Valmistelin lokakuun alussa luentoa Suomen koululaitoksen historiasta ja törmäsin sitä tehdessäni Yle oppimisen sivuilla olevaan artikkeliin ”Itsenäisen Suomen oppivelvollisuuskoulu”. Kuvan alla oli teksti ”Suomen itäisin kansakoulu aloitti toimintansa Äänislinnassa (Petroskoi) 1942”. Itse asiassa kuva on SA-kuva-arkiston tietojen mukaan Tolvojalta eikä Petroskoista, mutta varsinainen virhe kuvatekstissä on tietysti siinä, että kuva ei ole Suomesta, vaan miehitetyltä alueelta Neuvosto-Karjalasta.
Kuvan päätyminen Ylen juttuun on hyvin kuvaavaa sille, miten Suomessa suhtaudutaan Itä-Karjalaksi kutsutun alueen miehitykseen jatkosodan aikana 1941–1944. Kysyin tietysti Yleltä, miksi juttua Suomen koululaitoksesta on kuvitettu sota-ajan propagandalla. Kuvan valinnutta henkilöä ei enää ollut tavoitettavissa, mutta kysymykseeni vastannut toimittaja arveli kyseessä olevan lipsahdus ja kuva meni vaihtoon. Mutta juuri se, että tällaisia lipsahduksia voi sattua, kertoo siitä, että sekä Itä-Karjalan miehitys että sen luonne on Suomessa omituisen huonosti tunnettu.
Aivan toisenlaisen näkökulman miehityshallintoon antoi taas muutamaa viikkoa myöhemmin Helsingin Sanomien juttu, joka oli otsikoitu: ”’Suomalaiset ampuivat pieniä lapsia, jotka karkasivat keräämään ruohoa ruoakseen’ – Turvallisuuspalvelu FSB levittää väitteitä suomalaisten vankileirien kauheuksista Karjalassa”
Jutussa kerrotaan, miten Suomen keskitysleireistä miehitetyllä alueella jatkosodan aikana on uutisoitu viime aikoina näyttävästi Venäjällä. Uutisoinnin taustalla on Helsingin Sanomien mukaan aiemmin salassa pidettyjen FSB:n Karjalan-osaston asiakirjojen julkaisu.
On kiistatonta, että uutisointi on osa tietoista, ylhäältä päin saneltua historiapolitiikkaa. Samaan ilmiöön liittyvät myös kahtena kesänä tehdyt kaivaukset Sandarmohin joukkohauta-alueella. Kaivausten tarkoituksena on yrittää todistaa, että alueelle, jolle on haudattu Stalinin vainojen uhreja, olisi haudattu myös merkittävä määrä suomalaisten miehitysaikana ampumia sotavankeja. Sandarmohin tapauksessa todisteita siitä, että suomalaiset olisivat haudanneet sinne ammuttuja sotavankeja, ei ole esitetty. Uutisointi miehitetyn alueen keskitysleireistä sen sijaan perustuu pääosin tosiasioihin, ja tämä pitäisi nostaa Suomessa laajempaan keskusteluun.
Petroskoissa ei ollut ”keskitysleirejä” lainausmerkeissä, kuten Helsingin Sanomat kirjoitti, vaan keskitysleirejä, joihin suljettiin miehitetylle alueelle jääneitä siviilejä. Suomalaiset suorittivat edetessään Itä-Karjalassa väestökirjanpidon, jonka yhteydessä ihmiset jaettiin etnisen alkuperän perusteella suomensukuisiin ja ”epäkansallisiin”. Väestönkirjauksesta annettujen ohjeiden mukaan tarkoituksena oli ”Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan”.
Jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin, piti miehitettävän alueen ”epäkansallinen” väestö ensin koota keskitysleireille ja sitten siirtää pois miehitetyltä alueelta, kun rintama siirtyisi. Saksan hyökkäyksen pysähtyminen teki siirtosuunnitelmat toteutumiskelvottomiksi. Enimmillään hieman yli puolet miehitetyn alueen ”epäkansalliseksi” määritellyistä asukkaista suljettiin kuitenkin keskitysleireille, ja kuolleisuus näillä leireillä nousi järkyttävälle tasolle. Lars Westerlundin tekemän selvityksen mukaan pahimpana kuukautena, heinäkuussa 1942, miehitetyn alueen leireillä kuoli 564 ihmistä, siis keskimäärin 18 ihmistä päivässä. Jos keskitysleirien henkilökortistojen tiedot pitävät paikkansa, oli kokonaiskuolleisuus noin 17 %. Leirien ulkopuolisen miehitysalueen kuolleisuusluvut olivat vain aavistuksen korkeampia kuin samaan aikaan Suomessa, joten on pääteltävissä, että syy tuhansien siviilien kuolemaan oli leirien olosuhteissa.
Keitä nämä keskitysleirien vangit sitten olivat? Pääasiassa naisia, lapsia ja vanhoja miehiä. Ainoa syy heidän sulkemiselleen keskitysleireille oli se, että suomalainen miehityshallinto oli määritellyt heidät ”epäkansallisiksi”. Juuri tämän tosiasian pitäisi nousta Suomessa laajempaan keskusteluun. Miehitetyllä alueella toteutettiin rotuerotteluun perustuvaa politiikkaa, jossa ihmisen etninen alkuperä määritteli sen, millaiset hänen oikeutensa olivat. ”Kansallisiksi” määritellyt, joita oli vähän alle puolet miehitetylle alueelle jääneestä väestöstä, saivat isommat korttiannokset, heille järjestettiin kouluja ja terveydenhuoltojärjestelmä ja ennen kaikkea heitä ei vangittu, jos ei ollut syytä epäillä suomalaisten vastaista toimintaa.
Itä-Karjalan miehityshallinto perustettiin ajatukselle, jonka mukaan miehitetystä alueesta tulisi osa Suomea ja sinne jäisi asumaan vain suomensukuisiksi määriteltyjä henkilöitä. Miehitetyllä alueella suunniteltiin siis etnistä puhdistusta, ja vain sodan päättyminen häviöön pelasti Suomen syyllistymiseltä siihen.
Täsmennän vielä, etten tarkoita suomalaisten keskitysleirien olleen tuhoamisleirejä. Sodan loppuvaiheessa käyttöön otettu nimi siirtoleiri kuvaa hyvin niiden tarkoitusta. Etnistä puhdistusta ei ollut tarkoitus toteuttaa tappamalla, vaan siirtämällä ihmiset pois. Joukkokuolemat olivat seurausta ehkä enemmänkin välinpitämättömyydestä, kuin tarkoituksellisuudesta. Se ei kuitenkaan vähennä miehityshallinnon vastuuta niistä. Se jäi onneksi selviämättä, mitä suunnitelmat vangeiksi otettujen siviilien luovuttamisesta saksalaisten haltuun olisivat tarkoittaneet, koska Saksan eteneminen pysähtyi.
Itä-Karjalan miehityshallinto on erittäin surullinen osa suomalaista historiaa. Se kuuluu samaan kategoriaan sisällissodan vankileirien kanssa. Siitä pitää keskustella, koska se on osa historiaamme ja siitä pitää keskustella, jos emme halua FSB:n määrittelevän sitä, millaisena miehityshallinnon historia kirjoitetaan. Keskitysleireillä kuolleet ja kärsineet ihmiset ansaitsevat sen, että heidän kokemuksiaan tutkitaan tieteen keinoin, eikä alisteta Venäjän historiapolitiikan välineeksi. Järkevä reaktio ei ole asettua siilipuolustukseen ja yrittää kiistää kaikki. Suomalaisten pitää kyetä näkemään se, ettei Suomi ollut toisessa maailmansodassa vain uhri, vaan aktiivinen toimija, jonka tekemistä virheistä maksoivat hengellään täysin viattomat siviilit miehitetyllä alueella.
Liisa Vuonokari-Bomström
Suomen historian tutkija, joka käsittelee väitöskirjassaan Itä-Karjalan sotasaalisarkistoa, jonka töitä teetettiin myös keskitysleirivangeilla
JAA ARTIKKELI:
Totuus esiin. Venäläinenkin on ihminen, ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun. Kuulin tämän tyyppisiä tarinoita lapsuudessani sodan veteraaneilta ala-arvoisesta kohtelusta ‘vihollis” kansalaisia kohtaan.
Ehkä asiaa olisi kuitenkin syytä kontekstoida suhteessa ko. ajan oloihin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suurimittaiset väestönsiirrot yhtenäisten kansallisten alueiden aikaansaamiseksi ja kansallisten vähemmistöjen synnyn välttämiseksi olivat hyväksytty ja yleinen käytäntö, laajamittaisin varmaan Turkin ja Kreikan välillä Sevresin rauhan jälkeen. Myös Neuvostoliitto harjoitti vastaavia etnisten ryhmien joukkokarkoituksia ja -siirtoja sekä oman väestönsä ( esim. Krimin tataarit ja tsetseenit) että miehittämiensä alueiden osalta (Esim. Itä-Preussi ja entiset Puolan itäosat). Toisen maailmansodan jälkeen ilmiö oli laajimmillaan liittyen saksalaisten ja unkarilaisten joukkokarkoituksiin Itä-Euroopassa ja molemminpuolisiin etnisiin puhdistuksiin Intiassa ja Pakistanissa.) Omana aikanaan Itä-Karjalan epäkansallisen väestön eristäminen ja suunniteltu pois siirtäminen ei välttämättä ollut erityistä pahuutta vaan tietyn ajalle tyypillisen poliittisen käyttäytymismallin mukaisia. Tällä en tarkoita puolustella Itä-Karjalan miehitykseen liittyneitä lukuisia ja karkeita ihmisoikeusloukkauksia, jotka olivat jo tekoaikaan yleisesti hyväksyttyjen sodan oikeussääntöjen vastaisia.
Eihän keskitysleiri tuhoamisleiriä tarkoittanut vaan sitä mitä keskittää-sana tarkoittaa, leiriä johon koottiin eli keskitettiin ihmisiä, kunnes päätetään, mitä heille tehdään. Nimi sai tuhoamisleirin merkityksen kai vasta sodan jälkeen, kun saksalaisten leirien luonne paljastettiin koko maailmalle.
Se on tietysti selvä, että Suomen hallitus pyrki etniseen puhdistukseen, tekemään Karjalasta karjalaisen.
Todella hyvä asia on, että tämä perusteellisesti tutkitaan ja saadaan todellista tietoa tapahtuneesta.
Uskon että sodissa tehdään kauheuksia aina molemmin puolin rintamaa. Sellaista “herrasmies-sotaa” ei ole olemassakaan, missä näin ei olisi. Kun toinen osapuoli etenee toisen alueella, niin hän ilmeisesti sitten “miehittää” samalla tuon alueen. Siviileillä ei yleensä ole juuri aikaa eikä mahdollisuuksia poistua ns. “sodan jaloista” – minne he menisivät, millä he menisivät jne… Olen syntynyt 1945, eli juuri kun sotiminen lopetettiin ja alkoi rauhan aikaan asettuminen. Se ei ollut helppoa sekään. Isäni isä ei koskaan oikein selvinnyt sota-ajasta, samoja tarinoita, kaverin kuolemasta ja tykistötulista, lentelevistä ruumiinkappaleista ja muista kauheuksista hän jaksoi aina juovuspäissään jokeltaa… ja hän oli suurimman osan aikaa juovuksissa viimeisten kahden elinvuotensa aikana. Ei sitä ollut kivaa nuoren tytön katsella, eikä kuunnella. Minun ikäpolveni kantaa vielä sodan arpia, mutta on pääosin kyllä ollut niistä vaiti, koittaen katsoa tulevaisuuten ja luoda seuraaville polville yhtenäisen ja hyvän maan.
En ymmärrä mihin Venäjä tällä pyrkii???? Ketä se aikoo syyttää, minuako?? Nykyisiä suomalaisia, joista enää muutama on niin vanha että sodasta jotain muistaisi tai tietäisi. Suomi maksoi myös ainoana maana meille langetetut sotakorvaukset pennilleen ja ajallaan. Eikö se jo riitä. Meiltä Neuvostoliitto vei jo Karjalan,Ukrainalta Putin vei Krimin, minkä osan Suomesta hän nyt haluaa?? Mihin tällä sota-ajan tapahtuminen esiin kaivelemisella pyritään?? Se että suomalaiset asettuivat sen ajan Saksan kanssa samalle puolelle oli suuri virhe, joka kyllä myöhemmin ymmärrettiin virheeksi, mutta moni yksilö ja moni kansa on tehnyt virheitä – niiden kaivelu ja pohdinta ei tuo mitään hyvää mieltä kenellekään, eikä ole järkevää millään tasolla. Tutkijat voivat kammioissaan tutkailla ihmisten kohtaloita, mutta silloin ei sopisi unohtaa sitäkään etteivät ne ajat olleet tavallisen köyhän suomalaisen/eurooppalaisen kohdalla sen kummoisemmat… ei sitä ruokaa ollut kotirintamallakaan – rintamalle lähetettiin parhaat palat.
Olen erittäin tyrmistynyt, surullinen ja vihainen. Antaisitte haavojen jo olla!
Kannattanee perehtyä myös Olavi Paavolaisen aikalaiskuvauksiin Synkkä yksinpuhelu I-II.
Hieno ja tärkeä kirjoitus kipeästä ja vaietusta aiheesta. Kiitos!
Valta tekee ihmisestä sokean ja sen ylläpitämiseksi täytyy turvautua vaikka valheisiin. Arkistot pitäisi avata ammattitaitoisten tutkijoiden käyttöön. Suomi on tehnyt virheitä sodan aikana ja ne on syytä myöntää, mutta samalla pitäisi avata syyt talvisodan syttymiseen ja kuka sen aloitti, vaikka oli olemassa hyökkäämättömyyssopimus. Myös Venäjän väärinkäytökset pitäisi tutkia Stalinista alkaen, entäpä Isonvihan aika. Mikäli puolueetonta tutkimusta ei tehdä, niin totuus jää avoimeksi. Imperialistinen valtio käyttää pienen maan heikkoutta hyväkseen vahvistaakseen omaa identiteettiään. Nyky-Venäjällä poliittinen totuus palvelee vallanpitäjiään.
Kun taas neuvosto-venäläiset silittelivät suomalaisia sotavankeja silkkihanskalla poskesta tarjoillen samalla virvokkeita omilla vankileireillään!? Todellakin kannattanee huomioida tuolloinen maailmantilanne.
Eräs oman sukuni sota-aikainen tarina kertoo myös suomalaisten etenevien sotilaiden (jatkosota) törmänneen edetessään kokonaiseen kylälliseen puihin hirtettyjä siviilejä ja joukossa myös muutamia venäläisiä sotilaita, ilmeisesti omansa olivat ne hirttäneet. Tämäkin seikka tulisi mielestäni huomioiden kun aletaan tulkita äärimmäisen “tarkkoja” ja “täysin” propagandattomia venäläisiä historiankirjoja. Siihen aikaan kun historioitsija olisi Venäjällä hirtetty tai viety saunan taakse (jos ei nykyisinkin) ellei olisi kirjoitellut niinkuin “puolueenmies” käski. On saattanut siellä kirjoihin mennä ihan vahingossa ja huolimattomuudestaansakaankohan johtuen tuollaisia tapauksia suomalaisten syyksi. Ja mikäs siinä, eiköhän suomalaiset nuokin venäläisten hirttämät siviilit liene haudanneet. Selittänee höpinät “suomalaisten” joukkohaudoista ainakin osaltaan tämä.
Kannatan että tehdään sitten vastasyyte venäläisten kohtelusta suomen sotavankeja kohtaan. Varmasti moni on edelleen kateissa… Jos ei muita epäilyjä ole niin kirjoitukseni lienee lähes baikalin vedenpitävä todiste siitä miten venäläiset tekivät järkyttäviä ihmisoikeusrikkeitä myös suomalaisia kohtaan.
Ja ei en tarkoita täysin kiistää mm. ko. Blogissa kirjoitettua ja sen mahdollisuutta. Vaan haluan tuoda esille myös näkökannan toista puolta. Kyllä sitä pahaa tehtiin varmasti myös rajalinjan toisellapuolella. Ja veikkaisinpa että vielä paljon enemmän. Enemmän käsiä kun kerkeää tehdä useampia asioita.
Aivan erinomainen, vääristelemätön ja oikea lähestymistapa asiaan. Natsisaksan osuutta tapahtumiin on peitelty vimevuosiin.
Onko selvitelty ja julkaistu tuloksia siitä, kuinka paljon alueelle oli tuotu tai tullut venäläistä väestöä Stalinin sortotoimien tyhjentämille paikoille. Inkerin alueella ainakin inkeriläisten kulakointi ja karkotukset kaukaiseen itään ilman mahdollisuutta palata kotikonnuilleen tyhjensivät kylät.
En siis tiedä, onko ja missä määrin Karjalan alueella tapahtunut ”etnistä puhdistusta” ja sitä kautta saatua ”lebensraumia” slaaveille.
Näilläkin toimilla oli paitsi kollektivisoimis- niin myös turvallisuusmotiivi.
Inkerin historia ainakin on sangen tuskallinen. Inkeriläisethän on luokiteltu paluumuuttajiksi, eli oikeastaan Suomen kansalaisiksi.
Elana
Tiettyjen termien käyttäminen nykyisessä ja silloisessa merkityksessä näyttää olevan vaikeaa. Keskitysleirihän tarkoitti silloin kokoamisleirejä, joihin keskitettiin ihmisiä jotain tarkoitusta varten. Me tarkoitamme niillä tuhoamisleirejä, kun niistä tuli Saksassa sellaisia.
Kansallisesti puhdas väestö ei silloin kuulostanut niin pahalta kuin nykyliberaalin korvissa. Kaikki Euroopan kansat oli kasvatettu kansallisuusaatteen läpitunkemaan ideologiaan. Aitosuomalaiset pitivät suomenruotsalaisiakin epäkansallisena aineksena. Rotu-sanaa käytettiin epämääräisessä merkityksessä. Nykyään puhutaan etnisyydestä, jolla on yhtä epämääräisesti alettu tarkoittaa myös rotuominaisuuksia, siis puhtaasti ulkonäköä, kun rodun käsite on kielletty ihmisistä puhuttaessa. Kiinnostus puhtaisiin rotuihin on siirretty koiriin. Puhdas rotu tuntuu vastustamattomasti kiinnostavan monia ihmisiä. Mistähän siinä oikein on kyse? Minua vähän huolestuttaa rotuintoiset koiraihmiset.
Suomi sai sotavankeja 70 000joista osa haavoittuneita.Missään maassa ei sotavankeja kohdeltu erityisen hyvin ,mutta Suomi teki poikkeuksen heistä suurin osa sijoitettiin maatiloille töihin täysin siviililuontoiseen toimintaan.Maatila ruokki ja majoitti vangin johti työtä ja huolehti vartioinnista!!Monista vangeista tuli jopa melkein perheenjäseniä lapsiakin vangeille tuli!!
Syyskuussa tuli vankien palautuksen aika1944 monet heistä olisivat halunneet jäädä Suomeen koska tiesivät ,että Stalin tappaa kaikki antautuneen tai ainakin 25v Siperiaa
Mistä saisi tietää onko sukulaisia ollut näillä keskitysleireillä? Olivatko Karjalaiset automaattisesti “epäkansallisia”?
Kuinka tämä linkittyy saamelaisten syrjimiseen?
Hei,
aihetta on käsitelty lyhyesti 2009 julkaistussa toimittamassani VSV ry:n historiateoksessa “Kohti sivistystä ja tasa-arvoa”.
Ystävällisesti
Pauli Rautama
Tiedossa olevista keskitysleireillä kuolleista löytyy listat kansallisarkiston sivuilta http://kronos.narc.fi/karjala/karjala.html. Sen sijaan kaikista leireille vangituista en tiedä olevan julkaistuja listoja. Kansallisarkistosta löytyvistä keskitysleirien kortistoista löytyy vangittujen nimiä. Karjalaiset luokiteltiin “kansallisiksi”, joten jos sukulaisesi olivat karjalaisia, he tuskin joutuivat leireille. “Kansalliseksi” määriteltyjä vangittiin vain, jos he toimivat miehityshallintoa vastaan tai jos oli erityinen syy olettaa heidän suunnittelevan sitä.
Saamelaisten syrjiminen on oma kokonaisuutensa, johon en ole niin perehtynyt, että kommentoisin sitä sen enempää.
Liisa Vuonokari-Bomström
Saamelaisten syrjiminen on oma kokonaisuutensa, josta en
Uutiset Venäjän avaamasta rikostukinnasta miehitysajan tapahtumista nosti tämän blogikirjoituksen jälleen entistä ajankohtaisemmaksi. Mielestäni tämä alleviivaa entisestään sen tärkeyttä, että miehityshallinnon tutkimusta ei saa jättää poliittisesti motivoituneille toimijoille. Hyvin perusteltu, tieteellisesti kestävä tutkimus on vahvin argumentti täysin ylilyövien väitteiden torjumiseen.
En allekirjoita väitettä siitä, että miehityshallinnon toimet olisi jo tutkittu perusteellisesti Suomessa. Hyvää tutkimusta on ilman muuta tehty, mutta esimerkiksi kokonaisesitys keskitysleireistä puuttuu edelleen. Ennen kaikkea kaivattaisiin tietoa siitä, mitä nämä keskitysleirit merkitsivät niille suljetuille ihmisille ja heitä vartioineille henkilöille. Emme voi väittää, että aihe on kokonaisvaltaisesti tutkittu niin kauan kuin lähteinä on käytetty melkein pelkästään sotilashallinnon itse tuottamia lähteitä.
Aiheen tekee tietysti erityisen hankalaksi se, että toisena valtiollisena osapuolena oli brutaali diktatuuri, jonka hallinto ei kunnioittanut yksittäisten ihmisten oikeutta oikeudenmukaiseen kohteluun tai edes oikeutta elämään. Suomalaisten on ollut helppo paeta sen taakse, että Neuvostoliitto kohteli omia kansalaisiaan monissa yhteyksissä vielä paljon huonommin kuin Suomi miehityshallinnon alaisia epäkansalliseksi määriteltyjä. Mielestäni on kuitenkin heikko argumentti oikeuttaa julmaa kohtelua jonkun toisen tekemällä vielä julmemmalla kohtelulla. Miehitetyn alueen siviilien kohtelussa järkevä vertailukohta on kansalliseksi ja epäkansalliseksi määriteltyjen välillä.
Suomalaiset voisivat hyvin tunnustaa itselleen sen, että sekä miehitetyn alueen siviilien että sotavankien kohtelu oli Suomen valtiolta valtava epäonnistuminen ja suuri inhimillinen tragedia. Sotavankileirien osalta kannattaa lukea vaikkapa Mirkka Dandielsbackan erinomainen väitöskirja. Lähes kolmenkymmenen prosentin kuolleisuus ei valitettavasti kerro hyvästä kohtelusta. Mahdollisuus päästä töihin maatiloille, joka kiistatta paransi monien sotavankien kohtelua, tuli laajamittaisesti mahdolliseksi vasta sitten, kun suurin kuolleisuus oli jo tapahtunut. Maatilan väen kanssa yhdessä ruokaileva hyvinvoiva sotavanki on miellyttävä tapa muistaa sotavankikysymys, mutta valitettavasti vain yksi osaa paljon murheellisempaa kokonaiskuvaa.
Kommenteista voisi päätellä, että Suomessa on vieläkin aika paljon natsimyönteisiä ihmisiä!😥
Hieno, asiallinen ja tarpeellinen artikkeli. Kiitos!
Maalla, jolla ei ole menneisyyttä, ei ole tulevaisuutta. Tämä on vanha totuus.
Virheet toistuvat ja muiden maiden tuomitseminen on helppoa, jos ei rehellisesti tunneta omaa historiaa. Sotahistoria on sekä yleistä että yksityistä.
Oma isoisäni näki mitä leireillä tapahtui ja mitä ihmiset yrittivät syödä hengissä pysyäkseen. Tämä taakka siirtyi vielä minullekin, vaikkei hän siirtänyt sitä lapsiinsa tahallaan.
Isovanhemmat tapasivat sodan sivutuotteena, mutta maksoivat perheestään kovan hinnan.