Matti Mieskonen


Sain puoltavat esitarkastuslausunnot väitöstyölleni Kirjallisuuteen kietoutunut käsite: Tulenkantajien historiakuvan rakentuminen 1924–1987 kuluvan vuoden tammikuussa. Väittelylupa, väitöspäivä 16.5., vastaväittäjä ja väitöspaikka varmistuivat muutaman päivän sisällä. Tämähän kävi helposti, ajattelin, ja siirryin viimeistelemään käsikirjoitusta julkaisukuntoon. Kuten tiedetään, kevään aikana tilanne muuttui. Ensin luin uutisia jälleen uudesta aasialaisesta […]

Väittelyä poikkeuslain aikaan


1
Prahan vierailulla on vaikea olla törmäämättä kunnon sotamies Švejkiin. Tšekkiläiskirjailija Jaroslav Hašekin (1883–1923) vuosina 1921–1923 ilmestyneessä ja keskeneräiseksi jääneessä romaanisarjassa (Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa) seikkaillut Josef Švejk on sittemmin noussut länsimaisessa kirjallisuushistoriassa keskeiseksi hahmoksi, jonka perintö on kaupallistettu Prahassa näkyvästi. Varsinkin useat Švejkin nimeä kantavat […]

Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa, 2010-luvun Pahassa ja 1930-luvun Suomessa


1
Kirjailija Erkki Vala lähetti helmikuussa 1953 Yleisradion ohjelmajohtaja Jussi Koskiluomalle kirjeen, jossa hän toteaa: “Minun näyttää olevan mahdoton päästä mihinkään tuloksiin teatteriosaston päällikkö (Olavi) Paavolaisen kanssa. Hänen käyttäytymisensä minua kohtaan on ollut suoraan sanoen senlaatuista, että minulla on syytä epäillä hänen estävän kuunnelmieni esityksen henkilökohtaisista […]

Antagonistien kuusi kohtaamista