Rakennettu ympäristö ja historioitsijan tieto, eväitä nykyhetken ongelmiin?


Pari viikkoa sitten kävi ilmi, että jälleen yksi Turun yliopiston kiinteistö – tällä kertaa Aarne Ervin suunnittelema päärakennus – joudutaan tyhjentämään sisäilmaongelmien vuoksi. Tämän ikäluokan rakennuskannan vaurioiden yleinen laajuus on sitä luokkaa, että sitä voi pikkuhiljaa kutsua merkittäväksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi.

Paradoksaalisen tilanteesta tekee se, että jokainen sukupolvi uskoo vakaasti oman aikansa teknisiin ratkaisuihin sekä siihen, että uusi tieto ja tekniikka tuovat ratkaisun ongelmiin. On vallalla usko siihen, että uusissa rakennuksissa osataan välttää muutaman vuosikymmenen ikäisten rakennusten ongelmat. Filosofi Timo Airaksinen on kutsunut tätä piirrettä tekniikan autonomiaksi: tekniikan saralla ilmenevä ongelma ratkaistaan uudella, kehittyneemmällä tekniikalla.

Yliopiston päärakennus ja keskusaukio 1960-luvulla (Turun yliopiston arkisto)

Jakolinjat ovat vahvassa. Hieman kärjistetysti sen toisessa ääressä jököttävät historiattomaan edistysuskoon indoktrinoidut insinöörit ja ympäristöministeriön lobbaamat eristekauppiaat, toisella taas kaikkea uutta karsastavat menneisyyden maisemaan hukuttautuneet aktivistit. Virkistävä tapaus oli viime vuonna arkkitehtuurin valtionpalkinnon saanut arkkitehtitoimisto Livady Oy, joka on jo pitkään rakentanut argumentoitua tietoa kestävän rakentamisen puolesta, myös julkisuudessa.

Historiantutkijat ovat yllättävän vähän kiinnostuneita rakentamisen ja arkkitehtuurin historiasta, vaikka juuri historioitsijoilla voisi kuvitella olevan runsaastikin annettavaa tähän rakentamista vaivaavaan historiattomuuteen.

Väitöskirjan ”Enfaldiga tankar huru trähus kunna i anseende til golf, tak och wäggar göras wäl warma” kansi

Kestävää rakentamista käsiteltiin jo 1700-luvun Turun akatemiassa. Mainio kurkistus tämän ajan rakentamista koskevaan tieteeseen on Pehr Kalmin laatima ja Eric Inbergin puolustama väitöskirja Enfaldiga tankar huru trähus kunna i anseende til golf, tak och wäggar göras wäl warma vuodelta 1762. Asiakirjat paljastavat kuitenkin, että aikamoinen osuus tuon ajan Turusta oli rakennettu huonosti, huolimatta samanaikaisesta teoriapohdiskelusta. Rakennuskatselmuksissa törmää jatkuvasti mädänneisiin lattioihin ja huonoksi mainittuun perustamistapaan. Tämä kertoo havainnollisesti siitä, että ei aina ennenkään osattu rakentaa kestävästi. Tuon ajan rakennuksista ovat meidän aikaamme säilyneet vain aikansa laaturakentamisen esimerkit.

Historiantutkijoiden sana voisi tuoda perspektiiviä myös suurten rakennushankkeiden projektinhallintaan. Alan karmeista esimerkeistä muistetaan yleensä mainita etenkin Sydneyn oopperatalo, jonka kustannukset karkasivat täydellisesti käsistä. Historioitsijat voisivat kuitenkin viedä kysymyksenasettelun paljon pidemmälle aikajänteelle. Hyvin dokumentoidut keskiaikaiset rakennushankkeet – vaikkapa 1300-luvulla rakennettu Avignonin paavien palatsi – voisi olla antoisa tutkimuskohde ja vertailukohta tämän hetken infrahankkeille. Ajat muuttuvat, mutta suurten hankkeiden anatomiassa on aina paljastavia ja häkellyttäviä samankaltaisuuksia, riippumatta aikakaudesta.

Historiantutkijana ja arkkitehtina katson, että rakennuksen paras vakuutus on mahdollisimman korkea ikä. Tämä on jo pelkästään tilastotieteellinen fakta. Rakentaminen ei silti lopu koskaan, ja jokaisen aikakauden uusista rakennuksista päätyy säilymään sellainen kestävä otanta, johon vaikuttavat monet ennakoimattomat tekijät.

On vain kummasteltava, millä varoilla tämän hetkeen tekniikkaa täyteen upotetut asunto-osakkeet tulevaisuudessa peruskorjataan. Jo 1960-luvun talojen tämänhetkiset peruskorjaukset ovat niin kalliita, että suurten kaupunkien ulkopuolella on toisinaan järkevämpää purkaa kokonaisia asuinalueita.

Valtaosalla ihmisistä asunto tai talo on elämän suurin taloudellinen sijoituskohde. Siihen nähden on hämmentävää, miten hatarilla tiedoilla nämä hankintapäätökset toisinaan tehdään verrattuna vaikkapa elektroniikkaan tai ajoneuvoihin. Tässä kohdin myös historiantutkijoiden puheenvuoroja menneisyyden rakentamisesta kaivattaisiin enemmän. Rakentaminen ei ole salatiedettä!

 

Panu Savolainen
FT, post doc-tutkija, arkkitehti

JAA ARTIKKELI: Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *