Margareta Elisabet Lindegren joutui lähtemään turkulaisen rakennusmestari Ahlströmin palveluksesta vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun hänet oli pestattu. Margareta oli palkattu talouteen loppuvuodesta 1849 ja jo tammikuussa 1850 hänet sanottiin irti. Rakennusmestari Ahlströmin mukaan Lindegren ei tullut toimeen työtovereidensa kanssa ja oli ajoittain jopa väkivaltainen. Tämän hän kirjoitti myös Margaretan palvelustodistukseen.

Erilaiset todistukset olivat osa jokaisen 1800-luvun alun suomalaisen elämää. Jos ihminen jätti kotipaikkakuntansa esimerkiksi muuttaakseen työn perässä kaupunkiin tai uuteen pitäjään, tuli hänellä olla mukanaan ainakin papintodistus sekä palvelustodistus. Todistuksia tarvittiin, jotta voitiin varmistua ihmisen henkilöydestä sekä siitä, että hän liikkui oikeilla asioilla eikä kyse ollut irtolaisuudesta. Papintodistuksessa kerrottiin, kuka henkilö oli, mistä hän tuli ja minne oli menossa. Lisäksi todistukseen oli kirjattu, kuinka hyvin henkilö osasi kristillisen uskon keskeiset asiat, koska hän oli käynyt ehtoollisella, oliko hän avioitunut tai oliko hän vapaa avioitumaan. Lisäksi 1800-luvulla papintodistuksissa kerrottiin, mitä sairauksia henkilö oli sairastanut ja oliko hänet rokotettu.

Palvelustodistuksen puolestaan laati henkilön entinen työnantaja ja todistuksessa tuli kertoa, ketä todistus koski, kuinka kauan kyseisen henkilön palvelus- tai työsuhde oli kestänyt, mitä henkilö oli tehnyt, miten hoitanut työnsä ja olisiko hänellä valmiuksia tehdä muutakin työtä kuin sitä, josta hänelle kirjoitettiin todistus. Lopuksi tuli kertoa, oliko työntekijä vapaa etsimään ja ottamaan vastaan toisen työn. Margareta Lindegren ei ollut tyytyväinen entisen isäntänsä laatimaan todistukseen, joka ei antanut kovin hyvää arvosanaa hänestä työntekijänä. Sellaisella todistuksella olisi kovin vaikea löytää uutta työtä. Hän kuitenkin tiesi, miten asian voisi koittaa korjata. Margareta päätti antaa räätälinkisällin väärentää itselleen uuden todistuksen.

Hakiessaan uudella todistuksella työtä Margareta jäi kuitenkin heti kiinni. Hän ei ollut lähtenyt pois Turusta, vaan etsi uutta työtä kotikaupungissaan. Todennäköisesti tieto hänen edellisen pestinsä päättymisen syistä oli kiirinyt hänen edelleen ja uudessa työpaikassa huomattiin todistuksen olevan väärennös. Margareta tuomittiin varattomana rikoksestaan 12 päivän vesileipävankeuteen Turun linnaan. Tämä ei kuitenkaan ollut Margaretan ensimmäinen rikos tai tuomio. Hänet oli tuomittu kaksi vuotta aiemmin näpistelystä.

Vaikka Margareta oli nyt kahteen kertaan tuomittu rikollinen, ei hän nähnyt tarpeelliseksi muuttaa pois Turusta. Margareta oli kotoisin Lohjalta, mutta hän ei halunnut tai voinut palata kotiseudulleen. Ilmeisesti hän sai työtä Turusta ja pystyi elättämään itsensä rangaistuksensa kärsittyään. Kolme vuotta väärennöstuomion saamisesta Margareta myös avioitui ja sai myöhemmin lapsen merimiehenä toimineen puolisonsa kanssa. Väestökirjanpidon mukaan Margareta asui avioitumiseensa asti lähellä Kupittaata alueella, missä Turussa asui paljon sosiaalisesti alimpiin kansanosiin kuuluvia. Hänen aviomiehensä puolestaan asui lähellä nykyistä Kauppatoria. Avioliiton myötä Margaretan sosiaalinen asema parani kaupunkiyhteisössä.

Margaretan voidaan katsoa kuuluneen samaan väestönosaan kuin Kirsi Vainio-Korhosen tutkimat turkulaiset tarkastusnaiset, vaikkei hän elättänytkään itseään seksityöllä. Tarkastusnaisille seksityö oli yksi ansaitakeino monen muun ohella, ja he kuten Margaretakin elättivät itsensä, miten parhaiten taisivat. Heidän elämänsä ei ollut helppoa, mutta heillä oli keinonsa selviytyä. Näin oli myös Margaretan kohdalla. Vaikka hänen luku- ja kirjoitustaitonsa oli heikko tai olematon, hän tiesi, miten erilaisiin todistuksiin perustuva pestuujärjestelmä toimi. Hän myös tiesi, millainen vaikutus hänen saamallaan todistuksella olisi hänen asemaansa työnhakijana. Hankkimalla väärennöksen Margareta pyrki aktiivisesti vaikuttamaan asemaansa työmarkkinoilla. Myös vankilaan tuomituilla tarkastusnaisilla oli keinonsa vaikuttaa heitä koskeviin viranomaispäätöksiin. He valittivat tuomioistaan ja osasivat etsiä apua ihmisiltä, jotka puolestaan taisivat virallisten dokumenttien laatimisen – vähän samalla tavoin kuin Margaretakin osasi etsiä henkilön, joka voisi laatia hänelle väärennöksen.

Margareta Lindegrenin kuten kaikkien muidenkin väärennösrikoksista syytettyjen henkilöiden tapaukset käsiteltiin Turun hovioikeudessa. Margareta kuului kuitenkin väärennösrikoksesta syytettyjen joukossa vähemmistöön sukupuolensa vuoksi: selkeä enemmistö väärennöksiin liittyvistä rikoksista syytetyistä oli naisten sijaan miehiä. Samaan aikaan Margareta kuului kuitenkin myös enemmistöön, sillä suurin osa hovioikeuden 1800-luvun alkupuolella käsittelemistä väärennösrikoksista liittyi nimenomaan ihmisten liikkumiseen kytköksissä oleviin todistuksiin kuten palvelustodistuksiin. Tämä ei ole ihme, sillä 1800-luvun alun vuosikymmenet olivat aikaa, jolloin erityisesti tilaton väestö lähti kotiseudultaan etsiäkseen töitä kaupungista tai toisista pitäjistä. Erilaiset kirjalliset todistukset olivat tärkeä osa aikakauden ihmisten arkea, sillä jokainen tarvitsi useita todistuksia mukaansa vaihtaessaan paikkakuntaa työn perässä. Margaretakin oli saapunut Turkuun alun perin todennäköisesti työn perässä.

Mari Välimäki

Kirjoittaja toimii tutkijatohtorina Suomen historian oppiaineessa käynnissä olevassa Förfalskarna – Väärentäjät -hankkeessa, jossa tutkitaan Turun hovioikeudessa 1800-luvun alkupuolella käsiteltyjä väärennöksiin ja väärentäjiin liittyneitä rikoksia.

Tekstin lähteenä toimii Turun hovioikeudessa keväällä 1850 käsitelty Margareta Elisabet Lindegrenin tapaus. Arkistoviite: Kansallisarkisto (Turku), Turun hovioikeuden arkisto, Ebd Alistusaktit 1850–1850.

Kirjallisuutta
Einonen, Pia & Friberg, Pirita & Hemminki, Tiina & Uotila: Leipä taivalten takana – Liikkuminen   1800-luvun alun Suomessa. Ennen ja nyt – Historian tietosanomat (16) 5/2016. https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108763/63760

Ojala-Fulwood, Maija (ed.): Migration and multi-ethnic communities. Mobile people from the late Middle Ages to the present. De Gruyter Oldenburg 2018.

Uotila, Merja: Maaseutuväestön matkat muualle. Liikkuminen ja matka-asiakirjat 1840-luvun Hollolassa ja Jaakkimassa. Ennen ja Nyt – Historian tietosanomat (21) 3/2021, 7–23, https://doi.org/10.37449/ennenjanyt.107727

Vainio-Korhonen, Kirsi: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. SKS 2018.