Hämeenlinnan Lyseon musiikinopettaja Hilma Aakkula perusti koulun oppilasorkesterin jo vuonna 1921. Orkesteri oli tarkoitettu pojille, joista useimmat halusivat soittaa viulua, koulun kuuluisimman oppilaan, eli Jean Sibeliuksen esimerkin innoittamina. Muutamat heistä osasivat kuitenkin soittaa vain korvakuulolta. Aakula päätti tämän takia perustaa lyseoon pienen orkesterikoulun, jotta soittajat oppisivat teknisten taitojen lisäksi soittamaan myös hieman vaativampaa musiikkia. Koulun oppilaiksi hän valitsi lyseon alaluokkien musikaalisiksi havaitsemiaan poikia, jotka saisivat Lyseossa maksutonta opetusta niin kauan kuin he osallistuivat oppilasorkesterin toimintaan.

Lyseolla oli jo entuudestaan jonkin verran omia soittimia, joita se oli saanut lahjoituksina. Lisäksi kaupungin silmäätekevien rouvat järjestivät orkesterikoulun hyväksi arpajaisia soittimien ja nuottien ostamista varten. Orkesteri itse osallistui varojenhankintaan tekemällä esiintymismatkoja Hämeenlinnan lähipitäjiin. Sen ohjelmisto koostui yleensä sekä koti- että ulkomaisten säveltäjien tekemästä klassisesta musiikista. Vaatimattoman alun saanut orkesteri paisui vuosi vuodelta, ja 1930-luvun alkuun mennessä orkesteri oli kasvanut jo satahenkiseksi, joista esiintyvään orkesteriin kuului 50 pääasiassa lukioikäistä poikaa ja nuorimpiin, vielä koulutuksessa oleviin eli ”pikkupoikiin” toinen mokoma lisää.

Vuoden 1993 vapunaattona orkesteri teki konserttivierailun Turkuun, jossa se esiintyi menestyksekkäästi loppuunmyydylle salille Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Turun sanomat kirjoitti konsertista, että ”Suurilukuinen jousisto soitti parhaiten onnistuessaan huomattavan puhtaasti, kuten Ole Bullin Paimentytön pyhän”. Uudessa Aurassa julkaistiin sen sijaan hieman ”imelämpi” arvostelu, jossa kirjoitettiin muun muassa, että ”Hämeen-linnan lyseon orkesteri piti eilisiltana onnistuneen konsertin Suomal. Yhteiskoulun juhlasalissa opettajatar Hilma Aakkulan johdolla. – Tilaisuudessa esitettiin pitkä ja soittajistoon nähden vaikea ohjelma, joka mm. sisälsi ”Vieraiden saapumismarssin” oopperasta ”Tannhäuser”, säveleitä Boieldieun oopperasta ”Bagdadin kalifi”, Intermezzo Mascaguin ”Cavalleria rusticanasta” sekä suomalaista musiikkia edustamassa Kuulan ”Virta venhettä vie” (sov.), Sibeliuksen Autrefois ja Poloneesi sekä Porilaisten marssi. Trio-esitysten suorittajina olivat T. Örlund (viulu), A. Nuotio (sello) ja L. Lehtinen (piano). Ylimääräisinä kuultiin Porilaisten marssi, Jääkärien marssi ja Karjalan marssi. Paljon kukkia.”

Orkesteri matka Turkuun sisälsi konsertin lisäksi myös muuta ohjelmaa. Tästä orkesterinjäsenten vapunvietosta Turussa onkin säilynyt kaksi aikalaislähdettä, eli 16-vuotiaan orkesterinjäsenen päiväkirja ja matkalla mukana olleen abiturientin Hämeen sanomiin kirjoittama matkakertomus, jotka tarjoavat kaksi varsin erilaista kuvaa orkesterin Turun matkasta ja turkulaisten vapunvietosta.

Päiväkirja kuvaili asiaa seuraavasti:

”30.p. Lauantai. Aamulla klo ½ 8 lähdin viulu ja vuodevaatepaketti kainalossa asemalle. Orkesteri ja n. 50 muuta poikaa teki matkan Turkuun. Meillä oli 2 yksityisvaunua. Päästyämme Turkuun, lähdimme Suom. Yhteiskoululle. Jätimme tavarat sinne ja lähdimme Hospiz-Betheliin syömään.  Sitten Mattssonin Erkki tuli kysymään, tunsinko Turkua. Kielsin. Lähdimme kuitenkin kahden kaupungille ja liikuskelimme tuossa ihanassa, tilavassa kaupungissa. Kun menin Helsinkiin, tunsin olevani erämaassa. Täällä taas olin heti kuin kotonani. Katuelämä oli melko hiljaista. Klo 15 oli orkesterilla Yhteiskoululla harjoitus. Sitten saimme lähteä taas, minne halusimme.

Lähdin Salosen Aarnen ja Holstilan Leon kanssa linnalle. Matka oli pitkä ja tulimme raitsikalla takaisin. Klo 20 alkoi konsertti. Sen jälestä veimme tavaramme Snellmanin kansakoululle, jossa meidän tuli olla yötä. Pikkupojat saivat mennä käytävään makuulle; me orkesterilaiset lähdimme ”Itämereen”. Opettajattaretkin tulivat mukaan. Täti pihvasi meille kahvit. Arohonka (E.) kiitti Tätiä puolestamme ja sanoi meidän muistelevan Tätiä pidetyimpänä opettajanamme. Täti jutteli hauskoja ja me myös. Noin puolenyön aikoihin lähdimme pois. Kurri, Ahtola ja minä koetimme jäädä sinne, mutta olisi ollut huonoa mennä takaisin. Opettajat olisivat nähneet. Arohongan pyysimme jättämään ovet auki yöksi. Menimme sitten kiireesti ”Tarinaan”. Se oli täynnä, eikä enää ½ 1 laskettu muutenkaan sisään. Emme päässeet muuallekaan mihinkään. Kävelimme kaupungilla. Väkeä oli paljon, eikä juuri kukaan ollut selvä. Meidän tuli jano. Eräältä makkarakauppiaalta saimme ostaa wishyvettä. Ostimme myös nakkeja ja piirakat. Taivas alkoi jo hieman valjeta, kun meidän taas tuli nälkä. Menimme klo 3, siis sunnuntaiaamuna, kämppiin. Ovet oli siis jätetty auki. Hiivimme läpi poikain käytävän luokkaan, missä orkesteri nukkui.

Nukuimme n. 2 tuntia ja klo ½ 6 heräsimme. – Pesimme, pukeuduimme ja lähdimme aamukävelylle. Ostimme Turun Sanomat ja menimme kämppään näyttämään lehden arvostelua konsertistamme. Siinä kiitettiin meitä, muttei niin imelästi kuin Uudessa Aurassa. Åbo Underrättelser ei kertonut mitään, vaikka ilmoitus oli ollut siinäkin lehdessä. Tätikin oli jo noussut ylös. Luimme hänelle arvostelut. Lähdimme sitten Taidemuseoon. Oltuamme siellä menimme Betheliin syömään. Söin maitoa ja simaa ja tippaleipiä jne. Sitten ajoimme linnalle raitsikalla. Kun joukko oli kokoontunut, tutkimme museon ja palasimme kaupunkiin. Menin sitten Keijon kanssa ”Arenaan”. Tilasimme voileipiä ja maitoa ja minä vielä kolpakon olutta. – Klo 16,18 jätimme Turun. Orkesteri oli nyt kokonaan samassa vaunussa. Pidimme hauskaa. Loppupuolella minä rupesin hiljaiseksi. Puolitorkuksissa istuin junan penkillä. N. ½ 21 olimme Hämeenlinnan asemalla.”

Eino Arohongan Hämeen Sanomissa julkaisema kuvaus konserttimatkasta Turkuun antaa puolestaan omanlaisensa kuvan sekä Turusta että matkalaisista:

”Tooke lähte ny!” karjaisi Klaneetta, kun Hämeenlinnan lyseon sankarimatkailijat varhaisena lauantaiaamuna lähtivät kohti Turkua. Seurakunta oli huomattavan sekalaista alkaen naisopettajista ja abituuruksista aina skraparistimolekyyleihin saakka. Sitä paitsi oli vaunuissa valtavat määrät instrumentteja ja matkatavaroita. Jo Parolassa hämääntyi eräs unenpöpperöinen skraparisti luullen jo päästyn Turkuun. Suuremmitta selkkauksilta kuitenkin sitten matka jatkui. Vaunuissa esiintyi mm. sekamölykööri ja päivälliskonserttikin annettiin Masan heiluessa kapellimestarina. Muutamat pelasivat hauskoja pelejä kuten ”Mustaa Pekkaa” ym.

Turussa oli vastassa joukko alkuasukkaita, ja kun nämä eivät osoittaneet mitään vihamielisyyttä, kokosi Täti pojat siipiensä alle ja kurssi suunnattiin Turun Suom. Yhteiskoululle. Purjehtiminen sinne kävikin mutkattomasti noin vetosolmun nopeudella. Kansa kyllä taisi lievästi hymyillä meille, mutta sielukkailla taiteilijanilmeillämme, torjuimme ylväästi meihin kohdistuvan hymyilyn.

Matkasta nälkäisinä arvelimme olevan parasta toteuttaa erästä vanhaa roomalaisten perustotuutta ”Mens sana in corpore sano” ja koska meidän sielunelämämme jo oli ennestään verrattain normaali, täytyi vain ruumiin kuntoutua. No, kävimme aterioimassa eräässä ravintolassa, jonka vakikundit katselivat jollain tavoin hirvittävällä ihastuksella suunnattomien ruokamäärien asteettaista katoamista tomuisiin gentlemanninkurkkuihimme. Kun sitten olimme vielä pitäneet kenraaliharjoituksen konserttia varten ja katselleet Tuomiokirkkoa, häivyimme eri suuntiin ja illalla sitten kokoonnuimme n. klo 20 konserttipaikalle. Kansaa oli salin täysi, joukossa suuriakin ”fiskaaleita”, mutta me pojat soitimme vain ”lunkisti” ja niin saimmekin valtavia kukkamääriä ja suuria suosionosoituksia.

Konsertin jälkeen sitä sitten Tädin johdolla purjehdittiin ”Itämereen”, nimittäin sennimiseen kahvilaan, jossa joimme mainiota turkulaista ”sumppia”, ja joukon vanhimmat kavaljeerit kävivät hieman pyörähtelemässäkin. Yö kansakoululla sujui suhteellisen rauhallisesti. Aamupuolella kävivät muutamat jo 6:n aikaan ostamassa päivän lehdet, joista yleisen riemun ja sekaäänisen mölyn säestyksellä luettiin loistoarvostelut. Mökä oli hirveä, ja Tätikin heräsi tullakseen juuri katsomaan Ekan esittämää epämääräistä eskimotanssia.

Päivällä kronittiin sitten Taidehallit, Turun vanha linna y.m.s. Eräskin naishenkilö, jonka ilmeisesti alkuasukassyntyinen poika jollotti, näytti erästä meidän pienimmistä ”oskareistamme” ja sanoi: ”Kato nyt mimmossit poikii nuo o´. Ei snuust o´ yhtikäs ollenkas mihinkää, jos et sä het´ lakkaa. Eihän nuokaan vonku, muut´ ku´ torvellaan!” Sivu-mennen sanoen havaittiin, että pojilla oli epäilyttävän paljon sukulaisia Turussa; useita kun ei näkynyt ennen kuin asemalla.

Linnassa oli muuten kaikille nähtävää. Lehtori Lehtonen ihastui naispukuihin, opettajatar Katerma tutki hurmioituneena suomalaista ryijytaidetta, Täti arvosteli erästä pianopartituuria ja konserttimestari Örlundin sormet syhyivät erään viulun läheisyydessä, jota hän hyvin mielellään olisi varmaan koetellut. Maisteri Grön, joka oikein opaskirjan kera oli vaeltanut linnassa, ilmestyi hänkin lopulta ihmisten ilmoille, ja kun pienimätkin skraparistit oli mikroskoopin myötävaikutuksella löydetty linnan sokkeloista, lähdettiin asemalle, jossa useat pojat vielä hyvästelivät moneen kertaan ”sukulaisiaan”.

Paluumatka kuluikin sitten rauhallisesti. Loput rahat ”törsättiin” ravintola-asemilla ja Hämeenlinnan asemalta vielä ajettiin autoilla kotiin, jossa aloitettiin selostukset matkan ihmeellisistä ja sydäntätärskäyttävistä vaiheista, joka kertominen kuitenkin on taas toinen asia, kuten Kiplin sanoisi.”

Vauhdikkaasta tarinasta ja värikkäästä kielenkäytöstä huolimatta sanomalehtiartikkelin teksti kertoo lukijoilleen ainoastaan painokelpoisen, ”virallisen totuuden” orkesterin vapunvietosta. Samalla kuitenkin kaikki se, miltä Turku ja turkulaisten vapunvietto näyttivät hämeenlinnalaispojan silmissä ja mikä kaikki sekä hänestä että muista orkesterilaisista, joita ”Tädiksi” kutsuttu Aakkula ohjasi määrätietoisesti taidemusiikin pariin ja aikakauden sivistysporvarillisten ihanteiden mukaiseen käyttäytymiseen, tuntui kiinnostavalta, olisi ilman päiväkirjan tekstiä jäänyt ikuisiksi ajoiksi historian hämärään.

FM Terhi Nallinmaa-Luoto, Suomen historian tohtorikoulutettava.

Kirjallisuutta:

Hilma Aakkula: Hämeenlinnan Lyseon orkesterin historiikki 1921–1931. Hämeenlinna 1931.

Hämeen Sanomat 4.5.1933: Täti ja 100 gentlemannia Turussa.

Hämeenlinnan Normaalilyseo ja Lyseo 1873–1948. Toim. Eino Suolahti. Hämeenlinna 1950.

Turun Sanomat 30.4.1933: Kirjallisuus ja taide. Hämeenlinnan lyseon orkesterin konsertti.

Uusi Aura 30.4.1933: Taide-elämä.