Kuukausittaiset arkistot: huhtikuu 2021


Tilastokeskuksen ennakkolaskelman mukaan suomalaisia oli viime helmikuun lopulla 5 538 350 henkeä. Jos vuonna 1981 laadittu väestöennuste olisi toteutunut, meitä olisi kolmen eri ennustevaihtoehdon mukaan nyt 4,2, 4,3 tai 5,2 miljoonaa. Jopa rohkein arvio jää selvästi alle toteutuneen väestömäärän. Vain runsas vuosikymmen sitten Suomen väkiluvun oletettiin […]

Onko meitä pian yli kuusi miljoonaa?


1
Kansallismuseo julkaisi sosiaalisen median kanavillaan maaliskuussa 2021 kuvan villasta ja hiuksista kudotusta hameesta, jonka oli valmistanut huittislainen Siina Rinne. Kuvaan liitetyssä tekstissä Kansallismuseo kertoi muun muassa, että oli harvinaista, että 1870-luvulla ripille päässyt rengin tytär Siina Rinne osasi lukea ja kirjoittaa. Sosiaalisen median alustoilla syntyi […]

Kirjaimin koristeltu neulehame ja keskustelu lukutaidosta 1800-luvun Suomessa


3
Historiantutkijan työ perustuu yleensä vakiintuneisiin tutkimuskäytäntöihin ja alalla yhteisesti hyväksyttyihin työkaluihin, kuten lähdekritiikkiin. Päästessään alkuperäislähteiden äärelle tutkijaa ohjaavat erilaiset ennakkotiedot ja -oletukset sekä niiden pohjalta tehdyt valinnat aineiston, näkökulman ja kysymysten suhteen. Optimitapauksessa tutkijalla on siis selkeä näkemys ja menetelmät tutkimustyötä varten. Joskus kuitenkin myös […]

Cajsa Wahllundin ravintola ja sattuman oikku



Vallitsevissa olosuhteissa, jossa kontakteja läheisten kanssa, matkustamista ja jopa liikkumista paikkakunnalta toiselle on jouduttu rajoittamaan, voi omalla tavallaan samaistua 150 vuoden takaiseen elämään, jossa pitkien välimatkojen kulkeminen oli hankalaa ja hidasta ja läheisten tapaamisten välillä saattoi kulua pitkiä aikoja. Kun fyysinen kohtaaminen ei ollut mahdollista, […]

Kartanonhoitoa matkojen päästä 1850-luvulla