yleinen – Poliittiset kuplat

Puolueet taloussosiologisessa tutkimuksessa

Aki Koivulan lektio 18.4.2019:

Puolueet taloussosiologisessa tutkimuksessa

Puolueet ovat yhteiskunnallisia instituutioita, joihin sisältyy paljon erilaisia sosiaalisia ulottuvuuksia. Jäsentasolla puolue on esimerkki konkreettisesta sosiaalisesta verkostosta, jonka muodostavat yhteiseen päämäärään pyrkivät aktiiviset kansalaiset.

Puolueet pyrkivät ylläpitämään mahdollisimman suuria jäsenverkostoja samalla tavoitellen näiden verkostojen laajentumista. Puolueelle keskeistä onkin jäsenten yhdessä toteutettava ja samalla laajeneva toiminta yhteisten tavoitteiden edistämiseksi.

Tavalliset kansalaiset ovat puolueiden elintoiminnan pilareita muodostaessaan kannattajakunnan. Mitä suurempi puolueen kannattajakunta on, sitä todennäköisemmin puolueella on myös poliittista valtaa edistää puolueelle tärkeitä arvoja ja paremmat edellytykset saavuttaa puolueen tavoitteita.



Kuva 1. Puolueaktiivit ja kansalaiset kohtaavat turuilla ja toreilla (kuvaaja: Aki Koivula)

Aikaisempien tutkimusten mukaan ihmisillä on taipumusta kannattaa puoluetta, jota myös heidän lähipiirissään kannatetaan (esim. Zuckerman 2005). Puolueen kannattajakunta siis koostuu samanlaisista sosiaalisista ympäristöistä tulevista ihmisistä, joilla on yhteisiä arvoja ja tavoitteita. Se muodostaa puolueista muiden puolueiden kannattajista eroavia verkostoja koko yhteiskunnan tasolla. Julkisessa keskustelussa puolueiden kannattajaverkostot ovatkin kohtalaisen vakiintuneita; suurimpien puolueiden kannattajia erotetaan usein muista omilla nimityksillään, kuten demarit, kepulaiset ja persut.

Tammikuussa 2011 Suomen kuvalehti teetti Taloustutkimuksella laajan kyselytutkimuksen, jonka tulosten pohjalta lehden toimitus kuvitti puolueiden verkostot myös erityisen näköisiksi keskimääräisen kannattajan perusteella. (Kuva 2).



Kuva 2. "Keitä puolueiden peruskannattajat ovat?" Suomen Kuvalehti (20.1.2011)

Nämä profiilit korostavat kannattajien sosiaalisesti rakentuneita olemuksia, joissa yhdistyy niin keskimääräinen yhteiskunnallinen asema, arvomaailma kuin myös elämäntavat. Sosiaalisuus tekee puolueista kiinnostavia tutkimuskohteita myös sosiaalitieteilijälle ja erityisesti taloussosiologille, joka pyrkii käsitteellistämään yhteiskuntaa ja yksilöiden toimintaa moninaisten sosiaalisten prosessien seurauksena.

Ymmärtääksemme paremmin nyky-yhteiskuntaa ja myös puolueiden toimintaa tarvitsemme tutkimusta puolueista kannattajatasolta lähtien. Väitöskirjassa esitän tutkimuksia, jotka pureutuvat laajasti siihen, minkälaisia puolueiden kannattajat ja jäsenet ovat. Tarkemmin olen tutkinut sitä, miten puoluekanta selittää ihmisten raportoimaa käyttäytymistä ja asenteita.

Tutkimukset tarjoavat uusia havaintoja 2010-luvun suurimpien puolueiden keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten, sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajista ja jäsenistä. Yhdistämällä tulokset taloussosiologiseen teoriaperinteeseen tutkimukset antavat mahdollisuuden ymmärtää, miten puoluekanta sävyttää todennäköisesti myös ihmisten tekemiä arkisia valintoja.

Tutkimukset koskivat ilmiöitä, jotka ovat olleet keskiössä suomalaisessa taloussosiologiassa: kulutustottumuksia, luottamusta muihin ihmisiin sekä kokemuksia yhteiskuntaa uhkaavista riskitekijöistä. Tutkittavat ilmiöt ovat luonteeltaan sosiaalisia; niistä jokaiseen liittyy jollain tavoin ajatus yksilöstä ja yksilöä ympäröivien ihmisten välisestä dynamiikasta. Väitöskirja lisää ymmärrystä näistä ilmiöistä huomioimalla aikaisempaa syvällisemmin niiden poliittisen jakautumisen kannattaja- ja jäsentasoilla.

Taloussosiologisen kontribuution lisäksi, väitöskirjan tutkimukset tarjoavat uutta kuvailevaa tietoa puolueista. Puolueet ovat merkittäviä yhteiskunnallisia instituutioita, jotka välittävät kansalaisten arvoja ja mielipiteitä valtakunnan tason politiikkaan. Puolueiden varaan rakentuva parlamentaarinen poliittinen järjestelmä on edelleen tärkein yhteiskunnallinen päätöksentekoareena niin Suomessa kuin muualla länsimaissa. Viime vuosien poliittiset mullistukset Euroopassa, kuten populististen puolueiden nousu poliittisten järjestelmien ytimeen, ovat lopulta perustuneet edustukselliseen demokratiaan, jonka keskiössä ovat poliittiset puolueet.

Puolueet ovat myös edelleen tärkeitä suomalaisille. Tutkimukset osoittavat, että enemmistö suomalaisista edelleen samastuu puolueisiin ja valtaosa äänestää puoluetta, johon he samastuvat. Esimerkiksi vuosina 2016 ja 2017 kerätyn European Social Surveyn mukaan 55 % suomalaisista 18–84-vuotiaista samastui johonkin puolueeseen, ja 85 % samastuvista oli myös äänestänyt kyseistä puoluetta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Puolueiden jäsenet ovat myös edelleen keskeinen osa puolueiden toimintaa yhdistäessään kannattajat ja puolueorganisaatiot. Huolimatta puolueiden jäsenmäärien pitkään jatkuneesta laskusuhdanteesta, Suomessa on edelleen noin 250 000 puoluejäsentä, joista yli 80 % kuuluu kuuteen suurimpaan puolueeseen. Jäsenmäärän negatiivisen kehityksen taustalla on myös huomattava se, että vuodesta 2008 vanhojen suurten puolueiden yhteenlasketusta jäsenmäärästä on sulanut kolmannes, kun vastaavasti perussuomalaisten ja vihreiden jäsenmäärä on lähes nelinkertaistunut (lisätietoa jäsenmääristä väitöskirjan sivulla 41).

Väitöskirjan tutkimukset sijoittuvat pääasiassa 2010-luvulle, joka on puoluekontekstiltaan erilainen kuin sitä edeltävät vuosikymmenet.



Kuva 3. Suomalainen puoluekenttä 2010-luvulla (lähde: Bakker ym. 2015)

Puolueet syntyvät ratkaisemaan konflikteja, jotka tuovat yhteen saman mielisiä ja yhteisiä tavoitteita omaavia kannattajia. Suomessa konfliktit ovat perinteisesti paikantuneet eri yhteiskuntatasojen välille, ja esimerkiksi ammatti on selittänyt voimakkaasti myös puoluekantaa ja puolueet on ollut sijoitettavissa sen perusteella vasemmisto-oikeisto-akselille.

Henry Valenin ja Stein Rokkanin (1974) kehittämää kolmijakoa mukaillen vasemmistopuolueet ovat edustaneet työntekijöiden, keskustapuolue maatalousväestön, ja oikeistopuolue kokoomus elinkeinoelämän intressejä. Huolimatta siitä, että nämä piirteet ovat jossain määrin edelleen nähtävissä, on luokkaäänestäminen tutkimusten mukaan vähentynyt jo vuosikymmeniä myös Suomessa. Nykyään puolueiden väliset ristiriidat kietoutuvat sosioekonomisten kysymysten lisäksi yhä enemmän erilaisten arvokysymysten, kuten ympäristö- ja maahanmuuttokysymysten ympärille.

Ronald Inglehart (1997) osoitti 90-luvulla, että suomalaiset sijoittuvat maailman kärkeen niin sanottujen post-materiaalisten arvojen edistämisessä. Pitkään jatkuneen taloudellisen kasvun myötä suomalaisten arvoissa alkoi näkyä voimakkaasti esimerkiksi ympäristön ja vähemmistöjen oikeuksiin kietoutuvat liberaalit teemat. Suurimmat puolueet ovat jossain määrin kaikki omaksuneet ohjelmiinsa postmateriaalisia arvoja, mutta erityisen voimakkaasti niitä ovat viime vuosina ajaneet vihreät ja vasemmistoliitto.

Vastapainoksi postmaterialismille, 2010-luvulla Suomessa realisoitui eräänlainen perinteisten konservatiivisten arvojen vastavallankumous, kuten Inglehart on yhdessä Pippa Norriksen (2019) kanssa käsitteellistänyt länsimaissa tapahtuneita poliittisia mullistuksia. Tästä näkyvin esimerkki on ollut, oikeistopopulistiseksi ja uuskonservatiiviseksi luonnehditun, perussuomalaisten vakiintuminen yhdeksi suurimmista puolueista.

Väitöskirja koostuu viidestä osatutkimuksesta, joissa puolueiden kannattajia ja jäseniä tarkastellaan eri näkökulmista.

Osatutkimusten tulokset perustuvat väestötasolla edustaviin kyselytutkimuksiin sekä suurimpien puolueiden jäsenille kohdistettuihin kyselyihin. Jokaisessa tutkimuksessa nousi selkeästi esiin puoluekannan voimakas yhteys vastaajien raportoimiin asenteisiin ja käyttäytymiseen. Tutkimustulokset antavat myös tukea sille oletukselle, että puoluekannan vaikutus ei selity pelkästään kannattajien eriävillä demografisilla tai sosioekonomisella taustatekijöillä.

Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten kulutustottumuksia. Keskeiset tulokset on tiivistetty kuvassa 4.



Kuva 4. Puoluekanta jäsentää ihmisten kulutustottumuksia (Koivula ym. 2017a)

Kulutus on yksi keskeisempiä tapoja kiinnittyä nyky-yhteiskuntaan, ja perinteisesti kulutuspäätösten avulla on myös pyritty erottautumaan muista sosiaalisista ryhmistä. Tulokset olivat linjassa aikaisemman kulutussosiologisen tutkimuksen kanssa osoittaessaan, että ryhmäsamastuminen ohjaa ihmisten kulutustottumuksia. Sen lisäksi tulokset alleviivasivat perinteisiä suomalaisia poliittisia jakolinjoja korostaessaan kokoomuksen asemaa ylempiä yhteiskunnallisia ryhmiä edustavana puolueena, jonka kannattajat mieltävät itsensä muita enemmän kuluttaviksi.

Toisessa tutkimuksessa keskityttiin siihen, miten puolueiden kannattajat luottavat muihin ihmisiin. Väitöskirjan kannalta keskeisin tulos on esitetty kuvassa 5.



Kuva 5. Puoluekanta näkyy luottamuksessa muihin ihmisiin (Koivula ym. 2017b)

Yleisesti luottamus on koko yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeinen tekijä, joka mahdollistaa ihmisten luontevan ja dynaamisen toiminnan jokapäiväisessä arjessa. Tutkimuksessa havaittiin, että pohjoismaisten oikeistopopulististen puolueiden, myös perussuomalaisten, kannattajakuntiin kasaantuu ihmisiä, joilla on yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta verrattain vähäinen luottamus muihin ihmisiin. Huomionarvoista on kuitenkin se, että perussuomalaiset eivät eronneet niin paljon muiden puolueiden kannattajista kuin muissa Pohjoismaissa vastaavat oikeistopopulistiset puolueet.

Kolmannessa artikkelissa analysoitiin, miten puolueiden kannattajien suhtautuminen yhteiskuntaa uhkaaviin riskitekijöihin on muuttunut 2000-luvun alusta käyttäen tapausesimerkkinä terrorismia. Tulos on kiteytetty kuvassa 6.




Kuva 6. Terrorismin pelko jakaa puolueiden kannattajia ja erot ovat muuttuneet 2000-luvun alusta (Koivula ym. 2019b)

Tutkimuksessa havaittiin, että väestön suhtautuminen terrorismiin on politisoitunut vuosina 2004–2017, kun vasemmisto- ja oikeistopuolueiden kannattajien riskikäsitykset ovat erkaantuneet yhä enemmän toisistaan. Tulosta selittää erityisesti sosiaalidemokraattien kannattajien lähentyminen vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajia tällä vuosikymmenellä.

Kahdessa viimeisessä artikkelissa tarkastelimme puolueiden jäseniä eri näkökulmista. Ensimmäisessä jäseniin keskittyvässä tutkimuksessa paikannettiin jäsenet suhteessa kannattajiin (Kuva 7).



Kuva 7. Puolueiden väliset erot korostuvat jäsenten keskuudessa (Koivula ym. 2019a)

Puolueiden jäseniä ja kannattajia verrattiin puolueiden sisällä ja välillä sosiaalisen aseman ja keskeisten ideologisten indikaattorien valossa. Tutkimuksessa havaittiin, että puolueiden jäsenet ovat keskimäärin huomattavasti korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa kuin kannattajat. Alleviivaten väitöskirjan yhtä keskeistä teesiä, jäsenten korkea yhteiskunnallinen asema ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että jäsenet olisivat ideologialtaan samankaltaisia yli puoluerajojen. Päinvastoin, tutkimuksen tulokset osoittivat, että puolueiden väliset ristiriidat suhtautumisissa tuloeroihin, pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin sekä ympäristöongelmiin korostuvat erityisesti jäsenten keskuudessa.

Jälkimmäisessä jäsentutkimuksessa ja väitöskirjan viimeisessä osatutkimuksessa verrattiin jäsenten näkemyksiä erilaisista suomalaista yhteiskuntaa uhkaavista riskitekijöistä. (Kuva 8)



Kuva 8. Poliittiset jakolinjat heijastuvat siihen, mitä jäsenet pitävät yhteiskuntaa uhkaavina tekijöinä (Koivula ym. 2018)

Tutkimuksen tuloksissa korostuivat keskeiset ideologiset jakolinjat. Yhteiskuntaa sisältä päin uhkaavat taloudelliset riskit, kuten työttömyys ja tuloerojen kasvu, erottivat vasemmistopuolueet selkeästi keskustasta ja kokoomuksesta. Samaan aikaan uusi arvoulottuvuus jäsensi perussuomalaisten ja vihreiden suhtautumista ulkopuolisiin uhkiin, joihin sisältyi pakolaiset ja maahanmuuttajat sekä yleinen kansainvälistyminen. Kansalliseen turvallisuuteen liittyvät uhkatekijät, kuten sodat ja terrorismi, sen sijaan jakautuivat jäsenistössä selkeämmin viher-vasemmiston ja keskusta-oikeistopuolueiden välillä.

Kakkien tutkimusten tulosten tulkinnassa on tärkeää ymmärtää, että puolue on uppoutunut yksilöiden toimintaan osana muita sosiaalisia tekijöitä. Tulosten taustalla vaikuttaa osittain se, että puolueet rakentuvat demografialtaan ja sosioekonomiselta asemaltaan samankaltaisista ihmisistä. Merkittävää on kuitenkin huomatta, että kannattajakuntien ja jäsenistöjen vaihtelevien rakenteiden huomioiminen ei selitä puolueiden välisiä eroja kokonaan.

Kun puoluetta ei voida enää yhdistää pelkästään sosioekonomisiin tai demografisiin tekijöihin, puoluekannasta on muotoutunut itsessään yhä enemmän erilaisista elämäntavoista ja arvoista muodostuvan sosiaalisen identiteetin ilmentymä. Puolueiden kannattajakuntiin ja jäsenistöihin on kasaantunut taloudellisen pääoman lisäksi myös erilaisia kulttuurisia resursseja, kuten arvoja, tapoja ja tietoa, mikä tekee niistä muista erottuvia verkostoja ja samalla ihmisten raportoimia asenteita ja käyttäytymistä jäsentäviä sosiaalisia kategorioita.

Tulokset ovat yleisesti linjassa tuoreiden suomalaisten tutkimusten kanssa, joissa on osoitettu puoluekannan jäsentävän esimerkiksi ihmisten empaattisuutta (Kainulainen & Saari 2018), sosiaalisen median käyttöä (Koiranen ym. 2017) sekä luottamusta suomalaiseen tieteeseen ja tutkimukseen (Saarinen ym. 2018). Puolueiden kannattajien vertailemisesta onkin muodostumassa sosiaalitietelijöille tärkeä väline ihmisten ja yhteiskunnan toiminnan analysoimiseen. Jäsenten tutkiminen tarjoaa vielä oman mausteensa, koska niiden kautta pystymme ymmärtämään, miten pelkkää kannattamista voimakkaampi sitoutuminen puolueeseen näkyy ihmisten toiminnassa.

Lopuksi

Tulosten tulkinnassa on kuitenkin tärkeää muistaa, että havainnot kertovat puolueiden kannattajien ja jäsenten keskimääräisistä asenteista ja käyttäytymisestä. Kannattajakunnissa ja jäsenistöissä on paljon yksilöllistä vaihtelua, eikä tulosten pohjalta voida ennustaa yksittäisten henkilöiden toimintaa puoluekannan perusteella. On kuitenkin mahdollista, että keskimääräiset arviot puolueiden kannattajista ja jäsenistä ovat keskeisessä roolissa siinä, minkälaista politiikkaa puolueet tekevät.

Anthony Downsin (1957) kehittämän ”demokratian taloudellisen teorian” mukaan poliitikot pyrkivät toimillaan tekemään mediaaniäänestäjää miellyttäviä ratkaisuja. Jos tämä teoria yleistetään puoluetasolle, voi puolueiden kannattajien ja jäsenten keskimääräisillä asenteilla ja käyttäytymisellä olla merkittävä rooli siinä, minkälaista politiikkaa puolueet pyrkivät edistämään ja toteuttamaan.

Sunnuntaina 14.4.2019 käydyissä eduskuntavaaleissa korostui suomalaisen puoluekentän pirstaloiminen ja perinteisten suurten puolueiden kannattajapohjan pieneneminen. Ensimmäistä kertaa historiassa kuusi suurinta puoluetta olivat ääniosuudeltaan 10 prosenttiyksikön sisällä. Äänestystulos ei vielä suoraan kerro siitä, miten suomalainen yhteiskunta jatkossa rakentuu erilaisten kannattaja- ja jäsenverkostojen varaan, vaan puoluekentän pirstaloitumisen myötä tarvitsemme uusia ja päivitettyjä vertailevia tutkimuksia puolueiden kannattajista.

Uudella vaalikaudella keskeisiä poliittisia kysymyksiä ovat esimerkiksi sosiaaliturvauudistus ja ilmastonmuutoksen hillintä. Väitöskirjan tulosten perusteella kuuden suurimman puolueen väliltä voidaan löytää suuriakin eroja siinä, kuinka merkittävinä niiden tavalliset kannattajat ja jäsenet kokevat tulonjakoon ja ympäristöongelmiin liittyvät kysymykset. Erot korostuivat myös vaalien alla julkaistuissa mielipidetiedusteluissa, joissa puolueiden kannattajakunnat olivat toisinaan kaukana toisistaan kysyttäessä erityisesti keinoista ratkaista näitä tärkeitä kysymyksiä.

Edustuksellisen demokratian periaatteiden kannalta on hyvä asia, että yhä moninaisimmista tekijöistä muodostuville sosiaalisille ryhmille on poliittisia vaihtoehtoja. Yhteiskunnan toiminnan ja tärkeiden poliittisten päätösten toteuttamisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että erilaisuus ei johda keskinäisen luottamuksen rapautumiseen ja sitä kautta puolueiden kannattajien eristäytymiseen muista, eli kuplautumiseen.

Väitöskirjan tiedot:

Aki Koivula (2019). The choice is yours but it is politically tinged. The social correlates of political party preferences in Finland. Annales Universitatis Turkuensis B471, Turun yliopisto. (https://www.utupub.fi/handle/10024/146931)

Väitöskirjan osatutkimukset:

Koivula, A., Räsänen, P., & Saarinen, A. (2017a). Does party identification associate with consumer preferences? Analysing Finnish consumers in 2009 and 2014. International Journal of Consumer Studies, 41(5), 475-483. https://doi.org/10.1111/ijcs.12355
Koivula, A., Saarinen, A., & Räsänen, P. (2017b) Political party preference and social trust in four Nordic countries.Comparative European Politics, 15(6), 1030-1051. https://doi.org/10.1057/s41295-017-0103-0
Koivula, A., Keipi, T., Oksanen, A., & Räsänen, P. (2019a) Political compartmentalisation and societal risks: A population-level analysis of terrorism risk perception in Finland between 2004 and 2017. (Manuscript submitted for publication)
Koivula, A., Koiranen, I., Saarinen, A., & Keipi, T. (2019b). Social and ideological representativeness: a comparison of political party members and supporters in Finland after the realignment of major parties. Party Politics. Advance online publication. https://doi.org/10.1177/1354068818819243
Koivula, A., Keipi, T., Saarinen, A., & Räsänen, P. (2018). Risk perceptions across the current political spectrum in Finland: a study of party members. Journal of Risk Research. Advance online publication. https://doi.org/10.1080/13669877.2018.1437060

Lektion lähdekirjallisuutta:

Bakker, R., Edwards, E., Hooghe, L., Jolly, S., Marks, G., Polk, J., … & Vachudova, M. (2015). 2014 Chapel Hill Expert Survey. Chapel Hill: University of North Carolina, https://www.chesdata.eu/2014-chapel-hill-expert-survey
Downs, A. (1957). An economic theory of democracy. Harper.
Inglehart, R. (1997). Modernization and postmodernization: Cultural, economic, and political change in 43 societies. Princeton University Press.
Kainulainen, S., & Saari, J. (2018). Samassa veneessä: empatiakuilujen poliittinen ulottuvuus Suomessa. Politiikka, 60(4), 310-323.
Koiranen, I., Koivula, A., Saarinen, A., & Keipi, T. (2017). How does party identification determine the use and perceptions of social media? A population-level study of Finland. Paper presented in the IPSA conference of Political Science in the Digital Age. Hannover: International Political Science Association.
Norris, P., & Inglehart, R. (2019). Cultural backlash: Trump, Brexit, and authoritarian populism. Cambridge University Press.
Saarinen, A., Koivula, A., & Keipi, T. (2018). Eri puolueiden kannattajien suhtautuminen suomalaiseen tieteeseen ja tutkimukseen. Tiedepolitiikka 2018(1), 18–31.
Valen, H. & Rokkan, S. 1974. `Con£ict Structure and Mass Politics in a European Periphery,’ in Rose, R., ed., Electoral Behavior: A Comparative Handbook. New York: The Free Press.
Zuckerman, A. S. (2005). The social logic of politics: Personal networks as contexts for political behavior. Temple University Press.

Eduskuntapuolueiden läheisyys ja kannattajien verkostot Instagramissa

Edellisessä blogissa tarkastelimme puolueiden yhteisten seuraajien verkostoja Twitterissä. Kattavamman kuvan saamiseksi on kuitenkin hyvä tarkastella poliittisia kannattajaverkostoja laajemmin myös muilla sosiaalisen median alustoilla. Tällä kertaa tarkastelemme puolueiden seuraajia Instagramissa.

Puolueiden käytössä Instagram on suhteellisen tuore vaikuttamiskanava, mikä näkyy myös seuraajien määrässä (ks. aiempi blogikirjoitus). Verrattuna Facebookiin ja Twitteriin kaikkien puolueiden kannattajaverkostot ovat Instagramissa huomattavasti pienemmät. Instagramin uutuudesta kertoo muun muassa se, että Perussuomalaiset eivät ole vielä luoneet puolueen omaa Instagram-tiliä. Tästä johtuen tähän tarkasteluun otettiin mukaan PS-nuorten seuraajat. Instagramista saatava seuraajadata on kerätty – soveltuvan ohjelman puutteessa – niin sanotusti käsin. Verkoston visualisoinnissa on jälleen käytetty Gephi-ohjelmaa ja datan analysoinnissa NodeXL-ohjelmaa.

Tarkasteltaessa puolueiden Instagram-seuraajien verkostoja voidaan huomata, että puolueet sijoittuvat hyvin samalla tavalla kuin Twitter-seuraajien verkostossa. Vihreät, Vasemmistoliitto sekä SDP ovat jälleen lähellä toisiaan, joskin Vihreät ovat tällä kertaa näiden kolmen keskellä. Koko kuvion keskellä on jälleen Keskusta, alhaalla oikealla Kokoomus, alimpana Kristillisdemokraatit ja näiden kolmen keskellä PS-nuoret. PS-nuoret ovat myös suhteellisen lähellä SDP:tä. Ruotsalainen kansanpuolue erottuu jälleen muista puolueista etäämpänä.

IG seuraajat2

Kuvio 1. Puolueiden Instagram-seuraajien verkostot suhteessa eduskuntapuolueisiin.

Taulukoissa 1 ja 2 on esitetty puolueiden yhteisten seuraajien prosentuaaliset osuudet. Taulukossa 1 ovat mukana kaikki eduskuntapuolueita seuraavat Instagram-käyttäjät ja taulukossa 2 tarkastelu on kohdistettu jälleen vain kahta tai kolmea puoluetta seuraaviin käyttäjiin. Taulukosta 1 ensimmäisenä on huomattavissa, miten lähes kaikki puolueet jakavat runsaasti seuraajia Vihreiden ja Vasemmiston kanssa. Kuten aiemmin kirjoitimme, Vihreillä ja Vasemmistolla on ylivoimaisesti eniten seuraajia Instagramissa, mistä johtuen yhteisten seuraajien määrä näiden puolueiden kanssa korostuu voimakkaasti. Tästä johtuen on hyvä jälleen keskittyä, niin sanottuihin rivikannattajiin.

Taulukko 1. Puolueiden yhteisten Instagram-seuraajien osuudet (%)

IG-kaikki

Tarkasteltaessa vain kahta tai kolmea puoluetta seuraavia Instagram-käyttäjiä (Taulukko 2) puolueiden väliset yhteydet ja etäisyydet tulevat entistä tarkemmin esille. Niin sanottu vihervasemmistolainen kupla erottuu selkeästi puolueiden välisten seuraajien osuuksissa. Yli kymmenys Vihreiden ”rivikannattajista” seuraa Vasemmistoliittoa ja yli 8 prosenttia Vasemmiston seuraajista seuraa myös Vihreitä. Myös Sosialidemokraattien seuraajat seuraavat usein Vihreitä ja Vasemmistoliittoa, mutta verrattuna Vihreiden ja Vasemmiston kokonaisseuraajiin yhteisten seuraajien osuudeksi jää noin 2,5 prosenttia. Vihreillä on verrattain paljon yhteisiä seuraajia myös Kokoomuksen ja RKP:n kanssa.

Taulukko 2. Puolueiden yhteisten Instagram-seuraajien osuudet korkeintaan kolmea eri puoluetta seuraavissa käyttäjissä (%)

IG-2ja3

Instagramin seuraajaverkostojen tarkastelu vahvistaa oletusta niin sanotun punavihreän kuplan olemassaolosta. Tulee kuitenkin huomioida, että Instagramin käyttäjät ovat keskimäärin suhteellisen nuoria, minkä johdosta nuorten äänestäjien väliset yhteydet saattavat korostua entisestään. Samoin tarkemmissa analyyseissa tulisi huomioida myös muita Instagram-käyttäjien sosiodemografisia piirteitä, kuten muun muassa asuinalue, jotka ovat yhteydessä puolueiden kannatukseen. Instagram-käyttäjien iästä ja muista sosiodemografista piirteistä huolimatta voidaan kuitenkin todeta, että Vihreät ja Vasemmisto näyttäytyvät verrattain läheisinä puolueina toisilleen myös Instagramissa.

Nämä kaksi viimeistä blogikirjoitusta ovat olleet vain pintaraapaisuja sosiaalisen median aineistojen mahdollisuuksista sosiaalitieteellisessä ja politologisessa tutkimuksessa. Samoin verkostoanalyysimenetelmät tarjoavat sosiaalitieteille ja politiikan tutkimukselle monia mahdollisuuksia. Jatkossa tässäkin blogissa tullaan raportoimaan verkostoanalyysin perustuvia tuloksia suomalaisista poliittisista sosiaalisen median verkostoista. Pelkkien seuraajasuhteiden tarkastelun sijasta kannattajien ja puolueiden välisistä yhteyksistä kertoo ehkä enemmän se, miten sosiaalisessa mediassa keskustellaan erilaisista poliittisista teemoista ja keiden kanssa eri puolueiden kannattajat keskusteluja käyvät. Muun muassa näihin seikkoihin palaamme kesälomien jälkeen elokuussa.

Ilkka Koiranen

Puolueiden kannattajien kulutusasenteet eroavat toisistaan

Väestötason mielipidetutkimuksissa on käsitelty kohtalaisen paljon poliittista suuntautumista. Yhteiskunnallisia mielipiteitä on selitetty useissa niin kotimaisissa kuin ulkomaisissa tutkimuksissa puoluekannan perusteella. Poliittisella kannalla on myös klassiset juuret yhteiskunnallista asemaa selittävänä tekijänä esimerkiksi Max Weberin kirjoituksissa. Aikaisempaa empiiristä tutkimusta ei kuitenkaan ole siitä, miten poliittinen suuntautuminen on yhteydessä suomalaisten kulutusasenteisiin. Tämä on sinänsä yllättävää, koska kuluttajuuteen liittyvät kysymykset ovat toistuvasti esillä esimerkiksi parlamentaarisessa lainsäädäntötyössä. Poliittiset intressit myös ymmärretään kulutusvalintoihin kytkeytyvinä asioina useissa jälkiteollista yhteiskuntaa koskevissa aikalaisanalyyseissä. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään myös, että puolueiden kannattajien väliset jakolinjat perustuvat yhä moninaisimpiin rakenteellisiin ja arvomaailmalliseen tekijöihin. Voidaan siis olettaa, että puolueiden väliset jakolinjat näkyvät myös kannattajien kulutusasenteiden eriytymisenä.

Kahden tekemämme tutkimuksen perusteella voimme vahvistaa hypoteesin puolueiden kannattajien kulutusvalintojen erilaisuudesta. Molemmissa tutkimuksissa käytimme aineistoina suomalaisten kulutusasenteita tiedustelevia Suomi-aineistoja. Käsillä olevassa analyysissä on hyödynnetty vuosina 2009 ja 2014 kerättyjä aineistoja.

Tarkastelimme poliittista suuntautumista vastaajien kokeman tärkeimmän puolueen perusteella. Alkuperäinen kysymys esitettiin vastaajille seuraavasti: ”Minkä puolueen koet itsellesi tärkeimmäksi? (Valitse vain yksi)”. Vastaajille annettiin vaihtoehdoiksi kahdeksan suurinta eduskuntapuoluetta ja sen lisäksi mahdollisuus vastata jokin muu puolue avovastauksena. Mittari kuvaa vastaajien puoluesamastumista, jota on tyypillisesti käytetty myös äänestyskäyttäytymistä tarkastelevassa tutkimuksessa. Siinä missä suoraa äänestämiskäyttäytymistä tiedusteleva kysymys voi olla vahvasti hetkellisestä poliittisesta tilanteesta riippuvainen, puoluesamastumisen mittari tarjoaa pysyvämpää ideologiaa ja identifioitumista kuvaavan indikaattorin. Samastuminen voi perustua moniin erilaisiin tekijöihin, kuten esimerkiksi lapsuuden kodissa omaksuttuihin arvoihin tai aikuisiässä kehittyneeseen ryhmäsamastumiseen. Suomi-aineistojen jakaumat vastaavat kohtalaisen hyvin puolueiden parlamentaarisia voimasuhteita, etenkin tässä analyysissä käytettävien kuuden suurimman puolueen osalta.

Arvioimme vastaajan kulutusasenteita koetun rahankäytön perusteella. Alkuperäisessä kysymyksessä vastaajat arvioivat kulutuksensa painottumista keskiarvokuluttajaan nähden viisiportaisella asteikolla (1=”kuluttaa paljon vähemmän” ja 5=”kuluttaa paljon enemmän” keskiarvokuluttajaan nähden). Kysymykset kohdistuivat empiirisessä kulutustutkimuksessa perinteisesti välttämättöminä pidettyihin hyödykkeisiin, kuten ruokaan ja asumiseen. Joitakin kohteista voitiin pitää puolestaan valinnaista ja luksuskulutusta edustavina, kuten vapaa-ajanmatkailua ja alkoholia. Lopulta valikoimme 15 eri väittämää, joista muodostimme faktorianalyysin avulla kaksi keskenään korreloimatonta kulutusulottuvuutta: 1) Hedonistinen ja 2) Arkinen.

Taulukko 1. Yksittäiset kulutuskohteet ja faktoriratkaisu

Tulostemme perusteella poliittisella suuntautumisella on itsenäistä selitysvoimaa vastaajan itsearvioituun kulutukseen. Kuviossa 1 on esitetty, miten puolueiden kannattajat kokevat kuluttavansa eri ulottuvuuksiin. Kokoomukseen samastuvat näyttäisivät erottuvan muista selkeästi kulutusmyönteisempinä, kun tarkastellaan puoluekannan suoraa yhteyttä molempiin kulutusmuuttujiin. Tulos ei ole yllättävä, koska heillä on myös keskimääräistä korkeammat tulot ja heistä suurin osa on korkeakoulutettuja. Näiden väliin tulevien tekijöiden vakiointi ei kuitenkaan selitä kokonaan kokoomukseen samastuvien suhteellista eroa muiden puolueiden kannattajiin. Vakiointien jälkeenkin kokoomukseen samastuvat eroavat tilastollisesti merkitsevästi useimpien puolueiden kannattajista.

kulutuskuvio Kuvio 1. Puoluesamastuminen ja kulutusasenteet, vakioimattomat ja vakioidut ennustearvot sekä 95 % luottamusvälit (Suomi 2009 ja Suomi 2014 -yhdistetty aineisto)

Toinen selkeä tulos liittyy sosiaalidemokraattien, keskustan ja perussuomalaisten muodostamaan rintamalinjaan. Etenkään perussuomalaisten asema kahden perinteisen, maaseutua sekä työväestöä edustavan, puolueen rintamassa ei ole sinänsä yllättävä, kun pohditaan viimeaikaista keskustelua puolueiden keskenään jakamista liikkuvien äänestäjien massasta. SDP:n paikka rintamalinjassa sen sijaan on yllättävä, varsinkin kun huomioidaan tuoreet analyysit puolueiden kannattajien ikä- ja ammattirakenteista sekä aiemmat mielipidekyselyt.

Kulutusasenteiden perusteella ei voida täysin vahvistaa punavihreän kuplan olemassaoloa. Vihreisiin ja vasemmistoliittoon samastuvat näyttäisivät erottuvan muista maltillisemmalla arkisella kulutuksella, mutta puolueiden kannattajat eroavat toisistaan hedonistisen kulutuksen osalta.

On kuitenkin hyvin todennäköistä, että muihin puolueisiin verrattuna isompi osa vihreistä ja vasemmistoliiton kannattajista kuuluu erilaisiin kolmannen sektorin kulutuskriittisiin ryhmiin. Esimerkiksi näitä kysymyksiä pohdimme jatkossa tarkemmin, kun saamme valmiiksi puolueiden jäsenten ja kannattajien verkostoja tiedustelevat kyselytutkimusaineistot.

Tarkempia analyysejä kannattajien kulutusasenteista olemme esittäneet suomenkielisessä artikkelissa, joka on hyväksytty julkaistavaksi Kulutustutkimus.Nyt-lehteen. Sen lisäksi olemme kirjoittaneet ulkomaiseen lehteen arvioitavaksi käsikirjoituksen, jossa pureudumme syvemmin puolueiden kannattajien sosiodemografisten tekijöiden vaikutukseen kulutusasenteiden taustalla.

Aki Koivula

Punavihreät voimakkaasti edustettuina sosiaalisessa mediassa

Digitalisaation myötä sosiaalisesta mediasta on muodostunut entistä merkittävämpi paikka poliittiselle toiminnalle. Myös perinteinen sanomalehtimedia nostaa jatkuvasti uutisiinsa sosiaalisen median kautta jaettua aineistoa ja toisin päin. Tästä esimerkkinä voidaan pitää viime eduskuntavaalien jälkeen herännyttä keskustelua punavihreistä kuplista.

Viime vuosina puoluetoimistojen lisäksi myös itse poliitikot ovat alkaneet vaikuttaa entistä enemmän sosiaalisessa mediassa. Sosiaalista mediaa käyttäneet myös menestyivät vaaleissa hyvin, sillä valituista kansanedustajista käytti kampanjoinnissaan Facebookia 83 prosenttia ja Twitteriä puolestaan 72 prosenttia.

Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan puolueiden sosiaalisen median kannattajayhteisöjen eroja erilaisissa sosiaalisen median yhteisöpalveluissa. Politiikan siirtyminen tietoverkkoihin voidaan nähdä olevan voimakkaasti yhteydessä sosiaalisen median käytön ja eri poliittisten puolueiden kannattajien väestöryhmittäisiin eroihin.

Puolueiden Facebook-, Twitter- ja Instagram-tilejä tarkasteltaessa (kuvio 1) voidaan huomata, että puolueiden välillä on kohtalaisen suuret erot eri yhteisöpalvelualustojen seuraajissa. Facebookissa ylivoimaisesti tykätyin puolue on Perussuomalaiset, toiseksi tykätyin Vihreä liitto ja kolmanneksi tykätyin on Kokoomus. Määrällisesti vähiten tykkäyksiä oli RKP:lla ja Kristillisdemokraateilla. Twitterissä puolestaan seuratuin puolue oli Vihreä liitto, toiseksi seuratuin Kokoomus ja kolmanneksi seuratuin Vasemmistoliitto. Vähiten seuraajia oli RKP:llä ja Kristillisdemokraateilla.

Uudeksi merkittäväksi poliittisten puolueiden käyttämäksi sosiaalisen median alustaksi on noussut Instagram, jota käyttää Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut eduskuntapuolueet. Instagramissa eniten seuraajia on Vasemmistoliitolla, toiseksi eniten Vihreillä ja kolmanneksi eniten Kokoomuksella. Vähiten seuraajia on Keskustalla ja Kristillisdemokraateilla.

puolueet_some2

Kuvio 1. Puolueiden seuraajien määrät sosiaalisen median yhteisöpalveluissa sekä puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 2015.

Tarkasteltaessa puolueiden sosiaalisen median seuraajien suhdetta kaikkien eduskuntapuolueiden kokonaisseuraajamäärään voidaan päätellä, mitkä puolueet ovat kannatukseen nähden pystyneet hyödyntämään yhteisöpalveluja parhaiten. Seuraajien prosentuaalista osuutta tarkastellaan suhteessa kevään 2015 eduskuntavaalien äänestystulokseen.

Selkeästi suurin ”some-puolue” on Vihreä liitto. Heidän sosiaalisen median seuraajien suhde kannatukseen on +14,8 %. Samoin punavihreän kuplan toinen valtapuolue eli Vasemmistoliitto on aktiivinen sosiaalisessa mediassa (+6,6 %). Perussuomalaiset eroavat kaikista muista puolueista. He ovat erittäin aktiivisia Facebookissa, mutta muiden alustojen osalta verrattain passiivisia.

Kolme perinteistä suurta puoluetta ovat yleisesti selvästi passiivisempia kuin Vihreät, Vasemmistoliitto tai Perussuomalaiset. Suhteessa kannatukseen huonoimmat tulokset saavat Keskusta (-10,2 %), SDP (-5,0 %) ja Kokoomus (-2,2 %). Perussuomalaisten, RKP ja Kristillisdemokraattien seuraajien suhteelliset osuudet ovat suhteellisen lähellä vaalien kannatusprosenttia (PS -0,8 %; RKP -0,8 %; KD 0,1 %).

Sosiaalisen median seuraajia ja tykkääjiä tarkasteltaessa voidaan huomata, että seuraajien määrä näyttää olevan yhteydessä kannattajien sosiaalisen median käyttöön, joka on puolestaan voimakkaasti yhteydessä sosiodemografisiin piirteisiin. Arkielämä ja hyvinvointi -kyselytutkimus paljastaa, että yhteisöpalvelut yleensä sekä erityisesti Twitter ja Instagram ovat suositumpia korkeasti koulutettujen, kaupunkilaisten ja nuorten keskuudessa, minkä voidaan arvella vaikuttavan positiivisesti erityisesti näiden väestönosien suosiossa olevien puolueiden – eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton – seuraajien ja tykkääjien määrään (ks. Koivula et al. 2015).

Taustalla Keskustan ja SDP:n yleiselle passiivisuudelle sosiaalisessa mediassa on osin, että puolueiden kannattajat ovat keski-iältään vanhimpia (Koivula et al. 2015). Jos puolueen ydinkannattajia on vaikeaa tavoittaa sosiaalisen median kautta, onkin ehkä hyödyllisempää käyttää muita vaikutuskanavia. Toisin sanoen siellä kannattaa kampanjoida, missä äänestäjät ovat. Ilmiö tuli erinomaisesti esille muun muassa viime presidentinvaaleissa, jossa Pekka Haaviston kampanjointi perustui huomattavasti vahvemmin sosiaalisen median kautta levitettyyn informaatioon.

Sosiaalisen median tarkastelu uudenlaisena poliittisina tilana on aihe, joka vaatii vielä runsaasti tutkimusta. Poliittiset kuplat -hankkeessa tutkitaan poliittisia puolueita perinteisten kyselyaineistojen lisäksi sosiaalisesta mediasta kerättävän datan avulla. Hanketta varten on kerätty marraskuusta 2015 lähtien kuukausittain poliittisten puolueiden verkostoja koskevaa tietoa. Kyselyaineiston valmistuessa pystytään myös tarkemmin tarkastelemaan puolueiden kannattajien sekä puolueiden jäsenten reaalimaailman verkostoja. Pystymme esimerkiksi tutkimaan, miten eri puolueiden kannattajat ja jäsenet ovat keskenään verkostoituneet sekä sosiaalisen median yhteisöpalveluissa että reaalimaailmassa ja tarkastelemaan muun muassa kuinka vahvoja punavihreät kuplat todella ovat.

Ilkka Koiranen ja Arttu Saarinen

Yhden yön ideasta konkreettiseksi hankkeeksi

Ruudullasi välkkyy ensimmäinen blogipostaus ”POLIITTISET KUPLAT -hankkeen” puitteissa. Se on tuutattu bittiavaruuteen projektin komentokeskuksesta eli Turun yliopiston taloussosiologian oppiaineesta.

Hankkeen ensimmäisestä ideasta on nyt aikaa tasan vuosi. Hankkeen idea sai alkunsa eräänä valoisana kesäkuisena yönä. Idean taustalla oli eduskuntavaalien jälkeen herännyt voimakas julkinen keskustelu erilaisista punasiniviherkuplista. Näin ollen päätimme tutkia puoluejäsenten sekä heidän kannattajien muodostamia kuplia eli verkostoja.

Lähtökohtana hankkeelle on sen alusta saakka ollut, että kuplia todellakin on olemassa niin puolueiden sisällä kuin välilläkin. Emme vain tiedä minkälaisia. Siksi tarvitaan kyselytutkimusaineistoja.

Kesän 2015 aikana teimme tarkemman tutkimussuunnitelman ja olimme yhteydessä eri eduskuntapuolueiden toimistoihin. Puolueet näyttivät vihreää valoa. Juna puksutti tasaisen kovaa eteenpäin. Syksyn sekä alkuvuoden aikana kävimme sitten pääkaupungissa eri puoluetoimistoissa sopimassa käytännön järjestelyistä. Ilman puolueyhteistyötä projektia ei ylipäätään olisi mahdollista toteuttaa. Lainsäädäntö kun on lahjomaton, meillä ei ole tutkijoina oikeutta nähdä missään vaiheessa yhdenkään puoluejäsenen nimeä tai muitakaan henkilötietoja.

Suomalaisten puolueiden jäseniä ei ole juuri lainkaan tutkittu aiemmin, joten projekti tarjoaa täysin uudenlaista aineistoa. Jäsenet ovat tärkeä kohdejoukko koska viime kädessä heidän muodostamat pienemmät ryhmät muodostavat puolueen poliittisen linjan. Tutkimalla puoluejäsenten verkostoja ja sosiaalista asemaa, pystymme samalla paremmin hahmottamaan minkälaisia intressejä puolueilla ylipäätään on.

Projekti on myös kansainvälisestä perspektiivistä ajankohtainen. Saimme viikko sitten postia Göteborgin yliopistosta. Muissakin Pohjoismaissa on alettu keräämään puoluejäsendataa. Nyt olemme siis osa eurooppalaista verkostoa. Pystymme jatkossa vertailemaan omia aineistojamme useaan Euroopan maahan.

Vuoden takaisesta ideasta hanke on edennyt konkreettiseksi tutkimusprojektiksi. Olemme saaneet rahoitusta kahdesta eri lähteestä eli Suomen kulttuurirahastolta ja Kunnallisalan kehittämissäätiöltä.

Kannattajien tutkimiseksi käytämme valmiita väestötason aineistoja eli European social surveytä ja taloussosiologian keräämiä Suomi-aineistoja. Vastaavasti puoluejäsenten sähköisiä ja kirjepostitse keräämiämme jäsenvastauksia alkaa olla koossa yhteensä lähes 7 000. Tämän hetken suunnitelman mukaan syyskuussa koko aineisto on kerätty ja vastaajia todennäköisesti noin 10 000. Lisäksi projektitutkijamme Ilkka Koiranen kerää jatkuvasti sosiaalisen median verkostodataa NodeXL -ohjelmiston avulla. Sitäkin on koossa jo niin paljon, että jouduimme hankkimaan oppiaineeseen uuden isojen aineistojen keräämiseen soveltuvan ”supertietokoneen”.

Näiden eri datojen tuloksia tulemme kansantajuisesti esittelemään myös tässä blogissa. Lisäksi otamme blogissa kantaa ajankohtaisiin poliittisiin ilmiöihin, käyttäen argumentoinnissa apuna empiirisiä aineistojamme.

Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

Arttu Saarinen