Identiteetti ja siihen liittyvä politiikka ovat olleet suuria julkisen keskustelun aiheita länsimaisissa yhteiskunnissa. Viime vuosina keskustelua on käyty ennen kaikkea eri seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja maahanmuuttokysymyksistä, joihin identiteetti liittyy olennaisesti. Esimerkiksi ilman LGBT-väen omaa julkista identifioitumista ryhmänsä jäseniksi olisi tuskin syntynyt nykyisen kaltaista poliittista liikettä. Identiteetin merkitystä inhimilliselle toiminnalle ei pidä siis väheksyä.
Filosofi Judith Butler on kirjoittanut performatiivisuudesta, millä hän tarkoittaa identiteetin syntyvän vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Tämän mukaisesti identiteettiä tuotettaan sanoissa, teksteissä, eleissä ja kaikilla muilla tavoilla joilla yksilöt ja yhteisöt kommunikoivat muiden kanssa. Identiteetti ei siis ole vain jotain pelkästään yksilöön linkittyvää, vaan näyttäytyy vain suhteessa muihin toimijoihin.
Punkkarien omassa piirissään 1978–1980 julkaisemia pienlehtiä eli fanzineja käsitelleen pro gradu -työni keskiössä oli samainen identiteetin käsite. Käsitteen merkitys ei ole vuosien saatossa heikentynyt, vaan edelleen erityisesti nuoret kamppailevat minänsä määrittelyn parissa. Punk-identiteetti näkyi ulospäin ja näille nuorille tyypillinen vaatetus oli voimakas julkilausuma: Katsokaa, tällainen minä olen. Se on ollut myös osalle uskallusta vaativa toimenpide, sillä aina tätä kovaäänisen musiikinystävien joukkoa ei ole otettu hyvällä. Tästä esimerkkinä toimivat 1980-luvun kalifornialaisten punkkarien kohtaamiset poliisin kanssa, sekä tappelut kotimaisten rockabilly-fanien kanssa 1970-luvun lopulla.
Pixabay
Vastakkainasettelu on identiteetin rakentamisen kannalta olennaista, sillä rakentamisen pohjana on vertailu muihin ryhmiin tai kulttuureihin. On vaikea muodostaa ryhmää nimeltään ”me” ilman että samalla luo ryhmän ”muut”. Tämä rajaaminen luo yhteishenkeä ja luo toiminnalle rajat. Sillä määritellään paitsi millaisia yksilö ja yhteisö ovat, myös miten nämä molemmat saavat toimia. Suomalaiset punkkarit vertailivat kulttuuriaan ja tuotoksiaan 1970- ja 1980-lukujen taitteessa ennen kaikkea 1950-luvun musiikista nauttineisiin nuoriin, teddyihin, sekä kaupallisiin toimijoihin kuten Suosikki-lehteen. Nämä toiset olivat punkkarien silmissä epäaitoja ja edustivat kaikkea sitä mitä he itse eivät olleet, eivätkä halunneet olla. Nykyään samanlaista vastakkainasettelua näkyy niin sanottujen ”suvakkien” ja ”rajakkien” keskusteluissa, joissa vastapuolen kanssa ei nähdä juuri mitään yhteistä.
Punkin pohjalla on alusta asti ollut idea vapaudesta olla sellainen kuin on, mikä on näkynyt eri aikoina esimerkiksi punkkarien taiteellisessa ilmaisussa ja pukeutumisessa. Tämä ideologinen elementti näyttäytyi fanzineissa monella tavalla. Kirjoittelussa tuli voimakkaasti esille halu pysyä erilleen muiden ohjauksesta, ennen kaikkea niiden, joilla on auktoriteettia. Valtio, poliisi ja armeija näyttäytyivät vapautta riistävinä instituutioina.
Samalla vapautta kuitenkin rajoitettiin ryhmän itsensä toimesta. Esimerkiksi fanzinejen musiikkia käsittelevissä teksteissä annetaan selkeitä ohjeita siitä, millainen kunnon punk-yhtyeen tuli olla ja teddyjä koskevissa kuvauksissa rajattiin heihin liitetyt ominaisuudet punkin ulkopuolelle. Identiteettiä rakennettaessa punkkarit ajoivat itsensä ja kulttuurinsa tiettyjen raamien sisään, mikä määritti ihmisten statuksen punk-kulttuurin vinkkelistä.
Rock Against Racism oli kampanja, joka huipentui vuonna 1978 kahteen konserttiin, joiden esiintyjinä olivat mm. The Clash, Sham 69 sekä the Buzzcocks. Ennen konsertteja 100 000 ihmistä marssi Trafalgar Squarelta Lontoon East Endiin, missä konsertit pidettiin. Kuva: Wikimedia Commons
Punkin kaltainen yhtenäinen ja jaettu identiteetti tarjoaa perustan kollektiiviselle toiminnalle. Samaistuminen toisiin ihmisiin tarjoaa syyn toimia yhdessä ja vaikuttaa asioihin. Samoin ajatteleva yhteisö on antanut punkkareille mahdollisuuden tuoda näkemyksiään julki, kuten Rock Against Racism -ja Rock Against Bush -kampanjat. Ilman yhteistä identiteettiä ja sen tuomaa yhteisöä nämä kaksi mielenilmausta olisivat jääneet näkymättömiksi tai kenties jopa tapahtumatta, sillä niille ei olisi ollut olemassa selkeää vastaanottajaa.
Identiteetit ovat siis voimakkaita taustavaikuttajia jokapäiväisessä elämässämme ja lajimme historiassa. Yhteinen työläisen identiteetti on vaikuttanut vallankumouksiin muun muassa Venäjällä ja Kiinassa, sekä tarjonnut pohjan kotimaamme perinteisille puolueille. Identiteetit ovat läsnä ihmisten toiminnassa ja keskinäisessä kanssakäymisessä, minkä vuoksi ne ovat edelleen olennaisesti esillä, kun ihmiset kohtaavat toisensa.
Akseli Pekkarinen
Kirjoittaja on valmistunut kesällä 2017 filosofian maisteriksi pääaineenaan Suomen historia. Pekkarisen pro gradu -työ käsitteli identiteetin rakentamista suomalaisissa punk-fanzineissa 1970-luvun lopulla.
