Kuvio 1. Vihreiden jäsenten itselleen tärkein puolue

Puolueiden haasteena on jo usean vuoden ajan ollut laskevat jäsenmäärät ja toisaalta samaan aikaan myös jäsenten ikääntyminen. Tämä on näkynyt myös SDP:ssä. Aiemman tutkimuksen perusteella SDP:n kannattajat ovat vanhempia kuin muiden puolueiden kannattajat keskimäärin.

Kaikkien puolueiden sisältä on löydettävissä erilaisia kilpailevia ryhmittymiä. Osa näistä ryhmittymistä on liitoksissa ikään ja myös sukupuoleen. Sosiaalidemokraattien sisällä on esimerkiksi vahvemmin ammattiyhdistystystoimintaan liitoksissa oleva ryhmä sekä toisaalta enemmän ympäristöarvoja korostavat nuoret jäsenet. Selvälle enemmistölle 15–24-vuotiaista vihreät näyttäytyy tärkeimpänä puolueena, mutta myös 25–34-vuotiaat ovat kallistuneet vihreisiin (ks. kuvio 2). Vastaavasti 35–74-vuotiaista suurin osa pitää vasemmistoliittoa tärkeimpänä, kun taas yli 75-vuotiaille keskusta on tärkein. Miehistä selvä enemmistö sijoittaa vasemmistoliiton ensimmäiseksi, kun taas naisista hieman suurempi osuus on vihreiden kannalla. Lisäksi kiintoisaa on, että aktiivisesti toiminnassa mukana olevat kokevat vasemmistoliiton rivijäseniä tärkeämmäksi.

Kuvio 2. SDP:n jäsenten itselleen tärkein puolue

Suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä keskusta on perinteisesti tehnyt hallitusyhteistyötä niin vasemmiston kuin oikeistonkin kanssa. Keskustan jäsenkunnasta on löydettävissä jakolinja ns. punamullan ja toisaalta oikeisto-keskustalaisten väliltä. Jäsenten osalta vaikuttaa kuitenkin siltä, että punamulta on pienemmässä roolissa. Keskustan jäsenille tärkein puolue oman puolueen jälkeen on kokoomus. Toiseksi eniten kannatusta saavat perussuomalaiset useimmissa väestöryhmissä. Mielenkiintoista on kuitenkin, että kuten SDP:ssä, keskustankin osalta kaikkein nuoremmista on löydettävissä tietty porukka, jolle vihreät ovat tärkeähkö puolue. 15-24-vuotiaiden keskuudessa vihreät ovat toiseksi tärkein puolue juuri ennen perussuomalaisia. Erityisesti nuorten naisjäsenten osalta vihreät ovat suhteellisesti suositumpi puolue kuin vanhemmissa ikäryhmissä.

Kuvio 3. Keskustan jäsenten itselleen tärkein puolue

Mitä näistä jakaumista voidaan sitten päätellä? Ensinnäkin erityisesti SDP:n nuorten jäsenten keskuudessa vihreät koetaan erittäin tärkeäksi puolueeksi. Keskustassa vihreiden merkitys on huomattavasti pienempi, mutta sielläkin se on nuorille tärkeämpi puolue kuin muissa ikäryhmissä. Tulosten voisi olettaa ennustavan, että ainakin SDP:ssä korostuvat lähitulevaisuudessa ympäristöteemat ja toisaalta liberaalit arvot. Toki saattaa olla myös niin, että nuorten keskuudessa vihreät arvot ovat ylipäätään tulleet yhä tärkeämmiksi ja pysyväksi osaksi näiden sukupolvien ajattelua, huolimatta puolueesta. Selvyyden tälle saamme, kunhan olemme keränneet myös kolmen muun suurimman eduskuntapuolueen aineistot.

Arttu Saarinen ja Janna Oksanen

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail