Päivystävällä dosentilla on painavaa asiaa – ei ainakaan keskustan ja perussuomalaisten kannattajien mielestä

Tutkimukseen perustuva tieto ja muunlainen kokemuksellinen ”tieto” sekoittuvat nykyisessä tietotulvayhteiskunnassa voimakkaasti toisiinsa. Tämä näkyy myös politiikassa. Politiikka ei itsessään ole ensisijaisesti tieteeseen pohjautuvaa, mutta tutkitulla tiedolla tulisi olla merkittävä rooli yhteiskuntaa kehitettäessä.

Tiede pyrkii etsimään omien menetelmiensä avulla totuutta; totuuden tulisi siis pohjautua tutkittuun tietoon. Yhteiskuntatieteen kontekstissa ilmiö ei ole kuitenkaan täysin yksiselitteinen. Samasta ilmiöstä voidaan tuottaa tietoa monenlaisista teoreettisista lähtökohdista ja hyvin monenlaisin tieteellisin menetelmin.

Lohdullista kuitenkin on, että vaikka yhteiskuntatieteet ovat menetelmällisesti ja teoreettisesti varsin heterogeenisia, tutkimustulokset ovat usein yllättävän vähän ristiriidassa keskenään. Eri menetelmillä ja teoreettisista lähestymistavoista tehdyt tutkimukset tuottavat esimerkiksi suomalaisesta taloudellisesta eriarvoisuudesta ja sen kehityksestä varsin yhdenmukaisen kuvan.

Tutkimusten välillä on kuitenkin eroja sen perusteella, mistä eriarvoisuus johtuu, ja miten sitä pystytään vähentämään. Jos vähentäminen siis ylipäätään koetaan tärkeäksi. Keinoja valittaessa esille astuvat varsin suuret ihmiskuvaan liittyvät erot. Erot ihmiskuvassa näkyvät myös tieteiden välillä – erityisesti verrattaessa yhteiskuntatieteen valtavirtaa taloustieteen valtavirtaan.

Kun yhteiskuntatieteilijä antaa paljon huomiota saavan lausunnon medialle, niin voi olla lähes varma että sosiaalisessa mediassa alkaa syyttely: ”päivystävä dosentti on vihervasemmistosuvakki”. Minkä puolueen kannattajien keskuudesta nämä syytökset sitten todennäköisemmin tulevat?

Tarkastelemme seuraavaksi tätä kysymystä väestötasolla edustuvan kyselytutkimuksen avulla. Analyysit perustuvat helmi-maaliskuussa 2017 toteutettuun väestökyselyyn, joka edustaa 18–84-vuotiata suomalaisia (N=1648).  Puolueiden kannattajat on identifioitu sen perusteella, minkä puolueen he kokivat kyselyhetkellä tärkeimmäksi. Mukana ei ole kristillisdemokraattien tai RKP:n kannattajia pienten vastaajamäärien vuoksi. Tuloksissa on huomioitu otanta-asetelmaan perustuvat virhemarginaalit sekä aineiston ikä- ja sukupuolijakaumassa oleva edustavuusvirhe.

Tarkastelemme ensin, kuinka luotettavana eri puolueiden kannattajat pitävät yhteiskuntatieteen ja taloustieteen tutkijoita. Tulokset on esitetty kuviossa 1. Kokonaisuutena katsoen näyttäisi siltä, että yhteiskunta- ja taloustieteen tutkijoihin luotetaan lähes yhtä paljon eri puolueissa. Ainoastaan kokoomuksen kannattajien keskuudessa voidaan havaita tilastollisesti merkitsevä ero osuuksissa; puolueessa on selkeästi isompi osuus taloustietelijöihin luottavia.

Vaikka erot puolueiden sisällä on kohtalaisen pieniä, on mielenkiintoista, että nykyisissä hallituspuolueissa luotetaan pääasiassa useammin taloustietelijöihin kuin yhteiskuntatieteilijöihin. Luottamus yhteiskuntatietelijöihin näyttäisi olevan erityisen pientä perussuomalaisten kannattajien keskuudessa. Myös keskustan kannattajat luottavat muita harvemmin yhteiskuntatietelijöihin. Sen sijaan erityisen paljon yhteiskuntatietelijöihin luottavia on vihreiden kannattajissa.

 

Kuvio 1. Yhteiskuntatieteen ja taloustieteen tutkijoiden totuudenmukaisuus eri puolueiden kannattajien mielestä

 

Kysyimme vastaajilta myös heidän mielipiteitään ihmistieteiden roolista yhteiskunnan kehittämisessä sekä tutkimusvarojen priorisoinnista. Kuviossa 2 esitetyt tulokset ovat osittain linjassa ensimmäisen analyysin kanssa. Vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat eroavat muista myönteisemmällä suhtautumisellaan ihmistieteiden instrumentaaliseen rooliin.

Perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat selkeästi muita todennäköisemmin nuivasti ihmistieteiden rooliin yhteiskunnan kehittämisessä. Myös keskustassa on vähemmän niitä, jotka kokevat ihmistieteet merkityksellisiksi. Sen sijaan keskustan ja perussuomalaisten kannattajille näyttäisi olevan muihin verrattuna erityisen tärkeää, että tutkimusvarat kohdennetaan vain taloudellisesti kannattaville aloille.

 

Kuvio 2. Ihmistieteiden merkitys yhteiskunnassa ja tutkimusvarojen priorisointi  eri puolueiden kannattajien mielestä

 

Tuloksistamme voidaan karkeasti päätellä, että vihervasemmistolainen luottaa todennäköisemmin yhteiskuntatieteen päivystävään dosenttiin, kun taas hallituspuolueiden kannattajat taloustieteilijään. Hallituspuolueiden ja vihervasemmistolaisten erot korostuvat erityisesti tarkasteltaessa keskustan ja perussuomalaisten kannattajien mielipiteitä.

Ei olekaan sattumaa, että eniten nupinaa yhteiskuntatiedettä kohtaan on tullut juuri kyseisten puolueiden edustajilta. Uskottavuuden näkökulmasta olisi kuitenkin tärkeää, että nimenomaan poliittinen eliitti pyrkisi perustelemaan päätöksiään myös tutkimukseen nojaten, hallituspohjasta riippumatta. Lausahdukset kuten ”Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat että tätä ja tätä ei saa tehdä” eivät välttämättä ole omiaan lisäämään ajattelutapaa, jossa tiedolla ylipäätään olisi merkittävä rooli yhteiskunnan kehittämisessä.

Toki tutkimusta ja sen tuloksia täytyy kritisoidakin.  Tieteeseen ei kannata luottaa sokeasti. Erityisen kriittisesti kannattaa suhtautua tuloksista tehtäviin tulkintoihin. Samasta tuloksesta voidaan tehdä kovin erilaisia tulkintoja riippuen omista intresseistä.  Poliitikkojen ei ole siis järkevää toteuttaa uudistuksia suoraan yksittäisten tutkijoiden ehdotuksista. Kun tutkija antaa politiikkasuosituksia, ne ovat tulkintoja, joiden pohjana ovat tutkimustulokset.

Poliittiset uudistukset tulisi kuitenkin pohjautua laajasti tutkittuun tietoon. Tieto ilman tutkimuksellista pohjaa on lopulta vain mielipide. Mielipiteet ovat toki merkityksellisiä ja tärkeitä, mutta ne eivät voi toimia politiikan ja yhteiskunnan kehittämisen ensisijaisena perustana.

Aki Koivula ja Arttu Saarinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Hanke laajenee

Poliittiset kuplat -hanke laajenee! Saimme HS-säätiöltä rahoitusta tutkimukselle, jossa selvitämme eri puolueiden kannattajien ja jäsenten mediakäyttäytymistä sekä medialuottamusta totuuden jälkeisessä ajassa. Raportoimme HS-säätiön hankkeessa muun muassa tuloksia, jotka pohjaavat helmi-maaliskuussa keräämäämme puolueiden kannattaja-aineistoon. Eli pysykää kuulolla.

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3455731/Turkuun+yli+100000+euron+apuraha+Helsingin+Sanomain+Saatiolta

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Puoluejohtajaehdokkaat vertailussa: sekä demareita että demareita

SDP on työväenpuolue, vaikka sen sisältä on toki löydettävissä erilaisia ryhmittymiä. Lähihistoriassa esillä ovat muun muassa olleet niin lipposlaiset oikeistodemarit kuin vasemmistolaiset tuomiojalaisetkin. Demareiden puheenjohtajakamppailussa kandidaattien sijoittuminen oikeisto-vasemmisto-akselille on kuitenkin ollut varsin vähän esillä. Arvoistakin on keskusteltu niukasti. Keskustelu on ylipäätään ollut tasapaksua ilman erityisiä irtiottoja. Kaikki ehdokkaat tuntuvat olevan arvoliberaaleja, mutta silti vaalitenteissä on selvästi varottu ottamasta tarkemmin kantaa esimerkiksi maahanmuuttoon tai ympäristöteemoihin. Tuntuu siltä, että on varottu juuri niitä teemoja, joista saattaisi löytyä eroja nuorten ja vanhempien jäsenten keskuudessa.

Useat eri politiikan asiantuntijat ja toimittajat ovat kannanotoissaan tuoneet esille Rinteen olevan ehdokkaista eniten vasemmalla ja Tuppuraisen taas enemmän oikealla. Itse ehdokkaat ovat olleet tässä suhteessa kovin varovaisia. Viime viikkoina ei ole enää juuri kuultu Harakan toistelevan olevansa supercell-sosialisti. Tuppurainen taas itse vastasi olevansa ”sekä demari että demari”, kun häneltä kysyttiin onko hän oikeistodemari vai vasemmistodemari. Rinne taas piti HSTV:n tentissä kysymystä ”hölmönä”, kun toimittaja tiedusteli kuka ehdokkaista on oikeistolaisin.

Onko eroja tosiaan näin vähän? Analysoimme seuraavaksi sitä, minkälaisia arvoja Harakka, Rinne ja Tuppurainen vaalivat sekä miten he sijoittuivat poliittisesti vasemmisto-oikeisto-akselilla ennen puheenjohtajakampanjaa. Käytämme aineistona vuoden 2015 eduskuntavaalien Helsingin Sanomien vaalikonevastauksia, jotka ovat muun muassa saatavilla avoimena datana lehden verkkosivuilta (HS 2015).

Vaikka avoimena datana saatavat vaalikoneaineistot mahdollistavat erilaisten mielenkiintoisten analyysien tekemisen, vaalikonevastauksiin tulee kuitenkin suhtautua tietyllä varauksella. Toisaalta vastaukset kertovat paljon poliitikkojen omista arvoista, asenteista sekä poliittisista tavoitteista, mutta toisaalta vaalikoneisiin vastaaminen voidaan kuitenkin nähdä harkittuna ja tavoitteellisena toimintana, jonka tarkoituksena on vedota mahdollisimman suureen äänestäjäkuntaan. Vaalikonevastauksiin voidaankin suhtautua joko ehdokkaan omien arvojen mittareina tai ehdokkaan tavoittelemien äänestäjien arvojen mittareina.

Arvoulottuvuuksia mittaavat muuttujat muodostettiin hyödyntämällä pääkomponenttianalyysia, jonka avulla muodostui yhteensä viisi komponenttia. Arvoulottuvuuksien mittareiden muodostamisessa hyödynnetyt vaalikoneen kysymykset sekä pääkomponenttianalyysin tulokset on nähtävissä oheisessa taulukossa.

Sosioekonominen arvoulottuvuus eli toisin sanoen vasemmisto-oikeisto-mittari on muodostettu kysymyksistä, joissa tiedusteltiin ehdokkaiden mielipiteitä esimerkiksi taloudellisesta sääntelystä, julkisista palveluista, velkaantumisesta sekä verotuksesta. Perinteisessä arvoulottuvuudessa eli liberaali-konservatiivi-mittarissa on puolestaan huomioitu ehdokkaiden perinteisiä arvoja, jotka liittyvät esimerkiksi maanpuolustukseen ja sukupuolineutraaliin avioliittoon.  Periferia-keskusta-arvoulottuvuuden avulla voimme arvioida, kuinka paljon ehdokkaat suosivat laajempia maakuntahallintoja pienten kuntien ja kunnallisten palvelujen sijaan. Sen lisäksi kyseinen mittari sisältää ehdokkaan mielipiteen EU:sta. Näiden kolmen lisäksi muodostimme vielä neljännen mittarin, joka kuvaa ehdokkaiden postmoderneja arvoja maahanmuutto- ja ympäristöasioiden osalta sekä viidennen mittarin, joka kuvaa markkinaliberaalia arvoulottuvuutta.

Kuviossa 1 on esitetty, miten ehdokkaat sijoittuvat perinteisellä arvoulottuvuudella sekä vasemmisto-oikeisto-akselilla suhteessa eduskuntapuolueiden ehdokkaiden keskiarvoihin sekä koko aineiston keskiarvoihin. Koko aineiston keskiarvot on ilmaistu kuvioissa viivoina. Kuviosta on nähtävissä, että kaikki puheenjohtajaehdokkaat ovat enemmän oikealla kuin puolueen kansanedustajaehdokkaat keskimäärin. Analyysimme perusteella talousosaajana itseään esille tuova Timo Harakka sijoittuu ehdokkaista voimakkaimmin oikealle. Yllättäen Tytti Tuppurainen sijoittuu taas eniten vasemmalle ollen selvästi myös Harakkaa arvoliberaalimpi. Itse asiassa sekä Rinne että Tuppurainen ovat hyvin lähellä vihreiden keskimääräistä kansanedustajaehdokasta näiden mittareiden valossa. He ovat myös selkeästi arvoliberaalimpia kuin oman puolueensa muut ehdokkaat.


Kuvio 1. Puheenjohtajaehdokkaiden sijoittuminen perinteisellä arvoulottuvuudella (konservatiivi-liberaali) sekä sosioekonomisella arvoulottuvuudella (vasemmisto-oikeisto).

Tarkasteltaessa tarkemmin ehdokkaiden postmoderneja arvoja, niin kuva muuttuu ja ehdokkaista paljastuu kiinnostavia yksityiskohtia. Kuviossa 2 esitetyn analyysin perusteella Harakka näyttäytyy selvästi liberaalimmalta. Harakka on todella lähellä entisiä oman puolueensa kansanedustajaehdokkaita eli vihreitä. Vanha ammattiyhdistysaktiivi Rinne taas on maahanmuutto- ja ympäristökysymyksissä keskimääräistä demareiden kansanedustajaehdokasta konservatiivisempi. Itse asiassa Rinne on tässä suhteessa lähimpänä perussuomalaisten ehdokkaita. Tuppurainen on selvästi muita enemmän laajempien maakuntahallintojen sekä EU:n kannattaja.

Kuvio 2. Puheenjohtajaehdokkaiden sijoittuminen postmodernilla arvoulottuvuudella sekä keskusta-periferia-ulottuvuudella.

Tarkasteltaessa puolueen puheenjohtajaehdokkaiden sijoittumista markkinaliberaalilla arvoulottuvuudella voidaan löytää lisää eroja ehdokkaiden välille. Markkinoiden vapauttamiseen ja sääntelyyn purkamiseen liittyvissä kysymyksissä Harakka näyttäytyy selvästi kaikkein avoimempana. Tuppurainen on puolestaan erityisen voimakkaasti sääntelyn jatkamisen kannalla. Rinne sijoittuu näiden ehdokkaiden väliin.

Kuvio 3. Puheenjohtajaehdokkaiden sijoittuminen markkinaliberaalilla arvoulottuvuudella sekä sosioekonomisella arvoulottuvuudella.

Kun demarit huomenna valitsevat puheenjohtajansa, on tarjolla itse asiassa kolme varsin erilaista ehdokasta, vaikkei tämä olekaan näkynyt viimeisissä puheenjohtajatenteissä. Analyysimme perusteella ennakkosuosikki Rinne näyttäytyy empiirisen arviomme perusteella voimakkaimmin perinteiseltä työväenpuolueen ehdokkaalta. Hän on sosiaali- ja talouspoliittisesti vasemmalla sekä perinteisiltä arvoiltaan liberaali. Tarkasteltaessa postmoderneja arvoja hän ei kuitenkaan näyttäydy erityisen liberaalina. Tässä suhteessa Rinne todennäköisesti edustaa myös parhaiten ikääntynyttä puolueväestöä.

Ilkka Koiranen, Aki Koivula, Arttu Saarinen  

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

SDP – Suomen suurin eläkeläispuolue

Vuoden 2017 aikana on tiedossa kolme varsin mielenkiintoista puoluekokousta. Niin SDP:n, vihreiden kuin perussuomalaistenkin jäsenet kokoontuvat valitsemaan itselleen puheenjohtajat. Puolueista ensimmäisenä puheenjohtajastaan äänestää sosiaalidemokraatit.

SDP:n ensimmäisen puheenjohtajatentin mielenkiintoisin osa oli kun kansanedustaja Timo harakka nosti esille puolueen kannattajien ikärakenteen. Itse 54-vuotias Harakka kärjisti SDP:n olevan nykymenolla ”huomisen pikkupuolue”, vedoten siihen että vain 7,5 prosenttia alle 50-vuotiaista suomalaisista äänesti demareita edellisissä eduskuntavaaleissa.

Myös hankkeemme kannattaja-analyyseissa sosiaalidemokraattien keski-ikä on kaikkien korkein eri puolueita vertailtaessa. Väestökyselymme tekohetkellä vuonna 2014 kannattajista vain noin puolet oli työelämässä eikä tilanne ole tästä todennäköisesti radikaalisti muuttunut. Työelämän ulkopuolella olevista valtaosa oli nimenomaan eläkkeellä. Puolueen kannattajissa on myös selvästi vähiten sellaisia perheitä, joissa asuu alaikäisiä lapsia. Yksiselitteinen johtopäätös on, ettei puolue ole enää pitkään aikaan pystynyt houkuttelemaan nuoria kannattajamassoja puolelleen.

Aiempi ulkomainen tutkimus kertoo, että äänestyspäätöksiin vaikuttavat voimakkaasti erilaiset mielikuvat ehdokkaasta. Ehdokkaan brändäämisen taustalla yhtenä rakennuspalikkana toimii puolueen imago. Juuri tätä imagoa Harakka haluaa muuttaa ja ilmeisen reilulla kädellä. Vaikka Harakka on itse Rinteen kanssa lähes täsmälleen saman ikäinen, on ehdokkaiden välillä olennaisia eroja. Rinne pyrkii vetoamaan selvemmin perinteisiin työväenpuolueen ydinkannattajiin ja Harakka taas koittaa hakea kannatusta selkeämmin myös nuorista prekariaattisukupolven edustajista.

Puheenjohtajan tehtävänä on paitsi saada kannatus kasvuun, mutta toimia samalla nimenomaan oman jäsenistönsä etujen ajajana. Mikä tärkeintä, jäsenistä muodostuva pienempi joukkio valitsee myös puheenjohtajansa. Minkälainen porukka demareiden ykkösnyrkillä sitten onkaan johdettavanaan vuoden 2016 jäsenaineistojemme pohjalta tarkasteltuna?

Vastaus on jälleen varsin yksiselitteinen: iäkäs. Toki kaikkien kolmen perinteisen puolueen eli SDP:n, keskustan ja kokoomuksen jäsenten keski-ikä on korkea, mutta tässä kisassa demarit vievät kuitenkin voiton. Demareiden tilannetta eivät selitä myöskään tietyt vinoumat kyselymme vastaajajoukossa.

Aineistomme sosiaalidemokraattivastaajista lähes kaksi kolmasosaa on eläkkeellä ja nimenomaan alle 40-vuotiaiden osuus on pieni muihin puolueisiin verrattuna. Vastaavasti yli 70-vuotiaiden osuus on aivan eri luokkaa kuin muissa puolueissa. Myös tulevaisuuden toivojen eli opiskelijajäsenten osuus on todella pieni. Huolimatta joistain vahvoista näkyvistä nuoremmista poliitikoista kuten Sanna Marinista, voikin demareita kannattajiensa ja jäsentensä ikärakenteensa perusteella kutsua nykyajan ”eläkeläispuolueeksi”.

Mikäli Harakka valittaisiin puheenjohtajaksi, hänellä on edessä vielä pitkä matka tehdessään puolueestaan kaikenikäisten poliittisen innovaattorin. Nykyisellä jäsenrakenteella kun voi olla haastavaa saada aikaiseksi hirveän vahvasti muun muassa prekariaatin ajatuksia miellyttävää politiikkaa. Demareiden jäsenet ovat keskimäärin kovin erilaisen yhteiskunnan kasvatteja kuin pätkätöiden ja rakennemuutoksen keskellä elävät Y-sukupolven tulevaisuuden ja tämän hetken toivot.

Puolueen jäsenten ja kannattajien keski-ikä näkyykin monella tavalla sen harjoittamassa politiikassa. Tästä esimerkkinä on puolueen kenttäväkeä viime syksynä repinyt Kimmo Kiljusen alulle panema kansalaisaloite työeläkeindeksin muuttamisesta palkkatasoindeksiksi. Sen perimmäisenä ajatuksena oli työeläkkeiden korvaustason nosto. Hankkeen takana oli useita demareiden senioriedustajia. Kiistely aloitteen ympärillä kuvasi hyvin puolueen nykyisen jäsen- ja kannattajarakenteen koostumusta sekä vaikutusta poliittisiin intresseihin.

Arttu Saarinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Mihin puolueisiin perussuomalaisten kannatus on valunut? Rohkea tulkinta puoluejäsenaineiston perusteella

Perussuomalaisten kannatus mielipidetiedustelujen perusteella

Perussuomalaiset saivat kevään 2015 eduskuntavaaleissa 17,7 prosentin kannatuksen ja puolue päätyi lopulta myös hallitusvastuuseen. Erityisesti vaikeina taloudellisina aikoina hallitusvastuu syö usein puolueiden kannatusta. Syyskuussa 2016 Taloustutkimuksen teettämän kyselyn mukaan perussuomalaisten kannatus on alentunut kevään 2015 vaaleista alle kymmeneen prosenttiin. Kahden muun hallituspuolueen ja erityisesti Kokoomuksen osalta tilanne ei ole kehittynyt samalla tavalla, vaan kannatus on säilynyt jokseenkin samalla tasolla.

Kannatuksessa tapahtuneisiin pienehköihin muutoksiin on syytä suhtautua kohtalaisen varauksellisesti, vaikka viime aikoina virhemarginaalien sisään mahtuvia kannatuslukujen muutoksia on mediassa tulkittu merkityksellisinä. Kuitenkin perussuomalaisten osalta kannatuksen lasku on ollut poikkeuksellisen voimakasta reilun vuoden aikana, vaikka otettaisiin huomioon muun muassa virhemarginaalit.

Kuviosta 1 ilmenee, että niin sanottuja gallupvoittajia ovat olleet erityisesti SDP ja vihreät. Viime vuoden elokuusta lähtien perussuomalaisten kannatus on laskenut vajaat kuusi prosenttia samalla, kun sosialidemokraattien kannatus on noussut hieman yli kuusi prosenttia. Vain gallupeja tarkastelemalla vaikuttaakin siltä, että perussuomalaisten kannatuksen lasku on tapahtunut erityisesti sosialidemokraattien kannatuksen nousun kustannuksella. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että osa perussuomalaisia äänestäneistä olisi siirtynyt kannattamaan SDP:tä. Näin ovat tulkinneet myös jotkin asiantuntijat.

Totuus lienee kuitenkin osittain monimutkaisempi, jos tulkitsemme kyseistä galluptulosta puoluejäsenaineiston tietojen avulla. On selvää, että kannattajat ja jäsenet eivät ole sama asia, mutta puoluejäsenaineiston avulla voimme etsiä tukea siihen, mitkä puolueet ovat ylipäätään läheisempiä toistensa kanssa. Mittaamme läheisyyttä seuraavalla kysymyksellä: ”Minkä puoleen koet itsellesi tärkeimmäksi (muu kuin oma puolueesi, valitse yksi)?”.

puolueiden-kannatus

Kuvio 1. Puolueiden kannatus 2015–2016. Lähde: Taloustutkimus

 

Jäsenaineistoon perustuva tulkinta kannatusmuutoksista

Tuoreen puoluejäsenaineistomme (perussuomalaisia vastaajia 1932) mukaan 15,5 prosenttia perussuomalaisista kokee sosialidemokraatit itselleen läheisimmäksi eduskuntapuolueeksi (ks. kuvio 2). Sosialidemokraatteihin kohdistuvan läheisyyden edelle menevät molemmat hallituskumppanit Keskusta (23,6 %) ja Kokoomus (16,4 %). Myös kristillisdemokraatteihin tunnetaan läheisyyttä suhteellisen paljon (11 %). Nämä tulokset eivät ole sinänsä erityisen yllättäviä.

Huomattavasti yllättävämpää onkin, että jopa 23 prosenttia perussuomalaisista ei koe mitään muuta eduskuntapuoluetta läheiseksi toiseksi puolueeksi. Näistä 23 prosentista suurin osa (26,5 %) ilmoitti, ettei koe mitään muuta puoluetta läheiseksi tai ilmoittavat läheisimmäksi nukkuvien puolueen. Toiseksi suurin osa (23,9 %) tästä vajaasta neljänneksestä ilmoitti oman puolueensa jälkeen läheisimmäksi isänmaalliseksi tai selkeästi maahanmuuttovastaiseksi luokiteltavan puolueen tai puolueeksi pyrkivän kansanliikkeen. Tällaisia järjestöjä olivat muun muassa Muutos 2011, Suomi Ensin, Itsenäisyyspuolue sekä Suomidemokraatit.

laheisyys-ps

Kuvio 2. Perussuomalaisten jäsenten kokema läheisyys muihin puolueisiin.

Jäsenten vastausten perusteella lähes neljäsosa ei koe mitään muuta eduskuntapuoluetta itselleen läheiseksi. Puoluejäsenten läheisyyden kokemisen tarkastelusta herääkin kysymys, että olisiko sama logiikka löydettävissä myös kannattajien kokemuksissa ja näin myös kannatusgallupin tuloksissa.

Huomionarvoista onkin, että perussuomalaisten kannatuksen lasku ei juurikaan näy jäsenistön läheisimmiksi kokemien keskustan tai kokoomuksen kannatuslukemissa. Näin voidaankin olettaa, että nimenomaan keskusta-oikeistolaisiin puolueisiin samaistuvat kannattajat ovat pysyneet perussuomalaisten takana. Vastaavasti hallituksen leikkauspolitiikkaan tyytymättömät entiset perussuomalaisten kannattajat ovat suurella todennäköisyydellä ainakin osin siirtyneet kannattamaan sosiaalidemokraatteja.

Kolmantena merkittävänä ryhmänä perussuomalaisten kannatuksen laskussa ovat luultavasti maahanmuuttoon vastaisesti suhtautuvat entiset kannattajat. Kuluneen vuoden aikana hallituksen maahanmuuttopolitiikka on herättänyt kritiikkiä perussuomalaisten kannattajakunnassa. Voidaan näin ollen olettaa, että merkittävä osa perussuomalaisten kannatuksen laskusta selittyy perussuomalaisten maahanmuuttovastaisen siiven kannattajien siirtymisestä nukkuviin sekä pieniin maahanmuuttovastaisiin puolueisiin tai puolueeksi pyrkiviin järjestöihin.

Ilkka Koiranen & Arttu Saarinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Punavihreä kupla on olemassa – Eri puolueiden jäsenten välinen läheisyys, osa 2

Aiemmassa 5.9.2016 ilmestyneessä blogikirjoituksessa tarkasteltiin keskustan, vihreiden ja sosialidemokraattien jäsenten kokemaa läheisyyttä muihin eduskuntapuolueisiin. Nyt on jatkon aika, kun mukana on myös kolme muuta puoluetta. Tässä kirjoituksessa puoluejäsenten kokeman läheisyyden tarkastelu laajennetaan koskemaan myös perussuomalaisten, kokoomuksen sekä vasemmistoliiton jäseniä.

Taustana puolueläheisyyden ja -etäisyyden tarkastelun tärkeydelle on kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen julkisuudessa käyty keskustelu erilaisista poliittisista kuplista. Myöhemmin kuplista käyty keskustelu on arkipäiväistynyt ja tullut osaksi arkista julkista keskustelua. Se on näkynyt esimerkiksi keskusteltaessa uudesta avioliittolaista tai maahanmuutosta. Merkittävänä jakolinjana keskustelussa on konservatiivisten ja liberaalien arvojen välinen vastakkainasettelu.

Vielä 2000-luvun alussa poliittisten puolueiden väitettiin muuttuneen yhä enemmän toistensa kaltaisiksi. Kuitenkin erityisesti perussuomalaisten menestyksen myötä, puolueiden julkisten linjausten väliltä on löydettävissä selkeämpiä eroja ja nimenomaan arvoista on alettu keskustella aiempaa enemmän. Puolueiden jäsenistä on kuitenkin hyvin niukalti tilastollisesti edustavaa tietoa. Tässä mielessä keräämämme yli 12 000 vastaajan aineisto on täysin uniikki.

Analyysi

Kuviossa 1 on mallinnettu puoluejäsenten kokema läheisyys muihin puolueisiin verkostoanalyysiohjelma Gephin avulla. Aineistona ovat keräämämme puolueiden jäsenkyselyt. Tarkastelemme tässä blogikirjoituksessa vihreiden (vastaajia kokonaisuutena 1653), sosiaalidemokraattien (1540), keskustalaisten (3967), perussuomalaisten (1935), kokoomuslaisten (951) ja vasemmistoliittolaisten (2384) jäsenten läheisyyttä eri puolueisiin. Mittarina käytämme kysymystä: ”Minkä puoleen koet itsellesi tärkeimmäksi (muu kuin oma puolueesi, valitse yksi)?”.

Niin sanotun verkoston mallinnuksessa on käytetty Fruchterman-Reingold-algoritmia, joka sijoittaa solmut – tässä tapauksessa puolueet ja puoluejäsenet – lähelle toisiaan yhteisten siteiden perusteella. Eli toisin sanoen, mitä läheisempänä puoluejäsenet yleisesti kokevat toiset puolueet, sitä lähempänä puolueet ovat kuviossa.

Kuviosta on nähtävissä, miten sosialidemokraatit, vasemmisto ja vihreät sijoittuvat lähelle toisiaan ja toisaalta myös keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset muodostavat oman läheisen ryhmittymänsä. Jälkimmäiset puolueet muodostavat yhteisen kuplan nimenomaan sen vuoksi, että keskusta toimii niin sanottuna välittävänä solmupuolueena. Kaksi pienintä eduskuntapuoluetta, RKP ja kristilliset, on otettu mukaan kuvioon, mutta läheisyydet perustuvat kuuden suurimman puolueen jäsenten vastauksiin.

laheisyys-puolueetKuvio 1. Puoluejäsenten kokema läheisyys muihin eduskuntapuolueisiin verkostona.

Taulukossa 1 on esitetty puoluejäsenten kokema läheisyys muihin puolueisiin vielä numeromuodossa. Taulukosta on nähtävissä pitkälti samat tulokset kuin verkostokuviossakin. Erityisen hyvin taulukossa erottuu sosialidemokraattien, vasemmiston ja vihreiden muodostama kupla. Vihreiden jäsenistä lähes 74 prosenttia koki vasemmistoliiton tai SDP:n olevan läheisin puolue. Sosialidemokraateista vihreät tai vasemmiston läheisimmäksi koki noin 75 prosenttia ja vasemmistolaisista puolestaan vihreät tai sosialidemokraatit läheisimmiksi koki lähes 83 prosenttia. Tulokset osaltaan puoltavat niin sanotun punavihreän kuplan olemassaoloa.

Hallituspuolueiden jäsenten kokema läheisyys ei näyttäydy taulukossa aivan yhtä selvänä kuin kolmen suurimman oppositiopuolueen jäsenten muodostama rintama. Hallituspuolueita selkeimmin yhdistää läheisyys keskustaan. Kokoomuslaiset eivät osoita korkeaa läheisyyden tunnetta perussuomalaisia kohtaan. Vain hieman yli seitsemän prosenttia kokoomuslaisista koki perussuomalaiset läheisimpänä toisena puolueena.

Mielenkiintoista on myös tarkastella, mitkä muut puolueet hallituspuolueiden jäsenet kokevat läheisiksi. Muista eduskuntapuolueista keskustalaiset ja perussuomalaiset kokivat läheisiksi sosialidemokraatit sekä kristillisdemokraatit, kun kokoomuslaiset kokivat läheisiksi RKP:n ja vihreät. Samoin erittäin mielenkiintoista on se, että lähes neljännes perussuomalaisista kokee toiseksi läheisimmän puolueen löytyvän eduskuntapuolueiden ulkopuolelta.

Taulukko 1. Puoluejäsenten kokema läheisyys muihin eduskuntapuolueisiin (%).

laheisyys-taulukko

Lopuksi

Ensimmäiset analyysit valmiilla puoluejäsenaineistolla osoittavat, että sosialidemokraattien, vihreiden ja vasemmiston jäsenet muodostavat selkeän ryhmittymän. Samoin hallituspuolueiden jäsenten keskuudessa voidaan huomata merkittävää läheisyyttä toisiinsa, mutta yhdistävänä tekijänä näyttää toimivan ennen kaikkea pääministeripuolue keskusta. Tässä mielessä huomionarvoista on, että perussuomalaisia ei koeta muissa puolueissa erityisen läheiseksi. Vain kristillisdemokraatit koetaan muiden puolueiden keskuudessa vähemmän läheisemmäksi.  Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ovat leimallisesti eduskunnan arvokonservatiivipuolueita. Tämä näkyy myös siinä kun tarkastellaan puolueiden välistä läheisyyttä toisiinsa.

Muista vanhoista puolueista vain keskustan jäsenissä on vajaan 20 prosentin ryhmä, joka kokee perussuomalaiset läheisimmäksi. Voidaan olettaa tämän ryhmän olevan arvoiltaan kohtalaisen konservatiivisia, mutta ilmiö vaatii jatkotutkimista. Tässä blogitekstissä olemme ensimmäistä kertaa tarkastelleet kaikkien kyselyssä mukana olevien puolueiden läheisyyttä. Jatkossa tulemme tarkastelemaan entistä tarkemmalla tasolla tutkimusartikkeleissamme muun muassa sitä, mitkä asiat määrittävät puolueiden jäsenten kokemaa läheisyyttä muihin puolueisiin.

Ilkka Koiranen & Arttu Saarinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Eri puolueiden jäsenten välinen läheisyys, osa 1

Eri puolueiden jäsenten välinen läheisyys, osa 1

Kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen julkisuudessa keskusteltiin kiivaasti eri ihmisryhmien muodostamista kuplista. Merkittävänä jakolinjana keskustelussa oli konservatiivisten ja liberaalien arvojen välinen vastakkainasettelu. Puhuttiin niin sanoitusta punaviherkuplasta.

Politiikan taustalla vaikuttavat erilaiset arvot. Vielä 2000-luvun alussa poliittisten puolueiden väitettiin muuttuneen yhä enemmän toistensa kaltaisiksi. Kuitenkin tällä vuosituhannella, erityisesti perussuomalaisten menestyksen myötä, puolueiden julkisten linjausten väliltä on löydettävissä aiempaa selkeämpiä eroja ja nimenomaan arvoista on alettu keskustella aiempaa enemmän. Puolueiden jäsenistä on kuitenkin hyvin niukalti tilastollisesti edustavaa tietoa.

Tarkastelemme tässä blogikirjoituksessa vihreiden (vastaajia 1653), sosiaalidemokraattien (vastaajia 1541) ja keskustalaisten (3828) jäsenten läheisyyttä eri puolueisiin. Mittarina käytämme kysymystä: ”Minkä puoleen koet itsellesi tärkeimmäksi (muu kuin oma puolueesi, valitse yksi)?”. Tulokset on esitetty siten, että ne ovat edustavia perusjoukon eli kaikkien puoluejäsenten osalta sukupuolen ja iän mukaan. Kolmen muun suurimman eduskuntapuolueen eli keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten aineistot ovat parhaillaan keräämisvaiheessa ja niiden osalta tulokset esitetään lokakuussa.

Jäsentarkasteluiden perusteella on löydettävissä punavihreä kupla, mikäli tarkastellaan vihreiden jäseniä (kuvio 1) ja SDP:n jäseniä (kuvio 2). Vihreille tärkein puolue on vasemmistoliitto ja toiseksi läheisimmäksi koetaan SDP. Vertaillessa läheisyyden kokemista ikäluokittain ja sukupuolen osalta, voidaan huomata selkeä ero nuorten ja vanhempien ikäluokkien välillä. Vanhemmille jäsenille vasemmistoliitto ei ole yhtä läheinen kuin työikäisille. Vastaavasti kaikkein vanhemmissa ikäluokissa SDP koetaan tärkeämmäksi. Lisäksi vihreät naiset ovat enemmän vasemmalla kuin miesjäsenet.

Kuvio 1. Vihreiden jäsenten itselleen tärkein puolue

Puolueiden haasteena on jo usean vuoden ajan ollut laskevat jäsenmäärät ja toisaalta samaan aikaan myös jäsenten ikääntyminen. Tämä on näkynyt myös SDP:ssä. Aiemman tutkimuksen perusteella SDP:n kannattajat ovat vanhempia kuin muiden puolueiden kannattajat keskimäärin.

Kaikkien puolueiden sisältä on löydettävissä erilaisia kilpailevia ryhmittymiä. Osa näistä ryhmittymistä on liitoksissa ikään ja myös sukupuoleen. Sosiaalidemokraattien sisällä on esimerkiksi vahvemmin ammattiyhdistystystoimintaan liitoksissa oleva ryhmä sekä toisaalta enemmän ympäristöarvoja korostavat nuoret jäsenet. Selvälle enemmistölle 15–24-vuotiaista vihreät näyttäytyy tärkeimpänä puolueena, mutta myös 25–34-vuotiaat ovat kallistuneet vihreisiin (ks. kuvio 2). Vastaavasti 35–74-vuotiaista suurin osa pitää vasemmistoliittoa tärkeimpänä, kun taas yli 75-vuotiaille keskusta on tärkein. Miehistä selvä enemmistö sijoittaa vasemmistoliiton ensimmäiseksi, kun taas naisista hieman suurempi osuus on vihreiden kannalla. Lisäksi kiintoisaa on, että aktiivisesti toiminnassa mukana olevat kokevat vasemmistoliiton rivijäseniä tärkeämmäksi.

Kuvio 2. SDP:n jäsenten itselleen tärkein puolue

Suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä keskusta on perinteisesti tehnyt hallitusyhteistyötä niin vasemmiston kuin oikeistonkin kanssa. Keskustan jäsenkunnasta on löydettävissä jakolinja ns. punamullan ja toisaalta oikeisto-keskustalaisten väliltä. Jäsenten osalta vaikuttaa kuitenkin siltä, että punamulta on pienemmässä roolissa. Keskustan jäsenille tärkein puolue oman puolueen jälkeen on kokoomus. Toiseksi eniten kannatusta saavat perussuomalaiset useimmissa väestöryhmissä. Mielenkiintoista on kuitenkin, että kuten SDP:ssä, keskustankin osalta kaikkein nuoremmista on löydettävissä tietty porukka, jolle vihreät ovat tärkeähkö puolue. 15-24-vuotiaiden keskuudessa vihreät ovat toiseksi tärkein puolue juuri ennen perussuomalaisia. Erityisesti nuorten naisjäsenten osalta vihreät ovat suhteellisesti suositumpi puolue kuin vanhemmissa ikäryhmissä.

Kuvio 3. Keskustan jäsenten itselleen tärkein puolue

Mitä näistä jakaumista voidaan sitten päätellä? Ensinnäkin erityisesti SDP:n nuorten jäsenten keskuudessa vihreät koetaan erittäin tärkeäksi puolueeksi. Keskustassa vihreiden merkitys on huomattavasti pienempi, mutta sielläkin se on nuorille tärkeämpi puolue kuin muissa ikäryhmissä. Tulosten voisi olettaa ennustavan, että ainakin SDP:ssä korostuvat lähitulevaisuudessa ympäristöteemat ja toisaalta liberaalit arvot. Toki saattaa olla myös niin, että nuorten keskuudessa vihreät arvot ovat ylipäätään tulleet yhä tärkeämmiksi ja pysyväksi osaksi näiden sukupolvien ajattelua, huolimatta puolueesta. Selvyyden tälle saamme, kunhan olemme keränneet myös kolmen muun suurimman eduskuntapuolueen aineistot.

Arttu Saarinen ja Janna Oksanen

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Eduskuntapuolueiden läheisyys ja kannattajien verkostot Instagramissa

Edellisessä blogissa tarkastelimme puolueiden yhteisten seuraajien verkostoja Twitterissä. Kattavamman kuvan saamiseksi on kuitenkin hyvä tarkastella poliittisia kannattajaverkostoja laajemmin myös muilla sosiaalisen median alustoilla. Tällä kertaa tarkastelemme puolueiden seuraajia Instagramissa.

Puolueiden käytössä Instagram on suhteellisen tuore vaikuttamiskanava, mikä näkyy myös seuraajien määrässä (ks. aiempi blogikirjoitus). Verrattuna Facebookiin ja Twitteriin kaikkien puolueiden kannattajaverkostot ovat Instagramissa huomattavasti pienemmät. Instagramin uutuudesta kertoo muun muassa se, että Perussuomalaiset eivät ole vielä luoneet puolueen omaa Instagram-tiliä. Tästä johtuen tähän tarkasteluun otettiin mukaan PS-nuorten seuraajat.  Instagramista saatava seuraajadata on kerätty – soveltuvan ohjelman puutteessa – niin sanotusti käsin. Verkoston visualisoinnissa on jälleen käytetty Gephi-ohjelmaa ja datan analysoinnissa NodeXL-ohjelmaa.

Tarkasteltaessa puolueiden Instagram-seuraajien verkostoja voidaan huomata, että puolueet sijoittuvat hyvin samalla tavalla kuin Twitter-seuraajien verkostossa. Vihreät, Vasemmistoliitto sekä SDP ovat jälleen lähellä toisiaan, joskin Vihreät ovat tällä kertaa näiden kolmen keskellä. Koko kuvion keskellä on jälleen Keskusta, alhaalla oikealla Kokoomus, alimpana Kristillisdemokraatit ja näiden kolmen keskellä PS-nuoret. PS-nuoret ovat myös suhteellisen lähellä SDP:tä. Ruotsalainen kansanpuolue erottuu jälleen muista puolueista etäämpänä.

IG seuraajat2

Kuvio 1. Puolueiden Instagram-seuraajien verkostot suhteessa eduskuntapuolueisiin.

Taulukoissa 1 ja 2 on esitetty puolueiden yhteisten seuraajien prosentuaaliset osuudet. Taulukossa 1 ovat mukana kaikki eduskuntapuolueita seuraavat Instagram-käyttäjät ja taulukossa 2 tarkastelu on kohdistettu jälleen vain kahta tai kolmea puoluetta seuraaviin käyttäjiin. Taulukosta 1 ensimmäisenä on huomattavissa, miten lähes kaikki puolueet jakavat runsaasti seuraajia Vihreiden ja Vasemmiston kanssa. Kuten aiemmin kirjoitimme, Vihreillä ja Vasemmistolla on ylivoimaisesti eniten seuraajia Instagramissa, mistä johtuen yhteisten seuraajien määrä näiden puolueiden kanssa korostuu voimakkaasti. Tästä johtuen on hyvä jälleen keskittyä, niin sanottuihin rivikannattajiin.

Taulukko 1. Puolueiden yhteisten Instagram-seuraajien osuudet (%)

IG-kaikki

Tarkasteltaessa vain kahta tai kolmea puoluetta seuraavia Instagram-käyttäjiä (Taulukko 2) puolueiden väliset yhteydet ja etäisyydet tulevat entistä tarkemmin esille. Niin sanottu vihervasemmistolainen kupla erottuu selkeästi puolueiden välisten seuraajien osuuksissa. Yli kymmenys Vihreiden ”rivikannattajista” seuraa Vasemmistoliittoa ja yli 8 prosenttia Vasemmiston seuraajista seuraa myös Vihreitä. Myös Sosialidemokraattien seuraajat seuraavat usein Vihreitä ja Vasemmistoliittoa, mutta verrattuna Vihreiden ja Vasemmiston kokonaisseuraajiin yhteisten seuraajien osuudeksi jää noin 2,5 prosenttia. Vihreillä on verrattain paljon yhteisiä seuraajia myös Kokoomuksen ja RKP:n kanssa.

Taulukko 2. Puolueiden yhteisten Instagram-seuraajien osuudet korkeintaan kolmea eri puoluetta seuraavissa käyttäjissä (%)

IG-2ja3

Instagramin seuraajaverkostojen tarkastelu vahvistaa oletusta niin sanotun punavihreän kuplan olemassaolosta. Tulee kuitenkin huomioida, että Instagramin käyttäjät ovat keskimäärin suhteellisen nuoria, minkä johdosta nuorten äänestäjien väliset yhteydet saattavat korostua entisestään. Samoin tarkemmissa analyyseissa tulisi huomioida myös muita Instagram-käyttäjien sosiodemografisia piirteitä, kuten muun muassa asuinalue, jotka ovat yhteydessä puolueiden kannatukseen. Instagram-käyttäjien iästä ja muista sosiodemografista piirteistä huolimatta voidaan kuitenkin todeta, että Vihreät ja Vasemmisto näyttäytyvät verrattain läheisinä puolueina toisilleen myös Instagramissa.

Nämä kaksi viimeistä blogikirjoitusta ovat olleet vain pintaraapaisuja sosiaalisen median aineistojen mahdollisuuksista sosiaalitieteellisessä ja politologisessa tutkimuksessa. Samoin verkostoanalyysimenetelmät tarjoavat sosiaalitieteille ja politiikan tutkimukselle monia mahdollisuuksia. Jatkossa tässäkin blogissa tullaan raportoimaan verkostoanalyysin perustuvia tuloksia suomalaisista poliittisista sosiaalisen median verkostoista. Pelkkien seuraajasuhteiden tarkastelun sijasta kannattajien ja puolueiden välisistä yhteyksistä kertoo ehkä enemmän se, miten sosiaalisessa mediassa keskustellaan erilaisista poliittisista teemoista ja keiden kanssa eri puolueiden kannattajat keskusteluja käyvät. Muun muassa näihin seikkoihin palaamme kesälomien jälkeen elokuussa.

Ilkka Koiranen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Eduskuntapuolueiden läheisyys ja kannattajien verkostot Twitterissä

Aiemmassa 20.6.2016 julkaistussa blogikirjoituksessa käsittelimme suomalaisten eduskuntapuolueiden sosiaalisen median käyttöä ja poliittisten puolueiden seuraaja- ja tykkääjäyhteisöjä. Yhteisöpalveluissa – kuten Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa – sosiaaliset suhteet tulevat näkyviksi ennennäkemättömällä tavalla ja entistä laajempien sosiaalisten verkostojen tutkimuksesta on tullut aiempaa helpompaa. Nykyaikana on tarjolla useita erilaisia ohjelmistoja, joiden avulla eri toimijoiden välisiä suhteita koskevaa dataa voidaan louhia sosiaalisen internetin yhteisöpalveluista ja mallintaa erilaisin visuaalisin ja tilastollisin keinoin.

Kuten aiemmassa blogikirjoituksessa käsittelimme, sosiaalisen median yhteisöt – tietyin rajoituksin – kuvastavat reaalimaailman sosiaalisia verkostoja. Sosiaalisen median yhteisöjä tarkastelemalla voidaan saada arvokasta tietoa myös poliittisten puolueiden kannattajista, puolueiden välisistä etäisyyksistä sekä yhteyksistä muihin yhteiskunnallisiin toimijoihin ja instituutioihin. Sosiaalisen median verkostoja ja erityisesti siellä käytävää keskustelua tarkastelemalla voidaan myös hahmottaa puolueiden välisiä yhtymäkohtia ja niissä tapahtuvia ideologisia kamppailuja.

Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme poliittisten puolueiden seuraajaverkostoja suhteessa muihin puolueisiin. Tarkastelemme eduskuntapuolueiden sosiaalisen median tilien välisten seuraajien verkostoja Twitterissä. Tarkastelu keskittyy yleisellä tasolla yhteisten seuraajien määrälliseen analysointiin, eikä niinkään puhtaasti verkostoanalyysimenetelmiin. Twitteristä kerätty data on louhittu NodeXL-verkostoanalyysiohjelman avulla. Verkostojen visualisoinnissa on hyödynnetty Gephi-ohjelmaa. Kuviot on mallinnettu force atlas -algoritmin avulla, joka soveltuu suunnattujen seuraajaverkostojen visualisointiin yksinkertaisuudessaan suhteellisen hyvin. Force atlas -algoritmit sijoittavat verkoston solmut siten, että kaikkien siteiden pituudet ovat mahdollisimman yhtämittaisia ja että kuviossa on mahdollisimman vähän risteäviä siteitä. Toisin sanoen kuvioissa puolueet ovat sitä lähempänä toisiaan mitä enemmän niillä on yhteisiä seuraajia.

Tarkasteltaessa eduskuntapuolueiden Twitter-seuraajista muodostettu verkostokuvioita voidaan huomata, että Vasemmistoliitto ja SDP sijoittuvat kuviossa erittäin lähelle toisiaan. Myös Vihreä liitto sijoittuu lähelle Vasemmistoliittoa. Keskusta sijoittuu nimensä mukaisesti kuvion keskelle, jonka oikealle puolelle jäävät Kokoomus, Perussuomalaiset sekä Kristillisdemokraatit. Perussuomalaiset sijoittuvat aika tarkalleen Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien keskelle. Ruotsalainen kansanpuolue asettuu selkeästi kauimmas muista puolueista. Etäisyyttä selittää luultavasti kieleen liittyvät seikat.Puolueet-Twitter2

Kuvio 1. Puolueiden Twitter-seuraajien verkostot.

Vaikka verkostokuviot ovat visuaalisuudessaan näyttäviä, niiden rinnalla on hyvä tarkastella yhteyksiä myös numeerisesti. Taulukossa 1 on esitetty puolueiden kaikki yhteiset seuraajat suhteessa puoluekohtaiseen kokonaisotokseen ja taulukossa 2 puolestaan tarkasteluun on otettu korkeintaan kolmea eri puoluetta seuraavat Twitter- ja Instagram-käyttäjät. Useita puolueita seuraavat sosiaalisen median käyttäjät ovat usein itsekin mukana politiikassa tai muun muassa toimittajia, järjestöjä tai kansalaisliikkeitä. Tarkastelun kohdentamisen avulla voidaan keskittyä tarkemmin niin sanottuihin rivikannattajiin.

Taulukot vahvistavat verkostokuvioista tehtyjä päätelmiä: Vasemmistoliitolla, Vihreällä liitolla ja SDP:llä on suhteellisen paljon yhteisiä seuraajia Twitterissä. Huomionarvoista on myös se, että sosiaalidemokraattien seuraajat seuraavat myös verrattain paljon nykyisiä hallituspuolueita ja erityisesti Keskustaa. Näyttääkin siltä, että SDP vaikuttaa olevan sosiaalisessa mediassa jonkinlainen keskustapuolueen asemassa, jolla on paljon yhteisiä seuraajia sekä oikealla että vasemmalla. Sosiaalisen median aineistot antavat myös viitteitä jonkinlaisesta konservatiivikuplasta, sillä Kristillisdemokraatit, Perussuomalaiset ja Keskusta jakavat suhteellisen paljon seuraajia keskenään. Seuraajaverkostoissa erityisesti RKP näyttäytyy muista puolueista hyvin etäisenä.

 

Taulukko 1. Puolueiden yhteisten Twitter-seuraajien osuudet (%)Twitter-kaikki, ploki

Kun tarkastelu kohdistetaan vain kahta tai kolmea puoluetta seuraaviin, tulevat puolueiden läheisyys ja etäisyydet selvemmin esille. Vihreiden, vasemmiston ja sosiaalidemokraattien muodostama kupla tulee entistä näkyvämmäksi. Samoin keskustan, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien yhteisten ”rivikannattajien” määrä erottuu paremmin. Yllättävästi RKP:n ja KD-puolueen yhteisten seuraajien prosentuaaliset osuudet erottuvat yllättävän korkeina.

 

Taulukko 2. Puolueiden yhteisten Twitter-seuraajien osuudet korkeintaan kolmea eri puoluetta seuraavissa käyttäjissä (%)Twitter-2ja3, ploki

Kaiken kaikkiaan sosiaalisen median verkostot antavat viitteitä puolueiden välisistä etäisyyksistä. Twitterin käyttäjien verkostoista voidaan tunnistaa suomalaiselle politiikalle ominaisia jakolinjoja, kuten oikeisto-vasemmisto- sekä liberaali-konservatiivi-linjat. Kaikkien puolueiden väliset yhteydet eivät ole täysin yhteneväisiä jakolinjojen kanssa, mutta verkostoista on tunnistettavissa suhteellisen selvästi sekä läheisimmät että erityisesti etäisimmät puolueet.

Tämän blogikirjoituksen pohjana käytettyyn aineistoon liittyy kuitenkin monia epävarmuuksia ja tuloksia ei voida yleistää edes puolueiden Twitter-seuraajien perusjoukkoon. Käytetyn ohjelmiston ja Twitterin rajanpinnan rajoitteiden takia tarkastelussa oli vain noin 2000 viimeisintä seuraaja kutakin puoluetta kohden (poikkeuksena KD, N = 1194). Sosiaalisen median aineistojen puutteista johtuen niitä tulisikin vertailla esimerkiksi kyselyaineistojen avulla saatuihin tuloksiin. Rajoitteista huolimatta sosiaalisen median aineistot tarjoavat oivallisen lisän sekä laadulliselle että määrälliselle sosiaalitieteelliselle ja politologiselle tutkimukselle.

Ilkka Koiranen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Puolueiden kannattajien kulutusasenteet eroavat toisistaan

Väestötason mielipidetutkimuksissa on käsitelty kohtalaisen paljon poliittista suuntautumista. Yhteiskunnallisia mielipiteitä on selitetty useissa niin kotimaisissa kuin ulkomaisissa tutkimuksissa puoluekannan perusteella. Poliittisella kannalla on myös klassiset juuret yhteiskunnallista asemaa selittävänä tekijänä esimerkiksi Max Weberin kirjoituksissa.  Aikaisempaa empiiristä tutkimusta ei kuitenkaan ole siitä, miten poliittinen suuntautuminen on yhteydessä suomalaisten kulutusasenteisiin. Tämä on sinänsä yllättävää, koska kuluttajuuteen liittyvät kysymykset ovat toistuvasti esillä esimerkiksi parlamentaarisessa lainsäädäntötyössä.  Poliittiset intressit myös ymmärretään kulutusvalintoihin kytkeytyvinä asioina useissa jälkiteollista yhteiskuntaa koskevissa aikalaisanalyyseissä. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään myös, että puolueiden kannattajien väliset jakolinjat perustuvat yhä moninaisimpiin rakenteellisiin ja arvomaailmalliseen tekijöihin. Voidaan siis olettaa, että puolueiden väliset jakolinjat näkyvät myös kannattajien kulutusasenteiden eriytymisenä.

Kahden tekemämme tutkimuksen perusteella voimme vahvistaa hypoteesin puolueiden kannattajien kulutusvalintojen erilaisuudesta. Molemmissa tutkimuksissa käytimme aineistoina suomalaisten kulutusasenteita tiedustelevia Suomi-aineistoja. Käsillä olevassa analyysissä on hyödynnetty vuosina 2009 ja 2014 kerättyjä aineistoja.

Tarkastelimme poliittista suuntautumista vastaajien kokeman tärkeimmän puolueen perusteella. Alkuperäinen kysymys esitettiin vastaajille seuraavasti: ”Minkä puolueen koet itsellesi tärkeimmäksi? (Valitse vain yksi)”. Vastaajille annettiin vaihtoehdoiksi kahdeksan suurinta eduskuntapuoluetta ja sen lisäksi mahdollisuus vastata jokin muu puolue avovastauksena. Mittari kuvaa vastaajien puoluesamastumista, jota on tyypillisesti käytetty myös äänestyskäyttäytymistä tarkastelevassa tutkimuksessa. Siinä missä suoraa äänestämiskäyttäytymistä tiedusteleva kysymys voi olla vahvasti hetkellisestä poliittisesta tilanteesta riippuvainen, puoluesamastumisen mittari tarjoaa pysyvämpää ideologiaa ja identifioitumista kuvaavan indikaattorin. Samastuminen voi perustua moniin erilaisiin tekijöihin, kuten esimerkiksi lapsuuden kodissa omaksuttuihin arvoihin tai aikuisiässä kehittyneeseen ryhmäsamastumiseen.  Suomi-aineistojen jakaumat vastaavat kohtalaisen hyvin puolueiden parlamentaarisia voimasuhteita, etenkin tässä analyysissä käytettävien kuuden suurimman puolueen osalta.

Arvioimme vastaajan kulutusasenteita koetun rahankäytön perusteella. Alkuperäisessä kysymyksessä vastaajat arvioivat kulutuksensa painottumista keskiarvokuluttajaan nähden viisiportaisella asteikolla (1=”kuluttaa paljon vähemmän” ja 5=”kuluttaa paljon enemmän” keskiarvokuluttajaan nähden). Kysymykset kohdistuivat empiirisessä kulutustutkimuksessa perinteisesti välttämättöminä pidettyihin hyödykkeisiin, kuten ruokaan ja asumiseen. Joitakin kohteista voitiin pitää puolestaan valinnaista ja luksuskulutusta edustavina, kuten vapaa-ajanmatkailua ja alkoholia. Lopulta valikoimme 15 eri väittämää, joista muodostimme faktorianalyysin avulla kaksi keskenään korreloimatonta kulutusulottuvuutta: 1) Hedonistinen ja 2) Arkinen. 

Kohteet

Taulukko 1.  Yksittäiset kulutuskohteet ja faktoriratkaisu

Tulostemme perusteella poliittisella suuntautumisella on itsenäistä selitysvoimaa vastaajan itsearvioituun kulutukseen. Kuviossa 1 on esitetty, miten puolueiden kannattajat kokevat kuluttavansa eri ulottuvuuksiin. Kokoomukseen samastuvat näyttäisivät erottuvan muista selkeästi kulutusmyönteisempinä, kun tarkastellaan puoluekannan suoraa yhteyttä molempiin kulutusmuuttujiin. Tulos ei ole yllättävä, koska heillä on myös keskimääräistä korkeammat tulot ja heistä suurin osa on korkeakoulutettuja. Näiden väliin tulevien tekijöiden vakiointi ei kuitenkaan selitä kokonaan kokoomukseen samastuvien suhteellista eroa muiden puolueiden kannattajiin. Vakiointien jälkeenkin kokoomukseen samastuvat eroavat tilastollisesti merkitsevästi useimpien puolueiden kannattajista.

kulutuskuvio Kuvio 1. Puoluesamastuminen ja kulutusasenteet, vakioimattomat ja vakioidut ennustearvot sekä 95 % luottamusvälit (Suomi 2009 ja Suomi 2014 -yhdistetty aineisto)

Toinen selkeä tulos liittyy sosiaalidemokraattien, keskustan ja perussuomalaisten muodostamaan rintamalinjaan. Etenkään perussuomalaisten asema kahden perinteisen, maaseutua sekä työväestöä edustavan, puolueen rintamassa ei ole sinänsä yllättävä, kun pohditaan viimeaikaista keskustelua puolueiden keskenään jakamista liikkuvien äänestäjien massasta. SDP:n paikka rintamalinjassa sen sijaan on yllättävä, varsinkin kun huomioidaan tuoreet analyysit puolueiden kannattajien ikä- ja ammattirakenteista sekä aiemmat mielipidekyselyt.

Kulutusasenteiden perusteella ei voida täysin vahvistaa punavihreän kuplan olemassaoloa. Vihreisiin ja vasemmistoliittoon samastuvat näyttäisivät erottuvan muista maltillisemmalla arkisella kulutuksella, mutta puolueiden kannattajat eroavat toisistaan hedonistisen kulutuksen osalta.

On kuitenkin hyvin todennäköistä, että muihin puolueisiin verrattuna isompi osa vihreistä ja vasemmistoliiton kannattajista kuuluu erilaisiin kolmannen sektorin kulutuskriittisiin ryhmiin. Esimerkiksi näitä kysymyksiä pohdimme jatkossa tarkemmin, kun saamme valmiiksi puolueiden jäsenten ja kannattajien verkostoja tiedustelevat kyselytutkimusaineistot.

Tarkempia analyysejä kannattajien kulutusasenteista olemme esittäneet suomenkielisessä artikkelissa, joka on hyväksytty julkaistavaksi Kulutustutkimus.Nyt-lehteen. Sen lisäksi olemme kirjoittaneet ulkomaiseen lehteen arvioitavaksi käsikirjoituksen, jossa pureudumme syvemmin puolueiden kannattajien sosiodemografisten tekijöiden vaikutukseen kulutusasenteiden taustalla.

Aki Koivula

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail