Kuukausittaiset arkistot: lokakuu 2018


Suomen vaiheet toisessa maailmansodassa ovat innoittaneet valtavasti historiantutkimusta. Kiinnostuksesta huolimatta sotavuosien käsittely on tapahtunut pitkälti kirjallisten lähteiden varassa. Muun muassa valokuvat ja elokuvat ovat pitkään olleet aiheen käsittelylle lähinnä oheiskuvitusta. Tilanne on muuttumassa vasta hiljalleen. Suomessa esimerkiksi Olli Kleemola ja Marika Honkaniemi ovat perehtyneet suomalaisten […]

”Filmi merkitsee paljon propagandamme aseena” – kun elokuvaväki lähti talvisotaan


Suomen kielessä monet jokapäiväiset sanonnat ja kielikuvat juontavat juurensa maatalouteen. Lukijat todennäköisesti ymmärtää tarkoitukseni, jos kerron, että väitöskirjatyössäni riittää vielä sarkaa kynnettäväksi. Muutama viikko sitten sain vaihtelua kuvainnolliseen kyntämiseeni, kun pääsin kokeilemaan konkreettista kyntämistä hevosvetoisella auralla. Oli havainnollista kokeilla käytännössä tehdä sitä, mikä oli arkea […]

Sarkaa kynnettäväksi


Pojat kaipaavat kuuntelevaa korvaa, huomiota, ymmärrystä ja hyviä esikuvia. Näihin tarpeisiin vastaavat niin parhaillaan joukkorahoitusta keräävä Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) -kirja (Into-kustannus) kuin Väestöliiton ja Weecos.com:n Kuule mua! -kampanja. Yhteiskunnassa tunnutaan olevan havahduttu siihen, että pojat tarvitsevat huomiotamme. Historiantutkimuksen ja erityisesti sukupuolihistorian piirissä pojat […]

Pojat historian hämärässä