Cajsa Wahllundin ravintola ja sattuman oikku 1


Historiantutkijan työ perustuu yleensä vakiintuneisiin tutkimuskäytäntöihin ja alalla yhteisesti hyväksyttyihin työkaluihin, kuten lähdekritiikkiin. Päästessään alkuperäislähteiden äärelle tutkijaa ohjaavat erilaiset ennakkotiedot ja -oletukset sekä niiden pohjalta tehdyt valinnat aineiston, näkökulman ja kysymysten suhteen. Optimitapauksessa tutkijalla on siis selkeä näkemys ja menetelmät tutkimustyötä varten. Joskus kuitenkin myös sattumalla on merkittävä tutkimusta ohjaava voima. Kuin vahingossa tutkija löytää uudenlaisia ristiinkytkentöjä, jotka ilman sattuman voimaa jäisivät muuten näkemättä.

Itselläni tällainen ilahduttava sattuma kävi tänä keväänä. Viimeistelin väitöskirjaani ja etsin internetin taikaikkunoista sopivia kuvitusaiheita kirjaani varten. Aikani ajelehdittuani satuin huomaamaan kuvatulvassa tutun maalauksen, jonka olin nähnyt lukuisia kertoja aikaisemmin. Jokin kuvassa ja etenkin kuvayhteydessä ei kuitenkaan täsmännyt. Kiinnostukseni heräsi ja ryhdyin selvittämään asiaa.

Piirroskuvassa pöydän ääressä juhlii seitsemän vahvasti humaltunutta miestä. Ympärillä on tyhjentyneitä pulloja.
Kuva: Martti Puhakka / Turun museokeskus

Tutussa kuvassa ryhmä säätyläismiehiä – kenties tuomareita, kauppiaita ja valtion virkamiehiä – istuvat viettämässä varsin riemullista iltaa ravintolan salongissa tai kabinetissa. Tyhjentyneiden pullojen ja punssimaljan äärellä ystävyys kukoistaa, mutta samalla käytöstavat hiljalleen unohtuvat. Karikatyyrisen kuvan sisältämistä vihjeistä päätellen ilta on hiljalleen huipentumassa, ja joillekin vauhti on ollut jo liian kova.

Juopottelevista miehistä kertovan kuvan tekijä on tuntematon, mutta kuvan alla oleva teksti sijoittaa sen Turkuun. Kuvan mukaan tapahtumapaikkana on 1800-luvun Suomen kenties tunnetuimman ravintoloitsijan, mamselli Cajsa Wahllundin kellariravintola. Vuodeksi on ilmoitettu 1813, jolloin Wahllundin emännöi Turun köyhäintalossa sijainnutta ravintolaa. Kuvaa on pidetty suomalaisena ja tyypillisenä, vaikkakin satiirisena esimerkkinä turkulaisten säätyläisten juomakulttuurista. On mahdollista, että kuva on Suomessa painettu, mutta kukaan ei varsinaisesti ole kyseenalaistanut sitä onko kuvan aihe alun perin ollenkaan suomalainen.

Tässä vaiheessa on hyvä paljastaa, että internetin syövereistä löytämäni painokuva on täsmälleen sama kuin mikä sijaitsee Turun museokeskuksessa. Vain väritys ja piirrosjälki paljastavat, että toinen kuva on kopio toisesta. British Museumin kokoelmissa sijaitseva etsaus ei kuitenkaan ole englantilainen, vaan ranskalainen, sillä kuvan tekijäksi on kirjattu tuntematon ranskalainen sotavanki (mikä voi tietysti olla tyystin keksitty attribuutio ja tehokeino) ja julkaisijaksi ranskalainen kustantaja Aaron Martinet. Kuvassa pilkataan satiirin keinoin englantilaista ruokailu- ja seurustelukulttuuria ja se on osa laajempaa kuvakokoelmaa. Kuvan painovuodeksi on ilmoitettu 1814. Voisiko kyse olla siitä, että turkulainen kuva-aihe olisi levinnyt Manner-Eurooppaan ja osaksi maiden välistä pilkantekoa?

Samanlainen piirroskuva kuin yllä ollut, värit vain ovat voimakkaammat.
Ranskalaiselle sotavangille attribuoitu, käsinvärjätty etsaus vuodelta 1814. Kuva: The British Museum

Tehdessäni lisäselvityksiä löysin vielä kolmannen version kyseisestä kuvasta, tällä kertaa Pariisin Musée Carnavalet’n kokoelmista. Painokuvan tekijää ei Pariisissakaan tunneta, vaan siinä on sama maininta ranskalaisesta sotavangista kuin Lontoossa sijaitsevassa versiossa. Pariisissa sijaitseva kuva on ajoitettu vuosien 1805 ja 1815 välille. Näyttää siis siltä, että alkuperäisestä kuvasta on tehty useita versioita, jotka ovat sitten levinneet Euroopassa matkailijoiden, taidemyyjien ja kauppiaiden välityksellä.

Samanlainen piirroskuva kuin yllä olleet, värisävyt ovat erilaiset.
Kuva: Musée Carnavalet, Histoire de Paris.

Vastaavanlaiset satiiriset pilakuvat ja karikatyyrit olivat suosittuja Euroopassa 1700-luvun jälkipuoliskolla ja 1800-luvun alussa. Niiden avulla paitsi toistettiin olemassa olleita stereotypioita myös tuotettiin uusia. Erittäin yleisiä satiirin aiheita olivat eliitin elämäntavat tanssiaisineen, illallisineen ja seurusteluineen samoin kuin sota ja politiikka. Monessa etsauksessa myös tehtiin pilkkaa eliitin jatkuvasta tarpeesta etsiä uusia muotisuuntauksia ja erottautua muusta väestöstä, mutta pelkästään eliitteihin kohdistuneeksi kritiikiksi niitä ei voi pelkistää. Osansa saivat myös muut sosiaaliryhmät.

Aikakauden painokuvat olivat yleensä joko kirjojen kuvitusta tai irrallisia etsauksia, joita myytiin osana laajempia temaattisia kokonaisuuksia. Kuvia oli saatavilla kirjakaupoista, taidevälittäjiltä sekä isommissa kaupungeissa myös erillisistä painokuvien välittämiseen erikoistuneista liikkeistä. Suositut kuvat myös levisivät laajasti ympäri Eurooppaa. Samalla kuvista tehtiin myös uudelleentulkintoja ja kopioita, kuten tämän blogin esimerkkitapauksessa.

Mamsellin Wahllundin ravintolaa kuvaavan etsauksen jälkiä metsästäessäni ja väitöskirjani kuvitusta suunnitellessani tein havainnon siitä, ettei etsauksen kuva-aihe ole ollenkaan uniikki. Päinvastoin digitaalisista kuvapalveluista paljastui lukuisia 1800-luvun taitteeseen sijoittuvia vastaavanlaisia painokuvia, joissa ryhmä miehiä, yleensä säätyläisiä, juopottelee pöydän ääressä. Usein teoksissa on mukana virtsaava tai oksentava mies kuin turmellusta alleviivatakseen. Aihepiiri on selvästi kiehtonut aikakauden tekijöitä ja yleisöä.

Suosiosta johtuen ei ole siis ihme, että myös Suomessa tavataan tällainen kuva. Wahllundin ravintolan asiakkaita parodisoiva kuva on selvästi ulkomailta saapunut tuote, joka on Suomessa joko uudelleenpainettu tai siihen on vedostettu mukaan Wahllundia koskeva teksti. Kuva on kuitenkin kiinnostava tutkijan näkökulmasta, vaikkei sen alkuperä täysin avaudukaan. Miksi kuvaan on liitetty teksti Calas hos mamsell Wahllund? Mitä se kertoo Turun ravintolakulttuurista 1810-luvulla? Vai onko kyse yksityisistä juhlista ravintolatilassa? Näistä pohdinnoista kenties jollain toisella kertaa enemmän.

On myös todettava, että kuvien löytyminen ei ole täysin sattumaa, vaan taustalla on vuosien varrella kerrytettyä osaamista ja kuvapalveluiden aktiivista kehittämistä. Tutkijan oma osaaminen korostuu jo siinä vaiheessa, kun kuvia lähdetään etsimään. Tutkija tietää, millä hakusanoilla kannattaa etsiä ja ennen kaikkea missä erilaisissa palveluissa aineistoa on saatavilla. Löytyminen voi olla sattumaa, mutta kovin suuresta heinäsuovasta neulaa ei kuitenkaan tarvitse yrittää löytää.

Julkisiin, avoimesti saataviin kuvapalveluihin on myös panostettu viime vuosina massiivisesti ja suuria kokoelmia on avattu niin tutkijoiden kuin laajemman yleisön vapaaseen käyttöön. British Library ja British Museum Englannissa, Gallica Ranskassa, Rijksmuseum Hollannissa, Nationalmuseum Ruotsissa ja Metropolitan Museum of Art Yhdysvalloissa, vain muutamia mainitakseni, ovat kaikki kasvattaneet kuvien saatavuutta kansainvälisesti. Suomessa kiinnostunutta yleisöä auttaa erityisesti Finna-palvelu, jonne useat kotimaiset museot ovat avanneet kokoelmiaan.

Tutkijana olen kiitollinen siitä, että avoin data tarkoittaa yhä useammin myös kuvallista aineistoa. Paljon digitoituja aineistoja on edelleenkin erilaisten maksujärjestelmien takana, joten tehtävää riittää vielä. Mitä enemmän aineistoja avataan, sitä enemmän tutkija ja suuri yleisö tulee tietoisiksi eri museoiden aineistoista. Ilman avoimia, verkossa olevia digitaalisia kokoelmia tätäkään blogia ei olisi pystytty kirjoittamaan.

Topi Artukka

Suomen historian tutkija, joka väittelee turkulaisesta seuraelämän historiasta 8.5.2021

JAA ARTIKKELI: Facebooktwitterpinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajatus aiheesta “Cajsa Wahllundin ravintola ja sattuman oikku

  • Veli Pekka Toropainen

    Loistavaa metsästystä ja hieno esimerkki monellakin tapaa. Tutkijan riemua ja uusia oivalluksia!