Faktan ja fiktion Kulttuuricocktail 1


Kirjailijalla on kirjailijan vapaus: fiktion tenho perustuu luovaan mielikuvitukseen ja todellisuuden ja sepitetyn vapaaseen sekoittamiseen. Ylen Kulttuuricocktail-ohjelman julkaisema kirjailija Mike Pohjolan haastattelu kuitenkin hämmentää faktoihin perustuvan historiantutkimuksen ja mielikuvitukseen perustuvan historiallisen fiktion rajaviivoja. Se muuntaa fiktiota luovan kirjailijan sanan ”asiantuntijuudeksi” toimittajantyön etiikan kyseenalaistavalla tavalla.

Pohjola esittää haastattelussa romaaniinsa pohjautuvan ajatuksen siitä, että Turun palon 1827 taustalla olisi ollut Venäjän keisarin tietoinen suunnitelma. Artikkelissa todetaan, että ”varmaa tietoa on niin vähän, että kirjailija arvelee tutkijoiden karttelevan aihetta”. Pohjola toteaa ymmärtävänsä hyvin, miksi esimerkiksi venäläisten mahdollista osuutta ei tutkittu autonomian aikana tai YYA-Suomessa. Tähän hän lisää, että ”viimeistään nyt olisi aika perata kaikki löydettävissä oleva materiaali tieteellisen tarkasti.”

On todettava, että näin on tehty jo ajat sitten.

Toimittaja on pyrkinyt verifioimaan Pohjolan esittämiä ajatuksia ottamalla yhteyttä Ylen historia-asioiden vakiokommentaattori Teemu Keskisarjaan. Hän lyttää epäilyksen keisarin salajuonesta ja aiheen välttelystä historiantutkimuksessa pääosin perustellusti. Tällä kohtaa on kuitenkin todettava, että tarkempi aihetta koskevan tiedon penkominen olisi ollut paikallaan. Keskisarja toteaa nimittäin, että ”suurpalosta ei hänen mukaansa ole ihan helppoa kirjoittaa, koska arkistolähteet ovat vähissä”. Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa.

Gustaf Finnbergin maalaus Turun palosta 1827 (Wikimedia Commons)

Turun palo ei näet suinkaan ole huonosti tunnettu historiallinen tapahtuma, jota tutkijat karttelisivat tai josta ei olisi varmaa tutkimukseen perustuvaa tietoa. Aiheesta on vuonna 1930 julkaistu yli 400-sivuinen tutkimus nimeltään Turun palo 1827, jota varten myös venäjää hallinnut professori Svante Dahlström kävi läpi palon oikeustutkinnan ja etenemisen sekä kartoitti sitä koskevia lähteitä niin seikkaperäisesti kuin mahdollista. Lisäksi palosta on esimerkiksi akatemiaprofessori Hannu Salmi julkaissut äskettäinkin artikkelin teoksessa Catastrophe, Gender and Urban Experience 1648–1920 (2017).

Keisarin tai venäläisten syyllisyys Turun paloon on silkkaa mielikuvitusta, eikä historiantutkimus ole löytänyt sille pienintäkään tukea. Kaupunkipalot olivat varsin yleisiä, kaiken lisäksi usein niin valtaisia omaisuudellisia katastrofeja, että ne tutkittiin oikeusasteissa tarkemmin kuin juuri mitkään muut onnettomuudet. Lisäksi tapahtumaa kuvasivat monet aikalaiset kirjeissään ja päiväkirjoissaan. Lähteitä Turun palosta riittää, yltäkylläisesti.

Helsingin aseman nostamiseen ei tarvittu salajuonia. Esimerkiksi Turun akatemia olisi ollut siirrettävissä pelkällä keisarin tahdolla, kuten sitten tapahtui 1828. Päinvastoin venäläiset viranomaiset rakensivat yhdessä suomalaisten säätyläisten kanssa yhdessä Suomen suuriruhtinaskuntaa ja siinä sivussa myös Turun kaupunkia. Aikalaislähteet eivät myöskään kerro kapinahengestä venäläistä hallintoa vastaan, vaan ajatus lienee syntynyt myöhemmin aikana, jolloin venäläisvastaisuudella oli poliittisia tarkoitusperiä.

Turun kartta vuodelta 1808. Harmaalla merkityt alueet tuhoutuivat 1827 palossa (Maanmittauksen kaupunkikartat, Kansallisarkisto)

Helsinki ei olisi myöskään jäänyt nimelliseksi hallintokaupungiksi, vaan Venäjän keisarin vakaa tahto oli rakentaa kaupungista suuriruhtinaskunnan vallan keskus. Helsingin rakentamiseen satsattiin valtion taholta merkittävästi. Lisäksi hallinto muutti kaupunkiin vuodesta 1819 alkaen pysyvästi, joten peli oli Turun osalta pelattu jo vuosikymmen ennen paloa, vaikka väkimäärällisesti Helsinki ohitti Turun vasta 1840-luvun alussa.

Siinä Pohjola on täysin oikeassa, että Turun palo kaipaisi suurelle yleisölle suunnattua uutta tietoteosta, jotta kiinnostuneet voisivat perehtyä siihen vähällä vaivalla. Pohjolan kommentti ”Missä olette, Sari Näre ja Teemu Keskisarja! Tarttukaa nyt herran tähden tähän aiheeseen, jotta minun fiktiivinen romaanini ei ole ainoa, mitä palosta tiedetään” on kuitenkin erikoinen. Palo on jo nyt varsin hyvin tunnettu historiallinen tapahtuma, josta on kirjoitettu historiantutkimusta toistatuhatta sivua. Ja asiaa koskevat arkistolähteet ovat kaikille avoimia.

Artikkeli antaa hieman kyseenalaisen kuvan Ylen Kulttuuricocktail-tuotannon kyvystä eritellä historiallisesti tutkitun tiedon ja fiktion rajoja. Valtion rahoittaman tiedotusvälineen edustajilta on oikeutettua toivoa jonkinasteista tutkittuun tietoon paneutumista. Artikkelista syntyy suurelle yleisölle väistämättä varsin virheellinen käsitys Turun palosta ja sen syistä. Ehkäpä olisi paikallaan pysyä puhtaasti kulttuurin ja tässä tapauksessa historiallisen fiktion puolella. Sellaisena Pohjolan Turun paloa käsittelevä romaani puolustaa paikkaansa.

 

Topi Artukka, tohtorikoulutettava
Hannu Salmi, akatemiaprofessori
Panu Savolainen, FT
Kirsi Vainio-Korhonen, professori

 

linkki Ylen artikkeliin:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/05/turun-suurpalo-vuonna-1827-mullisti-suomen-kirjailija-mike-pohjola-epailee

JAA ARTIKKELI: Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajatus aiheesta “Faktan ja fiktion Kulttuuricocktail