Vaikka kirjoitukseni otsikko saattaa johdatella Timo Koivusalon kesäteatterimaisen Kaksipäisen kotkan varjossa –elokuvan pariin, pyrin kertomaan kokemuksistani puolalaissuomalaisesta historiaseminaarista.  Koivusalon mahtipontisen elokuvan alkukohtaus, jossa Mikko Leppilammen esittämä Aaro Manner seisoo hämärässä Nakkilan kirkon edessä, osuu kuitenkin suoraan seminaarin teeman ytimeen. Nimittäin kirkon ikkunasta siintää kaksipäinen kotka, jonka suunnaton varjo laskeutuu päähenkilön ylitse. Vertauskuvallisella kohtauksella viitataan luonnollisesti Suomen asemaan Venäjän vallan alla. Kuten hyvin tiedämme, ei lyhyt venäläistämiskausi anna koko totuutta autonomian ajasta. Pääosin aikakauteen liitetään rauhallinen rinnakkaiselo ja tietyt erityisvapaudet.

Osallistuin viime vuoden lokakuussa Puolan tiedeakatemian historia-instituutin järjestämään konferenssiin, jonka esitelmät käsittelivät monipuolisesti Suomen ja Puolan suhdetta Venäjän keisarikuntaan ja myöhemmin Neuvostoliittoon. Seminaari kulkikin iskevällä nimellä In the Shadow of Russia, Poland and Finland in the 20th Century. Tarkemmin ottaen kronologisesti liikuttiin 1870-luvulta Solidaarisuusliikkeen nousuun 1980-luvulle.’

Reunavaltiopolitiikkaa käsitellyt ulkoministerikokous järjestettiin Varsovassa 1924. (Museovirasto)

Oma esitelmäaiheeni, The Solidarity Movement and the Transition of Polish Society, Represented in Finnish Media 1980–1989, edusti seminaarin tuoreinta historiaa. Puolituntisen puheenvuoron aikana kuvailin suomalaisen valtalehdistön, Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden, asennoitumista Puolassa käynnistyneeseen ennen näkemättömään kansanliikkeeseen, joka järisytti vallitsevan järjestelmän perusteita. Kiteytettynä voidaan todeta, että kirjoittelu oli varovaista eikä kauaskantoisia ennustuksia koko itäblokin tulevaisuudesta maalailtu.

Seminaarin teemaa ajatellen on nostettava esiin mielenkiintoinen havainto: lehtikirjoittelussa Solidaarisuusliikkeen aikaansaaman murroskauden tärkein ulottuvuus oli juurikin Neuvostoliitto. Kiinnostus Puolan tapahtumia kohtaan ei ollut täysin vilpitöntä, vaan lehdissä seurattiin tarkkaavaisesti, miten idän suurvalta reagoisi Puolan yhteiskunnalliseen kehitykseen. Samalla Itämeren eteläpuolen kriisipesäkettä peilattiin Suomen ulkosuhteisiin. Olihan Suomen asema erilainen kuin muiden Euroopan maiden erityislaatuisesta puolueettomuudesta johtuen. Tämä geopolitiikkadiskurssi muodosti siis kolmion, jonka päissä olivat Puola, Neuvostoliitto ja Suomi.

Seminaarin muut esitelmät käsittelivät mm. Suomen ja Puolan diplomaattisia kiemuroita maailmansotien välillä sekä itämerentakaisten naapureiden kohtaloita Molotov–Ribbentrop-sopimuksen pihdeissä. Historiasta etsittiin maiden välille yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia. Pohdintoja synnytti epäilemättä kummankin valtion maantieteellinen asema Venäjän naapurissa. Puolalaisten historiantutkijoiden puheenvuoroista oli aistittavissa kaikuja Euroopan kiristyneestä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.

Kaksipäisen kotkan varjossa päättyy tyypillisen musikaalielokuvan tapaan onnellisesti. Positiivissävytteisestä lopusta huolimatta reaalimaailma ei ole onneksi yhtä poleeminen kuin elokuvan rillumarei-henkinen maailma. Tänne mahtuu myös harmaita sävyjä eikä jakolinja hyviin ja pahoihin kansakuntiin ole mielekästä.  Vaikka Euroopan yllä on synkkiä pilviä, on toivottavaa, ettei menneisyyden jakolinjoihin tarvitse palata. Silti on enemmän kuin ymmärrettävää, että maantieteellinen asema karhun naapurina synnyttää tällä hetkellä samankaltaisia strategisia pohdintoja eri reunavaltioissa.

Juho Nurmi
Kirjoittaja on Suomen historian jatko-opiskelija, jonka väitöskirja-aihe linkittyy Puolan Solidaarisuusliikkeeseen ja sen aikaansaamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun Suomessa 1980-1989. Parhaillaan kirjoittaja on päivätöissä, joten työ etenee etanan vauhdilla.